Anna Andrejevna. Olemme nyt päättäneet muuttaa Pietariin. Täällä onilma niin… niin liian maalaista… Suoraan sanoen, minua suurestiinhoittaa… ja samaten miestänikin… Hän saapi ennen pitkää kenraalinarvon.

Päällikkö. Niin, puhuakseni suuni puhtaaksi, hyvät herrat, minuatosin helkkarin lailla haluttaa tulla kenraaliksi!

Koulujen tarkastaja. Suokoon Jumala toivonne toteutua!

Rastakovski. Jumalalle ei ole mitään mahdotonta.

Piirituomari. Niin, kotkat koettavat aina korkealle.

Sairashuoneen talousmies. Ansion mukaan on arvokin.

Piirituomari (syrjään). Kylläpä siitä tulee aika kukko kenraalina.Olisi kuin aasi kultakannuksissa. Siksi on vielä monta porrastapoljettavana.

Sairashuoneen talousmies (syrjään). Nyt se saakeli kiipee jokenraaliksikin. Ja kai hänestä tuleekin kenraali. Jos ei vaan piruperi, niin kyllä sillä siksi viisautta on. (Kääntyen kaupunginpäällikön puoleen.) Toivon, ett'ette silloin unhoita meitä, AntonAntonovitsch!

Piirituomari. Ja jos sattumalta jotain tapahtuisi – esimerkiksijotakin virkatoimissa, niin otatte kai meidät suojelukseenne…

Korobkin. Ensi vuonna lähetän poikani pääkaupunkiin, jotta hänhyödyttäisi isänmaatansa; ja minä pyydän, että silloin ottaisitte pojansiipienne suojaan ja olisitte hänelle isän sijassa.

Päällikkö. Kyllä koetan parastani, koetan parastani.

Anna Andrejevna. Voi, hyvä Jumala, kuinka olet valmis heti lupaamaan!Ensiksikin sinulle ei jää aikaa ajatella semmoisia; ja toiseksi – kuinka ja mitä varten voisikaan sitoutua sellaisiin.

Päällikkö. Mutta, miks'ei kyyhkyseni, voihan välistä…

Anna Andrejevna. Kyllähän sitä aina voi! Vaan en sittenkään ymmärrä,minkä tähden pitää ruveta kaikkien pikkuporvarien puoltajaksi.

Rouva Korobkin (Muutamille vieraille). Kuulitteko, miten hän meitäkohtelee?

Muutamat vieraat. Niin, semmoinen hän on kaiken ikänsä ollut.Tunnen hänen. Jos häntä pyydät pöytään istumaan, niin hän asettaajalkansakin…

Kahdeksas kohtaus.

Edelliset. Postimestari. (Tulee juosten hengästyneenä,

aukaistu kirje kädessä.)

Postimestari. Tämähän toki, hyvät herrat, on kummallinen juttu!Virkamies, jota olemme reviisorina pitäneet, ei olekaan reviisori!

Kaikki. Kuinka? Eikö hän ole reviisori?

Postimestari. Ei, hänessä ei ole reviisoria niin rahtuakaan! Sentästä kirjeestä tiedän…

Päällikkö. Kuinka? Mitä? Mistä kirjeestä?

Postimestari. Hänen omasta kirjeestänsä… Postiin jätettiin kirje; minä katsahdin osoitteesen ja luin: "Pietari, Postikatu." Minähämmästyin. "Kas vaan", ajattelin itsekseni, "hän on epäilemättähuomannut jotakin postilaitoksessa moitittavaa, jota hän nytesimiehelleen ilmoittaa." Otin kirjeen, aukaisin sen…

Päällikkö. Aukaisitte, kuinka…?

Postimestari. En tiedä itsekään, miten menettelin; varmaankin jokuylenluonnollinen voima minut siihen saattoi. Juuri olin sitälähettämäisilläni – niin sellainen uteliaisuus, jommoista en ikänänivielä ole tuntenut, valtasi minun. "Et saa, et saa!" varoitti minussaääni. Mutta minä jouduin semmoiseen kiusaukseen, että koko ruumiinivapisi… Minusta tuntui, kuin olisin kuullut äänen huutavan toiseenkorvaan: "älä avaa sitä, älä avaa, syökset itsesi kadotukseen!" Vaantoisessa korvassa soi aivan, kuin joku paholainen olisi kuiskannut: "avaa, avaa, avaa!" – Kun mursin sinettiä, oli suonissani kuintulivirta; ja kun olin sen murtanut, jäätyivät hermoni, jumalistejäätyivät. Käteni vapisivat; päätäni huimasi…

Päällikkö. Kuinka te uskalsitte avata niin ylhäisen ja kaikkivaltiaanmiehen kirjeen?

