HERRA TOPIAS. Niin, hyvä ystävä, se on oikein pirunmoinen vekara, oikein raivotar mieheksi. Koetin häntä vastaan miekkaa, tuppea ja kaikkea, mutta hän töytäsi minuun sellaisella helvetinmoisella vauhdilla, että oli työtä päästä pakoon; ja kun on iskusi torjunut, maksaa hän ne takaisin yhtä varmasti, kuin jalkasi tapaa maata astuessasi. Sanovat, että hän on ollut miekkailunopettajana Isossa Turkissa.

HERRA ANTREAS.
Minä en, hitto olkoon, tappele hänen kanssaan.

HERRA TOPIAS. Niin, mutta häntä ei saa mitenkään leppymään; Fabio tuolla voi tuskin häntä pidättää.

HERRA ANTREAS. Lempo soikoon! Jos olisin tiennyt, että hän on urhoollinen ja niin taitava miekkamies, niin olisin ennen antanut hänen mennä hitolle, kuin miekkasille häntä vaatinut. Koettakaa saada hänet jättämään asia sikseen, niin lupaan teille harmoni, pikku Pekan.

HERRA TOPIAS.
Esitän hänelle asian. Pysy tässä; näytä rohkeata naamaa. (Syrjään.)
Tämä kyllä päättyy ilman sielun hukkaa. Totta toisen kerran, hevostasi
minä kannustan yhtä hyvin kuin sinuakin.

(Fabio ja Viola tulevat.)

(Fabiolle.) Sain häneltä hevosen riidan sovittajaisiksi. Olen luulotellut hänelle, että poika on oikea perhana.

FABIO (herra Topiakselle). Ja tällä on yhtä kauheat luulot hänestä; hän vapisee ja on kalpea, ikäänkuin karhu olisi kintereillä.

HERRA TOPIAS (Violalle). Tässä ei ole apua, herraseni; hän tahtoo tapella, kun on sen vannonut. Mutta, totta sanoakseni, hän on likemmin tätä juttua miettinyt ja huomaa, että siitä nyt tuskin kannattaa puhua. Siis, miekka maalle, että hän saisi valassaan pysyä; hän vakuuttaa, ettei hän teille mitään vahinkoa tee.

VIOLA (syrjään). Jumal' auttakoon minua! Vähällä on, ett'en sano heille, kuinka paljon miehestä puutun.

FABIO.
Vetäykää pois, jos näette hänen raivostuvan.

HERRA TOPIAS. Tule, Antreas, tässä ei ole apua; tämä nuori herra tahtoo kunniansa tähden otella kanssasi; hän ei voi sitä kaksintaistelun sääntöjen mukaan välttää, mutta hän ei sinulle mitään vahinkoa tee, sen hän on minulle luvannut, niin totta kuin on aatelismies ja soturi. Toimeen siis vaan!

HERRA ANTREAS.
Jumala suokoon, että hän pysyisi sanassaan!

(Paljastaa miekkansa.)

VIOLA.
Tää tahtoani vastaan on, sen vannon.

(Paljastaa miekkansa.)

(Antonio tulee.)

ANTONIO.
Pois miekkanne! Jos loukannut on teitä
Tää nuori mies, niin minä siitä vastaan;
Jos häntä te, niin vastatkaa te mulle.

(Paljastaa miekkansa.)

HERRA TOPIAS.
Te, herra? Ken te sitten olette?
ANTONIO.
Mies, joka lempens' eteen enemp' uhraa
Kuin mitä teidän kuullen kerskaileepi.
HERRA TOPIAS.
Täss' olen, tapella jos haluatte.

(Paljastaa miekkansa.)

FABIO.
Seis, herra Topias! Tässä tulee oikeudenpalvelijoita.
HERRA TOPIAS.
Kyllä vielä teille näytän.
VIOLA (herra Antreakaelle).
Olkaa hyvä, miekkanne tuppeen, jos suvaitsette.

HERRA ANTREAS. Totisesti teenkin sen, herraseni; ja mitä lupaukseeni tulee, niin sanassani pysyn. Se kantaa kevyesti ja on helläsuinen.

(Kaksi oikeudenpalvelijaa tulee.)

1:NEN OIKEUDENPALVELIJA. Tuoss' on se mies; tee virkasi.

2:NEN OIKEUDENPALVELIJA. Orsinon herttuan käskystä, Antonio, Vangitsen teidät.

