Othello

TOINEN NÄYTÖS

Ensimmäinen kohtaus

Merikaupunki Kyprossa. Satama

(Montano ja kaksi ylimystä tulee.)

MONTANO

 
Näkyykö mitään niemelt' ulapalla?
 

1 YLIMYS

 
Ei mitään; korkealle aallot tyrskyy.
En yhtä purjett' eroittaa voi taivaan
Ja meren välillä.
 

MONTANO

 
                  Minusta tuuli
Rajusti maalle puskee; noin ei koskaan
Puistellut ole tornejamme myrsky.
Merellä jos se näin on meuhannut,
Niin mitkä tammikaaret pysyis koossa,
Kun päälle hyökkää vuoret? Kuinka käynee?
 

2 YLIMYS

 
Hajonnut Turkin laivasto on varmaan.
Käykääpä rantaan vaahtoiseen, – on niinkuin
Vihaansa laine pilviin saakka purskuis,
Ja niinkuin hyöky, myrskyn pieksemänä,
Harjaansa julmaa nostaisi ja vettään
Otavan silmiin sylkis sammuttaakseen
Ikuisen taivaannavan tähtivahdit.
Äkäistä mert' en ole koskaan nähnyt
Noin raivoissaan.
 

MONTANO

 
                  Jos turkkilaisten laivat
Ei tuulen suojaan päässeet, vei ne hukka;
Ei mointa saata kestää.
 

(Kolmas ylimys tulee.)

3 YLIMYS

 
                        Uutisia!
Lopussa nyt on sota; raivo myrsky
Niin turkkilaist' on piessyt, että ontuu
Hän hankkeissaan. Venetialainen haaksi
Kamalan häviön ja puutteen vallass'
On suuren osan laivastosta nähnyt.
 

MONTANO

 
Kuin? Tottako?
 

3 YLIMYS

 
               Veronalainen laiva
On satamahan tullut; Michael Cassio,
Urhoisan maurin luutnantti, on maalla,
Mut mauri itse vielä merell' on
Ja kohta valtiaana Kyproon saapuu.
 

MONTANO

 
No, sepä hauskaa: kelpo kuvernööri!
 

3 YLIMYS

 
Mut Cassio, vaikka lohdukkaasti haastaa
Hän Turkin häviöstä, murheissansa
Rukoilee maurin puolesta: näet, heidät
Eroitti tuima myrsky.
 

MONTANO

 
                      Jumal' auksi!
Hänt' olen palvellut: hän uhka sotur'
On päällikkönä. Lähtekäämme rantaan,
Niin äsken tulleen laivan saamme nähdä
Ja urhokast' Othelloa tähystää,
Siks että ulappa ja sinitaivas
Sulaapi silmiss' yhdeksi.
 

1 YLIMYS

 
                          Sen teemme.
Jokainen hetki uutten tulokkaiden
Odottamista on.
 

(Cassio tulee.)

CASSIO

 
                Ma kiitän teitä,
Te tämän urhosaaren urhot miehet,
Näin mauria kun suositten. – Oi, taivas
Turvatkoon häntä luonnon voimaa vastaan!
Myrskyisen meren valtaan jäi hän multa.
 

MONTANO

 
Hyv' onko laiva?
 

CASSIO

 
                 Lujaa tekoa,
Ja perämiesi tunnettu on taatuks
Ja taidokkaaksi. Siis voi toivonikin,
Kun viel' ei kuolonsairaaks kiihtynyt se,
Odottaa luottavasti parannusta.
 

(ULKOA.)

 
Kah, purje, purje!
 

(Sanansaattaja tulee.)

CASSIO

 
                   Mit' on ääntä tuo?
 

SANANSAATTAJA

 
Kaupunki tyhj' on. Meren rantaa pitkin
Riveissä kansaa seisoo, huutain: "purje!"
 

CASSIO

 
Mua toivon' uskottaa, ett' on se mauri.
 

(Laukauksia kuuluu.)

2 YLIMYS

 
He tervehtivät höylist' ampumalla;
Varmaankin ystäviä.
 

CASSIO

 
                    Menkää, herra,
Ja tuokaa tieto tulijasta.
 

2 YLIMYS

 
                           Kyllä.
 

(Lähtee.)

MONTANO

 
Luutnantti hyvä, onko naimisissa
Tuo kenraalinne?
 

CASSIO

 
                 Onnellisiss' aivan;
Hän tytön sai, mi kaikkein kuvausten
Ja rohkeimmankin maineen kanssa kilpaa;
Somimman kynän kehutkin hän voittaa
Ja puhtahassa luonnon pukimessaan
Saa taiteen ymmälle. —
 

(2 ylimys palajaa.)

 
                        No, ken on tullut?
2 YLIMYS. Othellon vänrikki vaan, eräs Jago.
 

CASSIO

 
Sep' aivan onnekas ja joutu matka.
Säät rajut, vinhat myrskyt, karjaspäät,
Lietselät, umpiluodot, jotka piillen
Salassa viatonta taikaa väijyy,
Kuin kauneutta he tuntis, murhamielens'
Unohtavat, ja ehjän' ohi kulkee
Tuo jumalatar Desdemona.
 

MONTANO

 
                         Ken se?
 

CASSIO

 
Hän, josta puhuin, valtiaamme valtias,
Jot' uljas Jago saattaa: tulollaan hän
Ehdätti toivehemme viikon päivät. —
Zeus suuri! varjele Othelloa,
Sen purjeet täytä henkes voimall', että
Aluksellaan hän valkamamme siunais,
Sylihin Desdemonan hehkuin vaipuis,
Lois sammuneihin mieliin uutta tulta
Ja koko Kypron lohduttais.
 

(Desdemona, Emilia, Jago, Rodrigo seuralaisineen tulevat.)

 
                           Oi, kas!
Kas, laivan rikkaus on maalle noussut! —
Sen eteen polvillenne, Kypron miehet! —
Signora, terve sulle! Taivaan armo
Edestä, takoa ja kaikin puolin
Sua ympäröitköön!
 

