Macbeth

KOLMAS NÄYTÖS

Ensimmäinen kohtaus

Fores. Sali linnassa

(Banquo tulee.)

BANQUO

 
Nyt olet se: kuningas, Cawdor, Glamis
Ja kaikki, mitä ennustivat velhot.
Petosta vaan sun käyttäneesi pelkään.
Mut sanottiin tok', ett'ei sukuus jäis se,
Vaan että kuningasten kanta-isäks
Tulisin minä. Totuutta jos heiss' on —
Ja sinusta, Macbeth, se selvään nähdään —
Miks ei he minullenkin ennustajiks
Ruveta vois ja toivoani nostaa?
Mut vaiti siitä!
 

(Torventoitauksia. Macbeth kuninkaana, Lady Macbeth kuningattarena, Lenox, Rosse, hoviherroja, hovinaisia ja seuralaisia tulee.)

MACBETH

 
                 Tuossapa se paras
On vieraamme!
 

LADY MACBETH

 
              Jos hän ois unhotettu,
Ois suureen juhlahamme aukko jäänyt,
Ja pilall' oisi kaikki.
 

MACBETH

 
                        Tänä iltan'
On juhlapidot meillä, pyydän, että
Tulette tekin.
 

BANQUO

 
               Teidän korkeutenne
Vaan käskeköön, ja velvollisuus teihin
Mun sitoo siteill' ikikestävillä.
 

MACBETH

 
Lähdetten iltapuolla?
 

BANQUO

 
                      Lähden, herra.
 

MACBETH

 
Tän päivän neuvotteluss' oisi muuten
Mieltänne kuultu, jok' on aina viisas
Ja onnekas; mut huomiseks se jääköön.
Kauasko matka on?
 

BANQUO

 
                  Niin kauas, että
Se ajan täyttää tästä iltaan asti.
Paremmin jos ei hepo juokse, täytyy
Yölt' ottaa lainaks pari synkkää tiimaa.
 

MACBETH

 
Pois älkää jääkö vaan!
 

BANQUO

 
                       En, ruhtinaani.
 

MACBETH

 
Veriset lankomme ne Englannissa,
Ma kuulen, piilevät ja Irlannissa.
Tunnustamatta julmaa isänmurhaans'
Valeita outoj' ajavat he kansaan.
Huomenna siitä, jolloin muutenkin
Kokohon meitä vaatii valtatoimet!
Ratsaille joutuun! Hyväst'! Illalla
Siis tavataan. Mukana onko Fleance?
 

BANQUO

 
On, herra. Aika kiiruhtaapi.
 

MACBETH

 
                             Olkoot
Heponne varmat jaloiltaan ja virmat!
Näin satulainne turviin jääkäätten!
 

Hyvästi! – (Banquo lähtee.)

 
Jokaisella nyt kello seitsemään on
Vallassaan aika, että seurast' oisi
Sen suuremp' ilo. Iltaan asti yksin
Tahdomme jäädä. Siksi, Herran haltuun!
 

(Kaikki lähtevät, paitse Macbeth.)

(Palvelija tulee.)

 
Mies, kuules! Ovatko ne miehet täällä?
 

PALVELIJA

 
He linnan portill' odottavat, herra.
 

MACBETH

Tuo sisään heidät! – (Palvelija lähtee.)

 
                   Tämä tila ei
Niin mitään ole, jos ei turvaa ole.
Tuon Banquon suhteen suuri mull' on pelko:
Sen miehen kuninkaallisessa luonteess'
On jotain hirveää. Hän uskaljas on;
Ja paitse tätä rohkeutt' on hällä
Älyä, joka varmast' uljaat tuumat
Vie määrän päähän. Muut' en ketään pelkää
Kuin häntä. Henken' alleen masentaa hän,
Niinkuin Antonion suhteen Caesarin
Sanotaan tehneen. Velhoja hän sätti,
Kuninkaan nimen kun he mulle soivat,
Ja käski heidän haastaa hälle. Silloin
Profeettain lailla tervehtivät häntä
Lukuisten kuningasten kanta-isäks.
Mun päähän' asettivat mahon kruunun
Ja kourahani kuivan valtikan,
Jonk' outo muukalainen siitä riistää,
Kun poikaa mull' ei ole. Niin jos on,
Ryvetin sieluni Banquon lapsen tähden,
Sen tähden hurskaan Duncanin ma tapoin,
Sen tähden tunnonrauhan' myrkytin
Ja autuuteni helmen ihmiskunnan
Viholliselle myin hänt' auttaakseni
Kuninkaaks, Banquon lasta kuninkaaksi!
Ei, ennen taisteluun sun haastan, onni,
Ja sodin kanssas henkeen, kuolemaan!
Ken siellä? —
 

(Palvelija palajaa kaksi murhaajaa seurassaan.)