ANTONIO.
Erehdytte, herra.
1:NEN OIKEUDENPALVELIJA.
En vähääkään; ma hyvin teidät tunnen,
Vaikk'ei nyt teillä reuhkaa ole päässä. —
Pois vaan! Hän tietää, että hänet tunnen.
ANTONIO.
Totella täytyy. – (Violalle.) Tään nyt siitä sain,
Kun etsin teitä. Vaan ei auta mikään,
Tää kestää täytyy mun. Nyt mitä teette?
Mun pakko teilt' on pyytää kukkaroni.
Enemmän se mua vaivaa, ett'en teitä
Nyt auttaa voi, kuin että itse kärsin.
Te hämmästytte; mutta huolet' olkaa.

2:NEN OIKEUDENPALVELIJA. Pois matkaan, herra.

ANTONIO.
Mun täytyy saada osa rahoistani.
VIOLA.
Rahoista, herra? Mistä rahoista?
Hyvyydestä, jot' osoititte mulle,
Ja nykyist' ahtauttanne säälien,
Vähistä varoistani teille antaa
Voin pienen lainan; paljo mull' ei ole,
Mut pannaan tasajakoon varat kaikki;
Kas, tuossa puolet.
ANTONIO.
                    Kiellättekö minut?
Kuin? Töillänikö imartaa mun täytyy?
Oi, älkää kurjuuttani kiusatko,
Jott'ei niin halpaan tekoon se mua saata,
Ett' alan huomauttaa, mitä hyvää
Min' olen teille tehnyt.
VIOLA.
                         Sit' en tunne,
En tunne ääntänne, en kasvojanne.
Enemmän vihaan kiittämättömyyttä
Kuin valheen ylpeyttä, viinan korskaa
Tai muuta pahetta, jonk' inha myrkky
Veremme heikon valtaa.
ANTONIO.
                       Taivaan taatto!

2:NEN OIKEUDENPALVELIJA. Pois matkaan, herra!

ANTONIO.
Yksi sana vielä!
Tuon nuorukaisen, jonka tässä näette,
Puoleksi surman kidasta ma kiskoin
Ja lemmen pyhyydellä häntä vaalin;
Ja tuota kuvaa, joka ihaninta
Lupaavan näytti, minä jumaloitsin.

1:NEN OIKEUDENPALVELIJA. Se meit' ei koske. Aika joutuu. Matkaan!

ANTONIO.
Mut voi, kuin halvaks muuttui jumalani!
Häväisit hyvän muotosi, Sebastian.
Luonnoss' ei tahraa, sen vain sydän tuo,
Ei rumaa muu kuin minkä häijyys luo.
Hyve on kaunis; pahe kaunisteltu
Vain tyhjä arkku, päältä kirjaeltu.

1:NEN OIKEUDENPALVELIJA. Mies hulluilee: pois matkaan! Tulkaa, herra.

ANTONIO.
Mukaanne tulen.

(Oikeudenpalvelijat ja Antonio menevät.)

VIOLA.
Niin sanat hältä virtaa kiihkeinä,
Ett' itseensä hän uskoo; niin en minä.
Toteudu luulo, että minua
Pitävät, kallis veikko, sinuna!

HERRA TOPIAS. Tänne, ritari! Tänne, Fabio! Nyt lyömme tuumamme yhteen ja keksimme jonkin viisaan neuvon.

VIOLA.
"Sebastian" hän sanoi; veljen kuvan
Ma tunnen peilistäni heijastuvan;
Mun kaltaiseni olikin hän vainen,
Ja tapa, puku, käytös samanlainen.
Vain häntä matkin. Näin jos on, niin myrsky
Suloinen on, ja maire meren tyrsky.

(Menee.)

HERRA TOPIAS. Oikein kunniaton raukka ja pelkurimpi kuin jänis! Hänen kunniattomuutensa näkyy siinä, että hän hädässä näin hylkää ystävänsä ja kieltää hänet; ja hänen pelkuruudestaan kysy Fabiolta.

FABIO.
Pelkuri, hurskas pelkuri, jumalisuuteen asti pelkuri!
HERRA ANTREAS.
Juoksen, piru olkoon, hänen jälkeensä ja pieksen hänet.
HERRA TOPIAS.
Tee se, pukkaa häntä aimo lailla, vaan pamppua älä paljasta.
HERRA ANTREAS.
Vai en sitä tekisi!

(Menee.)

FABIO.
Mennään katsomaan, miten tämä päättyy.
HERRA TOPIAS.
Panen vetoa vaikka mitä, että siitä ei tule mitään.

(Menevät.)

NELJÄS NÄYTÖS

Ensimmäinen kohtaus

Katu Olivian asunnon edustalla.