Postimestari. Siinä se juuri onkin, että hän on yhtä vähän ylhäinenkuin kaikkivaltias.

Päällikkö. Noh, mitä hän mielestänne on?

Postimestari. Ei sitä eikä tätä. Lempo sen tiesi… hän…

Päällikkö (Kiivaasti.) Kuinka niin – "ei sitä eikä tätä?" Kuinkauskallatte sanoa hänestä: "ei sitä, ei tätä ja lempo tiesi mitä!?" Minäkäsken ottaa teidät kiinni!

Postimestari. Kuka, tekö?

Päällikkö. Minä juuri!

Postimestari. Siihen on valtanne liian lyhyt!

Päällikkö. Muista, mies, että hän nai minun tyttäreni ja että minäitse tehdään ylimykseksi… ja että voin lähettää teidät vaikkaSiperiaan!

Postimestari. Vai Siperiaan, Anton Antonovitsch! Melkoinen matka ontäältä Siperiaan! Ennen lähtöäni tahdon teille lukea hänen kirjeensä.

Kaikki. Lukekaa, lukekaa!

Postimestari (Lukee). "Riennän, veli Triapitschkin, sinulleilmoittamaan, mitä ihmeitä on kanssani tapahtunut. Matkalla eräsjalkaväen kapteeni minut pahanpäiväisesti petti ja nylki – vieläpänylki niin perinpohjin, että ravintolan isäntä jo oli puoleksipäättänyt saattaa minun linnaan, kun hän ei saanut maksua – vaansilloin yht'äkkiä koko kaupunkikunta muodikkaan pukuni ja pietarilaisennaamani johdosta äkkäsi minut matkustavaksi – kenraalikuvernööriksi!Ja niinpä asun nyt kaupungin päällikön kodissa; syön ja juon parasta, mitä talossa on. Äitiä ja tytärtä armastelen ja puristelen, minkä vaanehdin – vaan en vielä ole päässyt ihan selville, kumpaisenko otan.Mielestäni muori itse ei vielä ole sitä hullumpi, hän kun näkyy olevanvalmis vaikka mihin. Vieläkö muistat, mitä kurjuutta olemme yhdessäkokeneet: söimme, mistä saimme; ja miten sokurileipuri kerran syöksiniskaani sen tähden, että olin pistänyt poskeeni muutamia piirakaisia,jättäen maksun rikkaampien maksettavaksi? Nyt on aivan toisin! Kilvankaikki pyytävät kunniaa saada lainata minulle rahoja niin paljon, kuinvaan tahdon. Eriskummallisia narreja ihmiset täällä toki ovat, – sinäkuolisit nauruun. – Tiedän sinun kirjoittavan sanomalehtiin: pistäpänämä herrat sanomalehteesi. – Ensiksikin täällä on kaupungin päällikkötyperä kuin pläsivalakka…"

Päällikkö. Mahdotonta, mahdotonta. Niin siinä ei seiso!

Postimestari (Näyttää kirjeen). Tuossa on, lukekaa itse!

Päällikkö. "Typerä kuin pläsivalakka…" Se ei ole mahdollista. Senolette siihen itse kyhänneet!

Postimestari. Kuinka minä saattaisin sen kirjoittaa?

Sairashuoneen talousmies. Lukekaa enemmän!

Koulujen tarkastaja. Lukekaa enemmän!

Postimestari. "Kaupungin päällikkö typerä kuin pläsivalakka…"

Päällikkö. Vieköön hänet saakeli! Minkä tähden sitä nyt tarvitseeniin monasti kertoa? Seisoohan se siinä muutoinkin.

Postimestari (Lukee eteenpäin). Hm – hm – hm… Siis…"pläsivalakka". "Postimestarikin on hyvä mies…" (Taukoo). Hm, hänpuhuu minusta vähäsen sopimattomasti.

