Sganarelle. Ei tee mitään? Se on kuitenkin terveellistä. Aivan niinkuin juomalla estetään janoa tulemasta, pitää myös suonta iskemällä estää tautia tulemasta.
Jacqueline (mennessään). Siitä ei tule mitään, sanon minä. Minä en tahdo tehdä tervettä ruumistani miksikään apteekiksi.
(Menee.)
Sganarelle. Sinä olet lääkkeille vastahakoinen; mutta kyllähän vielä viisastut. Hyvästi!
8:s kohtaus.
Geronte. Sganarelle.
Sganarelle. Hyvästi toistaiseksi, herra.
Geronte. Odottakaa vähän, jos suvaitsette.
Sganarelle. Mitä aiotte?
Geronte. Aion antaa teille rahaa, herra tohtori.
Sganarelle (pistää kätensä selän taa takin alle, sillä aikaa kun Geronte avaa kukkaronsa). Rahoja en ota vastaan, hyvä herra.
Geronte. Mutta herra tohtori.
Sganarelle. En ollenkaan.
Geronte. Hetkinen vaan.
Sganarelle. Ei millään muotoa.
Geronte. Minä rukoilen.
Sganarelle. Te teette pilkkaa minusta.
Geronte. Kas niin.
Sganarelle. Mutta minä en niistä huoli.
Geronte. Pitäkää nyt vaan!
Sganarelle. Minä en tee mitään rahan tähden.
Geronte. Sen uskon.
Sganarelle (otettuaan rahat). Ehkä siinä on kultaakin.
Geronte. On, herra tohtori.
Sganarelle. Minä en ole mikään kiskuri.
Geronte. Sen kyllä tiedän.
Sganarelle. Enkä oman voiton pyytäjä.
Geronte. Ette soinkaan.
(Menee.)
Sganarelle (yksin, katsellen rahoja). Peijakas, tämä ei hullumpaa; ja jos vaan…
9:s kohtaus.
Leandre. Sganarelle.
Leandre. Herra tohtori, minä olen kauan teitä odottanut ja tulen nyt pyytämään teidän apuanne.
Sganarelle (tunnustaen hänen suontansa). Teidän suonenne on kovin epäsäännöllinen.
Leandre. Minä en ole ollenkaan sairas. Sentähden en ole tullut.
Sganarelle. Kosk'ette ole sairas, miksi hitolla ette sitä heti sanonut.
Leandre. Kuulkaa lyhyt kertomukseni. Minun nimeni on Leandre. Minä olen rakastunut Lucindeen, jonka vast'ikään näitte. Mutta koska hänen isänsä nurjamielisyys on estänyt minua lähenemästä häntä, uskallan pyytää teitä auttamaan minua pienessä juonessa, jonka olen keksinyt saadakseni sanoa Lucindelle pari sanaa, josta koko minun elämäni onni riippuu.
Sganarelle (suuttuvinaan). Miksikä te minua luulette? Mitä? Te uskallatte pyytää minua auttamaan teitä rakkauden vehkeissä ja alentamaan arvoani sellaisella toimella.
Leandre. Älkää nostako mitään melua, herra tohtori.
Sganarelle (sysäten Leandren luotaan). Mutta minä tahdon nostaa melua, minä, te hävytön.
Leandre. Hiljaa, hiljaa, herraseni.
Sganarelle. Te mieletön!
Leandre. Minä rukoilen.
Sganarelle. Kyllä minä teille näytän, ettei minussa ole miestä moisiin, ja että se on sulaa hävyttömyyttä…
Leandre (ottaa esiin rahakukkaronsa). Herraseni.
Sganarelle. Tahdotte käyttää minua – (ottaa kukkaron.) Minä en puhu teistä, sillä te olette kunnon mies, ja aivan kernaasti palvelisin teitä, mutta niitä on niin paljon hävyttömiä tässä maailmassa, jotka pitävät ihmisiä toisina kuin ovat, ja juuri sitä, näettekö, minä en kärsi.
Leandre. Antakaa anteeksi että olin niin rohkea ja —
Sganarelle. Älkää joutavia! Mistä on kysymys?
