KOLMAS NÄYTÖS
Ensimmäinen kohtaus
Troia. Huone Priamuksen hovilinnassa.
(Pandarus ja muuan palvelija tulevat.)
PANDARUS.
Ystävä, kuulkaahan! Olettehan te sen nuoren Paris-herran seuralainen?
PALVELIJA.
Olen, silloin kun hän kulkee edelläni.
PANDARUS.
Tarkoitan: palvelettehan häntä.
PALVELIJA.
Palvelen Herraa.
PANDARUS.
Palvelette niin ollen jaloa herraa; minun täytyy väkisinkin häntä kiittää.
PALVELIJA.
Niin, Herra olkoon kiitetty!
PANDARUS.
Tunnettehan minut, mitä?
PALVELIJA.
Kyllä, herra, päällisin puolin.
PANDARUS.
Ystävä, oppikaa paremmin minua tuntemaan. Minä olen herra Pandarus.
PALVELIJA.
Toivon, että opin teidän arvoisuuttanne tuntemaan paremmin.
PANDARUS.
Sitä minäkin soisin.
PALVELIJA.
Te olette armontilassa.
PANDARUS.
Armonko? Ei, ystävä; ylhäisyys ja arvoisuus ovat minun kunnianimeni.
– (Soittoa kuuluu.) Mitä soittoa tuo?
PALVELIJA.
Tunnen sitä vain puolittain: jotakin soiton puolta varmaan.
PANDARUS.
Tunnetteko soittajat?
PALVELIJA.
Täydesti.
PANDARUS.
Kelle he soittavat?
PALVELIJA.
Kuulijoille.
PANDARUS.
Ketä varten, ystävä?
PALVELIJA.
Minua ja niitä varten, jotka soitosta pitävät.
PANDARUS.
Kenen laskuun, tarkoitan, ystävä?
PALVELIJA.
Laskuun? Mitä?
PANDARUS.
Ystävä, me emme ymmärrä toisiamme. Minä olen liian kohtelias, sinä liian ovela. Kenenkä tilauksesta nuo miehet soittavat?
PALVELIJA.
Nyt osasitte kantaan. No niin, Pariin tilauksesta, armollinen herrani, joka on mukana omassa persoonassaan; ja hänen seurassaan se kuolevainen Venus, kauneuden sydänveri, rakkauden näkymätön sielu.
PANDARUS.
Kuka? Cressida-orpanako?
PALVELIJA.
Ei, herra, vaan Helena; ettekö sitä jo hänen arvonimistään hoksannut?
PANDARUS.
Näyttää siltä, ystävä, ettet ole nähnyt neiti Cressidaa. Tulin Parista puhuttelemaan Troilus-prinssin puolesta. Aion tehdä häneen kohteliaan hyökkäyksen; asiani on tulikuuma.
PALVELIJA.
Tulikuuma asia! Oikein saunakieltä!
(Paris ja Helena tulevat seuralaisineen.)
PANDARUS.
Kaikkea ihanaa teille, prinssi, ja koko tälle ihanalle seurallenne! Ihanimmat toiveet ihanimmassa määrässä ihanasti toteutukoot; teidän ennen kaikkia, ihana kuningatar! Ihanat unet teillä ihanana päänaluisena olkoon!
HELENA.
Arvoisa herra, tehän olette ihania sanoja täynnä.
PANDARUS.
Te ilmi lausutte ihanan mielisuosionne, suloinen kuningatar. – Ihana prinssi, tämä on sievä soitonkatkelma.
PARIS.
Te olette sen katkaissut, serkku; ja, niin totta kuin elän, teidän täytyy se jälleen tehdä eheäksi; teidän pitää jatkoksi laittaa jotakin omaa laitosta. – Nella, hän on sointaa täynnä.
PANDARUS.
Enkä, arvon rouva.
HELENA.
Oo, herraseni! —
PANDARUS.
Raaka, tottakin; – niin, toden totta, perin raaka.
PARIS.
Hyvin sanottu, herraseni; noin vain staccato.
PANDARUS.
Minulla olisi asiaa armolliselle prinssille, armas kuningatar.
– Armollinen herra, suvaitsetteko kuulla pari sanaa?
HELENA.
Niin vähällä ette meistä pääse; teidän pitää laulaa, ehdottomasti.
PANDARUS.
Suloisin kuningatar, suvaitsette laskea leikkiä. Mutta tosiaankin, näin, armollinen herra; rakas herrani ja kallis-arvoinen ystäväni, teidän veljenne Troilus, —
HELENA.
Rakas herra Pandarus; mesimakea herraseni, —
PANDARUS.
Älkää, armas kuningatar, älkää: – sulkeutuu sydämmellisimmästi suosioonne.
HELENA.
Älkää saattako meitä pois sävellyksestä; muuten synkeä mielemme tulkoon teidän päähänne.
PANDARUS.
Maire kuningatar, maire kuningatar, oi, mikä maire kuningatar, – toden totta, —
HELENA.
Ja tehdä maireen kuningattaren mieli karvaaksi on katkera loukkaus.
PANDARUS.
Ei, tuo ei teitä auta, ei maarin, ei, toden totta, vähääkään. Tuommoiset sanat eivät pysty minuun; ei, ei. – Ja pyytää, armollinen herra, että, jos kuningas kysyisi häntä illallispöydässä, ilmoittaisitte hänen esteensä.