Päällikkö. Ei se haittaa; jatkakaa vaan!

Postimestari. Hm – mitä se hyödyttää?

Päällikkö. Pentele vie, kun kerran luette, niin lukekaa kaikki!Lukekaa kaikki tyyni!

Sairashuoneen talousmies (Ottaa kirjeen). Sallikaa minun lukea!(Asettaa silmälasit nenälleen ja lukee). "Postimestari on peräti meidänvahtimestarimme Mihejevin näköinen. Hän näyttääkin aika kelmiltä jajuopi viinaa…"

Postimestari (Katselijoille). Mikä riivattu poikanulikka; tarvitsisiaika lailla vitsaa; ei mitään muuta!..

Sairashuoneen talousmies (Lukee). "Sairas-huo-neen ta-lous…mies…" Hm – hm – hm! (vaikenee).

Korobkin. Minkä tähden ette lue?

Sairashuoneen talousmies. Käsiala… on… vähän epäselvää… Näkyypämuuten, että hän on kelvoton mies.

Korobkin. No, antakaa kirje tänne. Luulen, että minun silmäni ovathiukan terävämmät, kuin teidän.

(Tahtoo ottaa kirjeen).

Sairashuoneen talousmies (Pitää kirjeestä kiinni). Malttakaahan…Voidaanhan jättää tämä lause lukematta… Seuraavat rivit ovatselvemmin kirjoitetut.

Korobkin. Ei, sallikaa minun… kyllä minä tuosta lauseesta selvänsaan.

Sairashuoneen talousmies. Osaanhan minäkin lukea… Vähä edempänä onkirjoitus varsin selvä.

Postimestari. Ei, lukekaa vaan kaikki tyyni. Luettiinhan alkukinkokonaan.

Kaikki vieraat. Artemij Filippovitsch, antakaa pois kirjeKorohkinille!.. (Korobkinille). Lukekaa, mitä seuraa!

Sairashuoneen talousmies. Noh, olkoonpa niin, jos niin tahdotte!(Antaa hänelle kirjeen). Tehkää hyvin… tässä… (Osottaa erästäriviä). Tästä on jatkettava.

(Vieraat kokoontuvat hänen ympärilleen).

Postimestari. Lukekaa, lukekaa! Mitä joutavia! Lukekaa kaikki tyyni!

Korobkin. "Sairashuoneen talousmies Semljanika on aivan kuin sikapatalakissa…"

Sairashuoneen talousmies (Katselijoille). Tuo on muka sukkelaa.Mitähän järkeä siinä on: "sika patalakissa". Kuka on koskaan nähnytsikaa patalakissa?

Korobkin (Lukee). "Koulujen tarkastajasta leviää yltä-ympäritukehduttava sipulilöyhkä…"

Koulujen tarkastaja (Katselijoille). Voi Herranen aika, minä kun enole jumaliste ikänäni sipulia suuhuni pistänyt!

Piirituomari (Syrjään). Minut hän Jumalan kiitos unhotti!

Korobkin (Lukee). "Piirituomari…"

Piirituomari (syrjään). Siinäpä se nyt on! (Ääneen). Hyvät herrat, kirje minusta toki tuntuu liian pitkältä ja mitä saakelia me rupeemmekaikkia loruja lukemaan…

Koulujen tarkastaja. Lukekaa vaan!

Postimestari. Jaa, jaa, lukekaa vaan!

Sairashuoneen talousmies. Jatketaan vaan, kun on kerran alotettu.

Korobkin (Lukee). "Piirituomari Liapkin-Tiapkin on mitä suurin'mauvaiston'"… (Taukoo). Varmaankin se on ranskalainen sana.

Piirituomari. Hiisi tiesi, mitä tuo merkinnee! Saapi olla iloissansa, jos on vaan petturi tahi pahantekijä. Mutta ehkä se on pahempaakin!

