Anna. "Jahka joudun!" Mikä uusi tapa se on. Minä viisi siitä, milloinsinä joudut… Sano vaan, onko hän eversti? Mitä? (Närkästyneenä) Vainiin, hän menee tiehensä! Aivan oikein, hän todellakin menee tiehensä!Kyllä sen sulle kostan, ukkoseni! (Marialle) Mutta se on sinun vikasi."Voi, odota silmänräpäys, äiti kulta. Olen heti valmis: jahka ehdinpanna huivin päälle!"… "Heti!" Kas niin vaan! – Mutta sinä, Maria, olet aina sen syynä, ett'emme mitään tiedä! Kaiken tämän syynä on tuoriivattu keikailemisesi! Kun neitonen kuuli postimestarin olevantäällä, niin heti neito peilin ääreen kurkistelemaan itseänsä jokataholta, oikealta ja vasemmalta, edestä ja takaa – ja sillä aikaamenevät kaikki tiehensä!.. Ehkäpä luulet, että hän sinusta huolii, mutta päin vastoin tekee hän sinusta pilkkaa, jahka vaan käännyt selinhäneen.

Maria. Sitä minä en voi auttaa, äitiseni… Mutta eihän mitään hätääolekaan: saammehan parin tunnin perästä tietää kaikki.

Anna. Parin tunnin perästä! Paljon kiitoksia! Kas sepä vasta vastaus!Miksi et yhtä hyvin sano: parin kuukauden perästä? Silloin tiedämmekaikki paljoa paremmin! (Puoleksi ikkunan ulkopuolella) KuulepasAvdotja! Oletko kuullut, onko ketään vierasta kaupunkiimme saapunut?..Et, et ole kuullut; mitä semmoinen hanhi kuulisi. Sinä oletparantumaton!.. "Viittasi kädellänsä!" Viitatkoon vaan; sinun olisipitänyt kuitenkin kysyä. Et voinut saada tietää… kun pääsi on kuinkaali, aina siinä hyörivät vaan sulhaset! Vai ajoivat liian kovasti?Olisithan voinut juosta vaunujen perässä! Juokse heti, minkä voit, jakuulustele tarkkaan, mihin he menivät… mikä mies hän on ja minkämuotoinen, Kurkistele avaimen reiästä ja tule sitten takaisin kaikkiakertomaan. Katso, minkälaiset silmät hänellä ovat, mustat tahimuunlaiset! Mutta muista, että tulet heti takaisin. Joudu, joudu, joudu, joudu!!

(Hän huutaa sanaa: joudu, kunnes esirippu laskee.)

TOINEN NÄYTÖS

Pieni huone ravintolassa. Sänky, pöytä, matkalaukku, tyhjä pullo, saappaat, vaateharja y.m.

Ensimmäinen kohtaus.

Ossip.