HELENA.
Hyvä herra Pandarus, —
PANDARUS.
Mitä suvaitsette, maire kuningattareni, kaikkein, kaikkein mairehin kuningattareni?
PARIS.
Mitä urostöitä hänellä on tekeillä? Missä syö hän tänään illallista?
HELENA.
Ei, mutta, hyvä herra, —
PANDARUS.
Mitä suvaitsette, armas kuningatar? Pikkuorpanani teihin vihastuu.
– Te ette saa tietää, missä hän tänään illastelee.
PARIS.
Haltijattareni Cressidan luona, siitä annan vaikka henkeni!
PANDARUS.
Ei, ei, ei sinnepäinkään! Erehdytte aivan. Tietäkää, että haltijattarenne on sairas.
PARIS.
Hyvä, ilmoitan hänen esteensä.
PANDARUS.
Niin oikein, hyvä prinssi! Kuinka johtui mieleenne Cressida? Niin, haltijatar-raukkanne on sairas.
PARIS.
Arvaan jo.
PANDARUS.
Arvaatte! Mitä arvaatte? – Antakaa tänne soitin. – Nyt, armas kuningatar.
HELENA.
Kas niin, nyt olette kiltti.
PANDARUS. Orpanani on hirveästi mieltynyt muutamaan kapineeseen, jota te omistatte, armas kuningatar.
HELENA.
Hän sen saakoon, kunhan se vain ei ole mieheni Paris.
PANDARUS.
Hi, hi! Ei, hänestä hän ei huoli. Ne kaksi ovat kahtaanne.
HELENA.
Ensin kahtaanne, ja sitten yhtäänne, siitä tulee pian kolme.
PANDARUS.
No, no, ei siitä sen enempää. Laulan nyt teille laulun.
HELENA.
Niin, niin, alkakaa nyt. Mutta tosiaankin, ystäväiseni, sulla on hieno otsa.
PANDARUS.
Jopa jotakin!
HELENA.
Laula lemmestä; se lempi se tuhoaa meidät kaikki. Oi, Cupido, Cupido, Cupido!
PANDARUS.
Niin, se lempi! Sen se tosiaankin tekee.
PARIS.
Niin, lempi, niin! Oi, lempi, lempi, lempi, oi!
PANDARUS.
Niin todellakin, niin se laulukin alkaa.
(Laulaa.)
Oi, lempi, lempi, lempi, oi!
Niin uuhi kuin jäärä
Sen nuolen on määrä;
Vaikk' ampuilee,
Ei haavaa tee,
Vain hiljaa himaroi.
Ja lempivät ne vaikeroi:
"Ai, kuolen, voi!"
Mut kuolo ei sen tuskaisempi:
"Ai, ai"sta tulee "ha, ha, haa;"
Näin kuoloss' elää lempi.
"Ai, ai, ai", sitten "ha, ha, haa"
Niin, ai, ai, ai, ja ha, ha, haa.
Hih hei!
HELENA.
Totta totisesti, lemmessä nenännipukkaansa myöten.
PARIS.
Hän ei syö muuta kuin kyyhkysiä, kultaseni, ja se siittää kuumaa verta, ja kuuma veri synnyttää kuumia ajatuksia, ja kuumat ajatukset synnyttävät kuumia tekoja, ja kuumat teot ovat lempeä.
PANDARUS.
Tämäkö se lemmen sukujohto? Kuuma veri, kuumat ajatukset ja kuumat teot? Mutta ne ovat kyykäärmeitä. Onko lempi kyykäärmeiden sikiö?
– Hyvä prinssi, kuka on tänään taistelemassa?
PARIS.
Hector, Deiphobus, Helenus, Antenor, ja kaikki Troian uljaat nuoret.
Minäkin olisin mielelläni tänään pukeutunut aseisiin, mutta Nellani ei tahtonut. Mistä se tulee, ettei veljeni Troilus lähtenyt?
HELENA.
Hän on jostakin nuloillaan; – te tiedätte kaikki, herra Pandarus.
PANDARUS.
Minä en tiedä niin mitään, mesimakea kuningatar. – Haluaisin kuulla, mitä tänään ovat toimittaneet. – Muistattehan vain ilmoittaa veljenne esteen?
PARIS.
Pilkusta pilkkuun.
PANDARUS.
Hyvästi, armas kuningatar!
HELENA.
Terveisiä viekää orpanallenne.
PANDARUS.
Niinkuin käskette, armas kuningatar.
(Menee.)
(Paluuretkelle soitetaan.)
PARIS.
Jo palajavat; Priamuksen saliin
Nyt käymme tervehtimään sotureita.
Helena armas, pyydän, aseet riisu
Sa Hectorimme yltä; jäykkä solki
Hurmaavan valkokätes koskentaa
Enemmän tottelee kuin miekan terää
Tai Kreikan jännevoimaa; enemmän
Kuin kaikki saaren kuninkaat voit sinä:
Aseista päästää suuren Hectorin.
HELENA.
On ylpeyteni häntä palvella.
Niin, minkä näin teen velvoituksesta,
Vain kauneuden-mainettani lisää,
Ihanpa itsenikin himmentää.
PARIS.
Sua, armas, lemmin sanomattomasti.
(Menevät.)
Toinen kohtaus
Troia. Pandaruksen puisto.
(Pandarus ja Troiluksen palvelija kohtaavat toisensa.)