 
               Pois, ja varro, kunnes kutsun. —
 

(Palvelija lähtee.)

 
Teit' emmekö me eilen puhutelleet?
 

1 MURHAAJA

 
Kyll', armollinen herra.
 

MACBETH

 
                         Hyvä! No,
Olettenko sit' aprikoinneet? Tietkääs,
Se hän on, joka ennen muinen salpas
Teilt' onnen tien, vaikk' arvelitte siksi
Mua viatonta. Sen jo viime kerrall'
Osoitin teille; selväks tein, kuin teit' on
Petetty, peijattu; ma keinot näytin
Ja niiden käyttäjät ja kaikki, josta
Jo pöhkökin ja mielipuoli huomaa
Sen Banquon työksi.
 

1 MURHAAJA

 
                    Sen te selvititte.
 

MACBETH

 
Niin, mutta vielä muutakin, jok' aiheen'
On tähän yhdyntäämme. Olettenko
Niin kärsiväiset luonnostanne, että
Tuon siedätten? Niin laupiaatko, että
Mies-paran tuon ja hänen lastens' eestä
Rukoilette, tuon, jonka käsi raskas
Teit' alas hautaan painoi sekä saattoi
Ijäksi omaisenne mieron tielle?
 

1 MURHAAJA

 
Kuningas, miehiä me olemme.
 

MACBETH

 
Niin, miehistä te kirjoiss' ehkä käytte
Kuin lukki, hurtta, häkki, tiisti, rakki
Ja luppakorva, joilla koiran nimi
On kaikilla; mut arvolistass' ero
On talon-, lintukoiran, vilkkaan, laiskan
Ja viekkaan välillä, sen lahjan mukaan,
Jonk' aulis luonto kullenkin on suonut,
Ja josta kullakin on eri kölli
Muist' eroitteeksi, jotka lista merkkii
Samaksi kaikki. Niinpä ihmisenkin.
No, jos nyt listass' oletten ja ette
Alinta miehenluokkaa, ilmaiskaa se,
Niin povellenne uskon toimen, joka,
Jos teette sen, vihollisenne sortaa
Ja rakkauteeni kiinni teidät solmii.
Hän elämällään terveyteni tärvää;
Paranen, jos hän kuolee.
 

2 MURHAAJA

 
                         Minä, herra,
Mies olen, jota mailman iskut, potkut
Niin härnänneet on, ett'en huoli mitä
Mailman kiusaks tehnen.
 

1 MURHAAJA

 
                        Minä myöskin
Niin vaivattu, niin kovan onnen lyömä,
Ett' elämäni alttiiks annan, jos sen
Parantaa sillä voin tai päästä siitä.
 

MACBETH

 
Ett' oli Banquo vihollinen teille,
Nyt tiedätten.
 

2 MURHAAJA

 
               Niin oli.
 

MACBETH

 
                         Niin myös mulle,
Ja niinkin verivihaisesti, että
Jokainen hetki hänen elämästään
Mun sydänvertan' kysyy. Voisin kyllä
Hänestä päästä julkivaltaa käyttäin
Ja tunnustan sen suoraan, mut en saata
Eräiltä ystäviltä, jotka meille
On yhteiset ja joihin panen arvon;
Vaan täytyy mun hänt' itkeä, vaikk' itse
Ma hänet tapoin. Senpä vuoksi teiltä
Apua kosin nyt, näin ihmisiltä
Tekoni peittäin monestakin syystä.
 

2 MURHAAJA

 
Me teemme, herra, mitä käskette.
 

