Buch lesen: "Katsokaa peiliin!"

HENKILÖT:

Sisällysluettelo

Eno. Herra. Rouva. Palveluspiika. Palvelija.

(Näytelmäpaikkana on kauniilla huonekaluilla varustettu huone. Oikealla puolella akkuna, sen vieressä pöytä, jota ylempänä seinällä riippuu rivi useita tupakkapiippuja. Pöydällä on tupakka-astia ja tulusneuvot. Vastapäätä pöytää suuri vaatekaappi).

Ensimäinen kohtaus.

Eno. Herra (jälkimäinen juhlapuvussa, miekka vyöllä.)

Eno. Oh! juhlapuvussa! ja näin aikasin aamulla?

Herra. Niin, eno! Minä olen vallan julmistunut päälliseksi! Minua neuvottomampaa ei löydy! Tänään olen minä kutsuttu Hänen Ylhäisyytensä luo. Kello 9, oi! jo ennen 9 tulee minun olla paikallani.

Eno. Mitä kummaa siinä? Siihenpä sinä olet tottunut.

Herra. Olen, olen, se totta on…

Eno. Mikä sinun siis nyt neuvottomaksi saa?

Herra. Oi Jumala!…

Eno (Silmäilee kelloa). Vielä ehdit sinä varsin hyvin; kello ei ole vielä lyönyt.

Herra. Sen minä tiedän, mutta… Minulla on toinen syy…

Eno. Vai niin.

Herra. Minulla on…

Eno. Sano suoraan veli kulta! mikäs on?

Herra. Minä pelkään että…

Eno. Pelkäät, mitä?

Herra. Että… taivahan Jumala! Minä pelkään että rauhani, toivoni, iloni ja henkeni, vieläpä menestykseni ja kunniani ovat perikadon omana.

Eno. Ho perhana! mutta minä en ole mikään Solon enkä Bias; puhu siis suoraan asia, minä en ymmärrä.

Herra. Te tiedätte… Minä en ole sukkamielinen…

Eno. Aha! joko pääsi?

Herra. Kun on nuoruutemme aika kulunut, kun 40 ikävuotta istuu niskoillamme, niin saamme tarkoin pitää silmällä yhtä ja toista — sen olen havainnut.

Eno. Jumalan nimeen! mitä olet havainnut?

Herra. Ei, ei! ette minua ymmärrä. Minä en ole mitään nähnyt. Minä tunnen perin pohjin vaimoni; hän rakastaa minua, hän on minulle uskollinen, mutta, eno, hän on nuori ja — — siinä koko asia! Tämä ajatus hirmuisesti häiritsee minun rauhaani. Nuoruuden ikä on kevytmielinen ja nainen pysyy päälliseksi aniharvoin päätöksissään, hän ei taitu, mutta hän taipuu, hän kukka, jota vähäinen tuulen leyhkä turmelee.

Eno. Lakkaa puhumasta vertauksilla ja sano suoraan mistä leyhkä nyt käy.

Herra. Naapurista.

Eno. Ahaa!… nuori luutnantti?

Herra. Niin!

Eno. Niin kuule sananen, joka kohta poistaa huolesi. Hänen rykmenttinsä jo tänään täältä marssii.

Herra (innolla). Mutta, eno, hänen lähtönsä juuri minua huolettaa.

Eno. Mua sano sudeksi, jos sanaakaan tästä ymmärrän… Vasta nainut mies, kaunis vaimo, eräs nuori luutnantti, joka saa miehen rauhan katoamaan juuri kun rykmenttinsä kaupungista lähtee? Mitä tämä on? Jompi kumpi on meistä hullu… sano sinä kumpi?

Herra. Minä, eno, minä!

Eno. Siltä melkein näyttää.

Herra. Tyhmänä aasina tulen minä tänään seisomaan Hänen Ylhäisyytensä edessä, minä tulen häväisemään itseni, minä tiedän sen.