PANDARUS.
No, mitä? Missä on herrasi? Cressida orpananiko luona?
PALVELIJA.
Ei, herra hyvä; hän odottaa teitä, että veisitte hänet sinne.
(Troilus tulee.)
PANDARUS.
Oh, tuossa hän tuleekin! – No, mitä kuuluu, mitä?
TROILUS.
Poistu, poika.
(Palvelija menee.)
PANDARUS.
Oletteko nähnyt orpanaani?
TROILUS.
En, Pandarus. Ma hiivin ovellaan
Kuin muukalainen, joka Styxin rannall'
Odottaa lauttaa. Ole Charon sinä,
Ja saata minut joutuin seuduille,
Miss' ansioistani ma hekumoida
Saan liljavuoteessa. Oi, Pandarus,
Cupidon harteilt' ota kirjosiivet
Ja lennä kanssani luo Cressidan!
PANDARUS.
Kävele täällä; heti hänet tuon.
(Menee.)
TROILUS.
Mua huimaa; pyörin pyörteess' odotuksen.
Niin suloinen jo nautteen kuvituskin,
Ett' aistit hurmaa. Kuinka käy, kun lemmen
Ihanaa jumaljuomaa kerran maistaa
Janoinen kieli? Pelkään, että kuolen,
Menehdyn, pyörryn, rohdon juon niin hienon,
Niin salatehokkaan, niin tuiman maireen,
Ett' olentoni karkeus sit' ei kestä.
Ma tuota kovin pelkään; pelkään lisäks,
Ett' ilon hurmaan älyni ma hukkaan,
Juur' niinkuin sodassa, kun joukolla
Pakoovaa vihollista ahdistetaan.
(Pandarus palaa.)
PANDARUS.
Hän laittelee itseään; tulee heti. Pankaa nyt koko älynne liikkeelle. Hän lentää niin punaiseksi, ja hengittää niin lyhyeen, kuin pelkäisi kummitusta. Menen häntä noutamaan. Se on mitä sievin pikku-veitikka; hengittää niin lyhyeen kuin vasta-vangittu varpunen.
(Menee.)
TROILUS.
Mun poveani sama pelko ahtaa;
Kuin kuumesairaan suoni sydän tykkää;
Kaikk' elimetkin lakkaa toimestaan,
Kuin vasallit, jotk' äkkiarvaamatta
Kuninkaan katseen kohtaavat.
(Pandarus ja Cressida tulevat.)
PANDARUS.
Tule, tule! Mitä tässä tarvis punastua? Häpy on imulapsi. – Tässä hän nyt on; vannokaa nyt hänelle ne valat, jotka olette minulle vannonut. – Mitä? Juoksetko taas pakoon? Pitääkö sinua valvattamalla kesyttää, mitä? Tule pois, tule! Jos teet takaperoa, niin pistämme sinut kakkuloihin. – No, miksi ette puhu hänelle mitään? – Kas niin, esirippu pois, ja kuva näkyviin! – Herrainen aika, kuinka te arkailette päivän valoa! Pimeässä pikemmin tapaisitte toisenne. Kas niin, juoksija esiin, ja hyökkäys kuningattareen! Mitä? Oikein suukko-hyökkäys! Tähän tehkäämme maja, salvomies; ilma on suloinen. Ei, teidän täytyy asia sylipainilla ratkaista, ennenkuin teidät erotan. Naarashaukka kuin koirashaukkakin, kumpikin kelpaavat ankkojen ajossa. Kas niin vain!
TROILUS.
Te saatte minut sanoista paitiksi, neiti.
PANDARUS. Sanoilla ei velkoja makseta, siihen vaaditaan tekoa; mutta hän kyllä tekee sinut teostakin paitiksi, kun rupee tosi-tointasi kysymään. Mitä? Taasko suukostelua? Siis tähän tapaan: "Paremmaksi vakuudeksi asianomaiset molemmin puolin" – Tulkaa sisään, tulkaa sisään; minä laitan tulta.
(Menee.)
CRESSIDA.
Mielittekö tulla sisään, prinssi?
TROILUS.
Oi, Cressida, kuinka usein olen tätä halunnut!
CRESSIDA.
Halunnutko, prinssi? – Suokoon jumalat! – Oi, prinssi!
TROILUS.
Mitä tulisi heidän suoda? Mistä tuo ihana keskeytys? Mitä epäiltävää mutaa rakas armaani lempemme lähteessä havaitsee?
CRESSIDA.
Enemmän mutaa kuin vettä, jos ei pelkoni ole sokea.
TROILUS.
Pelko tekee enkeleistä perkeleitä; se ei koskaan näe oikein.
CRESSIDA.
Sokea pelko, jota näkevä järki ohjaa, osaa varmemmin oikeaan, kuin sokea järki, joka kompuroi mitään pelkäämättä; pahinta pelkäämällä usein pahempi parannetaan.
TROILUS.
Oi, älköön armaani pelolla olko! Cupidon koko juhlanäytelmässä ei ole hirviötä.
CRESSIDA.
Eikö muutakaan hirvittävää?
TROILUS.
Ei muuta kuin omat tekomme: kun lupaamme itkeä merten täydet, elää tulessa, niellä vuoria, kesyttää tiikereitä; luullessamme, että armaamme on vaikeampi keksiä tarpeeksi ansiotöitä, kuin meidän kestää suoritettavat koetukset. Tämä se on se rakkauden hirveä puoli, armaani, – että tahto on ääretön, mutta toiminta supistettu, että halu on rajaton, mutta teko rajojen orja.