Ossip (makaa herransa sängyssä.) Lempo tämmöistä kurjuutta kärsiköön!Pelkäänpä jo nääntyväni nälkään. Vatsani kurajaa, kuin olisi sielläpuoli tusinaa rykmentinrumpaleja. Me emme näy enään mitenkään pääsevänkotia. Nythän on jo toinen kuukausi kulunut siitä, kun Pietaristaläksimme! Rahat on tuo huimapää herrani humussaan ja tuhussaantuhlannut! Nyt hän on allapäin, pahoilla mielin, eikä ollenkaankiivastele. Rahoista ei tosin ollut puutetta, mutta kun tultiinkaupunkeihin, niin piti joka paikassa kopeiltaman ja pöyhisteltämän!(Matkii herraansa.) "Hei Ossip, mene ja valitse minulle huone jakomein, mitä löydät, ja toimita myös oivallisin päivällinen! En voisyödä tavallista päivällistä – muhkeata pitää oleman!" – Niinpä niin; jos hän edes olisi jotakin, vaan kun hän on vaan turhanpäiväinentuhlaaja!.. Ja sitten oli matkustavaisten kanssa tutustuminen…korttia lyöminen… ja siinäkös mies nypittiin hyvänpäiväiseksi!..Hupaiseksihan tämä tämmöinen elämä ajan mittaan vetää!.. Ei; toistaoli kumminkin maalla olo! Siellä ei tosin eletä suuren kaupungintavoin, mutta siellä saa kumminkin rauhassa ehdoltaan syödä. Sielläakkaseni on; siellä saa kaiken päivää peräpenkillä loikoilla ja pistääpiirakoita poskeensa… Totta puhuakseni, tosin ei mikään vedäPietarille vertoja… Kun vaan olisi taskut rahoja täynnä… Kas siellävasta elämä, joka kelpaa; tivaatteria, koiratkin tanssaavat sinulle – ja kaikkea, mitä vaan tahdot!.. Ja miten hienon hienosti sielläpuhutaan… ikäänkuin aatelisia oltaisiin!.. Ja kun Tschukkin dvorissa[eräs kauppapaikka Pietarissa] käydään, niin kauppamiehet hetihuutavat: "mitä tahdotte, armollinen herra!" – Jos käyt veneesenistumaan ja lähdet virran poikki… niin kuka vieressäsi istuu? Korkeavirkamies, näet!.. Jos seuraa mielit, niin poikkee puotiin. Sielläherra rakuuna kertoo leiristä, selittelee, mitä jokainen taivaan tähtimerkitsee, ihan niin selvään, kuin olisivat kaikki kämmenellä. Vanhaupseerin rouva hulluttelee ja kaunis sisäneitsyt luo sinuun silmäyksensemmoisen, että…! Mutta hyi, hyi, Ossip! (Pudistaa naureskellenpäätänsä.) Saakeli vieköön; kaikki käytös on niin galanttia, niingalanttia!.. Epäkohteliasta sanaa et kuule, kaikki sanovat sinulle"Te." Jos kävelemiseen väsyt, niin otat ajurin ja ajelet kuin hyväkinherra; ja joll'et mieli maksaa, niin siitäkin helposti pääset. Jokakartanossa on takaportti, ja siitä puikahtaa tipo tiehensä, niin ett'eilempokaan kiinni saa… Mutta asialla on toinenkin puolensa: tänään onrattoisa elämä, huomenna ollaan nälkään kuolemaisillaan – niinkuinesimerkiksi on laitamme nyt. Mutta syy on tykkänään hänen. Vaan mitätehdä? Isä kyllä meille rahoja lähettää, – vaan sen sijaan, että niitäsäästelisi, mitä vielä! Silloin ajellaan vaunuissa; joka päivä minualähetetään pääsylippua tivaatterista noutamaan… Mutta kun viikonpäivät ovat kuluneet, silloin on jo toinen ääni kellossa; silloinmyydään uusi frakki juutalaisille! Ja välistä myydään kaikki tyyni, niin että jääpi vaan paita ja kulunut, kiiltävä takki!.. Kas sepä olihyötyisä kauppa… ja miten erinomaista englannin verkaa se oli! Frakkiyksinään maksoi hänelle noin sata viisikymmentä ruplaa; kaksikymmentäruplaa maksoivat juutalaiset; housuista en huoli edes puhuakaan, – nemenivät polkuhintaan. Mutta miksi tämä kaikki, niin miksi? Sentähden, ett'ei hän viitsi virkahuoneessansa käydä, vaan mieluummin käydäpöyhkeilee perspektillä ja lyö korttia. Oi, jospa vanha herra sentietäisi! Hän ei suinkaan välittäisi siitä, että hänen herra poikansaon hallituksen virkamies; – hän luultavasti antaisi hänelle semmoisenselkäsaunan, että häntä neljä päivää syyhyttäisi… Kun on virka, niinpidä virastasi vaari! Ja tämäkin ravintolan isäntä ei sano antavansaruokaa, ennenkun olemme kaikki vanhat velat maksaneet… Hm, ja ellemmemaksa…? (Huokaa) Hyvä Jumala, jos nyt olisi edes jonkinlaista kaalia!Luulenpa, että söisin koko sangollisen… Joku kolkuttaa – luultavastion se hän.

(Hypähtää ylös sängystä.)

Toinen kohtaus.

Ossip. Hlestakov.

Hlestakov. Se, ota vastaan tämä…

(Ojentua hänelle hatun ja kepin.)

No, taasen olet sängyssäni maata lojottanut?

Ossip. Minäkö maannut? Ikäänkuin en muualla sijaani saisi.

Hlestakov. Nyt valehtelet. Sinä olet sängyssäni loikoillut. Näkeehänsen jo sängystäkin.

Ossip. Mitä minä sängystä? Tiedänhän minä, mitä sänky on. Onhanminulla jalat seisoa; mitä minun tulee teidän sänkyynne?

Hlestakov (Astuu edes takaisin.) Katso, onko kartuusissa tupakkaa?

Ossip. Tupakkaa! – Mistä sitä olisi tullut? Johan on neljä päivääsiitä, kun viimeiset tähteet poltitte.

Hlestakov (Yhä kävellen pureskelee huultansa; vakavalla ja uhkaavallaäänellä.) Kuuleppas vaan, Ossip!

Ossip. Mitä käskette?

Hlestakov (jotensakin alakuloisella äänenä). Sinun pitää menemäntuonne alas.

Ossip. Mihin?

Hlestakov (Melkein pyytäen). Alas ravintohuoneesen… Käske…lähettämään minulle vähä ruokaa.

Ossip. Sitä en tee. En tahdo.

Hlestakov. Kuinka sinä, pöllö, tohdit?

Ossip. En; sitä en ikinä tee; ja jos menisinkin, niin ei se mitäänauttaisi; isäntä ei sano antavansa meille enää mitään ruokaa.

Hlestakov. Jospa hän vaan rohkenisi! Mitä joutavia.

Ossip. Niin; vieläpä hän päälliseksi uhkaa mennä kaupungin päällikönluo sentähden, että me täällä olemme olleet jo kolmatta viikkoa, emmekäole ropoakaan maksaneet. "Sinä ja sinun herrasi", sanoo hän, "oletteoikeita hirtehisiä ja herrasi on muuten täydellisin veijari. Moisiamaankulkijoita ja roistoja olemme ennenkin nähneet", sanoo hän.

Hlestakov. Ja sinulle on tietysti erinomainen nautinto saada minullekertoa kaikki nuo hävyttömyydet.

