Macbeth

 
Äskeistä mielityötään? Rakkautes
Nyt vasta oikein tunnen. Pelkäätkö sä
Yht' uljas olla työssä, toiminnassa
Kuin haluissas? Sit' omistaako tahdot,
Mink' elon kaunistukseks katsot, mutta
Omissa silmissäsi pelkur' olla
Ja sanoa kuin kissa tarinassa:
"Tekisin, jos vaan uskaltaisin."
 

MACBETH

 
                                 Vaiti!
Kaikk' uskallan ma, mitä sopii miehen;
Ken enemp' uskaltaa, ei ole mies.
 

LADY MACBETH

 
Mik' elukka sun pani aikees mulle
Ilmaisemaan? Kun sen sa uskalsit,
Sin' olit mies; ja jos vaan uskaltaisit
Enempää olla, kuin mit' olit, oisit
Enemmän vielä mies. Ei aikaa silloin,
Ei paikkaa ollut, vaan ne luoda tahdoit;
Nyt itsestään ne tarjon' on, vaan tarjo
Masentaa sun. Imettäjänä tunnen,
Kuink' armas rakastaa on imulasta;
Vaan parhaillaan sen myhäillessä mulle
Sen hellist' ikenistä nännin oisin
Pois temmannut ja pirstaks aivot lyönyt,
Jos vannonut sen oisin kuin nyt sinä.
 

MACBETH

 
Jos ei se käy —
 

LADY MACBETH

 
                 Ei käy! Sa täyteen määrään
Vaan mieles pingoita, niin kyllä käy se.
 

Kun Duncan nukkuvi (ja uneen hänet

 
Piankin matkan vaivat uuvuttavat),
Molemmat hänen passarinsa huumaan
Niin viinillä ja juomill', että muisti,
Tuo aivon vartija, uduksi muuttuu
Ja höyrypannuks järjen tallepaikka.
Kun sitten päissään nukkuvat kuin kuolleet
Elukan-untaan, mitä emme silloin
Vois vartijattomalle Duncanille
Me kahden tehdä? Mist' ei silloin syyttää
Vois juopuneita passareita, joiden
Viaksi tämä suuri murha pannaan?
 

MACBETH

 
Vain poikia sa siitä! Uljas luontos
Ei muuta luoda voi kuin miehenpuolta. —
Kun hänen kamarissahan me verin
Punaamme nukkunehet passarit,
Omia heidän puukkojansa käyttäin,
Ken sit' ei uskois heidän työkseen?
 

LADY MACBETH

 
                                    Muuta
Ken tohtis uskoa, kun murhan jälkeen
Ulinan päästämme ja tuskanhuudon?
 

MACBETH

 
Min' olen valmis; hirmutyöhön tuohon
Jokaisen jänteen pingoitan. Nyt matkaan!
Iloiseks vaan nyt koita teeskeleitä
Ja viekas mieli viekkain kielin peitä.
 

(Lähtevät.)

TOINEN NÄYTÖS

Ensimmäinen kohtaus

Paikka sama. Linnan piha

(Banquo ja Fleance tulevat, jälkimmäinen tulisoihtu kädessä.)

BANQUO

 
Mik' aika yöst' on, poika?
 

FLEANCE

 
                           Kuu on maillaan;
En kuullut ole kelloa.
 

BANQUO

 
                       Puol'yöstä
Se mailleen käy.
 

FLEANCE

 
                 On myöhempi, ma luulen.
 

BANQUO

 
He, miekkan' ota! – Taivaass' ollaan tiukat:
Sen kaikki kynttilät on sammuksissa. —
Tuoss', ota tuokin? – Raskas niinkuin lyijy
Mua painaa uupumus, ja kuitenkaan
En tahtois nukkua. Oi, armon vallat,
Aatokset häijyt torjukaatte, joilla
Leponi häirii luonto! – Miekkan' anna!
 

(Macbeth tulee; ja palvelija, tulisoihtu kädessä.)

