Buch lesen: «Vanhuudesta», Seite 6
23. Ei kukaan saa minua siihen vakaumukseen. Scipio, että isäsi Paulus tahi molemmat isoisäsi Paulus ja Africanus tahi Africanuksen isä tahi setä tahi monet muut etevät miehet, joita minun ei tarvitse luetella, olisivat ryhtyneet niin suuriin jälkimaailman muistissa säilyviin yrityksiin, elleivät hengessään olisi nähneet jälkimaailman olevan heidän kanssaan yhteydessä. Vai luuletko, vähän kerskatakseni itsestäni vanhusten tapaan, että öin ja päivin, kotona ja sodassa olisin alistunut niin suuriin rasituksiin, jos olisin asettanut kunnialleni samat rajaviivat, kuin elämälläni on? Eikö olisi ollut paljoa parempaa viettää joutilasta ja rauhallista elämää ilman minkäänlaista vaivaa ja voimainponnistusta? Mutta ehdottomasti sieluni pyrki ylöspäin ja tähysteli siten aina jälkimaailmaa kohti, ikäänkuin se eläisi vasta elämästä erottuaan.
Ellei asianlaita olisi semmoinen, että sielut ovat kuolemattomia, ei tapahtuisi niin, että jokaisen sielu pyrkisi kuolemattomuuden kunniaan sitä enemmän, kuta jalompi hän on. Niinpä, kuta viisaampi joku on, sitä tyynemmin hän kuolee, ja kuta tyhmempi, sitä vastahakoisemmin. Eikö siis teidän mielestänne enemmän ja kauemmaksi näkevä sielu huomaa lähtevänsä parempiin oloihin, ja se sielu taas, jonka näköaisti on tylsempi, ei sitä huomaa? Minua puolestani viehättää halu nähdä isänne, joita olen kunnioittanut ja rakastanut, ja halajan tavata paitsi niitä, joita itse olen oppinut tuntemaan, myöskin ne, joista olen kuullut, lukenut sekä itsekin kirjoittanut. Ja mennessäni sinne ei kukaan helposti ole vetävä minua takaisin tahi uudestaan minua keittävä, niinkuin Pelias keitettiin. Ja jos joku jumala soisi minun uudelleen tulla lapseksi tästä ikätilastani sekä parkua kehdossa, niin vastustaisin sitä kovasti enkä todellakaan tahtoisi ikäänkuin kuljettuani kilparadan päähän tulla kutsutuksi takaisin sen alkuun.
Mitäpä on elämässä mukavaa? Eikö pikemmin siinä ole vain vaivaa? Olkoon vainenkin siinä jotain mukavaa, varmaan sillä sittenkin on kyllästyksensä tahi määränsä. Eihän minua haluta päivitellä elämää, niinkuin useat oppineetkin miehet ovat tehneet monesti, eikä minua kaduta elämäni, koska aina olen elänyt niin, etten luule syntyneeni turhaan. Elämästä poistun ikäänkuin majapaikasta enkä niinkuin varsinaisesta kodista. Luonto on näet antanut meille täällä vierasmajan siinä viivähtääksemme eikä asuaksemme ainiaan. Oi ihanaa päivää, jolloin lähden tuohon sielujen jumalalliseen yhteyteen ja piiriin sekä erkanen tästä hälinästä ja sekamelskasta! Lähden paitsi äsken mainitsemieni miesten luo myös oman Catoni luo; hän oli paras mies ja herttaisin poika, joka milloinkaan on syntynyt. Hänen ruumiinsa tosin minä poltin tuhaksi, vaikka hänen päinvastoin olisi pitänyt tehdä se minun ruumiilleni, mutta hänen sielunsa, joka ei jättänyt minua, vaan katseli puoleeni, on varmasti eronnut niihin seutuihin, jonne se käsitti minunkin täytyvän tulla. Tätä onnettomuuden kohtausta näytin kestävän lujamielisesti, mutta en siksi, että olisin ollut välinpitämätön siitä, vaan sentähden, että lohduttauduin ajatuksella, ettei eromme tulisi olemaan pitkällinen.
