USKOLLINEN TUTKISTELEE LIUKASKIELISTÄ
Uskollinen: Mitäs minun pitäisi tehdä?
Kristitty: Menkää hänen tykönsä ja ryhtykää hänen kanssaan vakavaan keskusteluun jumalisuuden voimasta ja sitten (jos hän suostuu, niinkuin kyllä suostuu), kysäiskää häneltä suoraan, onko sitä olemassa hänen sydämessään, kodissaan ja elämässään.
Uskollinen astui silloin taas eteenpäin ja sanoi Liukaskieliselle:
"No mitenkäs nyt on laita?"
Liukaskielinen: Kiitos kysymästä, hyvin. Olisi tässä tällä välin ennättänyt jo paljonkin haastella, luullakseni.
Uskollinen: Haastellaan vaan, jos mielitte. Ja koska te jätitte minun toimekseni kysymyksen tekemisen, niin kysynpä nyt: Millä tapaa Jumalan autuaaksitekevä armo ilmenee siinä ihmisessä, jonka sydämeen se on sijansa ottanut?
Liukaskielinen: Me käymme siis, huomaan minä, keskustelemaan asiain voimasta. No niin, kysymys on erittäin hyvä, ja mielelläni siihen vastaankin. Ja vastaukseni kuuluu lyhyesti näin. Ensiksi: Kun Jumalan armo on sydämeen sijansa ottanut, niin synnyttää se haikean valitushuudon syntiä vastaan. Toiseksi…
Uskollinen: Malttakaas! Keskustellaanpa yhdestä asiasta aina kerrallaan. Teidän olisi pitänyt pikemmin sanoa sen ilmenevän siinä, että sielu alkaa inhota syntiä.
USKOLLINEN TUO ESILLE OMAN KANTANSA
Liukaskielinen: Mikäpäs on ero valitushuudon ja synnin inhoamisen välillä?
Uskollinen: Suuri ero onkin. Ihminen saattaa syntiä valittaa, maallisia tarkoituksia tavoitellen, mutta inhota hän ei sitä voi muutoin kuin jumalallisen synnin-kammon voimasta. Olen monenkin kuullut saarnatuolista vaikeroivan syntiä vastaan, ja itse he kumminkin ovat sietäneet sitä sydämessään, kodissaan ja elämässään. Josefin talon-emäntä huusi hänkin, ikäänkuin olisi ollut pyhä, mutta sittenkin olisi hän kernaasti tahtonut epäpuhtautta harjoittaa hänen kanssansa. Muutamat huutavat syntiä vastaan, niinkuin äiti huutaa lapselle sylissänsä, sanoen sitä kelvottomaksi ja pahankuriseksi tytöksi, mutta ei aikaakaan, niin jo hän hyväilee sitä ja suutelee. [1 Mos.39: 17-18]
Liukaskielinen: Te koetatte solmia minut, huomaan minä.
Uskollinen: En suinkaan. Tahtoisin vaan saattaa asiat oikealle tolalle jälleen. Mutta mikäs olikaan se toinen asia, jolla aioitte todistaa armon työn ilmenemistä sydämessä?
Liukaskielinen: Evankeliumin salaisuuksien tarkka tunteminen.
Uskollinen: Se tunnusmerkki olisi pitänyt mainita ensiksi, mutta tulipa se ensiksi tai viimeiseksi, – väärä se sittenkin on. Ihmisellä saattaa olla tietoja ja syviäkin tietoja Evankeliumin salaisuuksista, mutta sielu on silti armon töitä vailla. Todellakin, ihmisellä saattaa olla kaikkinainen tieto, eikä hän sittenkään mitään ole eikä siis Jumalan lapsikaan. Kun Kristus kysyi: "Tiedättekö kaikki nämät?" ja opetuslapset vastasivat: "tiedämme", silloin Hän lisäsi: "Te olette autuaat, jos niitä teette." Ei Hän siunaustansa anna tietämiselle, vaan tekemiselle. On olemassa tieto, jota ei teko seuraa: "Hän tiesi Herransa tahdon eikä tehnyt Hänen tahtonsa jälkeen." Ihmisellä saattaa olla tietoja kuin enkelillä eikä eikä hän sittenkään kristitty ole. Niin muodoin ei teidän tunnusmerkkinne ole tosi. Tietäminen on otollista paljonpuhuville ja kerskaajille, mutta Jumalalle on otollista tekeminen. Ei niin, että sydän saattaisi olla hyvä ilman tietoa, sillä sitä vailla ei sydän mitään ole. Tietoa on näet kahdenlaista: toinen tyytyy pelkkään asiain tutkistelemiseen, toisella on mukanansa uskon ja rakkauden armo, ja tämä tieto se saattaa ihmisen sydämestänsä tekemään Jumalan tahdon. Edellinen tieto riittää paljonpuhuvalle, mutta ilman jälkimmäistä ei oikea kristitty ole tyytyväinen. "Anna minulle ymmärrys, kätkeäkseni sinun lakias ja pitääkseni sitä koko sydämessäni." [1 Kor. 13: 2, Joh. 13: 12,17, Luk. 12: 47, Ps. 119: 34.]