 
Ken siellä?
 

MACBETH

 
            Ystävä.
 

BANQUO

 
Viel' ylähällä? Kuningas jo nukkuu.
Hän oli harvinaisen iloinen
Ja väellenne jakoi runsaat lahjat.
Nyt tällä timantilla tervehtii hän
Suloista emäntäänsä, sulkein siihen
Kiitokset äärettömät.
 

MACBETH

 
                      Äkkipäätä
Tahtomme joutui puutteen alamaiseks
Ja suurt' ei aikaan saanut.
 

BANQUO

 
                            Hyvin kaikki. —
Unissan' yöllä näin nuo velhosiskot:
Osaksi totta ennustivat teille.
 

MACBETH

 
Mitäpä heistä! Mut jos aika myöntäis,
Puhella sopis asiasta hiukan.
Määrätkää hetki.
 

BANQUO

 
                 Milloin suvaitsette.
 

MACBETH

 
Jos tuumaan suostutten, kun siksi tulee, —
Keräätte kunniaa.
 

BANQUO

 
                  Jos kerätess' en
Vaan sitä menetä; jos puhtahana
Valani säilyy, povi saastatonna,
Niin suostun kyllä.
 

MACBETH

 
                    Hyvää yötä siksi.
 

BANQUO

 
Ma kiitän; samaa teille.
 

(Banquo ja Fleance lähtevät.)

MACBETH

 
                         Poika, käske,
Ett' emäntäs, kun juomani on valmis,
Kilistää kelloa. Käy maata sinä. —
 

(Palvelija lähtee.)

 
Tuo onko puukko, silmissäni tuossa,
Päin kättä kahva? Annas sinuun tartun! —
En sua saanut, ja tok' yhä näen sun.
Sa, turman ilmiö, sua eikö koura
Käsitä niinkuin silmä? Taikka tietkö
Vaan mieliluulon puukko, tyhjä haamu,
Vaan kiihtyneiden aivojeni luoma?
Sun yhä näen, niin käsin tuntuvana
Kuin tämän, jonka tässä paljastan.
Sa näytät mulle tien, jot' aion käydä;
Ja tuommoist' asett' on mun juuri tarvis. —
Muun aistimiston narriks silm' on tullut,
Tai vie se niistä voiton. Yhä näen sun,
Terä, kahva täynnä veripisaroita,
Joit' äsken niiss' ei ollut. – Tyhjää kaikki;
Verinen teko vaan se silmissäni
Näin kuvastuu. – Nyt toinen puoli maata
On niinkuin kuollut; häijyt unet hiipii
Makaajan luo läp' uudinten; nyt velhot
Hekaten kalvaan uhrijuhlaa viettää;
Ja laiha murha, vartijansa, suden,
Kehoitus-ulvonnasta säikkyneenä,
Kuin himokas Tarquinius, määränpäähän
Salaisin rosvoaskelin kuin haamu
Näin hiipivi. – Sa luja, vankka maa,
Äl' askelteni astuntaa sa kuule,
Ett' eivät itse kivetkin ne kielis
Mun teistäni ja häiris tätä julmaa
Yön rauhaisuutta, joka niille sopii! —
Täss' uhkaan, ja hän elää: sanat vaan
Ne kylmää leyhkää kuumaan toimintaan.
 

(Kello kilisee.)

 
Nyt käyn, ja se on tehty; kello kutsuu.
Tuot' älä kuule, Duncan: ääni sen
Sun kutsuu helvettiin tai taivaaseen!
 

(Lähtee.)

 
Toinen kohtaus.
Sama paikka.
 

(Lady Macbeth tulee.)

LADY MACBETH

 
Mi heidät juovutti, mun rohkaisi;
Mi heidät sammutti, mun tulistutti. —
Vaiti – Hiljaa! – Huuhkain vaan se siellä huikaa,
Se turman enne, joka huutaa julmaa
Hyv'yötänsä. – Hän työss' on; ovi on auki;
Kuorsaillen juopunehet vartijat
Ivaavat tointaan. Moisen laitoin juoman,
Ett' elämä ja surma kiistäkööt nyt,
Ovatko hengissä he vaiko kuolleet.
 