CRESSIDA.
Sanotaan, että kaikki rakastajat vannovat tekevänsä enemmän, kuin mitä kykenevät, ja kuitenkin pitävät takavaranaan kykyjä, joita eivät koskaan käytä; lupaavat enemmän, kuin mitä kymmenen voi täyttää, ja suorittavat tuskin kymmenenneksen siitä, mitä yksi voisi tehdä. Ne, jotka karjuvat kuin jalopeura ja toimivat kuin jänis, eivätkö ne ole hirviöitä?
TROILUS.
Onko niitä semmoisia? Me emme ole sitä maata. Sano mielesi, kun olet meitä koetellut; arvioi meitä kokemuksen mukaan. Päämme olkoon peittämättä, kunnes ansio sen seppelöi. Sitä täydellisyyttä, joka sukua seuraa, emme nyt tässä aio kiitellä; emme tahdo ansiolle antaa nimeä ennen sen syntymää, ja synnyttyäänkin se sen saakoon häveliään. Uskollisuus ei kaipaa pitkiä puheita: niin on Troilus Cressidalle uskollinen, että, mitä kateus voi pahinta tehdä, on ivata hänen uskollisuuttaan, ja että, mitä totuus voi tosinta sanoa, ei ole todempi Troilusta.
CRESSIDA.
Mielittekö tulla sisään, prinssi?
(Pandarus palaa.)
PANDARUS.
Mitä? Aina vain punastuvana? Ettekö jo ole tarpeeksi pakinoineet?
CRESSIDA.
Setä hyvä, kaiken tyhmyyden, minkä teen, omistan teille.
PANDARUS.
Kiitoksia vain: jos prinssi tekee sinulle pojan, niin annat sen minulle. Ole uskollinen prinssille; jos hän huikentelee, niin toru siitä minua.
TROILUS.
Nyt tiedätte, mikä teillä on takuuna: setänne sana ja minun järkähtämätön uskollisuuteni.
PANDARUS.
No, minäkin nyt tahdon mennä takaukseen hänen puolestaan. Meikäläisiä tyttöjä saa kauan kosia, mutta kehen taipuvat, siihen kiintyvät; ovat kuin takkiaiset, näet: istuvat siihen, mihin heität.
CRESSIDA.
Nyt palaa, luontoni, ja rohkeutt' anna! —
Ah, Troilus-prinssi, monta pitkää kuuta
Yöt päivät olen teitä lempinyt.
TROILUS.
Miks Cressida niin työläs oli voittaa?
CRESSIDA.
Näöksi työläs; olin voitettu
Jo ensi silmänluonnilta – Ei, anteeksi —
Tyrannin teistä saan, jos liikaa myönnän.
Nyt teitä lemmin, mut en vielä niin,
Ett' en vois sitä voittaa. – Valehtelen!
Ol' aatokseni kiero laps, jok' äidin
Unohti kurin. Hupsu, miksi kielin?
Ken uskollinen meille olla vois,
Näin sälämme kun itse paljastamme? —
Mut, vaikka lemmin, teit' en kosinut;
Ja sentään soisin, että oisin mies,
Tai että naisell' oisi miehen oikeus
Puhua ensin. Armas, salpaa suuni,
Tai haltiossa sanon vielä jotain,
Jot' ehkä kadun! Oi, vait'-olosi,
Ovela mykkyydessään, heikon urkkii
Sisimmät salaisuudet. Salpaa suuni!
TROILUS.
Sen teen, vaikk' armain sointu siinä soi.
PANDARUS.
Siroa, toden totta!
CRESSIDA.
Oi, pyydän, prinssi: anteeks antakaa;
Näin aikonut en suuteloa kärttää.
Mua hävettää. – Oi, Zeus, mit' olen tehnyt! —
Jäähyväiset nyt sanon, hyvä prinssi.
TROILUS.
Jäähyväisetkö, armas Cressida?
PANDARUS.
Jäähyväiset? Niin, huomispäivän aamuun.
CRESSIDA.
Tytykää, prinssi.
TROILUS.
Mitä pahastutte?
CRESSIDA.
Ah, omaa seuraani.
TROILUS.
Te ette itseänne pakoon pääse.
CRESSIDA.
Yrittää koitan. Tavallani itse
Jään teidän luoksenne; mut tavatonpa
Se itse, joka luopuu itsestään
Ja tulee toisen narriks. – Poishan aioin.
Miss' älyni? – En tiedä mitä puhun.
TROILUS.
Noin viisas kyllä tietää mitä puhuu.
CRESSIDA.
Juont' ehkä enemp' on kuin rakkautta
Tää avoin tunnustukseni, ja sillä
Vain aion teille ansan virittää.
Mut viisas olette, siis ette lemmi;
Näet, viisaus ja lempi jumalissa
Vain yhtyvät, ei koskaan kuolevissa.
TROILUS.
Jos uskoisin ma, että voisi nainen —
Ja jos sen kukaan voi, niin voitte te —
Vireillä pitää lemmentultaan aina,
Pysyä nuorena ja uskollisna,
Sulouden mentyäkin sydämmeltään
Ain' uudistua, vaikka veri kuivuu;
Tai jos vain saisin siitä vakuuden,
Ett' oma puhdas, harras lempeni
Tapaisi teissä yhtä selvän, runsaan
Ja täyteläisen vastarakkauden,
Oi, kuinka lentoon nousisin! Mut ah!