Liukaskielinen: Te koetatte jälleen saada minut solmituksi. Ei meille siitä virvoitusta lähde.
Uskollinen: Mainitkaapas joku toinen merkki armon työn ilmenemisestä.
Liukaskielinen: Enkä minä, sillä ei meistä näy olevan yhden köyden vetäjiksi.
Uskollinen: Ellette te tahdo sitä mainita, saanko minä sen tehdä?
Liukaskielinen: Niinkuin suvaitsette.
Uskollinen: Armon työ sielussa ilmoitakse itse joko sille, kenessä se on, tahi niille kuin hänen ympärillänsä ovat.
Sille, kenessä se on, llmoitakse se näin: Ihminen tulee vakuutetuksi synnistä, liiatenkin luontonsa turmeluksesta ja epäuskon synnistä, (jonka hän varmaan tietää vievän kadotukseen, ellei hän Jumalalta saa armoa uskon kautta Jesukseen Kristukseen). Tässä mielentilassa hän alkaa surra ja hävetä syntiä. Samalla hän myös tuntee itsessänsä maailman Vapahtajan ilmestyvän ja tuntee välttämättömän tarpeen liittyä Häneen koko elämänsä ajaksi. Ja silloin alkaa hänessä isoominen ja janoominen Hänen peräänsä, se isoominen ja janoominen, johon lupaus liitetty on. Sitä myöten kuin hänen uskonsa Vapahtajaan on vakaa tai heikko, sitä myöten on myös hänen ilonsa ja rauhansa, sitä myöten hänen rakkautensa pyhitykseen, sitä myöten myös hänen halunsa päästä yhä enemmän Häntä tuntemaan ja myös maailmassa Häntä palvelemaan. Mutta vaikka nyt armon työ, niinkuin sanoin, hänessä siten ilmoitakse, niin harvoin hän kumminkaan kykenee päättämään, että se armon työtä on, koska hänen turmeluksensa ja nurjaan suuntaan suistunut järkensä johtaa häntä näistä asioista väärin päin päättelemään. Niin muodoin, kenessä tämä armon työ toimii, hänellä pitää olla varsin terve arvostelukyky, voidaksensa varmasti päättää, että tämä kaikki on armon työtä. [Joh. 16: 8, Rom. 7: 24, Mark 16: 16, Ps. 38: 18, Gal. 2: 16, Ap. 4: 12, Mat. 5: 6, Ilm. 21: 16]
Toisissa se ilmoitakse näin:
1. Kokemuksesta havaitun uskon tunnustamisella Kristukseen. 2. Tämän tunnustuksen mukaisella elämällä, nimittäin pyhityksen elämällä: pyhitys sydämessä, pyhitys perheessä (jos hänellä perhettä on) ja pyhitys maailmassa liikkuessa, jolloin hän tämän pyhityksen kautta oppii sisällisesti kammoamaan syntiä yleensä ja inhoamaan omaa itseänsä erittäin, vastustamaan syntiä perheessänsä ja hurskasta elämätä maailmassa edistämään, ei pelkällä puhumisella, niinkuin teeskentelijät ja suupaltit, vaan toimeliaana antautuen uskossa ja rakkaudessa Sanan voiman alle. Ja kas siinä, hyvä herra, lyhyt selitys armon työstä ja sen ilmaumisesta, ja jos teillä on jotain sitä vastaan sanottavaa, niin sanokaa, ellei, niin sallikaa minun esittää toinen kysymys. [Rom. 10: 10, 1. Fil. 1: 27, Mat. 5: 19, Joh. 14: 15, Ps. 50: 23, Job. 42: 5, 6, Hesek. 20: 43]
LIUKASKIELINEN ASEETONNA
Liukaskielinen: Ei ole nyt minun tehtävänäni väitellä vastaan; minun on kuunteleminen vain. Sanokaa siis toinen kysymyksenne.