Leandre. Tietäkää siis, herra tohtori, että se tauti, jonka tahdotte parantaa, on vaan teeskenneltyä. Lääkärit ovat siitä keskustelleet paraan taitonsa mukaan. Muutamat ovat arvelleet sen tulevan aivoista, toiset suolista, muutamat pernasta, toiset maksasta; mutta varma on että rakkaus on taudin todellinen syy, ja että Lucinde on taudin keksijä, päästäksensä naimisesta, joka oli hänelle vastenmielinen. Vaan lähtekäämme täältä, ettei kukaan näkisi meitä yhdessä. Mennessämme sanon mitä teiltä haluan.
Sganarelle. Lähtekäämme. Te olette herättänyt minussa käsittämättömän hellyyden teidän lemmen asiatanne kohtaan, jonka hyväksi olen altis uhraamaan kaiken lääkäritaitoni, joko sairaan tappamisella tai saattamalla hänet teidän omaksenne.
(Menevät.)
Esirippu alas.
KOLMAS NÄYTÖS
(Huone Geronten talossa.)
1: nen kohtaus.
Leandre. Sganarelle.
Leandre. Mielestäni en ole juuri huonompi apteekkari näin; ja koska isä on minua tuskin nähnytkään, luulenpa että tämä valepuku ja peruukki kyllä saattavat tehdä minut tuntemattomaksi hänen silmissään.
Sganarelle. Epäilemättä.
Leandre. Ainoa mitä vielä toivon on, että tuntisin viisi tai kuusi lääketieteen juurisanaa puolustaakseni pakinaani sekä näyttääkseni oikein taitavalta mieheltä.
Sganarelle. Joutavia. Tuo kaikki on tarpeetonta. Puku on kylläksi, enkä minäkään ymmärrä noita asioita paremmin kuin tekään.
Leandre. Kuinka?
Sganarelle. En piru vie ymmärrä koko tohtoriammattia. Te olette kunnon mies ja minä tahdon luottaa teihin, niinkuin tekin olette luottanut minuun.
Leandre. Mitä? Ettekö todellakaan —
Sganarelle. En, sanon minä. He ovat tehneet minut lääkäriksi, vaikka kiven kovaan ponnistelin vastaan. En kuolemaksenikaan tiedä mistä tuo luulo pälkähti heille päähän; mutta kun huomasin heidän kaikin keinoin tahtovan minua tohtoriksi, päätin minä ollakin tohtorina asianomaisten kustannuksella. Tämä ammatti on minun mielestäni parhain kaikista; sillä toimitettakoon sitä hyvästi tai huonosti, niin on maksu aina samallainen. Huono työ ei koskaan koske meidän nahkaamme. Me leikkelemme kangasta mielemme mukaan. Jos suutari tehdessään saapasparia pilaa nahkapalan, niin kärsiköön itse vahingon; mutta meikäläiset saattavat pilata koko ihmisen eikä se kuitenkaan maksa niin mitään. Se ei ole ollenkaan meidän asiamme, jos erehdymme; se on aina syypää, joka kuolee. Ja päälle päätteeksi on tämä ammatti hyvä senkin puolesta, että kuolleet ovat sävyisimpiä ja hiljaisimpia ihmisiä maailmassa, eikä ainoakaan heistä ole vielä valittanut, että lääkäri on hänet tappanut.
Leandre. Mitä siihen tulee, niin ovat kuolleet tosiaankin perin kunnollista väkeä.
Sganarelle. Kas tuossa tulee ihmisiä. (Leandrelle.) Menkää ja odottakaa minua lähellä lemmittynne asuntoa.
(Leandre menee)
2: nen kohtaus.
Sganarelle. Leandre. Geronte.
Geronte. Ah, herra tohtori, minä etsin juuri teitä.
Sganarelle. No, miten tyttärenne nyt jaksaa?
Geronte. Vähän huonommasti kuin ennen määräystänne.
Sganarelle. Sitä parempi. Se on merkki, että resepti on vaikuttavaa.
Geronte. Niin, mutta pelkäänpä sen tekevän semmoisen vaikutuksen, että hän tukehtuu.
Sganarelle. Älkää huoliko. Minulla on lääkkeitä, jotka auttavat kaikesta; minä tavallisesti odotan kuolinkamppaukseen saakka.
Geronte. Ken on tuo mies teidän seurassanne?