Min' olen vilpitön kuin suora totuus,
Niin, suorempi kuin totuus lapsessa.
CRESSIDA.
Mä siinä teidän kanssa kilvan kestän.
TROILUS.
Ihana kilpa tuo, kun oikeus kilpaa
Oikeuden kanssa parhaast' oikeudesta!
Vastedes uskolliset rakastajat
Troiluksen kautta vannovat. Kun värssyt
Valoineen, vakuutteineen, kehuineen
Väsyvät kuluneihin vertauksiin,
Tääntapaisiin: "niin luja niinkuin teräs",
"Niin uskollinen niinkuin taimi kuulle,8
Kyyhkylle kyyhky, päivä auringolle,
Maa sydämmelleen, rauta maneerille," —
Kun kaikk' on kuvat tyhjennetty, silloin
Uskollisuuden mallivertauksena,
Pyhäksi runon loppukaunisteeksi
Lisätään: "uskollinen niinkuin Troilus."
CRESSIDA.
Profeetan sana olkoon tuo! Jos minä
Hiuskarvan vertaa valastani väistyn,
Kun aika vanhuuttaan on muistiton,
Kun sade pois on syönyt Troian muurit,
Sokea unhe niellyt kaupungit
Ja soraks survottu on mahtivallat,
Niin tarinana petolliset immet
Suvusta sukuun pettuuttani viekööt.
Kun ovat sanoneet: "Niin petollinen
Kuin ilma, vesi, tuuli, hiekkamaa,
Kuin kettu uuhta kohtaan, ilves vohlaa,
Vasikkaa susi, poikaans' äitipuoli",
Lisätkööt kuolin-iskuks pettuudelle:
"Niin petollinen niinkuin Cressida."
PANDARUS.
Kas niin, kauppa valmis! Sinetti alle, sinetti alle! Minä olen todistajana. – Tässä pitelen sinun kättäsi, tässä orpanani. Jos koskaan tulette toisillenne uskottomiksi, kun olen nähnyt näin paljon vaivaa saadakseni teidät yhteen, niin nimitettäköön kaikkia laupiaita hankkijoita maailman loppuun saakka minun nimelläni: olkoot he kaikki Pandaruksia; kaikki uskolliset miehet Troiluksia, ja kaikki uskottomat naiset Cressidoja, ja kaikki välinhierojat Pandaruksia! Sanokaa: aamen!
TROILUS.
Aamen!
CRESSIDA.
Aamen!
PANDARUS.
Aamen! Jonka jälkeen osoitan teille majan ja vuoteen; ja ettei se vuode mitään kielittelisi suloisista vehkeistänne, niin rutistakaa se kuoliaaksi.
Nyt menkää! Näin Cupido kaikille
Ujoille naikkosille suokoon majan
Ja vuoteen myös ja pikku suostuttajan.
(Menevät.)
Kolmas kohtaus
Kreikkalaisten leiri.
(Agamemnon, Ulysses, Diomedes, Nestor, Ajax, Menelaus ja Calchas tulevat.)
CALCHAS.
Nyt aika mulle tarjoo, ruhtinaat,
Sopivan aiheen palveluksistani
Kysyä palkintoa. Muistakaa,
Ett', ennustaen mitä tuloss' oli,
Ma Troian jätin, omastani luovuin,
Sain kavaltajan nimen, varmat, tietyt
Perityt olot epävarmaan onneen
Pois vaihetin, niin, kaikest' erosin,
Mink' aika, arvo, tuttavuus ja tapa
On tehnyt kalliiks olemukselleni.
Täss' olen, teitä palvellessani,
Kuin mailmaan vastatullut, outo vieras.
Sen vuoksi pyydän, että maistimiksi
Minulle suotte pienen lahjan tuosta
Isosta lupausten varastosta,
Jonk' antaa mulle kerran käkesitte.
AGAMEMNON.
No, mitä vaadit, troialainen? Sano.
CALCHAS.
Otitte vangiks eilen troialaisen,
Antenorin, joll' arvo suur' on heissä.
Te usein tahdoitte – jost' usein kiitin —
Isotkin lunnaat antaa Cressidasta,
Vaan aina Troia kielsi. Mut Antenor
On moinen väkipyörä valtiossa,
Ett' asioissa syntyy seisahdus,
Kun hän on poissa; hänest' antaisivat
He vaikka hallitsijasuvun prinssin,
Priamuksen pojan. Prinssit, vaihtakaa
Antenor Cressidaani; kun saan hänet,
Niin palveluni mielivaivat täysin
On palkittu.
AGAMEMNON.
Diomedes hänet vieköön
Ja tuokoon Cressidan; näin Calchas saakoon
Mitä hän pyytää. – Hyvä Diomedes,
Komeat laita vaihtovarustukset;
Tuo tieto, huomennako Hector vastuun
Haluaa haastoons'; Ajax valmis on.
DIOMEDES.
Sen otan harteilleni; se on taakka,
Jot' ylpeydellä kannan.
(Diomedes ja Calchas menevät.)
(Achilles ja Patroclus ilmestyvät telttansa ovelle.)
ULYSSES.
Achilles seisoo telttans' aukossa.