Uskollinen: Se on tämä: Tunnetteko kokemuksestanne sen, mitä selitykseni edellisessä osassa toin esiin? Ja todistaako elämänne ja toimenne sitä? Vai onko teidän uskontonne sanoja vain ja puhetta eikä työtä ja totuutta? Jos mielitte vastata näihin kysymyksiin, niin, minä pyydän, älkää muuta sanoko kuin sellaista, mihin Jumala taivaassa on sanova amen, älkääkä sellaistakaan, mihin ei omatuntonne teitä oikeuta, sillä "joka itseänsä kiittää, ei se ole koeteltu, vaan se, jota Herra kiittää". Ja sitä paitsi, kovin on kehnoa, jos minä sanon olevani sellainen ja sellainen, vaikka elämäni ja kaikki naapurini todistavat minun valhettelevan. [2 Kor. 10: 18]
Liukaskielinen punastui ensin, mutta toipui jälleen ja vastasi: "Nyt te jo puhutte kokemuksesta, omastatunnosta ja Jumalasta ja kutsutte Häntä todistamaan, mistä tässä on haasteltu. Senkaltaista keskustelua en ollut odottanut, enkä mieli moisiin kysymyksiin vastatakaan, kosk'en katso olevani velvollinen siihen, ellettehän ruvenne minun koulumestarikseni, ja vaikkapa rupeaisittekin, niin en minä salli teidän ruveta minun tuomarikseni. Mutta sanokaa, miksi te minulta tuollaista kyselette?"
Uskollinen: Siks'että näin teidän olevan kerkeän kieleltänne enkä tiennyt teillä muuta olevan kuin pelkkiä tietoja. Sitä paitsi, puhuakseni suuni puhtaaksi, minä olen kuullut teidän olevan sellaisen miehen, jonka jumalisuus on sanoissa vaan, ja jonka elämä tekee suun tunnustuksen valhettelijaksi. Sanotaan, että te olette häpeäpilkku kristittyjen joukossa, että teidän jumalaton elämänne tekee haittaa jumalisuudelle, että muutamat ovat jo pahenneet teidän vääriin teihinne ja useammat ovat niitten kautta turmioon joutumaisillaan. Toisaalla teidän jumalisuutenne ja toisaalla juomingit ja ahneus ja epäsiveellisyys ja kiroileminen ja valhetteleminen ja huonojen seurojen etsiminen j.n.e. – ne pyrkivät vetämään yhtä köyttä. Tässä käy toteen se sananparsi, joka portosta sanoo: "Hän on kaikkien vaimojen häpeä." Niinpä tekin olette kaikkien tunnustajain häpeä.
Liukaskielinen: Koska te olette niin herkkä keräilemään huhuja ja niin nopsa tuomioillenne, niin en minä osaa teitä pitää muuna kuin äreänä ja raskasmielisenä miehenä, jonka kanssa ei maksa haastella. Niinpä jääkääkin hyvästi!
KRISTITTY JA USKOLLINEN JÄLLEEN KAHDEN KESKEN
Silloin tuli Kristitty saapuville ja sanoi veljellensä: "Johan minä sanoin, miten se käy: teidän sananne ja hänen pyyteensä eivät sovi yhteen. Mieluummin hän hylkäsi teidän seuranne kuin otti elämätänsä parantaakseen. Mutta nyt hän on mennyt, niinkuin minä sanoin, ja menköön. Ei siitä ole vahinkoa kellekään muulle kuin hänelle itselleen. Siten hän päästi meidät siitä epähauskasta toimesta, että me olisimme jättäneet hänet yksikseen. Jos hän edelleen olisi pysynyt entisellään (niinkuin kaiketi olisi pysynytkin), niin olisi hän ollut tahrana meidän seurassa. Sitä paitsi, sanoohan apostoli: 'Karta siis senkaltaisia'."
