Buch lesen: "Sipolan Aapon kosioretki"

Jussi

Sipolan Aapon kosioretki

Julkaisija – Good Press, 2021

goodpress@okpublishing.info

EAN 4064066343569

Sisällysluettelo

Kansi

Nimiösivu

I.

II.

I.

Sisällysluettelo

Nuorra naida pitää, vaatii se siihen vanhempanakin.

Olipa lauantai-ilta loppupuolilla elokuuta. Loppuneet ovat viikon kiireiset leikkuutyöt; vasta kylpemästä tullut väki hämärässä tuvassa istuksii ja somastipa hohtaa kaikkien päällä puhtaat, valkoiset paidat. Etuakkunain ääressä miehet päätänsä sukivat, mikä luukammalla, mikä liinaharjalla, mutta karsinassa istuu naisväki ja hiuksiansa palmikoille laittelee. Jutellaan siinä ja tarinoidaan eikä ennen heretä kuin höyryävä perunapata on liedeltä pöydälle siirtynyt, Paikallensa sitten kukin pöytään ehtii eikä kotvalle muuta kuulu kuin piimän särpimistä ja tuoppien kolahtelemista pöydän honkaiseen pintaan. Vaan vähitellenpä kuorikoko kunkin edessä suurenemistaan suurenee ja padan mustanpaistava pohja käskee syömämiehiä herkeämään. Kohta nouseekin väki pöydästä ravittuna, ja pianpa kumpuaa miesten piipuista sinertelevä savu kohden tuvan nokisia orsia. Uudistuu äskehinen puhekin ja hilpeästi hyppelee aatokset sukkelain sanojen selässä, kun mieli on rauhainen ja tyyni ja lepopäivä vartoo.

Muut ovatkin jo aikoja äänessä olleet, mutta talon ainoa poika ja sen nykyinen isäntä, tuo harvapuheinen Aapo, se ei suutaan avaa. Ei se näytä muiden puheista huolivan eikä sekaudu niihin; istuu vaan ääneti pöydän päässä, piippunykä hampaissa, seinää vasten nojaten. Luulisipa miehen melkein nukkuvan siinä, ell'ei rätisevä koppa ja pöllyävät savupilvet ilmoittaisi hänen henkensä työstä. Eipä kuitenkaan kukaan pidä lukua hänen äänettömyydestään, sillä tuommoinenhan on mies ollut jo melkein siitä pitäen, kun isävainaja isännyytensä hänelle heitti ja itse muutti tuvan turvetalon alle asumaan. Suruko lienee isän kuolemasta ja huolenpito isosta talosta miehen entistä miettelijäämmäksi tehnyt — vai lieneekö muitakin huolia ollut? Eipä siltä että Aapo ennenkään olisi ketään puheellaan pulahan pannut, pienuudesta pitäen oli hän ollut harvapuheinen ja aatoksiaan muille uskomatoin mies — ja siksipä hänestä pitäjän mielipide useinkin arveli, että "jos hän ei juuri tuhmimpiakaan ollut, niin eipä järin terävä-päinenkään". Vaan olipa niitäkin, jotka sen kohdan aivan toisella lailla selittivät. Satuitpas vaan jotain semmoista arvelemaan hänen vanhalle äidilleen taikka tämän monille kyläisille kahvitovereille, joiden parissa Aapo aina näytti parahiten viihtyvän, veisaten ja heille kirjasta lukien — sillä Aapolla oli lapsuudesta pitäen ollut hyvät lahjat lukuun ja veisuusen — niin kylläpä toista kuulit! Nämä arvokkaat emännät ne sanoivat, että "Aapo on aina ollut vakava mies, joka ei tyhjiä hommaile ja puhu, eikä ole vanhemmillekaan ihmisille ylpeä, niinkuin kaikki muut nykyajan nuoret."

Pahat kielet, jotka aina syitä löytävät jos mihin ja kaikkien asioista puhuvat eivätkä jätä hiljaistakaan rauhaan, ne kuitenki yhä juttelivat, että Aapon alakuloisuuteen on syynä yksistään se, ett'ei hän saa millään lailla emäntää taloonsa. Rukkasia niitä oli vaan joka talosta jakanut, vaikka Sipola oli rikas talo, vaikka äidit oli puolella olleet ja kanttori puhemiehenä. Niin sitä usein puhuttiin, vaikk'eihän siitä kuitenkaan mitään tarkkaa tietoa kellään ollut eikä kukaan sitä itse ollut näkemässä taikka kuulemassa ollut. Oli sitä äitikin noista puheista vähän vihiinsä päässyt, sillä eukolla oli vielä vanhoillaankin tarkat korvat ja osasi hän taitavasti aitan ovien takana kuulostella, mitä piiat siellä sisällä puhelivat. Mutta silloinpa siitä aina nousi seuraavana päivänä kova meteli ja ankara hammaskiista, sillä eukko oli kielevä ja poikansa maineesta ylen tarkka. Hän olisi vaikka papillekin uskaltanut sanoa, että hänen poikansa on yhtä hyvä kuin muidenkin talojen pojat — ja semmoista lukumiestä ei löydy koko tässä pitäjässä eikä monessa muussakaan!