Tämän takia, Scipio, – sitähän sinä sanoit Laeliuksen kanssa tavallisesti ihmetteleväsi – vanhuus on minulle helppo eikä suinkaan rasittava, vaan lisäksi suloinenkin. Mutta, jos erehdyn luullessani ihmisten sieluja kuolemattomiksi, niin erehdyn mielelläni enkä tahdo, että tämä erehdys, josta iloitsen, riistetään minulta eläessäni. Jos taas kuoltuani, kuten muutamat pikkufilosofit arvelevat, en tuntisi mitään, niin en pelkääkään, että nuo filosofit kuoltuaan pilkkaisivat erehdystäni. Mutta, jos emme olisikaan kuolemattomia, on toki toivottavaa ihmiselle, että hän saa aikanaan sammua. Sillä luonto on elämälle pannut rajansa, samoinkuin kaikelle muulle. Vanhuus onkin elämän loppunäytös, aivan kuin se olisi näytelmä; siinä meidän tulee välttää uupumista, varsinkin jos kyllästys liittyy siihen.
Tämän verran minulla on ollut sanottavaa vanhuudesta. Jospa te pääsisitte tähän ikään, jotta voisitte kokemuksenne nojalla vahvistaa sen, minkä olette minulta kuulleet!
Selityksiä
1. Ciceron käyttämät säkeet kuuluvat Qvintus Enniuksen (239-169 e.Kr.) "Vuosikirjat" (Annales)-nimiseen kuusimittaiseen runoteokseen. Siinä kohdassa, mistä säkeet ovat otetut, kerrotaan, kuinka roomalaisten ylipäällikkö Titus Qvinctius Flamininus taistellessaan Makedonian kuningasta Philipposta vastaan v. 198 oli joutunut vaikeaan asemaan, josta muudan paimen pelasti hänet tietä näyttämällä.
Titus Pomponius Atticus, Ciceron läheisin ystävä, oli roomalainen liike- ja rahamies, joka aina pysyi syrjässä valtiollisesta elämästä. Hänen lisänimensä Atticus (attikalainen) johtui hänen pitkällisestä oleskelustaan Ateenassa (87-65 e.Kr.).
Tithonos, Troian kuninkaan Laomedonin poika, sai puolisonsa Eos-jumalattaren pyynnöstä kuolemattomuuden. Kun hän vanhenemistaan vanheni, muutti Zeus hänet lopulta heinäsirkaksi.
Ariston (n. 225 e.Kr.), peripateettinen filosofi, oli kotoisin Keos-saarelta.
3. Gaius Livius Salinator oli konsulina 188 e.Kr. ja Spurius Postumius Albinus konsulina 186 e.Kr.
Seriphos, vähäpätöinen saari, kuuluu Aigeian meren Kykladeihin.
4. Qvintus Fabius Maximus Cunctator (vitkastelija), kuollut 203 e.Kr., kuuluisa sotapäällikkö, oli viisi kertaa konsulina ja lisäksi diktaattorina. Fabius oli tyyni ja harkitseva luonteeltaan sekä koetti oman vakaumuksensa mukaan aina toimia valtion hyväksi.
Publius Sempronius Tuditanus ja Marcus Cornelius Cethegus olivat konsuleina 204 e.Kr.
Kansantribuuni Marcus Cincius Alimentuksen tekemä lakiehdotus kielsi ottamasta minkäänlaista lahjaa tahi palkkaa avustuksesta oikeuden edessä.
Tarentumin menettäneen päällikön nimi oli Marcus Livius Macatus (eikä Salinator).
Gaius Flaminius, joka kaatui konsulina v. 217 e.Kr. taistelussa Trasumenus-järven rannalla, aikaansai kansantribuunina v. 232 varsinaiselle kansalle edullisen peltolain.