Korobkin (Lukee). "Muutoin kaikki ovat kovin kohteliaita javierasvaraisia ihmisiä. Hyvästi, veli Triapitschkin! Minä noudatansinun esimerkkiäsi ja rupeen kirjailijaksi. Muutoin ajan pitkään käypiikäväksi. Henkikin vihdoin vähäsen ravintoa kaipaa. Huomaanluonnolliseksi tarpeeksi voida välistä nousta jokapäiväisyyttäylemmälle. Kirjoita minulle osoitteella: Saratovin lääniin,Podkalitovkan taloon. (Kääntää kirjeen ja lukee päällekirjoituksen).Herra Ivan Vasiljevitsch Triapitschkin, Pietari, Postikatu n: o 17 pihanpuolella, kolmannessa kerrassa, oikealla puolella."

Eräs nainen. Sepä vasta oli odottamaton pilkkakirja!

Päällikkö. Kylläpä löyhytti! Oikein ovat korvani kuumat! En näe yhtäainoata ihmistä edessäni; ainoastaan sian kärsät keikkuvatsilmissäni!.. Hän on otettava kiinni, kiinni, kiinni!

(Hosuu käsillään).

Postimestari. Vaan millä kurin mielitte saada miehen kiinni. Silläminä päälle päätteeksi käskin kestikievaria antamaan hänelle parhaathevoset! Ja piru varmaankin itse riivasi minut edeltäpäin lähettämäänjoka paikkaan sanaa.

Rouva Korobkin. Kyllä tämä on tavaton häpeä!

Piirituomari. Ja tietäkää, hyvät herrat, että tuo heittiö minultakiskoi kolme sataa ruplaa lainaksi.

Sairashuoneen talousmies. Ja minultakin kolme sataa!

Postimestari. Oh, minultakin kolme sataa!

Bobtschinski. Niin, ja meiltä, minulta ja Peter Ivanovitschiltä hänviisiseitsemättä ruplaa lainasi.

Piirituomari (Kummastuksissansa levittelee käsiänsä). Mutta, hyvätherrat, kuinka saatoimme olla noin yksinkertaisia?

Päällikkö. Entä minä… entä minä, vanha hullu! Joko nyt olenjoutunut vanhuuden höperöksi?.. Kolmekymmentä ajastaikaa olen kruunuapalvellut: ei ainoankaan kauppamiehen, ei ainoankaan tavaranhankkijanole sinä ilmoisna ikänä onnistunut pistää minua pussiin! Kaikkeinpaatuneimmistakin konnista olen voiton saanut, toisesta toisen perässä!Kaikkein liukkaimmatkin vintiöt ja veijarit, jotka ovat Jumalaa ja kokomaailmaa pettäneet, ovat puuttuneet minun pauloihini!.. Kolmekuvernööriä olen peijannut – mitä kuvernööreistä – (viittookädellään). – mitä puhunkaan kuvernööreistä!

Anna Andrejevna. Mutta, Anton kulta, tämähän on tuiki mahdotonta…onhan hän kihloissa Marian kanssa…

Päällikkö (Kiivastuen). Kihloissa! Kihloissa! Pidä jo kitasikihloinesi!.. (Kummastellen). Katsokaa minua, tuijottakaa minuunkaikki tyynni! Koko maailma, koko kristikunta tulkoon katsomaan, kuinkakaupungin päälliköstä on tullut narri! Sanokaa häntä pöllöksi, harmaapääksi pässiksi! (Pui itsellensä nyrkkiä), Voi minualampaanpäätä! Pitää tuommoista huliviliä, ilmeistä piimäsuuta ylhäisenävaltiomiehenä! Ja nyt hän irvisuin ajaa iloissaan täyttä neliä jakertoo tämän jutun koko maailmalle! Kaikkialla joudun pilkan ja naurunja tyhmien kokkapuheitten esineeksi!.. Vaan mikä on vielä pahempi – joku kyniä kaluava nurkkasihteeri panee minut sanomalehtiin ja laittaaminusta komediian! Se on juuri katkerinta! Hän ei pidä väliä säädystänieikä virka-arvostani! Kaikki tyyni sitten nauravat ja taputtavatminulle käsiään! Vaan mitä nauratte! Itsellenne nauratte!.. Voi, teitä, teitä!.. (Kiukusta tömistää jaloillansa lattiaan), Voi, jospanuo sanomalehtien kynäsankarit olisivat kourissani! Nuo perhananvapaamieliset, nuo hornan sikiöt! Minä paiskaisin ne kaikki tyynipussiin ja mäikyttäisin ne vasten seinää – että koko tukku kerrassaanlentäisi hornan tuuttiin, pirun palttoon vuoriksi! (Huimii nyrkilläympärilleen ja lyö jalkansa lattiaan. Vaikenee tuokioksi). En tokivieläkään voi mieltäni malttaa. Totta on, että ketä Jumala tahtoorangaista, siltä hän vie järjen! Ja mitä tuossa keikarissa olikaanreviisorin näköistä? Ei mitään, ei niin rahtuakaan! Ja sitten yht'äkkiäkoko maailma kohti kurkkua huutamaan: "Reviisori, reviisori!" Kenenpäähän ensin se luulo pälkähti, että hän muka oli reviisori? Kenen, hä!