Ossip. "Sitten he kömpivät tänne", sanoo hän, "ja asettuvat minunluokseni ja velkaantuvat ja velkaantuvat; ja lopuksi ei saa niitätalostansakaan ulos", sanoo hän. "Vaan minun kanssani ei ole hyväpelailla", sanoo hän vielä, "minä vihdoin valitan poliisille ja panetanteidät velkavankilaan."

Hlestakov. Kylläksi, tolvana! Mene jo, mene ja sano hänelle vaan…!Mikä törkeä konna se mies onkin!

Ossip. Eikö parasta olisi, että pyytäisin isäntää tulemaan teidänpuheillenne?

Hlestakov. Ei minulla ole hänelle mitään sanomista. Mene itsesanomaan.

Ossip. Mutta toden totta, hyvä herra…

Hlestakov. Noh, mene siis hiiteen ja kutsu hänet tänne!

Kolmas kohtaus.

Hlestakov (yksin.)

Hlestakov. Minun on hirveä nälkä! Kävelin vähäisen matkaa, toivoen, että ruokahalu katoaisi – vaan, lempo vie, se vaikutti päinvastoin!Joll'en olisi Pensassa hurjasti elamoinnut, niin olisi minulla rahojatarpeeksi kotia päästäkseni. Tuo kapteini ymmärsi minun oikein nylkeä!Kas, sepä mies, osasi korttia sekoittaa! Neljänneksessä tunnissa hänminun perin puhtaaksi sai. Mutta kuitenkin tekisi mieleni koetellamiestä vieläkin kerran. Kun vaan sattuisin yhteen! Mikä kehno kaupunkitämä kuitenkin on! Eivät edes ruokakauppiaat usko velaksi. Se onhävytöntä!

(Alkaa viheltää ensin Robertia, sitten venäläistä kansanlaulua,"punainen sarafan" y.m.) Eikö tänne tule ketään?

Neljäs kohtaus.

Hlestakov. Ossip. Ravintolan palvelija.

Ravint. palvelija. Isäntä käski kysyä, mitä tahdotte.

Hlestakov. No, hyvää päivää ystäväni! Kuinka jaksatte?

Ravint. palvelija. Niin, Jumalan kiitos! Kyllähän sitä hiljakseenmennään.

Hlestakov. Ja miten kaikki täällä ravintolassa teillä käypi?

Ravint. palvelija. Kaikki, Jumalan kiitos, kaikki käy hyvin.

Hlestakov. No, onko teillä paljo vieraita?

Ravint. palvelija. Kiitoksia, kyllähän niitä riittää.

Hlestakov. Kuulepas ystäväni, minulle ei ole tuotu mitäänpäivällistä; ole siis hyvä ja mene alas ja laita, että se viipymättätänne tulee. – Minun on heti syötyäni tärkeä asia toimitettava.

Ravint. palvelija. Niinpä kyllä, mutta isäntä on sanonut, ett'ei hänenää huoli teille mitään antaa. Vähällä oli hän jo tänään mennäkaupungin päällikölle valittamaan.

Hlestakov. Valittamaan? Mitä hän valittaisi? Ajattelepas itseystäväni! Täytyyhän minun syödä… Enhän minä voi nälkään menehtyä.Minun on todellakin hirmuisen nälkä. Vakuutan, että se on totinen tosi.

Ravint. palvelija. Kyllä kai. Mutta isäntä sanoi: "minä en annahänelle mitään syötävää, ennenkun on edelliset maksanut." Niin hänsanoi.

Hlestakov. Hyvä, hyvä, mutta menepäs nyt kuitenkin alas ja puhutteleja taivuttele häntä.

Ravint. palvelija. No, mutta mitä minun pitäisi sanoman.

Hlestakov. Niin, haastele oikein vakaasti hänen kanssansa ja sanohänelle, että minun täytyy saada ruokaa… Mitä maksoon tulee… niinsehän on luonnollista… Mutta en minä ole semmoinen moukka, kuin hän, joka ei välitä, vaikka olisi koko päivän syömättä. Kylläpä käskisi!

(Ravintolan palvelija ja Ossip menevät.)

Viides kohtaus.

Hlestakov (yksin.)

Hlestakov. Olisi kuitenkin jotensakin ilkeätä, jollei hän nytantaisikaan minulle ruokaa. En ole ikinäni tuntenut semmoistaruoanhalua kuin nyt. Möisinköhän jonkun vaatekappaleen, möisinköhänhousut? Hm!.. Ei; mieluummin tahdon nälkää nähdä ja palata kotiinmuodikkaassa pietarilaisessa puvussa. Vahinko vaan, ett'ei Joakimtahtonut minulle vaunujansa lainata! Eipä olisi, lempo vie, niin hulluaollut ajaa herrojen tilanhaltijain luo komuvaunuissa, lyhdyt edessä.Ossip kiiltonappisessa takissa takana! Kuinka he silloin olisivatikkunoille rientäneet! "Kuka tuossa ajellen saapuu? Kukahan se saattaaolla?" – Lakeijani astuu esiin. (Matkii lakeijaa.) "IvanAlexandrovitsch Hlestakov Pietarista. Suvaitsetteko ottaa vastaan?"…Mutta ymmärtävätkö nuo jörrit, mitä sisältää tuo lause: "suvaitsettekoottaa vastaan?"… Noitten ihmisten kesken on tavallista, että mikätalonpoika-luntti, mikä pörrökarvainen kontio tahansa, sinänsä astuatömistelee suoraa tietä saliin… Siellä tapaisin neitosen,lähestyisin, lausuisin: "neitoseni, tohdinko?"… Huh! (sylkäisee.)Noh, sepä pahuus, miten vatsani vonkuu! On todellakin varsinkummallista, kuinka minun on nälkä.