DESDEMONA

 
                  Kiitos, uljas Cassio!
Mit' uutta minun miehestäni kuuluu?
 

CASSIO

 
Hän viel' ei ole tullut; muut' en tiedä,
Kuin ett' on terve hän ja kohta saapuu.
 

DESDEMONA

 
Oo! mutta pelkään. – Miten jäi hän teistä?
 

CASSIO

 
Tuo pilvien ja meren suuri kiista
Eroitti meidät. Mutta, vaiti! Laiva!
 

(ULKOA.)

 
Kah! laiva, laiva!
 

(Laukauksia kuuluu.)

2 YLIMYS

 
He linnaa tervehtivät: nekin kai
On ystäviä.
 

CASSIO

 
            Tieto hankkikaa. —
 

(Ylimys lähtee.)

 
Vänrikki, terveeks! —
 

(Emilialle.) Tervetullut, rouva! —

 
Pahaksi älkää panko, Jago, vaikka
Tapaani käytän: kasvatus se minut
Näin rohkean on kohteliaaksi tehnyt.
 

(Suutelee Emiliaa.)

JAGO

 
Jos huuliltaan hän suo sen verran teille,
Kuin tarjoaa hän mulle kieleltänsä,
Niin saatte kyllin.
 

DESDEMONA

 
                    Raukka tuskin puhuu!
 

JAGO

 
Ma mitä kuulen! Liiaksikin paljon!
Sen aina huomaan, kun ma maata tahdon.
Edessä teidän armonne, sen arvaan,
Hän kielens' alas sydämeensä nielee
Ja aatoksissaan haukkuu.
 

EMILIA

 
                         Syyt' ei sulla
Sanoa tuota.
 

JAGO

 
             Eipä vainen! Ulkon'
Olette niinkuin kuvat, kotoisalla
Kuin porokellot, kyökissänne pedot,
Paheessa pyhät, loukattuina pirut,
Hotikot töissä, maaten työtyrit.
 

DESDEMONA

 
Hyi suas, parjaaja!
 

JAGO

 
Jos tott' ei tuo, mun saatte Turkkiin myödä:
Te päivät leikitten, yöt teette työtä.
 

EMILIA

 
Ylistystän' et kirjoittaa saa sinä.
 

JAGO

 
En tahdokaan.
 

DESDEMONA

 
              No, mitä kirjoittaisit,
Jos minua sun tulis ylistää?
 

JAGO

 
Oi, armas rouva, mua säästäkäätte:
Ei minusta, jos en saa sättiä.
 

DESDEMONA

 
No, koita! – Valkamaan kai joku lähti?
 

JAGO

 
Kyll', armas rouva.
 

DESDEMONA (syrjään)

 
Iloinen en ma ole, mutta peitän
Tosi-oloni ja toiselt' aivan näytän. —
No, entä ylistykses?
 

JAGO

 
                     Olen työssä;
Mut voi! mun keksintöni päästä lähtee
Kuin karvakankahasta linnunliima:
Se aivot vie ja kaikki. – Runotarpa
Väettää jo, ja näin se synnyttää:
Jos suloinen ja älykäs on tuo,
Hän älyn käyttää, sulon käytöks suo.
 

DESDEMONA

 
Hyvä ylistys! Entä jos hän on älykäs ja musta?
 

JAGO

 
Ken musta on ja lisäks älyinen,
Parikseen kyllä löytää valkoisen.
 

DESDEMONA

 
Hullua hullumpaa vaan!
 

EMILIA

 
Entä jos kaunis ja houkkamainen?
 

JAGO

 
Ei kaunis ole koskaan houkkamainen:
Näet, houkkanakin äidiks kelpaa nainen.
 

DESDEMONA

 
Vanhoja tyhmiä loruja, jotka saattavat hupsuja olutkapakassa naurattaa.
Kuinka viheliäinen lieneekään ylistyksesi naisesta, joka on ruma ja
houkka?
 

JAGO

 
Niin rumaa houkkaa ei lie, ett'ei tään
Voi käydä niin kuin kauniin älykkään.
 

DESDEMONA

 
Voi, kauheata älyttömyyttä! Pahimmalle paras ylistys! Vaan mitenkä ylistät sitten oikein kelpo naista, semmoista, joka ansioittensa nojalla voisi vaatia itse ilkeyttä todistamaan puolestaan?
 

JAGO

 
Ken aina kaunis on, ei koskaan pöyhkä,
Nopea kieleltänsä, mut ei röyhkä;
Ken rikas on, mut kultiaan ei näytä;
Tahtonsa saada voi, mut sit' ei käytä;
Vihoissaan kostollen voi sijaa antaa,
Mut kiukun karkoittaa ja herjan kantaa;
Ken järjeltään niin lyhyt olla kaihtaa,
Ett' turskan päähän lohen hännän vaihtaa.
Ken aatella ja vaiti olla voi
Ja miestä saadakseen ei kiemuroi;
Semmoinen olento hän voi – niin, mitä?
 

DESDEMONA

 
No, mitä?
 

JAGO

 
Imettää narreja ja olutkirjaa pitää.
 

DESDEMONA

 
Oi, mikä rampa ja ontuva johtopäätös! Älä ota häneltä oppia, Emilia, vaikka hän miehesikin on. – Mitä luulette, Cassio, eikö hän ole sangen jumalaton ja kevytmielinen leikinlaskija?
 

CASSIO

 
Hän puhuu suoraa kieltä, rouvaseni; häntä pitää enemmän soturina kuin oppineena arvostella.
 