Sairashuoneen talousmies (Ojentaa kätensä). En kuolemaksenikaanymmärrä, mistä se sai alkunsa! Piru on sotkenut miesten mielen!

Piirituomari. Kestä se lähti?.. Näistä herroista, näistä juuri!

(Osottaa Bobtschinskiä ja Dobtschinskiä).

Bobtschinski. En, jumaliste, minä ainakaan…

Dobtschinski. En minäkään…

Sairashuoneen talousmies. Niin, kyllä se teistä alkunsa sai!

Koulujen tarkastaja. Aivan oikein, teistä se lähti! Ravintolasta tejuoksitte kuin hullut, huutaen: jo saapui, jo saapui! "Ja ottaa kaikkivelaksi!" Kyllä hyvänkin löysitte!

Päällikkö. Juuri te, kaupungin porokellot, te kirotut valehtelijat!

Postimestari. Lempo vieköön teidät reviisorinenne ja juttuinenne!

Päällikkö. Päivät päästänsä juoksette kylää kielimässä, ja täytättelähimäistenne korvat valheella! Te päättömät harakat!

Piirituomari. Pirulliset kielikellot!

Koulujen tarkastaja. Pökkelöt!

Sairashuoneen talousmies. Lyhytnokkaiset varikset?

(Kaikki tunkeuvat heidän ympärillensä).

Bobtschinski. Kunniani kautta, minä en se ollut – Dobtschinskihanensiksi…

Dobtschinski. Ei. Herra varjelkoon – Peter Ivanovitsch, tehänensiksi…

Bobtschinski. Ei! Tehän ensiksi…

Yhdeksäs kohtaus.

Edelliset. Santarmi.

Santarmi. Pietarista nimenomaan määrätty virkamies on saapunut jakäskee heti herroja luokseen. Hän asuu ravintolassa.

(Kaikki seisovat kuin ukkosen lyöminä. Naiset huudahtavat yhtä haavaa hämmästyksestä. Koko seuran asema äkkiä muuttuu; kaikki jäävät tyrmistyneinä seisomaan).

Äänetön kuva.

Keskellä seisoo päällikkö kuin kuvapatsas, levitetyin käsin, päätaaksepäin. Oikealla puolella hänen vaimonsa ja tyttärensätuijottelevat häntä kysyvin katsein. Heidän takanansa postimestari, katselijain puoleen kääntyneenä ja muuttuneena ilmeiseksikysymysmerkiksi. Hänen takanansa koulujen tarkastaja, jonka koko asentoosoittaa viattominta mielenhäiriötä. Taaempana samalla puolellanäyttämöä kolme naista, jotka kallistuneina toinen toiseensa, ivallisesti katselevat päällikön perhettä. Päällikön vasemmallapuolella sairashuoneen talousmies, pää kallellaan, ikäänkuin kuunnellenjotakin. Lähellä häntä piirituomari, kädet ja sormet levällään, melkeinkyykkysillään, liikkuvin huulin, ikäänkuin hän tahtoisi sanoa: "kyllänyt on tullut vihan päivä päällemme." Hänen takanansa Korobkin,kääntyneenä katselijoihin, osoittelee iskien silmää kaupunginpäällikköä. Näkymön äärimmäisellä reunalla Bobtschinski jaDobtschinski, ällistelevät toinen toiseensa, suu ja silmät selkoselällään. Muut vieraat seisovat liikkumatta kuin patsaat. Koko seurannoin puolen toista minuuttia täten seisottua, esirippu laskee.