1 MURHAAJA

 
Niin, vaikka henki —
 

MACBETH

 
                      Miehuutenne kuultaa
Jo silmistänne. Tunnin kuluessa
Osoitan teille paikkanne ja määrään
Sopivan ajan ihan piiramalleen.
Tän' iltan' on se tehtävä eik' aivan
Lähellä linnaa: minuun – muistakaa se —
Syyn kaunaa ei saa jäädä. Hänen kanssaan —
Ett'ei jäisi puolitekoon työmme – Fleancen,
Tuon hänen poikansa, jok' ompi myötä,
Jonk' ero täält' on yhtä tärkki mulle
Kuin isän, täytyy synkän hetken onnest'
Osansa saada. Tuumimaan nyt menkää;
Koht' etsin teitä.
 

2 MURHAAJA

 
                   Valmiit' ollaan, herra.
 

MACBETH

 
Teit' oiti kutsun; vartokaatte tuolla.
 

(Murhaajat menevät.)

 
Päätetty siis! – Jos, Banquo, taivaasen
Sun pyrkii sielus, nyt se tehköön sen!
 

(Lähtee.)

 
Toinen kohtaus.
Toinen huone linnassa.
 

(Lady Macbeth tulee, palvelija jäljessä.)

LADY MACBETH

 
Täält' onko Banquo lähtenyt?
 

PALVELIJA

 
                             On, rouva,
Mut palaa yöksi.
 

LADY MACBETH

 
                 Sano kuninkaalle,
Ett' olis puhuttavaa hiukan mulla,
Jos häll' on tilaisuutta.
 

PALVELIJA

 
                          Kyllä, rouva.
 

(Lähtee.)

LADY MACBETH

 
Kaikk' ompi turhaa, hukkatyötä vaan,
Jos kyllääns' ei saa halu saamastaan;
Parempi olla murhattujen mailla
Kuin murhaajana tunnon rauhaa vailla!
 

(Macbeth tulee.)

 
No, herrani, miks yksin noin te käytte,
Kamalat haaveet seurana, ja mieless'
Ain' ajatus, jonk' esineensä kanssa
Jo olis kuolla tullut? Miksi muistaa
Mit'ei voi auttaa? Tehty mikä tehty!
 

MACBETH

 
Ei surmaans' saanut käärme, sai vaan haavan,
Ja paranee; ja kurja ilkeytemme
Sen kammoo hammast' aivan niinkuin ennen.
Hajotkoot taivaat, maat ja mailman pylväät,
Ennen kuin pelvoss' atriamme syömme
Ja nukahdamme mieless' unen hirmut,
Jotk' öisin meitä vaivaa! Paremp' olla
Tuon kuolleen luona, jonka lähetimme
Omaksi rauhaksemme ikirauhaan,
Kuin sielun piinapuilla lakkaamatta
Tuskissa olla. Haudassaan on Duncan
Ja elon kuumeen jälkeen hyvin nukkuu.
Pahintaan petos tek': ei teräs, myrkky,
Ei ulkosodat, kapinat, ei mikään
Hänt' enää saavuta.
 

LADY MACBETH

 
                    Oi, miehen' armas,
Sulosta jylhä katsees, ole tänään
Iloinen, kirkas vierastesi kanssa.
 

MACBETH

 
Niin kyllä, armahani; samoin sinä!
Sa koko huomiosi Banquoon käännä;
Hänt' ennen muita silmin, kielin etsi.
Viel' epävarmat ollen, täytyy meidän
Imarteen virrass' arvoamme pestä,
Sydämmen valhenaamaks tehdä kasvot,
Sen tosilaadun peittäin näin.
 

LADY MACBETH

 
                               Nuo heitä!
 

MACBETH

 
Oi, vaimo, skorpioneja on täynnä
Mun sieluni! Viel' elää Fleance ja Banquo.
 

LADY MACBETH

 
Mut heill' ei ikuisuuden valtakirjaa.
 

MACBETH

 
Se lohduttaa: he ovat saatavissa.
Iloitse siis! Ennenkuin yökkö päättää
Yölentonsa ja koppakuoriainen
Hekaten mustan käskyst' univirttään
Nukuttavalla hyrinällä soittaa,
On teko tehty lajiaan mitä julmin.
 

LADY MACBETH

 
Mik' on se teko?
 