Sganarelle (osoittaa kädellänsä hänen olevan apteekkarin). Hän on…
Geronte. Mitä?
Sganarelle. Se joka…
Geronte. Hä?
Sganarelle. Joka…
Geronte. Minä ymmärrän.
Sganarelle. Tyttärenne tarvitsee häntä.
3:s kohtaus.
Lucinde. Geronte. Leandre. Jacqueline. Sganarelle.
Jacqueline. Kas tässä, herra, tyttärenne. Hän haluaa vähän kävellä.
Sganarelle. Käveleminen tekee hänelle hyvää. Menkääpäs te, herra apteekkari, vähän koettelemaan hänen suontansa, että sittemmin saattaisimme tarkoin yhdessä keskustella hänen taudistaan. (Vetää Geronten syrjään ja panee käsivartensa hänen kaulansa ympäri, niin että kädellään voipi kääntää Geronten päätä leuasta itseensä päin, kun tämä tahtoo katsoa mitä tyttö ja apteekkari tekevät.) Suuri ja tärkeä kysymys lääkärien kesken on se, onko helpompi parantaa vaimoväkeä kuin miespuolia. Minä pyydän teitä tarkkaan kuuntelemaan. Toiset kieltävät, toiset myöntävät. Mutta minä puolestani sekä kiellän että myönnän; sillä samoin kuin niiden läpikuultamattomain visvain erikaltaisuus, jotka löytyvät naisväen luonnollisessa mielenlaadussa, vaikuttaa sen, että eläimenkaltainen puoli voittaa henkisen puolen, niinpä myös nähdään heidän mielensä monimutkaisuuden riippuvan kuun radan vinosta liikunnosta, samaten kuin aurinko, joka heittää säteensä maapallon ontevaan pintaan, löytää —
Lucinde (Leandrelle). Ei; – minä vakuutan että hellyyteni sinua kohtaan on muuttumaton.
Geronte. Ah, kuulkaa; tyttäreni puhuu! Oi, siunattu lääke. Ah, ihmeteltävä tohtori! miten kiittää teitä tästä ihmeellisestä parantamisesta, miten palkita työnne!
Sganarelle (kävelee edestakaisin ja vilpoiltelee kasvojansa hatullaan). Sepä tauti, joka on antanut minulle paljon huolta.
Lucinde. Niin, isäni, minä olen saanut puhevoimani jälleen, mutta minä olen sen saanut ainoastaan sanoakseni teille, etten huoli muusta miehestä kuin Leandresta, ja että on ihan turha vaiva tarjota minulle toista.
Geronte. Mutta kun minä nyt pyydän.
Lucinde. Päätökseni on järkähtämätön.
Geronte. Etkö nyt voi noudattaa isäsi tahtoa! Kuule nyt toki mitä sanon sinulle!
Lucinde. Puheenne ei hyödytä.
Geronte. Minä olen isäsi ja pyydän sinua.
Lucinde. Siitä päätöksestä en luovu millään ehdolla.
Geronte. Mutta minulla on valta pakoittaa sinua.
Lucinde. Ei mikään isänvalta voi pakoittaa minua menemään naimisiin vasten tahtoani.
Geronte. Minulla on oikeus antaa sinut kelle tahdon.
Lucinde. Kaikki ponnistelemisenne ovat turhia.
Geronte. Mutta minä en aio antaa sinua Leandrelle.
Lucinde. Minun sydämeni ei siedä tällaista hirmuvaltaa.
Geronte. Ja sinun täytyy ottaa herra Horace.
Lucinde. Ennemmin menen vaikka luostariin kuin naimisiin miehen kanssa, jota en rakasta.
Geronte. Mutta jos sinun täytyy.
Lucinde. En. – En millään muotoa. En ikinä. Turhaa vaivaa. Minä en myönny. Se on päätetty.
Geronte. Kas sitä tulista sanatulvaa. Eihän tässä saa suun vuoroakaan. (Sganarellelle.) Herra tohtori, minä pyydän, tehkää hänet mykäksi jälleen.
Sganarelle. Se on mahdotonta minulle. Ainoa asia jossa voin palvella teitä, on tehdä teidät itsenne kuuroksi, jos niin tahdotte.