JAGO (syrjään)

 
Hän tarttuu hänen käteensä; niin, oikein! Kuiskuttelevaan! Tuollaiseen pieneen lukinseittiin kiedon minä kärpäsen, Cassion suuruisen. Niin, hymyile hänelle, hymyile! Tartut kuin tartutkin vielä omiin kiemuroihisi. Oikein puhuttu, aivan niin! Jos tuollaisten elkeitten tähden virkasi menettäisit, niin olisi parasta, ett'et niin usein suutelisi noita kolmea sormeasi, joilla nytkin taas niin mukavasti hienoutta osoittelet. Oivallista! Kelpo suudelma! Perhanan kauniita kumarruksia! – Niin, niin, aivan niin! – Kas niin, taasko sormet suuhun? Jospa edes olisivat peräruiskuja! – (Torvi kuuluu.) Mauri! Se on hänen torvensa.
 

CASSIO

 
Niin totta onkin.
 

DESDEMONA

 
Käykäämme kohti, ottamahan vastaan.
 

CASSIO

 
Kah, tuossa hän jo tulee.
 

(Othello seuralaisineen tulee.)

OTHELLO

 
Urottareni kaunis, oi!
 

DESDEMONA

 
                       Othelloni!
 

OTHELLO

 
Oi ihme, suuri kuin mun ihastuksen',
Ett' ennen mua saavuit! Mikä autuus!
Jos joka myrskyn jälkeen näin on tyyntä,
Niin riehukoon se, kunnes herää tuoni!
Kavutkoon laiva ylös lainevuorta
Olympon korkuista, ja taas niin syvään,
Kuin horna taivaast' on, se alas syösköön!
Kuink' onnellista kuolla nyt! Niin täysi
Nyt autuuteni määrä on, ma pelkään, —
Ett' tulevaisuus helmassaan tällaist' ei
Iloa toista tuo.
 

DESDEMONA

 
                 Evätköön taivas,
Ett' ilo, lempi päiviemme kanssa
Ei kilvan kasvais!
 

OTHELLO

 
                   Amen, armaat vallat! —
Julistaa en voi autuuttani kyllin,
Se tähän jää: täss' iloa on liiaks!
Tuo, tuo,
 

(Suutelee häntä)

 
          se suurin epäsointu olkoon
Sydämissämme!
 

JAGO (syrjään)

 
              Hyv' on sointu vielä!
Mut minä säristän tuon soiton kielet,
Niin totta kuin ma olen kunnon mies.
 

OTHELLO

 
Käykäämme linnaan. – Uutisia kuulkaa:
Sota lopuss' on ja Turkki upotettu. —
Kuin voivat vanhat ystävämme täällä? —
Sä, armas, olet Kyproon tervetullut;
Minusta paljon pitävät he täällä.
Oi, kulta, joutavia juttelen:
Mua oma autuus hurmaa. – Jago hyvä,
Käy valkamaan ja tavarani nouda
Ja laivaherra sieltä linnaan käske;
Hän kelpo mies on, tunnustusta vaatii
Hän ansioistaan. – Tule, Desdemona;
Ja vielä kerran: tervetullut Kyproon!
 

(Othello ja Desdemona seuralaisineen lähtevät.)

JAGO (palvelijalle)

Mene oiti valkamaan ja varro mua siellä. – (Rodrigolle.) Käy tänne. Jos olet mies – sillä sanotaan, että pelkuritkin, kun rakastuvat, saavat luonteeseensa jotakin jaloa, jota se synnynnältään on vailla – kuule mua. Luutnantti on tänä yönä linnassa vahdinpidossa; – mutta ensin tulee sinun tietää yksi asia: Desdemona on häneen oikein rakastunut

RODRIGO

 
Häneen! Mahdotonta!
 

JAGO

 
Pane sormesi – noin, ja ota oppiaksesi. Huomaa, millä kiihkeydellä hän alussa mauria rakasti, tämä kun osasi kehua ja luonnottomia valheita hänelle ladella; ja ijätikö hän moista lörppäkieltä rakastaisi? Älä, järkevä ystävä, sitä luule. Hänen silmänsä kaipaavat ravintoa; ja mitä iloa hänellä on paholaisen katselemisesta? Kun veri on nautinnoissa raukeaksi käynyt, niin on tarpeen – jotta se taasen tulistuisi ja kylläisyys saisi uutta kiihoitusta – suloinen ulkomuoto, sopusointuisuus ijässä, tavoissa ja ihanuudessa; jota kaikkea mauri on vailla. Näitä välttämättömiä ehtoja kaivatessaan tuntee hänen hieno aistinsa itsensä pettyneeksi, mauri alkaa häntä iljetyttää, innoittaa ja kuottaa; luonto itse ajaa häntä ja pakoittaa uutta valikoimaan. No, ystävä, tämän myönnettyämme, – joka on aivan selvä ja luonnollinen edellytys, – kukapa seisoo tämän onnen portailla niin korkealta kuin Cassio, tuo kielipalko veitikka, siinä vaan tunnokas, että pukeutuu siistin ja siivon käytöksen ulkonaiseen verhoon voidakseen sitä paremmin tyydyttää salaisia, irstaita ja hillittömiä himojansa? Ei kukaan, ei kukaan! Liukas ja viekas veitikka; hyvien tilaisuuksien urkkija; jonka silmä sepittää ja mukailee keinoja, vaikk'ei kelpo keinoja koskaan ole tarjona. Pirullinen konna! Lisäksi se kanalja on sievä ja nuori ja kaikki ne ominaisuudet hänellä, joita tyhmyys ja kypsymätön äly tähystelee. Kirottu konna läpi läpensä! Ja naikko on jo häneen silmänsä iskenyt.
 

RODRIGO

 
En saata tuota vaimosta uskoa; hänellä on aivan hurskas mielenlaatu.
 

JAGO

 
Hurskas! Jopa jotakin! Se viini, jota hän juo, on rypäleistä tehtyä. Jos hän olisi hurskas ollut, ei hän olisi mauriin rakastunut. Hurskasta hakkelusta! Etkös nähnyt, miten hän sormillaan hänen kättään kutkutteli? Etkö sitä huomannut?
 

RODRIGO

 
Kyllä; mutta se oli vaan kohteliaisuutta.
 