Päällikkö, käykää ohi niinkuin oudon,
Jok' unohtunut on; te, prinssit, luokaa
Hänehen kylmä, huolimaton katse;
Jälinnä minä käyn. Hän varmaan kysyy,
Miks häneen katsotaan niin karsaasti;
Ja silloin hälle tylyytenne lääkkeeks
Ja ylpeytensä rohdoks annan ivaa,
Jot' oikein mielihalulla hän särpää.
Se tekee hyvää. Ylpeys ylpeyttä,
Näet, peilinänsä käyttää. Kerskan rasvaa
On kumarrus, siit' ylläisyys vain kasvaa.
AGAMEMNON.
Niin teemme, niinkuin neuvot: vierautta
Ohitse kulkiessa osoitamme.
Niin tehkää kaikki; ja jos tervehditte,
Se pilkoin tehkää; enemmän se puree
Kuin huomaamattomuus. Ma näytän tietä.
ACHILLES.
Tuleeko päällikkö mua haastattamaan?
On tietty, etten Troiaa vastaan sodi.
AGAMEMNON.
Hän mitä sanoo? Asiaako hällä?
NESTOR.
Teill' onko päällikölle asiaa?
ACHILLES.
Ei.
NESTOR.
Ei ole, herra.
AGAMEMNON.
Sitä parempi.
(Agamemnon ja Nestor menevät.)
ACHILLES.
Kah, hyvää päivää!
MENELAUS.
Mitä kuuluu, mitä?
(Menelaus menee.)
ACHILLES.
Haa! Mua pilkkaako se sarvipää?
AJAX.
Patroclus, mitä kuuluu?
ACHILLES.
Huoment', Ajax!
AJAX.
Häh?
ACHILLES.
Huomenta!
AJAX.
Ja päivää päälliseksi!
(Menee.)
ACHILLES.
Tää mitä on? Achillest' eivät tunne?
PATROCLUS.
Niin vierait' ovat! Ennen pokkuroivat
Ja hymyt etukäteen laittoivat,
Achilleen eteen nöyristyen, niinkuin
Luo pyhän alttarin ois ryömineet.
ACHILLES.
Haa! Äkkiäkö olen köyhtynyt?
Kun suuruus joutuu riitaan onnen kanssa,
Niin mailman kanssa myös. Kun tuhoon tulet,
Sen näet muiden silmist' yhtä pian,
Kuin saat sen tuta. Ihmiset vain näyttää
Kesälle kirjosiipiään kuin perhot;
Ja arvoa ei ihmisellä siksi,
Ett' on hän ihminen, vaan arvon antaa
Se arvo, joka tulee ulkoa,
Asema, rikkaus, suosio, jotk' usein
Enemp' on sattumaa kuin ansiota.
Jos nämä sortuu – liukkaita kun ovat —
Niin ystävyyskin – jok' on sekin liukas
Ja noihin nojaa – toisen niinkuin toisen
Vie mukanaan, ja kaikki yhteen suistuu.
Mun näin ei ole laita. Onni yhä
On ystäväni; kaikk' on täyteläänä
Ja ennallaan, pait noiden miesten katseet.
Kai minuss' ovat jotain havainneet,
Jok' ei niin suurta huomiota kestä,
Mit' ennen mulle soivat. Kah, Ulysses!
Hän lukee, – keskeytän lukemisen. —
Ulysses!
ULYSSES.
Mitä, suuri Thetiin poika?
ACHILLES.
Mitä luette?
ULYSSES.
Mies kumma tässä väittää:
Ei Ihminen, – kuink' olkoon lahjakas
Ja kuinka rikas sisältä ja päältä, —
Voi omaans' ylistää tai omakseen
Sit' oivaltaa, pait heijastuksen kautta:
Avujen täytyy toisiin säteillä,
Ne lämmittää ja näiden lämpö heittää
Taas alkulähteeseen.
ACHILLES.
Ei niinkään kummaa.
Ei omain kasvojensa kauneutta
Omaaja tunne, muille vain se näkyy.
Ei silmäkään, tuo aisti henkisin,
Näe itseään, jos itsestään ei luovu;
Mut silmä pane silmää vastaan, heti
He tervehtien toistaan kuvaavat.
Sill' itseens' ennen näkemys ei käänny,
Kuin matkustanut on ja nainut sieltä,
Miss' itsensä voi nähdä. Ei, ei kummaa.
ULYSSES.
Tekijän väite ei niin hämmästytä —
Se uus ei liene – kuin sen tarkoitus;
Hän näyttää suoraan todistelullaan,
Ett' eipä kukaan ole minkään herra —
Vaikk' olkoon kuinka itsevarainen – ,
Jos muit' ei lahjoistaan tee osakkaaksi;
Ja ettei itsestään hän näitä tunne,
Jos vastaanottajien hyväksymys
Ei paina niihin leimaa, niinkuin holvi
Kajottaa äänen, tai kuin teräsportti,
Jok', antain päivään päin, sen kuumuutta
Ja kuvaa heijastaa. Näit' ajattelin,
Kun äkkiä mun johtui mieleeni
Maineeton Ajax. Taivaat, mikä mies!
Hevonen kerrassaan, jok' omaa hyvääns'
Ei tunne. Oi, sua, luonto! Moni seikka.