MACBETH

 
                 Tietämättömyyttäs
Viaton ole, armas, kunnes teost'
Iloita saat. Yö umpisilmä, joudu,
Armeliaan päivän hellä katse peitä,
Ja verikäsin näkymättömin
Tuo suuri valtakirja revi rikki,⁹
Mi kalvaaks minut saa! – Jo hämärtääpi,
Kotiinsa metsään vares lentää; päivän
Iloiset lapset nuokkuin nukkuvat,
Yön mustat henget ryöstöns' alkavat.
Sa kummastut; mut vaiti, kiinni suu!
Pahuuden kautta pahuus voimistuu.
Niin, armas, tule kanssani.
 

(Lähtevät.)

 
Kolmas kohtaus.
Sama paikka. Yrttitarha, josta tie vie linnaan.
 

(Kolme murhaajaa tulee.)

1 MURHAMIES

 
Ken yhtymään sun käski meihin?
 

3 MURHAMIES

 
                               Macbeth.
 

2 MURHAMIES

 
Epäillä hänt' ei tarvis: tehtävämme
Hän tuntevan ja käsittävän näyttää
Vähästä tärkimpään.
 

1 MURHAMIES

 
                    Siis auta meitä! —
Lännessä päivää vielä hiukan hohtaa;
Hevostaan myöhästynyt matkamiesi
Yömajaan jouduttaa; ja väijymämme
Jo lähenee.
 

3 MURHAMIES

 
            Vait! Hevosia kuulen.
 

BANQUO (ulkoa)

 
Hoi, tulta tänne!
 

2 MURHAMIES

 
                  Hän se ompi. Toiset
Jo linnass' ovat, joita odotettiin.
 

1 MURHAMIES

 
Hevoset ympäritse kiertävät.
 

3 MURHAMIES

 
Noin virstan matkan; hänen, niinkuin kaikkein,
Tapana täst' on jalan käydä linnaan.
 

(Banquo tulee, ja Fleance, tulisoihtu kädessä.)

2 MURHAMIES

 
Kah! tulta, tulta!
 

3 MURHAMIES

 
                   Hän se on.
 

1 MURHAMIES

 
                              Käsin työhön!
 

BANQUO

 
Tän' yönä sataa.
 

1 MURHAMIES

 
                 Satakoot siis iskut!
 

(Karkaa Banquon päälle.)

BANQUO

 
Petosta; Oo! – Fleance, pakoon riennä, pakoon!
Sun täytyy kostaa tämä! – Oo, sa konna!
 

(Banquo kuolee. Fleance pakenee)

3 MURHAMIES

 
Ken soihdun sammutti?
 

1 MURHAMIES

 
                      Se eikö oikein?
 

3 MURHAMIES

 
Tass' on vaan yksi; poika pääsi pakoon.
 

2 MURHAMIES

 
Siis tekemättä paras puoli työstä.
 

1 MURHAMIES

 
Pois nyt, ja kertomahan mit' on tehty.
 

(Lähtevät.)

 
Neljäs kohtaus.
Juhlahuone linnassa.
 

(Ruokapöytä valmiiksi katettuna. Macbeth, Lady Macbeth, Rosse, Lenox, lordeja ja seuralaisia tulee.)

MACBETH

 
Arvonne tunnetten te; istukaa.
Ja sydämmestä tervetulleet kaikki.
 

LORDIT

 
Kiitämme, armollinen kuningas.
 

MACBETH

 
Me itse nöyrän' isäntänä käymme
Nyt vierastemme seuraan. Arvo-istuin
Emännän olkohon; kun aika tulee,
Hält' odotamme tulotervehdystä.
 

LADY MACBETH

 
Mun puolestani kaikillen se lausu:
Sydämmen' sanoo heidät tervetulleiks.
 

(Ensimmäinen murhaaja ilmestyy ovessa.)

MACBETH

 
Sydänten kiitos sulle vastaa, katso; —
Molemmat sivut täydet! Käyn siis keskeen.
Nyt irti ilo! Pöytää kiertämään nyt
 

Pikari pankaa! – (Syrjään murhaajalle.)

 
                  Poskellas on verta.
 

MURHAMIES

 
Se Banquon on.
 

MACBETH

 
               Parempi sinun päälläs
Kuin hänen sisässään! Hän siis on poissa?
 

MURHAMIES

 
Niin, kaula poikki; minulta hän sen sai.
 

MACBETH

 
Kah, oiva kaulanleikkaaja! Mut hyvä
On hänkin, joka samoin teki Fleancen.
Jos sen teit sinä, ei sun vertojas.
 