JAGO

 
Haureutta, niin totta kuin tämä käsi on mun! Alkulause vaan ja hämärä johdanto näytelmään: "hekumat ja irstaat ajatukset!" Heidän huulensa kohtasivat toisiansa niin läheltä, että henget joutuivat kiemailukseen. Häijyjä ajatuksia, Rodrigo! Kun tällainen tuttavallisuus on edelläkävijänä, tulee heti jäljessä itse valta- ja pääjoukko: yhdistävä loppupäätös. Hyi! – Mutta, ystävä, kuule neuvoani; minä olen sinut Venetiasta tuonut. Mene yöksi vahtiin; määräyksestäsi minä pidän huolta. Cassio ei sinua tunne; minä en ole sinusta kaukana. Keksi keinoja suututtaaksesi Cassiota, joko suureen ääneen puhumalla tai soimaamalla hänen sotakelpoansa tai muulla lailla, minkä tilaisuuteen nähden sopivimmaksi huomaat.
 

RODRIGO

 
Hyvä!
 

JAGO

 
Hän on pikainen ja tuittupäinen; kentiesi hän sinua lyökin; ärrytäpäs häntä siihen. Muuta en tarvitse saadakseni Kyprossa aikaan kapinan, jota ei hyvällisesti saata muulla asettaa kuin eroittamalla Cassion. Näin saat sinä lyhemmän päivämatkan toiveittesi perille, niiden keinojen avulla, joita minä keksin niitä edistääkseni; ja kaikki esteet poistetaan voitollisesti, jota ilman emme voisi mitään menestystä toivoakaan.
 

RODRIGO

 
Minä suostun, jos vaan sinä hankit sopivan tilaisuuden.
 

JAGO

 
Siitä kyllä vastaan. Tule heti linnalle tapaamaan minua; minun täytyy nyt toimittaa hänen tavaransa maalle. Herran haltuun!
 

RODRIGO

 
Hyvästi!
 

(Lähtee.)

JAGO

 
Että Cassio häntä lempii,
Sen uskon; mutta hänkö Cassiota?
Miks ei? Se luultavaa ja mahdollist' on!
Othellolla – vaikk' en ma häntä kärsi —
On luja, lempeä ja jalo luonto;
Hän Desdemonalle, sen vakaast' uskon,
On hyvä mies. Minäkin häntä lemmin;
En suoraan himosta, – vaikk' ehkä voisin
Ma synnin niinkin suuren päällen' ottaa,
Vaan kostoani ravitakseni:
Ma varon, näät, ett' irstas mauri tuo
On tarhassani käynyt, ja se aatos
Kuin tuima myrkky sisuksia leikkaa.
Ei mikään voi, ei saa mua tyydyttää,
Siks kun on tasan pantu – eukost' eukko.
Tai tuo jos pettää, saatan vihdoin maurin
Niin julman luulevaiseks, ett'ei häntä
Paranna järkikään. Sen täyttääkseni —
Jos vaan tuo Venetian rakki-raukka,
Jot' ajonani pidän, ajon kestää, —
Ma Michael Cassiota lonkkaan isken;
Hänt' irstaaks hemmuks maurille ma parjaan;
On hänkin, näät, mua petkuttanut, pelkään. —
Mua mauri sitten suosii, kostaa, kiittää,
Kun hänest' aasin suoraan tein ja hältä
Vein levon, rauhan, tuoden sijaan raivon.
Se tuolla vielä piilee niinkuin yössä;
Kasvonsa konnuus näyttää vasta työssä.
 

(Lähtee.)

 
Toinen kohtaus.
Katu.
 

(Airut tulee, kädessä julistus; kansaa jäljessä.)

AIRUT

 
Othellon, jalon ja urhokkaan päällikkömme toivo on, että nyt, kun on tullut varmat tiedot turkkilaisen laivaston täydellisestä perikadosta, jokainen osoittakoon julkisesti iloansa, mikä tanssilla, mikä ilotulituksilla, mikä miltäkin huvilla ja leikillä, halunsa mukaan kukin; sillä, paitse tätä iloista tapausta, vietetään tänään myöskin hänen häitään. Tämä hänen käskystään julki julistetaan. Kaikki linnan huoneet ovat avoinna, ja siellä on vapaa kestitys tästä, viidennestä, hetkestä alkain siihen saakka, kunnes kello on yksitoista lyönyt. Jumala siunatkohon Kypron saarta ja jaloa päällikköämme, Othelloa!
 

(Lähtee.)

 
Kolmas kohtaus.
Linnan sali.
 

(Othello, Desdemona, Cassio ja seuralaisia tulee.)

OTHELLO

 
Tän' yönä, Michael, vahdist' ota vaari.
Olkaamme hyväks esimerkiks itse,
Kuink' ilollakin tulee raja olla.
 

CASSIO

 
Jagolla on jo käsky mitä tehdä;
Mut kuitenkin ma tahdon omin silmin
Tarkastaa kaikki.
 

OTHELLO

 
                  Kelpo mies on Jago.
Hyv' yötä, Michael; huomenn', ani varhain
Sua puhutella tahdon. —
 

(Desdemonalle.)

 
                         Tule, armas:
Ken kaupan tekee, tahtoo siitä voittaa;
Sen hyödyn saamme kumpikin nyt koittaa.
Hyv' yötä!
 

(Othello, Desdemona seuralaisineen lähtevät.)

(Jago tulee.)

CASSIO

 
Terve, Jago! Meillä on vahdinpito nyt.
 

JAGO

 
Ei ihan vielä, luutnantti; kello ei ole vielä kymmentä. Meidän päällikkömme tahtoo näin varhain meistä päästä, kun on niin rakastunut Desdemonaansa; ja siitä älkäämme häntä moittiko; hän ei ole vielä yhtäkään yötä hänen kanssaan lystäillyt, ja siinäpä makupala vaikka Jupiterille.
 

CASSIO

 
Hän on oikein erinomainen nainen.
 

JAGO

 
Ja ihmeen vallaton, sen takaan.
 

CASSIO

 
Niin todellakin, sangen ihana ja viehättävä olento.
 