MACBETH (sisältä)

 
Ken siellä?
 

LADY MACBETH

 
            Voi, heränneen heidän pelkään
Ja tekemättä jääneen työn; – ei rikos,
Vaan yritys se meidät tuhoo. – Vaiti! —
Asetin valmihiksi miesten puukot;
Ne huomasi hän kai. – Jos ei hän olis
Isääni muistuttanut nukkuessaan,
Min' oisin tehnyt sen. – Mun mieheni!
 

(Macbeth tulee.)

MACBETH

 
Nyt on se tehty. – Kuulitko sa mitä?
 

LADY MACBETH

 
Yöhuuhkan huudon vaan ja sirkan laulun.
Puhuitko sinä?
 

MACBETH

 
               Milloin?
 

LADY MACBETH

 
                        Äsken.
 

MACBETH

 
                               Alas
Kun astuinko?
 

LADY MACBETH

 
              Niin.
 

MACBETH

 
                    Hiljaa!
Ken tuossa kamariss' on?
 

LADY MACBETH

 
                         Donalbain.
 

MACBETH (katsellen käsiään)

 
Oi, näky surkea on tuo!
 

LADY MACBETH

 
                        Sa hupsu!
Vai näky surkea!
 

MACBETH

 
                 Siell' unissansa
Yks nauroi, toinen "murhaa!" huus, niin että
Heräsi kumpikin: ma kuulin kaikki;
Rukouksen sitten lukivat ja uneen
Taas vaipuivat.
 

LADY MACBETH

 
                Kaks siell' on nukkumassa.
 

MACBETH

 
"Kies' siunaa!" huusi yks, ja toinen "amen!"
Kuin nämä pyövelkäten' ois he nähneet.
Kuunnellen heidän tuskaans', suustan' "ament'"
En saanut, he kun sanoivat: "Kies' siunaa!"
 

LADY MACBETH

 
Noin syvään älä tuota mielees paina!
 

MACBETH

 
Mut miks en sanoa ma voinut "amen"?
Ma siunausta tarvitsin, ja "amen"
Kurkkuuni tarttui.
 

LADY MACBETH

 
                   Noin ei tuommoisista
Saa tuskitella; voipi tulla hulluksi.
 

MACBETH

 
Ma luulin äänen kuulleeni, mi huusi:
"Herätkää! Macbeth unen murhaa!" – unen,
Tuon viattoman, joka huolten vyhdet
Sekavat suorii, päivittäisen kuolon,
Työn raittiin peson, sielunhaavain voiteen,
Tuon luonnon toisen atrian ja parhaan
Elämän juhlaruoan.
 

LADY MACBETH

 
                   Mitä puhut?
 

MACBETH

 
"Herätkää!" huuto kautta linnan kaikui.
Glamis unen murhas, ja senvuoks ei Cawdor
Unt' enää saa, unt' ei Macbeth saa enää.
 

LADY MACBETH

 
Mut ken se huusi noin? Oi, armas thani,
Sun jalo pontes hervahtuu, jos moista
Noin kiihkoisesti mietit. Nouda vettä
Ja käsistäs nuo rumat merkit huuhdo! —
Miks tänne puukot kannoit? Siellä niiden
On paikka. Pois ne vie, ja verin tuhri
Makaavat vartijat.
 

MACBETH

 
                   En sinne mene:
Aatella pelkään tekoani; nähdä
Sit' uudelleen en tohdi.
 

LADY MACBETH

 
                         Arka raukka!
Tuo tänne puukot! Nukkuneet ja kuolleet
Kuvia vaan on; lasta peljättää voi
Kuvattu piru. Verta jos hän vuotaa,
Niin sillä kultaan vartijoiden muodon,
Syyn muodon näin he saavat.
 