Kuudes kohtaus.

Hlestakov. Ossip. Sittemmin ravintolan palvelija.

Hlestakov. Noh?

Ossip. Heti tulee ruokaa.

Hlestakov (Taputtelee käsiänsä ja rummuttelee hiljaa pöytään.) Tuleeruokaa, ruoka tulee, tulee ruokaa.

Ravint. palvelija. Isäntä käski sanoa, että tämä on viimeinen kerta, jolloin hän teille ruokaa antaa.

Hlestakov. Isäntä, isäntä… Hm! Isäntäsi saa mennä hiiteen. Mitäsinulla siinä on?

Ravint. palvelija. Lientä ja paistia.

Hlestakov. Mitä sinä sanoit? Kuulinko väärin, vai onko sinullatodellakin vaan kaksi ruokalajia.

Ravint. palvelija. Ainoastaan kaksi.

Hlestakov. Tämä on julkinen loukkaus. Siihen en voi tyytyä. Sanoisännällesi, että hänen käytöksensä on kummallinen… Se ei riitä.

Ravint. palvelija. Isäntä sanoo siinä olevan liiaksikin.

Hlestakov. Mutta miksi ei ole kastaketta?

Ravint. palvelija. Kastiketta ei ole!

Hlestakov. Miksi ei ole? Kyökin ohitse käydessäni minä omillasilmilläni näin kastiketta aika lailla keitettävän… Ja ruokahuoneessaistui aamupuolella kaksi tanakkaa miestä, jotka pistivät poskeensalohta ja kaikellaisia muita herkkuja.

Ravint. palvelija. Niin, kyllä kastiketta on, vaan ei sitä olekuitenkaan…

Hlestakov. On eikä ole; mitä se semmoinen lörpötteleminen merkitsee?

Ravint. palvelija. Niin… joll'ei ole, niin ei ole.

Hlestakov. Entä lohi, kalat, kotletit?

Ravint. palvelija. Varmaan, kyllä on, mutta ainoastaan niille, jotkaovat niinkuin parempia.

Hlestakov. Sinä hävytön pöllö!

Ravint. palvelija. Ja-ah!

Hlestakov. Sinä porsas, ilkeä porsas!.. En siis saisi, mitä muilletarjotaan? Enkö minä ole samallainen vieras ja matkustaja kuin hekin?

Ravint. palvelija. Ette ole.

Hlestakov. Minkälaisia ne sitten ovat?

Ravint. palvelija. Ovathan ne tavallisia… mutta ne maksavat.

Hlestakov. Minä en tahdo sinun pöllön kanssa enään väitellä. (Aikaasyödä lientä.) Mutta mimmoista lientä tämä on? Paljasta vettähän oletvatiin kaatanut… Ei maistu miltään… puhdasta solkkuvettä… Tätälientä minä en syö; tuo tänne toista!

Ravint. palvelija. Hyvä, siinä tapauksessa vien tämänkin pois. Isäntäsanoi, että joll'ei tämä teistä maistuisi, saisitte olla sitä syömättä.

Hlestakov (Pitää kiinni lautasesta, jonka palvelija aikoo viedä.)Älä, älä; anna sen olla, sinä pöllö! Sinä olet tottunut kohtelemaanmuita sillä lailla, mutta minun kanssani se ei käy laatuun; huomaa se, ystäväni! (syö.) Voi herranen aika, mikä soppa! (syö syömistänsä.) Olenaivan varma siitä, ett'ei yksikään ihminen maailmassa vielä ole moistasoppaa syönyt… Siinä ei ole rasvan mehuakaan, vaan viljalta höyheniä.Paisti tänne! Ossip, tuossa on vähän lientä jälellä, – ota sinä se!(Leikkaa lihaa.) Vaan mikä paisti tämä on? Eihän se paistia olekaan.

Ravint. palvelija. Mitä sitten?

Hlestakov. Sen lempo tiesi, vaan paistia se ei ole; senhän jonäkeekin… se on lihan asemesta paistettu kirves, eikä mikään paisti!(syö.) Te konnat ja hirtehiset, tämmöistä te vieraillenne tarjoatte!Täytyy pureskella leukapielet sijoiltansa saadaksensa palasta irti.(Kaivelee hampaitaan sormellansa.) Moisia lurjuksia! Niin on kuinkuusen kuorta! Ei saa millään uloskaan, – ja vielä päällisiksi tulevathampaat siitä mustiksi. Mimmoiset roistot! (Pyhkii liinalla suutansa.)Siis ei mitään muuta?

Ravint. palvelija. Ei mitään muuta!

Hlestakov. Rakkareja ja konnia te todellakin olette! Ei kastikettamerkiksikään, ei mitään kotletteja! Ja niin te nylkyrit vieraitannekohtelette.

(Ravintolan palvelija ja Ossip kantavat lautaset pois.)