JAGO

 
Ja niitä silmiä sitten! Minusta ne ikäänkuin voittoisille vaativat.
 

CASSIO

 
Viehättävät silmät ja minusta sangen häveliäät.
 

JAGO

 
Ja hänen haastinsa, eikö se ole oikein rakkauden sotahuutoa?
 

CASSIO

 
Hän on todellakin täydellisyys.
 

JAGO

 
Onnea morsius-yölle! Tulkaa, luutnantti; mulla on pullollinen viiniä, ja täällä ulkona on pari reipasta Kypron poikaa, jotka mielellään kilistelisivät maljaa mustan Othellon muistoksi.
 

CASSIO

 
Ei, hyvä Jago, ei tänä iltana; minulla on vallan heikko ja onneton viinapää. Soisin mielelläni, että kohteliaisuus keksisi jonkun toisen kunnioittamistavan.
 

JAGO

 
Oo, nehän ovat ystäviämme! Pikarillinen vaan! Minä juon teidän puolestanne.
 

CASSIO

 
En ole tänä iltana muuta maistanut kuin yhden pikarillisen ja senkin vedellä taitavasti sekoitettuna, – mutta kas, minkä mullistuksen se on tehnyt! Olen niin heikko, ikävä kyllä, enkä tohdi nyt enää huonoja voimiani koetukselle panna.
 

JAGO

 
Kah, ystävä, tänä yönä pitää hummata. Niin tahtovat nuo reippaat pojat.
 

CASSIO

 
Missä he ovat?
 

JAGO

 
Tuolla ulkona. Kutsupas heitä sisään, ole niin hyvä.
 

CASSIO

 
Kyllä sen teen, mutta vastenmielistä se on.
 

(Lähtee.)

JAGO

 
Jos vaan saan hänet juomaan lasin verran
Sen lisäks', mit' on hän jo ennen juonut.
Niin tulee hän niin riitaiseks ja ärjäks
Kuin armon rakki. Tuo Rodrigo hölmö,
Jonk' aivan nurin kääntänyt on lempi,
On Desdemonan muistoks tyhjentännä
Mont' uhka maljaa, ja nyt vahdiss' on hän.
Kolm' oivaa kyprolaista – tuittupäitä,
Jotk' ovat arkamaiset kunniastaan:
Tän urhollisen saaren tosi kuvat, —
Ma vaahtomaljoin päihdytin; he vahdiss'
On hekin. Tuossa juopposeurassa
Hytytän Cassiomme tekoon, joka
Vihoittaa koko saaren. – Kah, tuoss' ovat
Jos toteen käy vaan mitä uneksin,
Niin myötä virran, tuulen purjehdin.
 

(Cassio palajaa, Montano ja muita ylimyksiä hänen seurassaan.)

CASSIO

 
No, jumal'auta, ovatkin jo saaneet minut hiivaan.
 

MONTANO

 
Herrainen aika, mitäpä tuosta! Tuskinhan jyvänkään vertaa joit, niin totta kuin soturi olen.
 

JAGO

 
Hoi! Viiniä tänne!
 

(Laulaa:)

 
    Hei, malja tänne, saas, saas!
    Hei, malja tänne, saas!
    Sotamies sepä mies on puolestaan,
    Vaikk' elämätä vaaksan verta on vaan.
    Sotamiehet, juodahan taas!
Viiniä tänne, pojat!
 

(Viiniä tuodaan.)

CASSIO

 
Saakeli soikoon, oivallinen laulu!
 

JAGO

 
Sen opin Englannissa; siellä sitä, totta toisen kerran, vasta juoda osataan. Ei Tanskan mies, ei saksalainen eikä tuo ihramaha hollantilainen – saas tästä! – ole mitään englantilaisen rinnalla.
 

CASSIO

 
Onko se englantilainen niin verraton juomari?
 

JAGO

 
On kuin onkin; helposti hän juo tanskalaisen kumoon; hänellä ei vielä ole hikikarpaloa otsalla, kun jo saksalainen on pöydän alla; ja hollantilainen se jo kukertuu, ennenkuin maljaa toistamiseen täytetään.
 

CASSIO

 
Päällikkömme terveydeksi!
 

MONTANO

 
Siihen, luutnantti, minä yhdyn ja vastaan maljaanne.
 

JAGO

 
O, sitä ihanata Englantia!
 

(Laulaa:)

 
    Kuningas Staffan oli kunnon mies,
    Hän housuista plootun jätti;
    Mut kallihiks katsoi tuon kenties
    Ja räätäliään nyt sätti.
    Hän mies oli korkea arvoltaan,
    Sinä vaan olet köyhä rakki;
    Se ylpeys on, joka kaataa maan,
    Siis yllesi vanha takki.
Viiniä tänne, hoi!
 

CASSIO

 
Kah, sepä vielä ihanampi laulu kuin äskeinen.
 

JAGO

 
Tahdotteko sen kuulla toistamiseen?
 

CASSIO

 
En, sillä sen pidän kelvottomana virkaansa, joka tuommoista tekee. —
Niin, taivas on yli meidän kaikkien, ja sieluja on, jotka autuaiksi
tulevat, ja sieluja on, jotka eivät tule autuaiksi.
 

JAGO

 
Aivan totta, rakas luutnantti.
 

CASSIO

 
Itse puolestani, – loukkaamatta sillä päällikköämme tai ketään muuta ylhäistä herraa – toivon minä tulevani autuaaksi.
 

JAGO

 
Niin minäkin, luutnantti hyvä.
 

CASSIO

 
Niin; vaan – suokaa anteeksi – ennen minua ette suinkaan: luutnantti tulee ennen autuaaksi kuin vänrikki. Vaan mitäpä siitä sen enempää! Toimihimme nyt! – Anna meille meidän syntimme anteeksi! – Hyvät herrat, tehkäämme nyt tehtävämme. Älkää luulko, herrat, että olen päissäni; tuo tuossa on vänrikkini; – tuossa on oikea käsi, ja tuossa on vasen käsi. – Päissäni en ole: voin sangen hyvin seisoa ja sangen hyvin puhua.
 