(Lähtee. Kolkutusta ulkoa.)

MACBETH

 
                            Mikä kolke? —
Mik' on mun? Risahdustakin ma säikyn!
Kenenkä kädet nää? Haa! Päästäni ne
Repivät silmät maalle! Voiko suuren
Neptunin koko valtameri pestä
Tuon veren kädestäni pois? Ei, ennen
Tää käsi meret määrättömät punaa,
Viherjän muuttain ruskeaks.
 

(Lady Macbeth palajaa.)

LADY MACBETH

 
                            Mun käten'
On samankarvaiset kuin sun, mut sydän
Noin vaalas mua hävettäis.
 

(Kolkutusta.)

 
                           Tuo kolke
Eteläportin' on. Pois kamariimme!
Pisara vettä pois tän synnin huuhtoo;
Kuin kevyt on se sitten! Sinust' uljuus
On luopunut.
 

(Kolkutusta.)

 
             Haa! kuules, taasen kolke!
Yöpuku ylles, ett'ei kutsuttaissa
Havaittais meidän valvoneen. – Äl' anna
Noin raukkamaisest' aatoksilles valtaa.
 

MACBETH

 
Tekoni tietäen mun paremp' oisi,
Ett' itseän' en tietäisi
 

(Kolkutusta.)

 
                         Kolkkehellas
Herätä Duncan! Voi, jos sen sa voisit!
 

(Lähtevät.)

 
Kolmas kohtaus.
Sama paikka.
 

(Portinvartija tulee.)

PORTINVARTIJA

 
Sepä vasta kolkutusta, totta tosiaankin! Jos olisit helvetin porttien vartija, kylläpä saisit avainta kiertää! (Kolkutusta.) Kolk, kolk, kolk! Beelsebubin nimessä, ken siellä? – Kas vaan, jyväsaksa, joka hirtti itsensä pelätessään hyvää vuodentuloa. Aikanasi tulet! Onko vaan hurstia tarpeeksi mukanasi, sillä täällä sitä hikoilla saat? (Kolkutusta.) Kolk, kolk? Toisen perkeleen nimessä, kuka siellä? – Lainvääntelijä, tottamaar, joka kummankin riitapuolen asian valallansa vahvistaa, ja joka on Jumalan kunniaksi paljon konnankoukkuja harjoitellut, vaan ei kuitenkaan ole voinut itseänsä taivaaseen koukutella. Käy sisään, lainvääntelijä! (Kolkutusta.) Kolk, kolk, kolk! Kuka siellä? – Vai niin, englantilainen räätäli, tänne tullunna siitä, että ranskalaisen housuista kaistaleen⁸ varasti. Käy sisään, räätäli, täällä kyllä saumarautasi kuumenee! (Kolkutusta.) Kolk, kolk! Ei koskaan rauhaa. Ken olette? – Mutta tämä paikka on helvetiksi liian kylmä. Lempo sitä kauemmin olkoon pirun portinvartijana! Ajattelin muuten laskea sisään kutakin ammattikuntaa muutamia, jotka ruusuista tietä kulkevat ijankaikkiseen ilovalkeaan. (Kolkutusta.) Kohta, kohta! (Avaa.) Pyydän muistamaan portinvartijaa.
 

(Macduff ja Lenox tulevat.)

MACDUFF

 
Niin myöhäänkö sä maata kävit, veikko,
Kun myöhään näin sä nukut?
 

PORTINVARTIJA

 
Niin, nähkääs, ryyppäsimme toiseen kukonlauluun; ja juominen se vaikuttaa tuntuvasti kolmea asiata.
 

MACDUFF

 
Mitä kolmea asiaa se juominen sitten erittäin vaikuttaa?
 