Näköjään halpa, käytössä on oivaa,
Ja moni taas, jot' oivaks kehutaan,
On halpaa ruottaa! Huomennapa nähdään,
Kuink' ihan sattumuksen pakosta
Saa Ajax mainetta. Oi, toinen työss' on,
Ja toinen työttömänä! Toinen tassii
Salissa onnettaren oikukkaan,
Kun toinen pokkuroi sen suosiota.
Taas toinen ahmii toisen mainetta,
Kun maine turhuudessaan näkee nälkää.
Haa, noita Kreikan prinssejä! Kuink' olkaan
Tuot' Ajax-tolvanaa jo taputtavat,
Ikäänkuin Hector-urhon rintaa jalan
Jo polkis hän, ja järkkyis ylvä Troia!
ACHILLES.
Sen uskon; sillä minut sivuuttivat
Kuin saita kerjääjän; ei katsetta,
Ei hyvää sanaa! Unheessako työni?
ULYSSES.
Niin, aika kulkee reppu seljässä
Ja kerjää unheen varaks armopalaa, —
Se kiittämättömyyden jättipeto!
Ne almumuruset on hyvät työmme,
Samassa ahmitut kuin annetut,
Ja unhotetut samassa kuin tehdyt.
Mut, prinssi hyvä, kestäväisyys pitää
Kirkkaana maineen; tehty työ se riippuu
Kuin pantsar ruosteinen ja muotiheitto
Romussa muistoksena. Eespäin suoraan!
Niin kaita kunnian on tie, ett' yksi
Vain sille mahtuu; pysy tiellä siis!
Näet, kateudella tuhannen on poikaa,
Jotk' ohi pyrkii toisistaan; jos väistyt
Tai syrjään käännyt suoralt' uralta,
Niin kaikki ohi syöksevät kuin virta,
Ja viimeiseksi jäät kuin uljas ratsu,
Jok' eturiviin kaatuu, sortuin maahan
Polettavaksi halvan kuormaston.
Se, mitä tehdään nyt, sun himmentää,
Vaikk' ennen paljon suurempaa teit sinä.
Näet, aika on kuin muotikrouvari:
Se kylmää kättä antaa menevälle,
Mut kädet levällään kuin lentävä
Tulijaan iskee. "Tervetullut" nauraa,
"Hyvästi" poistuu huoaten. Oi, hyve
Siit' älköön palkkaa toivoko, mit' oli;
Sill' äly, kauneus,
Suur' suku, ruumiin voimat, ansiot
Ja laupeus, lempi, ystävyys, ne kaikki
On moittivan ja kateen ajan orjat.
Näet, maailman on tapa aina sama:
Yksimielisen saa kehun uusi koru,
Vaikk' on se vanhast' yhteen kurottu,
Ja tomu, jok' on vähän kullattua,
On parempaa kuin tomuttunut kulta.
Sit' ylistetään, mik' on silmäin eessä.
Siis, sinä eheä ja suuri mies,
Äl' ihmettele, että kreikkalaiset
Nyt alkaa Ajaxia kunnioittaa.
Enemmän silmään pistää mikä liikkuu,
Kuin mik' ei liiku. Sulle huudettiin
Ja huudettaisiin uudelleen ja vasta,
Jos itseäs et hautais elävältä
Ja mainettasi sulkis telttaasi,
Sa, jonka suurtyöt tällä tanterella
Sai kateet jumalatkin voitteluun
Ja suuren Marsin taistoon osakkaaksi.
ACHILLES.
Mull' yksinoloon oli suuret syyt.
ULYSSES.
Mut yksinoloasi vastaan oli
Syyt suuremmat ja sankarillisemmat.
Achilles, tiedetäänhän, että yhtä
Rakastat Priamuksen tyttäristä.
ACHILLES.
Vai tiedetään?
ULYSSES.
No, mikä ihme siinä?
Näet, valpas valtasilmä näkee melkein
Jokaisen Pluton kultajyväsenkin,
Syvyydet mittaa pohjattomimmat,
Aatoksiin tunkeutuu ja ilmi tuo ne
Mykästä kehdostaan kuin jumala.
Salaisuus – jota tieto paljastamaan
Ei pysty – valtion on sielussa,
Joss' asuu teho jumalallisempi,
Kuin sana voi tai kynä ilmaista.
Tuo sinun yhteytesi Troian kanssa
Se meille yhtä tuttu on kuin sulle;
Ja arvokkaampaa ois Achilleelle
Kukistaa Hector kuin Polyxena.9
Kotona nuorta Pyrrhust' eikö karmi,
Kun kautta saarten maine torvettaa
Ja kaikki Kreikan immet rallattavat:
"Hectorin sisaren Achilles voitti,
Mut Hectorin suur' Ajax mukiloitti."
Hyvästi! Ystävän suo neuvo antaa;
Sun altas murtuu jää, mut narrin kantaa.
(Menee.)
PATROCLUS.
Tuot' usein mielees teroitin, Achilles.
Miesmäinen, rietas nainenkaan ei ole
Niin tympäävä, kuin akkamainen mies
On toimen aikana. Nyt syyn saan minä:
Mun vähä sota-intoni sen teki,
Niin luullaan, ja sun suuri lempes minuun.
Havahdu, armas! Hento, irstas Amor
Kaulastas lemmenpaulans' irroittakoon
Ja tyhjään kadotkoon, kuin jalopeura
Ravistaa kastehelmen harjastaan.
ACHILLES.