KAIKKI

 
Erinomaisen hyvin.
 

CASSIO

 
Vai niin, sepä hyvä; älkää siis luulko, että olen päissäni.
 

(Lähtee.)

MONTANO

 
Nyt vallille ja vahdit asemilleen!
 

JAGO

 
Tuon miehen tuossa näitte: sotur' on hän
Ja kelpais vaikka Caesarinkin luona
Komentajaks. Te näette miehen viat;
Hyveisin ne on päiväntasoiss' aivan:
Molemmat yhtä pitkät. Sääli hänt' on!
Ma pelkään, ett' Othellon luotto häneen
Saartanne haittaa, jos saa pahaan aikaan
Tuo heikkous vallan.
 

MONTANO

 
                     Juoko noin hän usein?
 

JAGO

 
Se häll' on aina johdantona uneen;
Hän kellon kahdest' ympärinsä valvois,
Jos hiiva hänt' ei uneen tuutisi.
 

MONTANO

 
Hyv' ois, jos päällikkönne sais sen tietää;
Ehk'ei hän sitä näe; tai Cassion hyveet
Vaan hyväntahtoisuudessaan hän huomaa
Ja virheet peittoon jättää. Eikö totta?
 

(Rodrigo tulee.)

JAGO (syrjään hänelle)

 
Rodrigo, mitä nyt?
Luutnantin jäljest' oiti lähde, – joutuun!
 

(Rodrigo lähtee.)

MONTANO

 
Vahinko suuri, että jalo mauri
Semmoiseen virkaan – omaks sijaisekseen —
Noin paheisiinsa piinttyneen on pannut.
Se tekis kelpo työn, ken ilmoittais sen
Hänelle.
 

JAGO

 
         Min' en, vaikka Kypron saisin.
Rakastan Cassiota, kaikki annan
Parantaakseni häntä. Vait! Mit' ääntä?
 

(Ulkona huudetaan: apua, apua!)

(Cassio palajaa, ajaen Rodrigoa takaa.)

CASSIO

 
Sa, roisto! Konna!
 

MONTANO

 
                   Luutnantti, mik' on?
 

CASSIO

 
Opettaa, lurjus, tehtäväni mulle!
Ma moisen konnan vasupulloon pieksen.
 

RODRIGO

 
Mua piekset?
 

CASSIO

 
             Mutisetko?
 

(Lyö Rodrigoa.)

MONTANO

 
                         Luutnantt', älkää!
 

(Pidättää häntä.)

 
Ma pyydän, hiljaa!
 

CASSIO

 
                   Antakaa mun mennä,
Tai kalloon teitä isken.
 

MONTANO

 
                         Mitä, mitä?
Olette humalassa.
 

CASSIO

 
                  Humalassa!
 

(Taistelevat.)

JAGO (syrjään Rodrigolle)

 
Pois, sanon! Riennä, huuda – kapinaa!
 

(Rodrigo lähtee.)

 
Luutnantti hyvä, seis! – Voi, hyvät herrat! —
Apua! – Luutnantti! – Montano! – Herra! —
Avuksi, herrat! – Kyll' on kelpo vahti!
 

(Kello soi.)

 
Ken soittaa? – O, diavolo! Kaupunki
On noussut! – Herran tähden, luutnantti!
Ikuisen saatte häpeän.
 

(Othello seuralaisineen tulee.)

OTHELLO

 
                        No, mitä?
 

MONTANO

 
Ma verta vuodan: kuolinhaavan sain ma.
Hän kuolkoon!
 

OTHELLO

 
              Seis, jos henki teille rakas!
 

JAGO

 
Seis, luutnantti! – Montano! – Hyvät herrat,
Arvonne, tehtävänne unhotatte.
Kenraali puhuu, vait! Seis! Hävetkää!
 

OTHELLO

 
No, mitä? Mistä tämä? Turkkilaisiks
Nyt muutummeko, tehden toisillemme
Mit' ottomanneiltakin taivas kieltää.
Pois, kristityt, tuo pakanainen riita!
Ken liikahtaa ja vimmaans' ei nyt hilli,
Se henkens' uskaltaa: pää poikki oiti!
Tuo kello julma vaietkoon! Se saaren
Levoltaan säikyttää. – Mist' ompi riita?
Sa kunnon Jago, surust' aivan kalme,
Ken alkoi, sano, nimess' ystävyyden!
 

JAGO

 
En tiedä. Ystäviä kaikk' ol' äsken
Ja rakkaita kuin morsio ja ylkä
Makuulle mennessään. Ja sitten heti —
Kuin mikä tähti heilt' ois järjen vienyt —
Asehet maalle, rinta vasten rintaa
Verisess' ottelussa! Min en tiedä,
Mist' alkoi tämä kummallinen riita.
Jos menettänyt kunnon sodass' oisin
Nuo raajat, jotka tähän melskaan toi mun!
 

OTHELLO

 
Kuink' itses, Michael, unhotit sa noin!
 

CASSIO

 
Anteeksi, pyydän; puhua en saata.
 

OTHELLO

 
Jalo Montano, tunnettu niin siivoks;
Nuoruutennehan tyyntä vakavuutta
Mailma kiittää; maineenne on suuri
Viisasten suussa; mikä nyt on tullut,
Kun hyvän kuulunne noin tahraatte,
Nimenne jalon haaskaten ja myyden
Yötappelijan nimeen? Vastatkaa.
 

MONTANO

 
Jalo Othello, kuolinhaavoiss' olen;
Ilmoittaa vänrikkinne Jago saattaa —
Puhettani ma säästän, se mua vaivaa —
Mit' itse tiedän. Kuitenkaan en tiedä,
Mit' oisin pahaa sanonut tai tehnyt,
Jos itsensäilytys ei ole rikos
Ja syntiä ei itsepuolustus,
Kun väkivalta uhkaa.
 