PORTINVARTIJA

 
Niin, nähkääs, punaisia neniä, unta ja kusta. Lemmenseikoissa se auttaa ja kaataa: himoa se auttaa, mutta kyvyn se kaataa. Voipi sanoa, että liika juominen pitää lemmen suhteen lainvääntelijän virkaa: se luo sen ja tappaa sen; nostaa sen ja kaataa sen; yllyttää sitä ja kyllyttää sitä; voimistuttaa ja laimistuttaa; sanalla sanoen: vääntää sen uneen, pettää sen ja jättää sen.
 

MACDUFF

 
Luulenpa, että viina sinut viime yönä petti.
 

PORTINVARTIJA

 
Niin kylläkin, suut, silmät täyteen; mutta minäpä petoksen kostin; ja luulenpa, että kylläkin puoltani pidin, sillä vaikka hän pari kertaa sieppasi jalat altani, keksinpä keinon saada hänet maalle samaa tietä, mitä oli tullutkin.
 

MACDUFF

 
Hereillä onko herras? – Kolkkeellamme
Me hänet herätimme: tuossa on hän.
 

(Macbeth tulee.)

LENOX

 
Huomenta, jalo thani!
 

MACBETH

 
                      Terve teille!
 

MACDUFF

 
Kuningas joko noussut lie?
 

MACBETH

 
                           Ei vielä.
 

MACDUFF

 
Hän käski, että varhain herättäisin;
Lie myöhä jo.
 

MACBETH

 
              Vien teidät hänen luokseen.
 

MACDUFF

 
Sen tiedän suloiseksi vaivaks teille;
Mut vaivaa on se kuitenkin.
 

MACBETH

 
Työ mieleinen se meille vaivan korvaa.
Tuoss' ovi on.
 

MACDUFF

 
               Ma huutaa rohkenen;
Se työks on mulle pantu.
 

(Menee.)

LENOX

 
                          Lähteneekö
Kuningas tänään?
 

MACBETH

 
                 Lähtee – niin on määrä.
 

LENOX

 
Yö oli jylhä. Majassamme tuuli
Kukisti savutorvet; valitusta
Ilmassa kuultiin, julmaa kuolontuskaa
Ja hirmuäänin ennustelemista,
Paloa, murhaa, hävitystä hurjaa
Ajalle tuskaiselle syntyväksi.
Pimeyden lintu kaiken yötä huusi;
Sanovat maankin olleen kuumeissansa
Ja värisseen.
 

MACBETH

 
              Niin, jylhä oli yö.
 

LENOX

 
Mun nuori muistini ei toista muista
Sen vertaista.
 

(Macduff palajaa.)

MACDUFF

 
               Oo, kauheata, kauheata, kauheata!
Ei kieli eikä sydän sua saata
Käsittää eikä nimittää!
 

MACBETH & LENOX

 
                        Mik' ompi?
 

MACDUFF

 
Nyt taitotekonsa on tuho tehnyt!
Kuin kirkonvaras murtanut on murha
Vihittyyn Herran huoneeseen ja hengen
Templistä ryöstänynnä.
 

MACBETH

 
                       Kuinka? Hengen?
 

LENOX

 
Kuninkahanko?
 

MACDUFF

 
              Menkää huoneeseen, ja
Sokaiskoon silmät teiltä toinen Gorgo; —
Mua älkää puhumahan vaatiko —
Nähkää, ja puhukaatte sitten itse. —
 

(Macbeth ja Lenox lähtevät.)

 
Hoi, hätäkello soimaan! – Nouskaa, nouskaa! —
Petosta! Murhaa! Banquo, Donalbain!
Ja Malcolm! Nouskaa! Pois tuo veltto uni,
Tuo kuolon hahmo; itse kuoleman te
Nyt näette! – Nouskaa katsomahan kuvaa
Sen suuren tuomion! – Malcolm! Banquo! Nouskaa
Kuin haudasta ja aavein' ilmi tulkaa,
Ett' ois tää hirmu täysi! Kello soimaan!
 

(Hätäkelloa soitetaan.)