MURHAMIES

 
Fleance pakoon pääsi, herra kuningas.
 

MACBETH

 
Taas kuume minuun karkaa; terve muuten
Olisin ollut: niinkuin marmor' ehjä,
Kuin vuori vahva; rajaton ja vapaa
Kuin ilman henki; vaan nyt salvass' olen,
Siteissä, raudoiss', epäilyyn ja kauhuun
Kahlittu kiinni. – Säilyss' on siis Banquo?
 

MURHAMIES

 
On, herra, säilyss' allikossa tuolla,
Ja päässä kaksikymment' aimo haavaa,
Joist' yksikin jo surmaks olis.
 

MACBETH

 
                                 Kiitos!
Siin' emäkäärme on; mut pakoon päässyt
Sikiö tuo, se myrkyllist' on juurta,
Vaan vielä hampaaton. – Pois mene; lisää
Huomenna kuulen.
 

(Murhaaja menee.)

LADY MACBETH

 
                 Kuningas, te ette
Kehoita iloon. Atria on kaupan,
Jos sit' ei mielin suoduks usein kuule.
Saa ruokaa kotonaankin, mutta vieraiss'
On kohtelu sen höystehenä: muuten
On pidot kolkot.
 

MACBETH

 
                 Maire muistuttaja! —
Sulatus hyvä ruokahaluanne
Ja kumpaistakin terveys seuratkoon!
 

LENOX

 
Suvaitkaa, kuningas, tok' istahtaa.
 

(Banquon haamu tulee ja istuu Macbethin sijalle.)

MACBETH

 
Maan kunnia nyt olis koossa tässä,
Jos Banquo ystävämme olis läsnä.
Juroksi tahtoisin hänt' ennen syyttää
Kuin jotain tapaturmaa surkutella.
 

ROSSE

 
Sanansa poissa-olollaan hän syö. —
Suvaitkaa toki seurahamme tulla.
 

MACBETH

 
On pöytä täys.
 

LENOX

 
               Tass' yks on paikka.
 

MACBETH

 
                                    Missä?
 

LENOX

 
Tass', armas herra. Miks noin kauhistutte?
 

MACBETH

 
Ken tuon on tehnyt?
 

HERRAT

 
                    Minkä, kuninkaamme?
 

MACBETH

 
Sanoa voitko, että minä tein sen?
Veristä tukkaas älä mulle huiskaa!
 

ROSSE

 
Hyvät herrat, nouskaa: kuningas voi pahoin.
 

LADY MACBETH

 
Ei, hyvät herrat! Moinen on hän usein
Jo pienest' ollut. Istukaa ma pyydän.
Se hetken puuskaa on; hän koht' on terve.
Jos liiaks häntä tarkkaatte, hän suuttuu,
Ja kiihko yltyy. Syökää, hänest' älkää
Millänne olko. – Mies oletko?
 

MACBETH

 
                               Olen,
Ja rohkeakin, jok' en pelkää nähdä
Mit' itse piru kalpenis.
 

LADY MACBETH

 
                         Sa hupsu!
Tuo pelkos luoma kuva on, se puukko,
Jonk' ilmass' ohjanneen sa sanoit tiesi
Luo Duncanin. Tuo säpsähdys ja säikky —
Nuo tosi pelvon ilveet – takan ääress'
Ois paikallaan, miss' ämmät tarinoivat
Ja mummo heitä säistää. Häpeä!
Miks' irmastelet noin? Kun tarkoin katsot,
Se vaan on tuoli.
 

MACBETH

 
                  Katsos! Näetkös, tuossa?
Haa! Mitä sanot? – Mitä huolin siitä?
Jos nyökyttää sa saatat, puhu myöskin!
Jos kalmistot ja haudat hautaamamme
Takaisin luovat, hautapatsainamme
Sitt' olkoon haukkain kuvut!
 

(Haamu katoaa.)

LADY MACBETH

 
                             Mitä? Viekö
Miehuutes hulluus?
 

MACBETH

 
                   Hänet näin, niin totta
Kuin tässä seison!
 

LADY MACBETH

 
                   Hyi, hyi, häpeä!
 