OTHELLO

 
                     Jumal'auta,
Jo veri alkaa varman oppaan voittaa!
Ja kiukku, hämmentäen älyn kirkkaan,
Nyt ohjiin tarttuu. Jos vaan liikahdan,
Jos kättäni vaan nostan, maahan sortuu
Paraskin teistä. Kertokaa, kuink' alkoi
Katala riita tuo, ja ken sen alkoi?
Ken tähän rikoksehen syypääks nähdään —
Vaikk' oma kaksoisveljeni se oisi —
Sen hylkään pois. Kuin? Sodan keskell' aivan,
Kun hurja kauhu mielet vielä täyttää,
Torahan, käsikähmään käydä yöllä
Ja henkivartiona vahdiss' ollen! —
Se hirveää on. – Jago, ken sen alkoi?
 

MONTANO

 
Jos virkainnosta tai puoltomiellä
Muut' ilmaiset kuin suoran totuuden,
Et sotur' ole.
 

JAGO

 
               Liki älä astu!
Ma ennen kielen suustan' annan viedä,
Kuin Michael Cassiota loukkaisin;
Mut luulen toki, ett'ei totuus hälle
Lie vahingoks. – Näin, kenraal', oli laita:
Montanon kanssa kun ma puhelin,
Niin tuli mies, jok' ääneen huusi apua,
Ja jäljest' oiti Cassio, miekka maalla,
Valmiina iskemään. Montano silloin
Käy Cassion tielle ja hänt' estää koittaa.
Jäljestä huutajan ma itse juoksin,
Ett'ei hän parullaan – niin kävi toki —
Peloittais kansaa. Ollen nopsa juoksuun.
Hän pakoon pääsi. Heti nyt ma käännyin,
Kun miekan hälinän ja kalskeen kuulin
Ja Cassion ääneen noituvan, jot' ennen
En ollut koskaan kuullut. Tullessani
Se kävi joutuun – yhdess' oli miehet
Ja iskivät ja löivät niin kuin äsken,
Kun itse heidät eroititte.
Muut' en ma tästä tiedä; – ihminenhän
On ihminen: paraskin joskus eksyy.
Vaikk' ehkä Cassio häntä loukkas hiukan —
Vihoissaan saattaa ystävääkin lyödä —
Niin Cassiota, luulen, pakenija
Niin herjas, ett'ei sitä mikään kärsi.
 

OTHELLO

 
Jaloutes ja ystävyytes, Jago,
Asian kaunistaa vaan, helpoks tehden
Sen Cassiolle. – Rakastan sua, Cassio;
Mut luutnanttin' et enää saata olla. —
 

(Desdemona seuralaisineen tulee.)

 
Kas, eikö herännyt jo vaimonikin! —
Sinussa esimerkin näytän. —
 

DESDEMONA

 
                              Mik' on?
 

OTHELLO

 
Kaikk', armas, hyvin taas on. Tule maata! —
Montano, haavanne ma itse sidon. —
Kotihin hänet viekää. —
 

(Montano viedään pois.)

 
                         Silmää, Jago,
Tarkasti kaupunkia; tyynnä niitä,
Joit' on tää inha melu säikyttännä. —
Tule, Desdemona; näin on sotilaan:
Meluhun herää parhaast' unestaan.
 

(Kaikki lähtevät, paitse Jago ja Cassio.)

JAGO

 
Mitä, luutnantti, saitteko haavan?
 

CASSIO

 
Sain ja parantumattoman.
 

JAGO

 
Varjelkoon Jumala!
 

CASSIO

 
Nimeni, nimeni, nimeni! Oi, nimeni olen menettänyt! Kuolemattoman osan
itsestäni olen menettänyt, jäljellä on vaan eläimellinen. – Nimeni,
Jago, nimeni!
 

JAGO

 
Luulin, niin totta kuin olen kunnon mies, teidän saaneen haavan ruumiiseenne; siinä se lovi pahemmalta tuntuisi kuin nimessä. Nimi on vaan tyhjä ja petollinen mielenkuvitelma; usein sen ansiotta saapi ja usein sen syyttä kadottaa. Ette ole laisinkaan nimeänne kadottanut, jos ette itse usko sitä kadottaneenne. Rohkeutta, ystävä! Keinoja on, joilla voi kenraalin voittaa. Hän on vaan kiivaudessaan teidät eroittanut; rangaistus on enemmän valtioviisaudesta kuin kiukusta lähtenyttä; aivan niin kuin jos joku viatonta koiraansa löisi siten säikyttääkseen röyhkeätä jalopeuraa. Rukoilkaa häntä vaan, niin hän on vallassanne.
 

CASSIO

 
Mieluummin häntä rukoilen hylkäämään minut, kuin niin kelpo päällikköä pettäisin näin arvottomalla, malttamattomalla ja viinaanmenevällä sotaherralla. Olla päissään, puhua kuin papukaija, riidellä, ylvästellä, kiroilla, pauhata ja mässätä oman varjonsa kanssa! Oo, sinä näkymätön viinan henki, jos sinulla ei vielä nimeä ole, josta sinut tuntisi, niin ota sitten nimeksesi – perkele!
 

JAGO

 
Ken se oli, jota miekka kädessä takaa ajoitte? Mitä hän oli teille tehnyt?
 

CASSIO

 
En tiedä.
 

JAGO

 
Onko se mahdollista?
 

CASSIO

 
Muistan koko joukon asioita, mutta en mitään selvästi; riidan muistan, vaan en sen syytä. – Voi sentään, että ihminen suuhunsa ottaa vihollisen, joka varastaa ajut hänen päästään! Voi, että ilolla, huvilla, humulla ja huudolla itsemme elukoiksi muunnamme!
 

JAGO

 
No, mutta nythän te olette vallan terve. Kuinka te niin pian toinnuitte?
 

CASSIO

 
Tuo viina-piru suvaitsi tehdä tilaa toiselle pirulle: kiukulle. Toinen heikkous paljastaa toisen saadakseen minut perin pohjin halveksimaan itseäni.
 