Tämmöisiä pihinäpuheita niitä kuitenkin pidettiin aika usein, melkein joka kerta kuin Aaposta puhe tuli, ja sitäpä tytöt taas suhisivat tuolla karsinan hämärässä. Sipolan pienin piika, Tiina nimeltään, tiesi nimittäin kertoa uutisen, jota ei millään lailla voinut itseään varten säästää. Tässä päivällä leikkuupellolla ollessaan oli hän kuullut Aapon hyvän aikaa puhelevan mökkiläisensä Tuomas-ukon kanssa, ja pyytävän tämän tytärtä Annua vaimokseen. Tiina oli kyyköttänyt ruiskuhilaan suojassa ja kuullut Tuomaan vastaavan Aapon puheisin, joshan ei aivan myöntäenkään, niin eihän juuri ihan jyrkästi kieltämälläkään, "sillä se asia on tytön omassa tahdossa". Tästä tytöt suihkamaan, että "koska se kerran tytön omaan tahtoon heitetään, niin kyllä käy niinkuin on käynyt Aapolle ennenkin". — "Ja johan kaikki muut, paitse isäntä ja Annun isä, tietävät, että Sipolan renki Kalle jo keväällä on antanut kihlansa Annulle ja käynyt Tuomaalassa joka lauantai-ilta ja välistä viikollakin".

Näitä sitä vaan karsinassa tuumittiin, vaikka hiljaa ja varovasti, ett'ei emäntä kuulisi; mutta oli miten olikaan, Aapo istui vain yhä ääneti pöydän päässä eikä kukaan tiennyt suunnillekaan, mitä mietteitä hän savun seassa ilmoille laski. Illan kuluen alkoi piippunsa kuitenkin sammumistaan sammua, ja rupesipa mies tuosta vähitellen liikahtelemaan ja korvaansa miesten tarinoihin kallistamaan.

Ei ne häntä kuitenkaan tainneet erittäin huvittaa, koskapahan hän kohta muistutti miehiä, "ett'eiköhän maatamenon aika jo käsissä olisi, jos mieli huomenna kirkkoon nousta."

Eipä miehet nyt kuitenkaan maata joutaneet, sillä mökin Tuomas kertoeli parast'aikaa rosvotarinoita ja sanoipa yhden nähneensäkin monena iltana talonsa ympärillä vainuavan. "Eikä sitä Vahtikaan tahdo haukkua, mikä mies se lienee." Tuota kaikki pojat, jotka suummalla ovea istuivat, kovasti kummeksivat, Kalle kaikista enin, mutta toisilleen ne siinä silmää iskivät ja ajattelivat: "taisipa se olla sen rosvo".

Ja jäipä kuin jäi Aapokin hauskaa pakinoimista kuuntelemaan, ehdoittelipa vielä itsekin tuo harvapuheinen mies, "että sietäisihän siitä vallesmannille tieto antaa, koska niitä niin läämältään liikkuu." "Niinpähän taitaisi tehtävä olla", arveli tuohon Tuomas, mutta penkin päästä meinaili Kalle, että "eikö liene turhaa työtä — kyllä ne kinttunsa katsoo."

Siinä rupatellessa alkoi yö pimitä ja jokainen alkoi levolle hankkiutua. Nuttunsa kukin naulasta otti, heitti sen hartioilleen ja siirtyi, mikä aittaan, mikä tallin ylisille, mikä minnekin. Maata eivät kuitenkaan kaikki menneet, sillä olisitpahan pirtin perälasista katsahtanut tummalle pihalle, olisit ehkä huomannut valkohousuisia olennoita hiipimässä siellä. Nuttu korvissa kulkivat he seinämiä pitkin, kurkistellen nurkista jälelleen, mutta maantielle päästyään juoksivat he sen minkä jalat kannattivat lähimmäisen tien käänteen suojaan. Tämä tämmöinen varovaisuus oli välttämätön Sipolan rengeille ja kasakoille, sillä Aapo oli kovin vihainen ja sen hän heti kohta pani työstään pois, jonka tiesi yöjalassa kulkeneen.