Seitsemäs kohtaus.

Hlestakov. Sittemmin Ossip.

Hlestakov. Tuntuu aivan siltä, kuin en olisi ollenkaan syönyt; ruokahaluni on siitä päinvastoin kiihtynyt. Joll'en sattuisi olemaannäin auttamattoman rahatonna, niin lähettäisin ostamaan leipää.

Ossip (sisään juosten.) Kaupungin päällikkö on tullut tänne ja kysyyteitä, hän haluaa teitä puhutella.

Hlestakov (Pelästyneenä.) Kuinka? Mitä sanot? Olisiko todella isäntätuo riivattu konna, valittanut! Täytyykö minun uskoa, että hän aikoominun kilstupaan heittää? Lempo ne vieköön! Jos koettaisin jollakinhienolla tavalla… En, sitä en tee! Tässä kaupungissa vetelehtii ainaupseereja ja muuta väkeä kaduilla… Minä tahdoin osoittaa heilleoikein hienoja tapoja ja rupesinkin eräälle kauppiaan tyttärelleverkkojani virittämään… Ei, ei! ei se käy laatuun… Mutta kuinka häntodellakin tohtii? Olenko minä muka mikään kauppias tahi käsityöläinen!(Rohkaisee mielensä ja nousee seisalleen.) Oh, minä sanon hänelle;"kuinka on mahdollista, että te uskallatte…" (Joku tarttuu lukkoon;Hlestakov vaalenee ja vavahtaa.)

Kahdeksas kohtaus.

Hlestakov. Kaupungin päällikkö. Dobtschinski.

(Kaupungin päällikkö astuu askeleen eteenpäin ja seisahtuu. Päällikkö ja Hlestakov tuijottavat, silmät pullollaan, hetken säikähtyneinä toisiinsa.)

Päällikkö (Tointuu ja tervehtii, laskien kätensä pitkin housujensaumoja.) Nöyrin palvelijanne!

Hlestakov (Kumartaen.) Terve tultuanne!

Päällikkö. Suokaa anteeksi, että…

Hlestakov. Ei mitään…

Päällikkö. Kaupungin ylimpänä virkamiehenä olen velvollinen pitämäänhuolta siitä, ett'ei matkustavaisia eikä säätyhenkilöitä pahoinkohdella.

Hlestakov (Alussa änkyttäen, mutta lopuksi korkealla ja vakavallaäänellä.) Niin, mitä sille voi?.. Ei se ole minun vikani… minä kyllämaksan… odotan paraikaa kotoa… (Bobtschinski pistää päänsä ovestasisään.) Vika on oikeastansa hänen… Lampaan liha, jonka saan, onsitkeätä kuin nahka… ja liemen, lempo tiesi – mitä hän siihen lieneesekoittanutkaan… olin pakotettu viskaamaan ikkunasta ulos… Ihanilkeätä teetä; se haisee suolaiselta kalalta; se ei ole mitään teetä.Miksi minun siis pitäisi…? Niin, kylläpä käskisi!

Päällikkö (peloissaan.) Suokaa minulle anteeksi, mutta Jumala sentietää, vika ei ole minun! Liha torillamme on aina hyvää. Holmogorinkauppamiehet tuovat sitä tänne myytäväksi – ja ne ovat aivanrehellistä ja kelpo väkeä. Todellakaan en käsitä, mistä hän huononlihan hakeekaan. Mutta joll'ei kaikki ole vaan… niin silloin…sallitteko minun teille ehdottaa, että seuraatten minua ja muutattetoiseen paikkaan.

Hlestakov. En, sitä en ikinä tee! Tiedän kyllä, mitä toisellapaikalla tarkoitatte – te tarkoitatte vankilaa! Mutta milläoikeudella, ja kuinka te rohkenettekaan… minä… minä olen virkamiesPietarista (pöyhkeästi.) Minä… minä… juuri minä.

Päällikkö (itsekseen.) Oi Jumalani, kuinka hän on kiivastunut! Hänsiis jo kaikki tietää! Nuo kirotut kauppiaat ovat hänelle kaikkiilmoittaneet.

Hlestakov (yhä rohkeammin). Vaikkapa toisittekin kaikki palvelijanneja alustalaisenne, niin minä en mene! Minä menen suoraan ministeriin.(Lyö nyrkillänsä pöytää.) Kuka te olette? Hä? Kuka te olette?

Päällikkö (aivan suorana ja vavisten). Armoa, armoa! Älkää minuaturmioon syöskö! Minulla on vaimo ja pienet lapset… Älkää valtionkurjaa palvelijaa onnettomaksi saattako!

Hlestakov. En, sitä en tahdo! Se vielä puuttuu! Mitä se minua koskee, että teillä sattuu olemaan vaimo ja lapset? Pitääkö minun siitä syystämennä vankihuoneesen? Sepä kaunista! (Bobtschinski kurkistaa ovesta, katselee ympärilleen ja vetäytyy pelästyneenä takaisin.) Ei, ei, paljonkiitoksia! Mutta siihen minulla ei ole halua!