(Sebastian ja narri tulevat.)

NARRI.
Aiotteko luulotella minulle, että en olekaan lähetetty noutamaan teitä?
SEBASTIAN.
No niin, no niin, sin' olet hupsu mies,
Sinusta tahdon päästä.

NARRI. Hyvinpä teeskentelette, totta tosiaankin. En, minä en tunne teitä, eikä ole neiti minua lähettänyt pyytämään teitä hänen puheilleen, eikä ole myöskään nimenne herra Cesari, eikä ole tämä nokka minun nokkani, ei! Ei mikään ole sitä, mitä se on.

SEBASTIAN.
Hupsuuttas toisillen voit kaupitella;
Et tunne sinä minua.

NARRI. Kaupitella hupsuuttani! Hän on kuullut tuota sanaa käytettävän suuresta miehestä ja sovelluttaa sitä nyt narriin. Kaupitella hupsuuttani! Varonpa, että tuo suuri kolho, maailma, lopulta rupeaa teikariksi. Mutta olehan nyt hyvä ja hellitä tuota oikkujesi vyötä ja sano, mitä minun tulee kaupitella arvoisalle neidille. Kaupittelenko, että sinä tulet?

SEBASTIAN.
Pois minusta! Pois, hupsu narrinparta!
Kas, tuossa rovon saat! Jos vielä viivyt,
Niin ehkä tulee palkka huonompi.

NARRI. Totta totisesti, teillä on aulis käsi! – Tuollaiset viisaat miehet, jotka antavat rovon narreille, hankkivat itselleen hyvän maineen neljäntoista-vuotisten puuhain perästä.

(Herra Antreas tulee.)

HERRA ANTREAS.
Kas vaan, herraseni, vihdoinkin teidät tapaan. Tuossa saatte!

(Lyö Sebastiania.)

SEBASTIAN.
Ja tuossa sinä saat, ja tuossa, tuossa!
Tääll' onko kaikki hulluja?

(Pieksee herra Antreasta.)

(Herra Topias ja Fabio tulevat.)

HERRA TOPIAS.
Seis, herraseni, tai paiskaan pamppunne katon yli.

NARRI. Tämän menen kertomaan armolliselle neidille oiti. Minä en vaan tahtoisi olla yhdenkään teidän nahoissanne, en kahdesta pennistä.

(Menee.)

HERRA TOPIAS.
Seis, herra, hiljaa!

HERRA ANTREAS. Älähän, päästä hänet! Minä aion toisella tapaa häntä kuranssata: haastan hänet oikeuteen tappelusta, jos täällä Illyriassa on mitään oikeutta olemassa. Vaikka itse ensin häntä löinkin, niin mitä siitä.

SEBASTIAN.
Pois kätenne!

HERRA TOPIAS. No, no, herraseni; en aio teitä niinkään päästää. Kas niin, nuori solttu, miekka tuppeen vaan! Teissä on nenää, huomaan. Kas niin!

SEBASTIAN.
Mun täytyy päästä. Mitä nyt sä aiot?
Jos vielä mua kiusaat, vedä miekkas.

(Paljastaa miekkansa.)

HERRA TOPIAS. Mitä? Mitä? No, sitten kai minun täytynee laskea luoti tai pari tuota sinun hävytöntä vertasi.

(Paljastaa miekkansa.)

(Olivia tulee.)

OLIVIA.
Seis, Topi, seis, jos henki sulle rakas!
HERRA TOPIAS.
Neitikö?
OLIVIA.
Samaako yhä? Kiittämätön kurja!
Omasi olet vuoristoon ja luoliin,
Miss' outoja on tavat. Mene täältä! —
Cesario hyvä, älä pahastu! —
Pois, raakalainen!

(Herra Topias, herra Antreas ja Fabio menevät.)

Jalo ystävä,
Sua äly ohjatkohon, eikä viha,
Näin säädyttömäss' ilkihyökkäyksessa
Rauhaasi vastaan. Lähde kanssani;
Kun kuulet, kuinka monta tyhjää juonta
Kutonut on tuo pauhaaja, niin tälle
Hymyilet vaan. Sun täytyy mukaan tulla,
Et kieltää saa. Kirottu miesi tää,
Sun sydänmailtani kun säikyttää!
SEBASTIAN.
Mist' ompi tuuli? Minne virta vie?
Tai olen hullu, tai tää unta lie.
Ajuni Letheen, mielihaave, paina!
Jos tää on unta, kestäköön sit' aina!
OLIVIA.
Tulehan! Antaudu mun johtooni.
SEBASTIAN.
Halusta, neiti.
OLIVIA.
Nyt ja ijäti!