Uskollinen: Olen kumminkin iloinen tuosta lyhyestä keskustelusta hänen kanssaan. Toivottavasti hän vielä miettii sitä. Kaikissa tapauksissa olen ollut vilpitön häntä kohtaan – ja niin olen viaton hänen verestänsä, jos hän hukkaan joutuu. [Ap. 20: 26,27]
Kristitty: Hyvin teitte, että niin peittelemättä hänelle puhuitte. Sellainen suoruus, joka on niin harvinaista nykymaailmassa, tekee sen, että jumalisuus niin monen nenään pahalta lemahtaa. On olemassa noita jaarittelevia hulluja, joitten jumalisuus on pelkissä sanoissa vain, mutta jotka itse viettävät irstasta ja turhamaista elämää. Ja kun sellaisia niin paljon päästetään jumalisten seuraan, niin siitäpä maailma harhaan joutuu, kristillisyys kärsii häväistystä ja vilpittömyys loukkausta. Soisinpa, että kaikki menettelisivät teidän tavallanne; silloin he enemmänkin taipuisivat jumalisuuteen tahi kävisi heille liian kuumaksi olla hurskasten seurassa.
Hän harjans' ensin nosti, Liukaskieli,
Ja suurin sanoin hällä oli mieli
Kaikk' alas painaa. Vaan kun sydämen
Sai töistä kuulla, silloin peittyen
Kuin kuu hän häipyi, katos kerrassaan.
Niin, syömmen työ – se yksin pysyy vaan.
Sitten he vaelsivat, haastellen siitä, mitä matkallansa olivat nähneet, ja näin oli heidän helppo astua tietä, joka muutoin varmaan olisi käynyt vaivalloiseksi, se kun nyt kulki erämaan läpi.
Heidän päästyänsä jo melkein erämaan toiseen päähän, sattui Uskollinen katsahtamaan taaksensa ja huomasi jonkun tulevan heidän perässään. Hän tunsi tulijan.
"Kas", sanoi Uskollinen, "kukapas tuolta tulee?"
Kristitty loi silmänsä sinne päin ja sanoi: "Sehän on minun hyvä ystäväni Evankelista."
"Niin, ja minunkin hyvä ystäväni", sanoi Uskollinen, "sillä hänhän se minut ohjasi kulkemaan portille."
EVANKELISTA LIITTYY SEURAAN
Nyt oli Evankelista saavuttanut heidät, ja näin hän tervehti heitä:
Evankelista: Rauha olkoon teille, rakkaani, ja rauha teidän auttajillenne. [1 Aik. 12: 18]
Kristitty: Terve tuloasi, terve tuloasi, rakas Evankelista! Sinun kasvojasi katsellessani, muistuu mieleeni sinun entinen ystävällisyytesi ja väsymätön työsi minun iankaikkiseksi onnekseni.
Uskollinen: Terve tuhannesti! Sinun seurasi, suloinen mies, kuinka onkaan se mieluista meille, vaeltaja paroille!
Evankelista: Kuinka teidän on käynyt, ystävät, siitä pitäin kuin viimeksi erosimme? Mitä olette matkallanne kohdanneet ja mitenkä menetelleet?
Kristitty ja Uskollinen kertoivat hänelle kaikki, mitä heille tiellä oli tapahtunut, ja mitenkä ja mitä vastuksia voitettuansa he olivat tähän paikkaan saapuneet.
Evankelista: Ylen olen iloinen, en siitä, että teillä koettelemuksia on ollut, vaan siitä, että voittajina niistä olette päässeet, ja että, monen heikkoudenkin jälkeen, yhä edelleen olette matkaanne jatkaneet hamaan tähän päivään asti.