Päällikkö (vapisevalla äänellä). Kokemattomuus sen vaikutti, niin,Jumala nähköön, kokemattomuus ja puuttuva varallisuus. Tehkää hyvin jaarvostelkaa itse asiata: palkka ei edes teeksi ja sokeriksi riitä! Javaikk'en olekaan lahjoja kokonaan halveksinut, niin ovat ne aina olleetsangen vähäpätöisiä… yhtä ja toista talon tarpeeksi ja kentiesmuutamia vaatekertoja… Mitä alaupseerin vaimoon tulee, joka onkauppaa pitänyt – niin se on puhdasta panettelua, että minä muka olenhäntä pieksättänyt – Jumalan ja kunniani kautta, se on pelkkääparjausta. Kadehtijani ovat kaikki nuo jutut vahingokseni kokoonkyhänneet. Ihmiset ovat täällä niin ilkeitä, että ovat valmiitmurhaamaankin minun.

Hlestakov. Mutta mitä nuo kaikki minua koskevat… (Mietiskeleehieman.) Minä en ymmärrä, mitä te minulle puhutte roistoista jaalaupseerin leskestä… Alaupseerin leski… olkoon menneeksi… muttaminua te ette tohdi pieksää. Siksi on valtanne liian pieni!.. Katsos, mimmoinen herra… Minä kyllä maksan, mutta minulla ei ole tätä nykyärahaa. Olen täällä viipynyt ainoastaan siitä syystä, ett'ei minulla olekopeikkaakaan taskussani.

Päällikkö (syrjään). Katsopas vaan, mikä ilveilijä! Mitä hullujajuttuja hän panee kokoon! Mitä ihmettä hän niillä tarkoittanee? Enymmärrä, kuinka minun pitäisi häntä kohteleman. Mutta koettaa täytyy, menköön syteen taikka saveen! (ääneen.) Jos todella olette rahanpulassa taikka muussa tarpeessa, niin ovat vähäiset varanikäytettävinänne. Velvollisuuteni on auttaa hädänalaisia matkustavaisia.

Hlestakov (sukkelaan). Antakaa, antakaa lainaksi; minä heti maksaisinisännälle. Jo kahdella sadalla ruplalla olisin autettu – kenties vähänvähemmälläkin.

Päällikkö (Tarjoo setelikirjaansa). Tässä on säntilleen kaksi sataaruplaa – ei maksa vaivaa lukea.

Hlestakov. Paljon kiitoksia! Lähetän ne takaisin, jahka joudunkotia… Oli puhdas satunnaisuus… Huomaan, että olette kunnon mies…Nyt on asian laita aivan toinen.

Päällikkö (syrjään). Jumalan olkoon kunnia ja ylistys! Hän ottaarahaa! Nyt kyllä keskenämme sovimme. Kahden sadan sijasta annoinhänelle neljä sataa.

Hlestakov. Ossip hoi! (Ossip astun sisään). Kutsu tänne ravintolanpalvelija! (Kaupungin päällikölle ja Dobtschinskille). Mutta hyvätherrat, miksikä ette istu? Tehkää hyvin ja istukaa! (Dobtschinskille).Olkaa hyvä ja istukaa!

Päällikkö. Kiitoksia vaan – kyllähän jaksamme seisoakin.

Hlestakov. Älkää kursailko, hyvät herrat! Käykää istumaan! Nyt tunnensydämellisyytenne ja kohteliaisuutenne; ja minä luulin teidän tulleentänne siinä tarkoituksessa, että… (Dobtschinskille). Mutta kaikinmokomin istukaa!

(Kaupungin päällikkö ja Dobtschinski käyvät istumaan

Bobtschinski pistää päänsä sisään ja kurkistelee.)

Päällikkö (syrjään). Nyt vaan vähän enemmin rohkeutta! Hän näyttäävieläkin tahtovan pysyä inkognitona. Hyvä; siinä tapauksessakoettakaamme kumpikin parastamme ja älkäämme olko ensinkääntietävinämme, kuka hän todellakin on! (Ääneen). Minä ja PeterIvanovitsch – täällä asuva tilanomistaja – olimme virkatoimissaliikkeellä ja pistäydyimme tänne katsomaan, kohdellaanko vieraitakunnollisesti – sillä minä en ole muitten kaupunkien päällikköjenkaltainen, jotka eivät semmoisista seikoista pidä väliä.Hallintovirkamiehen velvollisuuksiin katsomatta, pidän jo puhtaastakristillisestä rakkaudesta lähimmäistä kohtaan soveliaana, ettäjokaista hyvin kohdellaan – ja pidän itseni tästä ihmisystävyydestänitavallaan palkittuna, kun minulla täten on tilaisuus päästä niinhauskaan tuttavuuteen, kuin teidän.

Hlestakov. Onhan minullakin puolestani syytä kyllä olla iloinen. Voinsuoraan tunnustaa, että teidän avuttanne olisi minun ollut mahdotontapäästä täältä pois: en ollenkaan tietänyt, millä maksaisin.

Päällikkö (syrjään). Niin, sotkepa vaan juttujasi kokoon! Sinä siiset muka tietänyt millä maksaisit! (Ääneen). Tohdinko kysyä, mihintäältä aiotte matkata?

Hlestakov. Minä matkustan Saratovin lääniin, omalle maatilalleni.