5. Gnaeus Servilius Caepio ja Qvintus Marcius Philippus olivat konsuleina v. 169.
Kansantribuuni Qvintus Voconius Saxa esitti lakiehdotuksen naisten perintöoikeuden rajoittamisesta.
Platon (427-347 e.Kr.), kuuluisin kreikkalainen filosofi. Isokrates (436-338 e.Kr.), tunnettu puhetaidon opettaja, on m.m. kirjoittanut Panathenaikos-nimisen ylistyspuheen Ateenan kunniaksi. Gorgias (synt. n. 483 e.Kr.), reettori ja sofisti, oli kotoisin Sisiliasta Leontinoi'n kaupungista.
6. Lucius Aemilius Paulus Macedonicus (kuollut 160 e.Kr.), joka voitti Makedonian kuninkaan Perseuksen Pydnan taistelussa 168 e.Kr., oli teoksessa esiintyvän Scipion oikea isä. Caton vanhin poika Marcus kuoli pretoriksi valittuna 152 e.Kr.
Gaius Fabricius Luscinus, mainio virkamies ja sotapäällikkö, oli kuuluisa vaatimattomuudestaan ja nuhteettomuudestaan. Manius Curius Dentatus, konsulina kolmesti, voitti samnilaiset, sabiinit ja Pyrrhoksen, Epeiroksen kuninkaan. Tiberius Coruncanius, samoinkuin edellinen nousukas, tuli plebeijeistä ensimmäisenä ylimmäiseksi papiksi 253 e.Kr.
Appius Claudius, lisänimeltään Caecus (sokea), oli tarmokas valtiomies ja uudistusten harrastaja, joka esiintyi senaatissa vielä 280, kun kuningas Pyrrhos oli lähettänyt Kineaan puuhaamaan rauhaa.
Gnaeus Naevius (kuollut n. 204), julkaisi paitsi "Puunilaissota"-nimistä kertomarunoa huvi- ja murhenäytelmiä.
7. Sophokles (n. 496-405 e.Kr.), suurin kreikkalainen murhenäytelmäinkirjoittaja. Hesiodos, kotoisin Boiotian Askrasta, mainitaan vanhimmaksi eepilliseksi runoilijaksi Homeroksen jälkeen. Simonides (556-468 e.Kr.), syntyisin Keos-saarelta, kuuluisa lyyrillinen runoilija; samoin Stesikhoros (n. 630-550 e.Kr.), Sisilian Himerasta. Pythagoras (synt. n. 580), kotoisin Samos-saarelta, perusti tunnetun oppikunnan Etelä-Italiaan, Krotonin kaupunkiin. Demokritos (synt. n. 460 e.Kr.), Thrakian Abderasta, oli atomiopin perustaja. Ksenokrates (kuollut 314 e.Kr.), Platonin oppilas. Zenon (n. 336-264 e.Kr.), kotoisin Kypros-saarelta, oli stoalaisen oppikunnan perustaja. Kleanthes oli Zenonin oppilas ja seuraaja oppikunnan johdossa. Diogenes, akateemikko Karneades ja peripateetikko Kritolaos muodostivat ateenalaisten lähetystön, jonka senaatti v. 155 e.Kr. Caton vaikutuksesta karkoitti Roomasta.
Caecilius Statius (kuollut 168 e.Kr.) sepitti huvinäytelmiä kreikkalaisten esikuvien mukaan.
8. Solon (n. 640-559 e.Kr.), kuuluisa ateenalainen valtiomies, lainlaatija ja filosofi.
9. Milon (n. 580 e.Kr.), kotoisin Krotonista, oli tunnettu voimailija, josta kerrottiin aivan tarumaisia juttuja.
Gnaeus Cornelius Scipio, konsulina 222 e.Kr., ja hänen veljensä Publius, konsulina 218, kaatuivat molemmat Hispaniassa 212. Lucius Aemilius Paulus, teoksessa esiintyvän Scipion oikea isänisä, kaatui Cannaen taistelussa 216 e.Kr.