MACBETH

 
Vert' ennenkin on juossut, muinaisaikaan,
Ennenkuin tavat perkas ihmisyys;
Ja sittenkin on monet murhat tehty,
Kamalat kuullakin. Jos siihen aikaan
Löit miehen päästä aivot, niin hän kuoli,
Ja siinä kaikki. Nyt hän nousee ylös,
Kakskymment' uhka verihaavaa päässä,
Ja viepi paikkamme. Tää kummempaa on
Kuin murha moinen.
 

LADY MACBETH

 
                   Vierahanne, herra,
Te laiminlyötte.
 

MACBETH

 
                 Ah! en muistanut —
Mua rakkaat vieraat, älkää ihmetelkö;
Mua vaivaa kumma heikkous, turha sille,
Ken tuntee mun. Nyt, kaikkein onnen malja;
Sitt' istuudun. – Hoi! Viinisarkka täyteen!
Nyt koko seuran terveydeksi juon,
Ja ystävämme Banquon, jota kaipaan.
Josp' olis tässä hän! Niin, onneks olkoon
Hänen ja kaikkein!
 

HERRAT

 
                   Alamainen kiitos!
 

(Haamu palajaa.)

MACBETH

 
Pois! Silmistäni pois! Maan kätköön vaivu!
Luus ytimettömät on, veres kylmä;
Näköä silmissäs ei noissa, joilla
Sa tuijottelet.
 

LADY MACBETH

 
                Tämä, hyvät herrat,
Tavallist' ompi vaan, ei muuta mitään.
Mut illan ilon häiritsee se meiltä.
 

MACBETH

 
Mit' uskaltaapi mies, min' uskallan.
Käy päälle niinkuin Venään villikarhu,
Hyrkanian tiiker', julma sarvikuono,
Muu muoto ota paitse tuo, ja hermon'
Ei vahvat järky. Tule henkiin jälleen
Ja korpehen mua vaadi miekkasille,
Ja pelvosta jos piilen, naisten hemmuks
Mua silloin hauku. Pois, sa hirmuhaamu!
Pois, tyhjä ilve!
 

(Haamu katoaa.)

 
                  No, kas niin! Kun poistuit,
Mies olen taas. – Ma pyydän, istukaa!
 

LADY MACBETH

 
Ilomme veit ja rikoit hauskan seuran
Mit' ihmeyttävimmällä häiriöllä.
 

MACBETH

 
Kuin näky moinen hämmästyttämättä
Vois ohi kiitää kesäpilven lailla?
Omalle itselleni teet mun vieraaks,
Kun aattelen sun nähnees moisen ilmeen
Ja luonnon puna sentään poskes peittää,
Kun minun kalpeat on pelvost' aivan.
 

ROSSE

 
Mink' ilmeen, kuninkaani?
 

LADY MACBETH

 
                          Pyydän, vaiti!
Pahemmaks yhä käy hän; kysymykset
Vihoittaa häntä. Hyvää yötä kaikki!
Nyt arvovuorost' älkää huoliko,
Vaan menkää kaikki kerrassaan.
 

LENOX

 
                               Hyv' yötä!
Paremman voinnin kuninkaalle suomme.
 

LADY MACBETH

 
Hyv' yötä kaikillen!
 

(Lordit ja seuralaiset menevät.)

MACBETH

 
                     Se vaatii verta.¹⁰
"Veri verta vaatii", sanotaan. On nähty
Puun puhuvan ja kiven liikkuvan.
Älykkäät tietäjät ja poppamiehet
Harakan, korpin, naakan lennost' ilmi
Salaisimmatkin murhatyöt on saaneet. —
Mik' aika yöstä on?
 

LADY MACBETH

 
                    Se aamun kanssa
Juur' riiteleepi, onko yö vai päivä.
 

MACBETH

 
Mitäpä siitä sanot, kun ei Macduff
Pitoihin tullut?
 

LADY MACBETH

 
                 Laitoitko sa sanan?
 

MACBETH

 
Sen satuin kuulemaan: mut sanan laitan.
Jokaisen talon palvelijoissa mulla
On nuuskijoita. Huomenn' – ani varhain —
Luo velhojen ma lähden: lisää heidän
Puhua pitää. Pahimmilla keinoin
Pahinta tietää halaan. Hyödyksen'
Saa kaikki väistää; olen verehen
Niin syvält' astunut, ett' yhtä näin,
Palaanko vaiko kaalaan eteenpäin.
Mun päässän' oudot tuumat työksi hautuu;
Ne tehtävät on, ennen kuin ne lautuu.
 