Päällikkö (syrjään ivallisella katsannolla). Kas vaan, eipäpunastukaan. Tässä on parasta olla varoillaan. (Ääneen). Hyvin hupaistaon matkailla!.. Kaikellaista omituista saapi matkoilla nähdä…Toiselta puolen on vastuksiakin, esim. kun täytyy kyytihevosia odottaa; mutta toiselta puolen taas saa järki levähtää. Ratoksenne luultavastimatkustatte?

Hlestakov. En, päinvastoin; sen teen isäukkoni käskystä. Ukkoaharmittaa, että virkaylennykseni Pietarissa käy niin hitaasti. Hän onkuvitellut mielessänsä, että niin pian, kun virkalaitoksiin on päästy, pitää heti Vladimirin tähtein napinreijässä kiiltämän. Soisinpa, ettähän itse saisi vähän aikaa koettaa, miltä tuntuu virkahuoneissalaahata!

Päällikkö (syrjään). Kylläpä tuossa on liukas mies! Keksii vieläisä-ukon itselleen. (Ääneen). Onko aikomuksenne vielä kauvankinmatkustella?

Hlestakov. Sitä totta tosiaan en tiedä… Isäni… no niin, ukko onuppiniskainen ja tuhma, täydellinen jurri. Mutta minä aion sanoahänelle vasten naamaa: tehkää kuinka tahansa minun kanssani, vaanmuualla kuin Pietarissa en voi elää. Ja mistä syystä olisinkaantuomittu ikäni talonpoikain seurassa elämään? Nykyään on toisetvaatimukset; sieluni janoo sivistystä ja valoa.

Päällikkö (syrjään). Kylläpä on pannut hyvin valheensa kokoon.Valehtelee, valehtelee, eikä puutu missään kiinni. Ja kuitenkin on niinmitättömän näköinen, että luulisi voivan hänet kynnellä kuoliaaksipainaa. Malta, malta, kyllä vielä tulet kiinni! Kyllä saan sinutpuhumaan asiat oikein. (Ääneen). Ajatuksenne on aivan oikea, korkeaherra! Mitäpä voipi yksinäisyydessä saada aikaan? Esimerkiksi täällä:öitä en makaa, uhraan itseni kokonaan isänmaalleni, en mitään säästä,tietämättä, minkä palkan vaivoistani saan. (Katselee ympärilleen).Minusta täällä tuntuu kostealta.

Hlestakov. Niin, huone on tosiaankin kelvoton! Senkaltaisia kirppuja, kuin täällä, en ole vielä iässäni nähnyt! Ne purevat kuin koirat.

Päällikkö. Onko mahdollista, että niin ylhäisen vieraan täytyy moisiakiusaajoita kärsiä, joitten ei oikeastaan olisi pitänyt syntyä!maailmaankaan – se on liian hävytöntä… Eikö huone myöskin olejotensakin hämärä?

Hlestakov. Hirveän hämärä! Ja sitten on isännällä vielä tapanakieltää tuomasta tänne kynttilöitä! Ei voi tehdä mitään! En voi lukeaenkä kirjoittaa, jos haluttaisi.

Päällikkö. Jos rohkenisin pyytää… vaan en, en sitä ansaitse…

Hlestakov. Mitäpä niin?

Päällikkö. En ole mahdollinen saamaan sitä kunniaa!

Hlestakov. Mutta mitä te tarkoitatte?

Päällikkö. Minä tarkoitan… jos tohtisin pyytää… Voisin teilletarjota luonani huoneen, valoisan ja yksinäisen huoneen… Mutta joitsestänikin tiedän, että se olisi minulle liian suuri kunnia… Älkääpanko pahaksenne… vaan Jumala on todistajani, että teen sen puhtaastasydämestäni…

Hlestakov. Päinvastoin olen teille suuresti kiitollinen. Minun onpaljoa mieluisampi asua yksityisessä huoneessa, kuin tässä kapakassa.

Päällikkö. Oh, kuinka se minua ilahduttaa! Ja mikä onni vaimolleni!Niin on jo luonteeni. Vieraanvaraisuus on minussa jotakin synnynnäistä,erinomattain jos vieras on sivistynyt mies! Älkää uskoko, että imarruson nämä sanat suuhuni saattanut – ei, ei, sitä vikaa ei minussa ole – sanani lähtevät sydämeni pohjasta.

Hlestakov. Minä kiitän teitä kaikesta sydämestäni! En minäkään voikärsiä teeskenteleviä ihmisiä. Sydämellisyyttä ja suoruutta minärakastan ja suoraan sanoen en muuta vaadi kuin arvonantoa jakohteliaisuutta, kohteliaisuutta ja arvonantoa.

Yhdeksäs kohtaus.

Edelliset. Ravintolan palvelija. Ossip.

(Bobtschinski kurkistelee ovesta.)

Ravint. palvelija. Mitä tahdotte?

Hlestakov. Tuo rätinki tänne!

Ravint. palvelija. Senhän olette jo aikoja sitten saaneet.

Hlestakov. Luuletko minun tuhmia rätinkiäsi tallentavan? Paljonkoolen velkaa?

Ravint. palvelija. Ensi päivänä otitte päivällisen, toisena päivänäsöitte ainoastaan lohta ja siitä saakka olette kaikki velaksi ottanut.