Siis Hectorin kanss' Ajax taistelee?
PATROCLUS.
Niin tekee, ja saa suurta mainett' ehkä.
ACHILLES.
Näen, että vaarassa on kunniani,
Nimeni syvän haavan saa.
PATROCLUS.
Siis varo!
Parantuu vaivoin oma lyömä haava.
Jos laiminlyömme välttämättömän,
Niin vaaran valtakirjan vahvistamme;
Ja salaa niinkuin kuume vaara iskee,
Kun päiväsessä jouten lojumme.
ACHILLES.
Thersites tänne tuo, Patroclus hyvä.
Sen narrin lähetän luo Ajaxin
Anomaan, että taiston jälkeen kutsuu
Hän Troian prinssit rauhan viettoon tänne.
On naisen himo mulla, sairaan halu
Suur' Hector nähdä rauhan puvussa,
Puhella kanssansa ja mielin määrin
Näköään katsella. – Kah, vaivas säästyy!
(Thersites tulee.)
THERSITES.
Ihme!
ACHILLES.
Mikä?
THERSITES.
Ajax kävelee edestakaisin tanterella ja etsii itseään.
ACHILLES.
Kuinka niin?
THERSITES.
Hänen on määrä huomenna yksin otella Hectorin kanssa; ja hän on niin profeetallisen ylpeä sankarillisesta hutkimisestaan, että riehuu puhumatta sanaakaan.
ACHILLES.
Kuinka se käy päinsä?
THERSITES.
Keikailee edestakaisin kuin riikinkukko; loikkaa askeleen ja pysähtyy äkisti; murtaa suuta kuin kapakkarouva, jolla ei ole laskuntekoon muuta apukeinoa kuin aivot; puree huulta, näyttäen valtioviisaalta, niinkuin tahtoisi sanoa: kyllä sitä tässä päässä älyä olisi, jos se vain siitä lähtisi. Ja kyllä kai sitä onkin siinä, mutta se piilee niinkuin tuli piikivessä, ei lähde iskemättä. Mies on iäksi mennyttä: jos ei Hector hänen niskaansa ottelussa taita, niin hän itse sen taittaa ylpeydellään. Minua ei enää tunne; sanoin: "hyvää huomenta; Ajax", ja hän vastaa: "kiitos, Agamemnon" Mitä sanotte ihmisestä, joka luulee minua päälliköksi? Hänestä on tullut oikea maakala, kieletön, epäluoma. Hiiteen koko maine! Sitä voi käyttää oikein- ja nurinpäin niinkuin nahkatakkia.
ACHILLES.
Sinä, Thersites, saat minun lähettinäni käydä hänen puheillaan.
THERSITES.
Kuka? Minäkö? Hän ei vastaa kenellekään; pitää ammattinaan olla vastaamatta; puhuminen on kerjäläisiä varten; hänen on kielensä käsivarsissa. Tahdon osoitella häntä; Patroclus tehköön kysymyksiä minulle; saatte nähdä ilveilyn, jonka nimi on Ajax.
ACHILLES.
Toimeen, Patroclus! Sano näinikään: pyydän nöyrimmästi, että miehuullinen Ajax suvaitsisi kutsua kaikkein urhoollisimman Hectorin saapumaan aseetonna telttaani, ja toimittaa hänelle turvasaaton jalomieliseltä, korkea-arvoiselta, kuusin- tai seitseminkerroin kunnioitetulta Kreikan armeijan ylisotamarskilta, herra Agamemnonilta, ja niin edespäin. Tee se!
PATROCLUS.
Zeus siunatkoon suurta Ajaxia!
THERSITES.
Hm!
PATROCLUS.
Tulen arvoisan Achilleen luota, —
THERSITES.
Häh!
PATROCLUS. Joka nöyrimmästi pyytää, että suvaitsisitte kutsua Hectorin hänen telttaansa, —
THERSITES.
Hm!
PATROCLUS.
Ja toimittaa turvasaaton Agamemnonilta.
THERSITES.
Agamemnonilta?
PATROCLUS.
Niin, armollinen herra.
THERSITES.
Häh!
PATROCLUS.
Mitä sanotte siihen?
THERSITES.
Jumala kanssanne, täydestä sydämmestäni!
PATROCLUS.
Vastauksenne, armollinen herra!
THERSITES.
Jos huomenna ilma on kaunis, kello yksitoista käy niin tai näin; mutta kuinka käyköönkin, maksaa hänen minusta täytyy, ennenkuin minut saa.
PATROCLUS.
Vastauksenne, armollinen herra!
THERSITES.
Jumalan haltuun, täydestä sydämmestäni!
ACHILLES.
Onko hän tuollaisessa vireessä? Eihän toki?
THERSITES.
Ei, hän on aivan epävireessä. Paljoko ääntä häneen jää sitten, kun Hector on häneltä aivokopan särkenyt, sitä en tiedä; mutta paljoa sitä ei jääne, jos ei se viuluniekka Apollo tee hänen jänteistään pelin kieliä.
ACHILLES.
Tule pois, saat heti viedä hänelle kirjeen.
THERSITES.
Antakaa minun viedä toinen hänen hevoselleen, sillä se on niistä kahdesta elukasta älykkäämpi..
ACHILLES.
Niin samea kuin hämmennetty lähde
On sieluni; en itse näe sen pohjaa.
(Achilles ja Patroclus menevät)
THERSITES.