LADY MACBETH

 
Sult' uni puuttuu, kaiken luonnon höyste.
 

MACBETH

 
No, maata siis! Tää hairaus pelotusta
On alkajan: työ vaatii tottumusta.
Viel' ollaan toiminnassa liian nuoret.
 

(Lähtevät.)

 
Viides kohtaus.
Nummi.
 

(Ukkosen jylinää. Samat kolme noita-akkaa tulevat ja kohtaavat Hekaten.)

1 NOITA

 
No, Hekate, te liette suutuksissa?
 

HEKATE

 
Niin, eikö syytä, häijyt niskurit te
Ja riettaat velhot? Kuinka uskalsitte
Noin ongelmoilla Macbethin
Ajella murhan vehkeisin?
Ja mua, noitain emäntää,
Pahuuden salakeksijää,
Ei kutsuttuna neuvontaan,
Tekoa taian katsomaan!
Ja mikä pahin: vaivaanne
Tuo ilkimys ei palkitse;
Se häijy, rietas itseään
Vaan rakastaa ja hyötyään.
Parannus tehkää! Poistukaa!
Ja huomenna mua kohdatkaa
Varahin Acheronin suulla;
Siell' onnens' saa Macbethkin kuulla.
Mukana sauvat, kattilat
Ja muutkin taikatavarat!
Mun matkan' ilmaan on: tän' yönä
On hirmuhanke mulla työnä.
Suurt' ennen puoltapäivää teen:
Utuisen taikapisareen
Kuun sarvella näen riippumassa;
Ajoissa käyn sen noutamassa.
Kun tenhojuonin keitän tuon,
Siit' irmahenget moiset luon,
Ett', eksyttäen hurmallansa,
Ne vievät hänet suunniltansa.
Hän älyn, armon, kaikki hylkää,
Ei sallimaa, ei surmaa pelkää.
Suruttomuus se suorin tie,
Jok' ihmislapset katoon vie.
 

(Laulua ilmassa: "tule pois, tule pois", j.n.e.)

 
Vait! Utupilvell' istuu odottain
Ja mua kutsuu pikku haltijain.
 

(Katoaa.)

1 NOITA

 
Pois rientäkäämme! Kohta palajaa hän.
 

(Noidat katoavat.)

 
Kuudes kohtaus.
Fores. Huone linnassa.
 

(Lenox ja toinen lordi tulevat.)

LENOX

 
Mit' äsken lausuin, viittaust' oli vaan;
Sit' itse ajatelkaa. Kummat täällä
On seikat, sanon. Kelpo Duncania
Macbeth, näet, itki: – niin, hän oli kuollut. —
Läks urho Banquo liian myöhään matkaan;
Sanoa voitte, jos niin tahdotten:
"Fleance hänet tappoi", sillä Fleance on poissa.
Ei pitäis liian myöhään matkustella.
Ken sit' ei pedon työksi arveleisi,
Noin hellän isän Donalbain ja Malcolm
Kun tappoivat? Kirottu työ! O, kuinka
Macbethiin koski tuo! Hän eikö oiti
Pyhässä vimmassansa noita kahta
Rikoksellista silponut, jotk' uni
Ja viina oli tehnyt orjiksensa?
Työ jalo, eikö niin? Ja viisas myöskin?
Jokaisen mielt' ois inhoittanut kuulla
Tekoaan heidän kieltävän. Sen sanon,
Kaikk' on hän hyvin hankkinut, ja luulen,
Jos pojat Duncanin hän valtaans' saisi —
Jot' älä, taivas, suo! – niin tuta sais he
Mit' isänmurha maksaa; samoin Fleance.
Mut vait! Puheistaan rohkeista ja siitä,
Ett'ei tyrannin juhlaan tullut, Macduff
Nyt epäsuosioss' on. Tiedättenkö
Miss' ollee nyt hän?
 

LORDI

 
                     Poika Duncanin,
Jolt' arvon perityn tuo julmus ryösti,
Hovissa Englannin on. Hurskas Edvard
Niin lempeästi otti hänet vastaan,
Ett' onnen vihat arvoa ei hältä
Vähääkään riistää voi. Siell' on myös Macduff;
Pyhältä kuninkaalta avuks pyytää
Northumberlandin hän ja Siward-urhon,
Niin että näiden avulla – jos työmme