(Menevät.)

Toinen kohtaus

Huone Olivian talossa.

(Maria ja narri tulevat.)

MARIA. Kas niin, ota tämä kaapu yllesi ja tämä parta; uskottele häntä, että olet pastori Tapas. Tee joutua! Kutsun sill'aikaa herra Topiaksen tänne.

(Menee.)

NARRI. No niin, mitäs muuta, kuin puen tämän ylleni teeskennelläkseni siinä, ja soisinpa, että olisin minä ensimmäinen, joka tämmöisessä kaavussa on teeskennellyt. En ole kyllin pitkä, voidakseni arvokkaasti toimittaa virkaani, enkä tarpeeksi laiha, näyttääkseni oikealta lukumieheltä, mutta käydä kunniallisesta miehestä ja kelpo talonpitäjästä on yhtä hyvä kuin käydä vakaasta miehestä ja suuresta oppineesta. Vaan, tuossapa tulevat virkaveljet.

(Herra Topias Räihä ja Maria tulevat.)

HERRA TOPIAS.
Jumal' antakoon hyvää päivää, herra pastori!

NARRI. Bonos dies, herra Topias; sillä niinkuin vanha pragilainen erakko, joka ei koskaan ollut nähnyt mustetta ja kynää, sangen älykkäästi sanoi kuningas Gorbodukin veljentyttärelle: "Se mikä on, se on," niin minäkin, koska olen herra pastori, olen herra pastori, sillä mitä on se muuta kuin se ja mitä on on muuta kuin on.

HERRA TOPIAS.
Puhutelkaa häntä, herra pastori.
NARRI.
Hoi! Onko siellä ketään? Rauha olkoon tälle tyrmälle!
HERRA TOPIAS.
Se veitikka matkii hyvin; kelpo veitikka!
MALVOLIO (ulkoa).
Kuka huutaa?

NARRI. Herra Topas, pastori, joka tulee tervehtimään Malvoliota, sitä kuuhullua.

MALVOLIO. Herra pastori, herra pastori, hyvä herra pastori, menkää armollisen neidin luo.

NARRI. Pakene pois, sinä suurisuinen paholainen! Etkö sinä muusta puhu kuin neideistä?

HERRA TOPIAS.
Hyvin sanottu, herra pastori!

MALVOLIO. Herra pastori, ei ole koskaan ihmistä pahemmin pidelty. Hyvä herra pastori, älkää uskoko, että olen hullu; he ovat sulkeneet minut tähän hirveään pimeyteen.

NARRI. Hyi, sinä ruokoton saatana! Puhuttelen sinua lievimmällä nimelläsi, sillä olen niitä hurskaita sieluja, jotka säädyllisyydellä kohtelevat itse paholaistakin. Sanotko sinä, että tämä huone on pimeä?

MALVOLIO.
Pimeä kuin helvetti, herra pastori.

NARRI. Siinähän on aukot läpikuultavat kuin akkunalaudat ja lakehiset eteläpohjassa hohtavat kuin eebenholtsi, ja kuitenkin sinä valitat ummehdusta.

MALVOLIO. En ole hullu, herra pastori. Minä sanon teille, että tämä huone on pimeä.

NARRI. Erehdyt, mieletön! Minä sanon sinulle, että ei ole muuta pimeyttä kuin tietämättömyys, johon sinä olet pahemmin kietoutunut kuin egyptiläiset savupatsaaseensa.

MALVOLIO. Minä sanon, että tämä huone on yhtä pimeä kuin tietämättömyys, vaikka olisikin tietämättömyys niin pimeä kuin helvetti; ja sanon senkin, ettei ketään ihmistä ole milloinkaan näin pahoin pidelty. Minä en ole sen hullumpi kuin tekään. Koetelkaa minua; tehkää säällinen kysymys.

NARRI.
Mikä oli Pythagoraan ajatus metsän siipikarjasta?
MALVOLIO.
Että isoäitimme sielu voi mahdollisesti asua linnussa.
NARRI.
Mitä sinä tästä opista arvelet?
MALVOLIO.
Ajattelen jaloa sielusta, enkä suinkaan hyväksy hänen oppiansa.

NARRI. Jää hyvästi! Pysy yhä pimeydessä sinä! Ennenkuin myönnän sinussa tervettä järkeä olevan, täytyy sinun tunnustaa Pythagoraan oppi ja varoa, ett'et tapa pöllöäkään, jott'ei isoäitisi sielu joutuisi kodittomaksi. Jää hyvästi!