(Lady Macbeth tulee)

LADY MACBETH

 
Miks talon nukkujia kokoon kutsuu
Noin jylhä torvi? Sanokaa!
 

MACDUFF

 
                           Lady armas,
Mun kerrottavani ei sovi teille:
Sanani murhan tois, jos vaimon korvaan
Ne koskis.
 

(Banquo tulee.)

 
           Banquo! Banquo! Murhattun' on
Kuninkaamme ja herramme!
 

LADY MACBETH

 
                         Voih! voih!
Meilläkö?
 

BANQUO

 
          Hirveintä, miss' olkoonkin! —
Sanasi, Macduff, peruuta, ja sano,
Ett'ei niin ole.
 

(Macbeth ja Lenox palajavat.)

MACBETH

 
                 Voi, jos oisin kuollut
Vaan tiimaa ennen tätä tapausta!
Olisin autuas silloin. Tästä lähtein
Ei totuutt' ole lainkaan maailmassa;
Petosta kaikki! Armot, arvot tyhjää!
Elämän viini maahan juossut on,
Ja kerskaks kellariin jäi pelkkä sakka.
 

(Malcolm ja Donalbain tulevat)

DONALBAIN

 
Hukassa mikä?
 

MACBETH

 
              Te, vaikk' ette tiedä:
Verenne alku, synty, hetesuoni
Tukittu on, tukittu itse lähde!
 

MACDUFF

 
Isänne on he murhanneet.
 

MALCOLM

 
                         Voi! Ketkä?
 

LENOX

 
Sen passarit on nähtävästi tehneet.
Verissä oli kädet, kasvot heillä,
Ja puukot heidän pieluksillaan vielä
Ol' aivan kosteat. He tuijottivat,
Tunnoiltaan ollen aivan. Moisten hoidoss'
Ei ole turvattuna ihmishenki.
 

MACBETH

 
Voi, että vimmoissani tapoin heidät!
 

MACDUFF

 
Miks teitte sen?
 

MACBETH

 
                 Ken säikkynyt ja viisas
Voi samass' olla, lempeä ja hurja,
Kuninkaan mies ja puoleton? Ei kenkään.
Tulinen lempi kiihkoissansa voitti
Sävyisän järjen. Tässä makas Duncan.
Hopeapäässä veren kultareunus
Ja haavat ammottain kuin aukko, josta
Tuho sisään ryntää; tuossa murhamiehet,
Värihin ammattinsa tahrattuina,
Rivoina puukot hurmeen tahmass' aivan.
Ken, joll' on sydän lempivä, ja siinä
Rohkeutta näyttää tätä lempeänsä,
Vois mieltään malttaa?
 

LADY MACBETH (pyörtyvinään)

 
                       Auttakaa mua täältä!
 

MACDUFF

 
Ladyä hoitakaa!
 

MALCOLM

 
                Me vait olemme,
Me, joill' on tässä suurin surun syy!
 

DONALBAIN

 
Vait'-olo paras: täällä kova onni
Vois kairanreiän lymyst' äkkipäätä
Karata meihin. Pois! Ei kyyneleemme
Viel' ole kypsät.
 

MALCOLM

 
                  Eikä valloillansa
Surumme suuri.
 

BANQUO

 
               Ladyä hoitakaa!
 

(Lady Macbeth kannetaan pois.)

 
Alastoman ja paljaan heikkoutemme
Kun saamme verhotuksi, yhtykäämme
Tät' inhaa verityötä tutkimaan.
Meit' epäilys ja kauhu värisyttää;
Kädessä Kaikkivallan seison tässä,
Ja luihun kavalluksen salajuonta
Ma sodin vastaan.
 

MACDUFF

 
                  Minä myös.
 

KAIKKI

 
                             Me kaikki.
 

MACBETH

 
Nyt täysi miehen asu joutuun ylle!
Salissa sitten yhdytään.
 

KAIKKI

 
                         Hyv' on!
 