Hlestakov. Pöllö mitä siinä nyt lasket? Paljonko nuo kaikki yhteensätekevät?

Päällikkö. Älkää itseänne sillä vaivatko; hän saapi odottaa.(Ravintolan palvelijalle.) Mene tiehesi; rätinki kyllä maksetaan!

Hlestakov. Niin, te olette todellakin oikeassa!

(Pistää rahat taskuunsa.)

(Ravintolan palvelija menee. Bobtschinskin pää näkyy oven raosta.)

Kymmenes kohtaus.

Kaupungin päällikkö. Hlestakov. Dobtschinski.

Päällikkö. Ettekö tahdo tehdä hyvin ja käydä kaupungin yleisiälaitoksia tarkastelemassa… Vaikkapa esimerkiksi… sairashuonetta jamuita laitoksia.

Hlestakov. Onko niissä mitään katsomista?

Päällikkö. Noh, sopiihan nyt katsoa, kuinka asiat täällä ovat, mimmoinen täällä on järjestys ja niin edespäin.

Hlestakov. Noh, miks'en; aivan mielelläni. Olen valmis.

(Bobtschinski pistää päänsä ovesta sisään.)

Päällikkö. Ja sitten, jos mielenne tekee, on teillä tilaisuuspistäytyä täkäläiseen kouluun, tullaksenne vakuutetuksi, kuinkaoivallisesti ja millä menestyksellä meillä tieteitä harjoitetaan.

Hlestakov. Kuinka vaan tahdotte, sangen mielelläni!

Päällikkö. Ja jos sitten suvaitsette ottaa linnan ja kaupunginvankihuoneen tarkastaaksenne, niin voisitte nähdä, millä tarkallahuolella vankeja täällä hoidetaan.

Hlestakov. Mutta mistä syystä tarkastelisin juuri vankihuonetta?Katselkaamme ennemmin terveydenhoito- ja opetus-laitoksia.

Päällikkö. Kuinka vaan tahdotte! Kumman parempana pidätte? Ajammekoteidän vaunuissanne vai suvaitsetteko istua minun vaunuihini?

Hlestakov. Ajan mieluummin teidän vaunuissanne.

Päällikkö (Dobtschinskille). Siinä tapauksessa ei ole teille enääsijaa.

Dobtschinski. Oh, ei mitään, ei mitään… Kyllähän minä pääsen!

Päällikkö (hiljaa Dobtschinskille.) Kuulepas: minä kyhäilenpikemmiten muutaman rivin sairashuoneesen Semljanikalle, ja vähäisenkirjasen vaimolleni ja juoskaa te sitten minkä käpälästä lähtee niin, että he saavat ne hyvään aikaan. (Hlestakoville.) Sallitteko minunkirjoittaa läsnäollessanne pari riviä vaimolleni, ilmoittaaksenihänelle niin korkea-arvoisen vieraan tulon?

Hlestakov. Mutta mitä se hyödyttäisi? Muuten tuossa on läkkiä jakynä… vaan paperia… en muista onko… eikö teidän sopisi kirjoittaatämän rätingin toiselle puolelle?

Päällikkö. Paljon kiitoksia, varsin hyvin! (Kirjoittaessaan lausuusyrjään.) Nytpä saamme nähdä, miten asiat muodostuvat, jahka hän onsyönyt aamiaisen ja tyhjentänyt tuollaisen paksuvatsaisen pullon…Eikä meidän madeirammekaan ole mitään naisten juomaa. Vaikka seulkomuodoltaan ei olekaan erittäin kauniin näköistä, niin on se sitälaatua, että se heittää norsunkin nurin… Mutta jospa vaanymmärtäisin, mikä hän oikein on ja kuinka paljon häntä tulee peljätä.

(Kirjoitettuaan, antaa kirjeen Dobtschinskille, joka astuu ovelle. Dobtschinskin avatessa oven, romahtaa Bobtschinski, joka oven takana oli kuuntelemassa kuperkeikkaa lattialle. Kaikki huudahtavat. Bobtschinski nousee seisaalleen.)

Hlestakov. Oletteko pahastikin loukkautuneet?

Bobtschinski. En ensinkään, en ensinkään! Kävi sangen onnellisesti…ainoastaan tässä kohden nenää vähän litsautui… vähäpätöinen naarmu…Juoksen Kristian Ivanovitschin luoksi. Hänellä on niin oivallistalaastaria.

Päällikkö (merkeillä moittien Bobtschinskia; Hlestakoville). Se eimitään tee! Jos sallitte, menemme hetkeksi pois… Minä käskenpalvelijanne viemään matkalaukkunne kotiini. (Ossipille.) Kuulepas, ystäväni, kannappas kaikki herrasi tavarat luokseni, kaupunginpäällikön luo. Kuka hyvänsä, jonka tapaat, voi sinulle tien osoittaa.Nyt, jos saan kunnian… (Antaa Hlestakovin astua ensimmäisenä ja käyitse perässä; mutta ulos mennessään puhuu hän suuttuneella äänelläBobtschinskille). Kylläpä tekin osaatte olla! Ettekö löytäneet muutapaikkaa langetaksenne? Kuinka voittekaan moisella tavalla romahtaapitkäksenne lattialle, kuin… lempo tiesi mikä… (Menee Bobtschinskinseuratessa.)