Ksenophon (n. 430-354 e.Kr.), monipuolinen kirjailija, on m.m. kirjoittanut "Kyroksen kasvatus"-nimisen teoksen, jonka päähenkilönä on Persian kuningas Kyros.
10. Masinissa (238-149 e.Kr.), Numidian kuningas, oli Rooman uskollinen liittolainen ja vanhemman Scipio Africanuksen hyvä ystävä.
11. Caton "Muinaishistoria" (Origines), vanhin latinankielinen suorasanainen teos, käsitteli Rooman ja muiden Italian yhteiskuntien historiata aina tekijän omaan aikaan asti.
12. Arkhytas (n. 400 e.Kr.), Pythagoraan oppilas, oli tunnettu filosofi ja valtiomies.
Gaius Pontiuksen poika oli Gaius Pontius Telesinus, joka sulki Rooman sotajoukon Caudiumin soliin 321 e.Kr.
Lucius Quinctius Flamininus, alussa mainitun Tituksen veli, oli konsulina 192 e.Kr. ja erotettiin senaatista 184.
13. Tässä on tarkoitettu Epikurosta (341-270 e.Kr.), joka perusti hänen mukaansa nimitetyn oppikunnan.
Publius Decius Mus vihkiytyi kuolemalle Sentinumin taistelussa 295 e.Kr. hankkiakseen roomalaisille voiton gallialaisista ja samnilaisista.
Suurta jumal'emoa, Kybeleä, palveltiin alkuaan Frygiassa Ida-vuorella. Sieltä hänen palvontansa koteutui Roomaan 204 e.Kr.
14. Lucius Ambivius Turpio oli kiitetty näyttelijä ja teatterinjohtaja Terentiuksen aikana.
Titus Maccius Plautus (kuollut 184 e.Kr.), syntyisin Umbriasta, Sarsinasta, Rooman kuuluisin huvinäytelmäinkirjoittaja, jonka lukuisista kappaleista vielä 20 on jäljellä.
Livius Andronicus esitti ensimmäisenä Roomassa näytelmäkappaleen v. 240, Gaius Claudius Centon ja Marcus Sempronius Tuditanuksen konsulivuotena.
15. Laërtes oli Odysseuksen isä.
16. Lucius Quinctius Cincinnatusta, joka kahdesti oli diktaattorina, pidettiin muinaisroomalaisen kunnon ja vaatimattomuuden perikuvana.
17. Kyros, Persian kuninkaan Dareios II:n poika, ryhtyi kapinaan veljeänsä Artakserkses II:ta Mnemonia vastaan, mutta joutui tappiolle ja kaatui Kunaksan taistelussa v. 401.
Marcus Valerius Corvinus (372-273 e.Kr.), mainio sotapäällikkö, oli kuudesti konsulina, ensikerran 348 ja viimeisen kerran 299.
Aulus Atilius Calatinus, kahdesti konsulina, diktaattorina 249 e.Kr.
18. Publius Terentius (n. 190-159 e.Kr.) oli Rooman etevin huvinäytelmäinkirjoittaja Plautuksen jälkeen.
20. Lucius Iunius Brutus, perintätietojen mukaan Rooman ensimmäinen konsuli.
Marcus Atilius Regulus, tunnettu sotapäällikkö 1. puunilaissodan aikana.
Marcus Claudius Marcellus, viidesti konsulina. Syrakuusan valloittaja, kaatui 208 e.Kr.
23. Tarujen mukaan Medeia hankki nuoruuden Aesonille, Jasonin isälle, keittämällä hänet. Sitävastoin Medeia kyllä paloitti ja keitti Aesonin velipuolen Peliaan, mutta ei herättänytkään häntä henkiin.