Eno. Niin, niin, kun tiedät sen…

Herra. Ymmärtänette, ettei rykmentin lähtö kaupungista minua huoleta; ei, vaan jäähyväiset, jäähyväiset, eno! niistä pelko, joka syvästi sydäntäni vaivaa!

Eno. Vai niin, sinun on surullista sanoa jäähyväiset hänelle?

Herra. Kenelle?

Eno. Luutnantille.

Herra. Ei, ei!

Eno. Kenelle sitten?

Herra. Oi, ymmärtäkää minua, eno! Minun on meneminen herttuan luo ja te vetäydytte konttoriinne. — Minulla on tänään tärkeä työ tekeillä, mutta työhön tänään järkeni ei pysty, sillä alati tulen minä ajattelemaan: Nyt tulee luutnantti Jetan luo jäähyväiset sanomaan; Jetta on yksin, te ja minä olemme poissa… Luutnantti tulee, hän on surullinen, hän puhuu liikuttavasti, kauniisti, hän saa kenties Jetankin liikutetuksi… Tämä voi saada minut hulluksi. Luutnantti tarttuu Jetan käteen, suutelee sitä lempeästi. Jetta luo alas silmänsä, punastuu, tuntee jäähyväishetken surulliseksi, mutta makeaksi samalla. — Kun nainen senlaisia tunteita tuntee, on hän astunut ensimäisen askeleen, hän ei voi enää puolustaa sydäntänsä ja… Jumala tiesi mihin seikka päättyy.

Eno. Pirulla tosiaan on hyvä kuvitus! Äsken sanoit olevasi vapaa luulevaisuudesta; nyt kun olen kuullut kaunista puhettasi, havaitsin siinä olevan runsaasti turkkilaista kuvitusta.

Herra. Turkkilaisista älkää puhuko! Turkkilainen ei ole tyhmä, hän kyllä tietää, mitä tekee. Hän vartioipi kuten mies ainakin vaimonsa kunniaa. Turkkilaisilta voimme paljon oppia.

Eno. Saattaa olla, herra Turkkilainen! Mutta koska sinä, joka olet kristitty, olet joutunut turkkilaisiin houreisin, niin koetan estää luutnanttia tänne tulemasta.

Herra. Niin, niin, minä tykkänään toivottomuuteen joudun, ellei luutnantin käyntiä estetä.

Eno. Mutta mitenkä?

Herra. Jettani pitää teistä, eikö niin? Hän kunnioittaa teidän tarkkatuntoisuuttanne, hän seuraa teidän neuvojanne, jos te, eno, kovasti kiellätte häntä vastaanottamasta luutnanttia.

Eno. Mitä? Kieltää?

Herra. Niin kieltää. Jetta tottelee teitä.

Eno. Onko Jetta sanonut mitään, josta voisi aavistaa että hän toivoo saavansa tänään nähdä luutnanttia?

Herra. Ei.

Eno. Entäs luutnantti?

Herra. Luutnantti tulee, sen voin varmaan vakuuttaa. Upseeri ei heitä tällaista hetkeä käyttämättä; hän ei hupaisempaa tiedä, kuin miellyttää rouvia ja harmittaa miehiä. Ei, päästä vapaaksi hänestä voin ainoastaan jäykällä kiellolla. Valtaneuvoksen luona viimein hän liehui Jetan ympärillä, puhui tutusti ja vapaasti hänen kanssansa, saattoi häntä ruualle — ja siitä hetkestä saakka hän aina sivukäydessään silmää tänne ylös ja tervehtii. Hän hymyilee silloin, hän vääntää ruumistaan tuhansiin kummallisiin mutkiin, ja koskee siististi lakkiinsa. En ole niin itserakas, että luulisin tervehdyksensä tarkoittavan minua. Hän tulee, — tulee kun tuleekin! Siis tekisitte varsin hyvin, jos vakavasti kieltäisitte lapsellista Jetta parkaani vastaan-ottamasta häntä; käyntinsä olisi minun kuolemani.