(Kaikki lähtevät, paitse Malcolm ja Donalbain.)

MALCOLM

 
Mit' aiot? Hyv' ei ole tänne jäädä.
Surua teeskellä on viekkaan helppo.
Ma lähden Englantiin.
 

DONALBAIN

 
                      Min' Irlantiin.
On ero turvaks kummallenkin meille.
Tääll' ovat hymyt tikareita täynnä,
Ja verisin on veriheimolainen.
 

MALCOLM

 
Tuo murhan nuoli, joka ammuttiin,
On vielä lennossansa. Paras meidän
On sitä karttaa. Ratsun selkään siis!
Vähemmälle nyt jäähyväiset jääkööt.
Pois varkain! Konsa turma tuloss' on,
Ei varas lie ken turvaa pakohon.
 

(Menevät.)

 
Neljäs kohtaus.
Linnan edustalla.
 

(Rosse ja eräs vanhus tulevat.)

VANHUS

 
Vuoskymmeniä seitsemisen muistan;
Sill' ajall' olen monta kummaa nähnyt
Ja julmaa päivää; mutta kaikki leikiks
Tää hirmu-yö on tehnyt.
 

ROSSE

 
                        Näet sä, isä:
Vihoissaan ihmistöistä taivas uhkaa
Veristä lavaa. Kello näyttää päivää,
Mut synkkä yö tukeuttaa taivaan lampun.
Yön kunniaksko vaiko päivän hävyks
Maan kasvot hautaa pimeys nyt, kun niitä
Elävän valon tulis suudella?
 

VANHUS

 
Se luonnotont' on kuin tuo öinen työkin.
Tiistaina hiirensyöjä huuhka sieppas
Ja tappoi pilviss' ylvästävän haukan.
 

ROSSE

 
Duncanin ratsut – kumma, mutta totta —
Nuo somat, kauniit, rodun valiot,
Hurjistuneina pilttuuns' särkivät,
Kurista huolimatta maalle syösten
Ikäänkuin sotaan ihmiskuntaa vastaan.
 

VANHUS

 
Sanotaan, että toisiaan he söivät.
 

ROSSE

 
Niin tekivätkin; sen ma kummakseni
Näin omin silmin. – Tuossa kunnon Macduff!
 

(Macduff tuke.)

 
No, miltä näyttää?
 

MACDUFF

 
                   Ettekö te näe?
 

ROSSE

 
Jo tiettyn' onko, ken on murhan tehnyt?
 

MACDUFF

 
Ne, jotka Macbeth tappoi.
 

ROSSE

 
                          Taivaan taatto!
Mik' etu heillä siitä?
 

MACDUFF

 
                       Lahjotuita!
Kuninkaan pojat, Donalbain ja Malcolm,
Paenneet ovat, joka tekee heidät
Epäiltäviksi.
 

ROSSE

 
              Sekin luonnotonta!
Oo, kunnianhimo ahnas, joka ahmaat
Noin oman elinmehus! – Luultavasti
Kuninkaaks nyt saa Macbeth.
 

MACDUFF

 
                            Nimitetty
Hän on ja Sconiin kruunattavaks mennyt.
 

ROSSE

 
Ja missä Duncanin on ruumis?
 

MACDUFF

 
Colmes-killin pyhään kätköpaikkaan viety,
Miss' esi-isienkin lepää luut.
 

ROSSE

 
Menettekö te Sconihin?
 

MACDUFF

 
                       En, serkku;
Ma Fifeen lähden.
 

ROSSE

 
                  Minä menen Sconiin.
 

MACDUFF

 
Hyvästi! Ett'ei toteen vaan käy aate:
Parempi uutta oli vanha vaate!
 

ROSSE

 
Hyvästi, isä!
 

VANHUS

 
              Herran siunaus teille
Ja niille, jotka pahan hyväks sääntää
Ja vihamiehet ystäviksi kääntää!
 

(Lähtevät.)