MALVOLIO.
Herra pastori! Herra pastori!
HERRA TOPIAS.
Kaikkein rakkahin herra Topas!
NARRI.
Eikö totta, taitaa se lukkari laulaa?

MARIA. Tuon olisit voinut tehdä ilman partaa ja kaapuakin; eihän hän sinua näe.

HERRA TOPIAS. Puhuttele nyt häntä omalla äänelläsi, ja sano minulle, miltä hän sinusta tuntuu. Oi, että tämä koiruus kunnialla päättyisi! Jos voi hänet säällisellä tavalla päästää vapaaksi, niin pitäisi se tehdä, sillä minä olen nyt niin huonoissa väleissä sisarenityttären kanssa, ett'en millään varmuudella voi ajaa tätä kepposta loppuun. Tule sitten oiti kamariini.

(Herra Topias ja Maria menevät.)

NARRI (laulaa).
"Hei Antti, hupi-Antti,
Kuinka helttusi jaksaa?"
MALVOLIO.
Narri! —
NARRI (laulaa).
"Minust' ei hän huoli."
MALVOLIO.
Narri! —
NARRI (laulaa).
"Miksi lempi kuoli?"
MALVOLIO.
Narri, sanon minä!
NARRI (laulaa).
"Toista lempii," —
Kuka kutsuu?

MALVOLIO. Narri hyvä, jos tahdot kiitollisuuteni ansaita, niin hanki minulle kynttilä, kynä, mustetta ja paperia. Siitä olen sinulle ijäti kiitollinen, niin totta kuin olen kunniallinen mies.

NARRI.
Herra Malvolio!
MALVOLIO.
Niin, narri hyvä.
NARRI.
Voi, herra, miten olette menettänyt kaikki tajunne?

MALVOLIO. Kuules, narri, ei ole milloinkaan ketään ihmistä näin inhottavasti rääkätty. Minulla on taju yhtä hyvä kuin sinullakin, narri.

NARRI. Vain yhtäkö hyvä? Siis olette todellakin hullu, jos teillä ei ole taju parempi kuin narrilla.

MALVOLIO. He ovat tänne minut salvanneet kuin elukan; pitävät minua pimeässä; lähettävät tyköni pappeja, aasinpäitä, ja tekevät kaikkea saadakseen minut tajultani.

NARRI. Ajatelkaa, mitä sanotte: pappi on täällä. – "Malvolio, Malvolio, taivas tajusi palauttakoon! Koeta saada unen päästä kiinni, ja heitä nuo joutavat lörpötyksesi."

MALVOLIO.
Herra pastori, —

NARRI. "Älä puhu hänen kanssaan." – Kuka? Minäkö, herra pastori? En, sen lupaan. Jumalan haltuun, hyvä herra pastori! – "Amen, amen!" – Kyllä lupaan, herra pastori.

MALVOLIO.
Narri, narri, kuule, narri, —

NARRI. Oi, hyvä herra, malttakaa. Mitä sanotte, herra? Minua torutaan, jos puhun kanssanne.

MALVOLIO. Narri hyvä, hanki minulle kynttilää ja paperia hiukkasen. Vakuutan, että olen yhtä hyvällä tajulla kuin joku toinenkin Illyriassa.

NARRI.
Suokoon Jumala, että olisitte.

MALVOLIO. Kunniani kautta, olen. Narri hyvä, hiukkasen mustetta, paperia ja kynttilää, ja toimita sitten kirjoitukseni armolliselle neidille; siitä saat palkan paremman kuin mikään kirjeenkuljettaja konsanaan.

NARRI. No, tahdon olla teille siinä avullinen. Mutta sanokaa suoraan, ettekö todellakaan ole hullu? Vai teeskentelettekö vaan?

MALVOLIO.
Usko pois, en ole; totta puhun.

NARRI. En, minä en koskaan usko hullua miestä, ennenkuin saan nähdä hänen aivonsa. Toimitan teille kynttilää, paperia ja mustetta.

MALVOLIO.
Siitä saat palkan ylenpalttisen, narri. Kulje, kulje joutuun!
NARRI (laulaa).
    Kulen, kulen, herra,
    Pian tulen, herra,
    Taaskin uudelleen;
    Kaikki teen, sen takaan,
    Nyt en piruakaan
    Pelkää muorineen.
    Sälesäilän temmon,
    Sillä torjun lemmon,
    Huudan: hiisi, hää!
    Leikkaan kynnet hältä
    Senkin vietävältä.
    Hyvästi nyt, narri, jää!