JAGO

 
No, mutta nyt te liian ankarasti siveyttä saarnaatte. Mitä aikaan, paikkaan ja maan tilaan tulee, olisin sydämestäni suonut tämän työn tekemättömäksi; mutta kun se nyt kerran on tapahtunut, niin koettakaa saada se hyväksi taas.
 

CASSIO

 
Pyydän häneltä saada takaisin virkani; silloin hän minulle vastaa, että olen juomari. Vaikka olisi mulla suuta yhtä monta kuin louhikäärmeellä, ne kaikki tuommoinen vastaus tukkisi. Tällä haavaa järki ihminen, hetken päästä narri, ja yht'äkkiä elukka! Oi, ihmeellistä! Kirottu jokainen liikamalja; sen pohjalla asuu perkele!
 

JAGO

 
No, no! Hyvä viina on hauska seurakappale, jos sitä oikein käytämme; älkää sitä nyt enää sättikö. – Kuulkaas, luutnantti hyvä, luulen, että te luulette minun pitävän teistä.
 

CASSIO

 
Sit' olen kyllä kokenut, ystävä hyvä. – Minä päissäni!
 

JAGO

 
Teidän, niinkuin kaikkein eläväisten, sallittaneen jonkun kerran päihtyä, arvaan ma. Sanon teille, mitä teidän tulee tehdä. Päällikkömme vaimo on nyt päällikkönä; sanon sen siinä katsannossa, että kenraalimme on itsensä pyhittänyt ja kokonaan antaunut katselemaan, huomaamaan ja tarkastamaan vaimonsa ihaa ja suloa. Tälle syntinne suoraan tunnustakaa; ahdistakaa häntä; hän teidät jälleen virkaanne toimittaa. Niin avonainen, lempeä, myöntyvä ja armahtavainen on hän luonteeltaan, että katsoo sen puutteeksi hyvyydessään, jos ei hän tee enempää, kuin mitä pyydetään. Tuota taittunutta niveltä teidän ja hänen puolisonsa välillä pyytäkää häntä lastoittamaan; ja kaiken omaisuuteni panen vaikka mitä vastaan vedolle, että tämä ystävyyden rikko kasvaa kokoon ja tulee lujemmaksi, kuin se ennen olikaan.
 

CASSIO

 
Neuvonne on hyvä.
 

JAGO

 
Vilpittömästä ystävyydestä ja rehellisestä hyväntahtoisuudesta vakuutan sen lähteneeksi.
 

CASSIO

 
Sen kyllä uskon; ja heti huomenaamulla pyydän tuota siveätä Desdemonaa puolestani puhumaan. Koko onneni on mennyttä, jos tämäkin pettää.
 

JAGO

 
Oikeassa olette. Hyvää yötä, luutnantti! Minulla on vahdinpito.
 

CASSIO

 
Hyvää yötä, kunnon Jago!
 

(Lähtee.)

JAGO

 
Ken on se, joka nyt mua konnaks väittää,
Kun neuvoni on vilpitön ja suora
Ja mahdollisest' ainoo keino, millä
Voi maurin voittaa? Sillä helppo työ on
Pakoittaa taipuvaista Desdemonaa
Sävyisään pyyntöön: antelias on hän
Kuin aulis emo luonto. Hän se maurin
Saa kaikkeen, vaikka kieltämähän kasteen
Ja synninpäästön välikappaleet.
Niin lemmen pauloiss' on sen miehen sielu,
Ett' eukko häntä kääntää miten mielii,
Kun maurin heikkouden kanssa tahtoo
Leikitä Luojaa. Olenko siis konna,
Näin Cassiolle oikotien kun neuvon
Juur' onnen helmaan? Oppi helvetin!
Kun perkeleill' on mieless' ilkein hanke,
He hahmoss' enkelin meit' ensin kiusaa!
Niin minäkin. Kun, näet, tuo kunnon hupsu
Hädässään avuks Desdemonaa vaatii,
Ja tämä kiusaa pyynnöllänsä miestään,
Niin maurin korvaan valan tämän myrkyn:
Ett' anomukseen syyn' on lihan himo.
Jos kuinka Cassion hyväksi hän puuhaa,
Kadottaa hän vaan maurin luottamuksen.
Näin vaimon avut pikimustiks muutan
Ja hänen hyvyydestään kudon verkon,
Mi kietoo heidät kaikki. —
 

(Rodrigo palajaa.)

 
                            No, Rodrigo?
 

RODRIGO

 
Minä seuraan ajoa täällä koirana, joka ei aja, vaan auttaa muita haukkumaan. Rahani ovat menneet melkein kaikki; tänä yönä olen saanut kelpo selkäsaunan, ja se kokemus lienee ainoa tulos, minkä vaivoistani saan; tyhjällä kukkarolla ja hiukkasen viisaampana saan nyt palata takaisin Venetiaan.
 

JAGO

 
Kuink' on se köyhä, jolta puuttuu maltti!
Mikäpä haava hetkess' ummistuu?
Me teemme työtä taidoin eikä taioin;
Ja taito, niinkuin tiedät, vaatii aikaa.
Hyvinhän kaikk' on. Selkääs sait, mut Cassion
Viralta pois sait selkäsaunallas.
Monikin kasvi auringossa viihtyy.
Mut ensin kypsyy se, jok' ensin kukkii.
Siis, malttia! – Jo, peijakas, on aamu!
Huveissa sekä toimiss' aika kuluu.
Nyt poistu pois ja majapaikkaas lähde.
Pois, sanon! Kohta enemmin saat kuulla.
Pois, tiehes!
 

(Rodrigo lähtee)

 
              Kaksi asiata vielä:
Mun vaimon' emäntänsä suosioon
Nyt täytyy Cassio sulkea, sen vaadin.
Sill' aikaa itse syrjään maurin vien.
Ja, juur' kun Cassio ahdistaapi rouvaa,
Sisähän suoraa päätä! – Oiva tuuma!
Takoa pitää, kun on rauta kuuma.
 

(Lähtee.)