Ylen iloinen olen, sanon minä, niin itsen? kuin teidänkin tähden. Minä kylvin, te olette niittäneet. Ja se päivä on tuleva, jolloin kylväjä ja niittäjä ynnä iloitsevat, se on, vahvana pysytte loppuun asti: sillä aikananne te saatte niittää, ellette väsy. Kruunu odottaa teitä, katoamaton kruunu; niinpä juoskaat, jotta sen käsittäisitte. Muutamat lähtevät hakemaan kruunuansa, ja sittenkuin ovat jo kauaksi ennättäneet, tulevat toiset ja vievät sen heiltä. Siis pitäkäät, mitä teillä on, ett'ei kenkään teidän kruunuanne ottaisi. Ette ole vielä päässeet ulkopuolelle perkeleen nuolten kantamaa, ette ole vielä hamaan vereen asti kilvoitellen syntiä vastaan olleet. Olkoon Valtakunta yhä edessänne ja uskokaat lujasti niitä kuin näkymättömät ovat. Älkäät päästäkö itsehenne mitään, mikä on tällä puolen tuon toisen maailman. Ja ennen kaikkea ottakaat vaari omasta sydämestänne ja sen himoista, sillä sydän on häijy ja pahan-elkinen kappale ylitse kaikkein. Pankaat sentähden kasvonne niinkuin limpsiö. Kaikki voima taivaassa ja maassa on teidän puolellanne. [Joh. 4: 36, Mat. 10: 22, Gal. 6: 9, 1 Kor. 9: 24-27, Ilm. 3: 11, Hebr. 12: 4, Jer 17: 9, Jes. 50: 7]
Kristitty kiitti häntä silloin hänen kehoituksistansa, mutta sanoi samalla heidän suovan, että hän vielä edelleenkin sanoillansa evästäisi heitä loppumatkalle, sitä enemmän kuin he hyvin tiesivät hänen olevan profetan. Hän osaa sanoa, mitä heille vielä tapahtuu, ja myöskin neuvoa, mitenkä he voivat esteitä vastustaa ja voittaa. Tähän pyyntöön yhdistyi Uskollinenkin.
Evankelista puhui sitten kuin seuraa:
"Rakkaat poikani! Te olette Evankeliumin totuuden sanasta kuulleet, että teidän pitää monen vaivan kautta Jumalan valtakuntaan tuleman sisälle, ja taas, että jokaisessa kaupungissa pitää siteitä ja murheita teidän edessänne oleman. Ette siis saa odottaa pitkällekään pääsevänne, ennenkuin ne päällenne tulevat muodossa tai toisessa. Muutamat näistä lauseista ovat jo käyneet teissä toteen, ja useampien pitää vielä toteutuman. Nyt, niinkuin huomaatte, olette juuri erämaasta pääsemäisillänne ja saavutte sitten kaupunkiin, joka vähitellen silmienne eteen esiintyy. Siellä viholliset ankarasti ahdistavat teitä ja kaikin voiminsa koettavat surmata teidät. Ja olkaat varmat siitä, että toisen teistä taikka kumpaisenkin pitää verellänsä vahvistaa se todistus, josta te kiinni pidätte, mutta olkaat uskolliset kuolemaan asti, niin Kuningas teille elämän kruunun antaa. Se teistä, joka on siellä kuoleva, – vaikk'ei tämä kuolema ole luonnollinen, ja hän kenties saa koviakin tuskia kestää – se saavuttaa paremman osan kuin hänen toverinsa, ei ainoastaan siinä, että hän pikemmin pääsee Taivaalliseen Kaupunkiin, vaan siinäkin, että hän sen kautta välttää monet vaivat, joita toinen on vielä loppumatkallansa kohtaava. Mutta tultuanne edessänne olevaan kaupunkiin ja nähtyänne täytetyksi sen, mitä minä olen sanonut, muistelkaat silloin ystäväänne ja olkaat miehuulliset ja antakaat sielunne Jumalalle, niinkuin uskolliselle Luojalle hyvissä töissä." [Ap. 14: 22, Ap. 20: 23, Ilm. 2: 10, 1 Kor. 16: 13, 1 Piet. 4: 19]
TURHUUDEN MARKKINAT
Senjälkeen minä näin unessani, kuinka he, erämaasta päästyänsä, kohta huomasivat edessänsä erään kaupungin. Sen nimi oli Turhuus, ja siinä pidetään markkinoita, joita sanotaan Turhuuden markkinoiksi, ja jotka kestävät vuoden umpeensa. Niitä sanotaan tällä nimellä siksi, että kaupunki, missä niitä pidetään, painaa vähemmin kuin ei mitään, ja että kaikki, mitä siellä myödään tai mitä sinne tulee, on turhuutta, niinkuin viisas mies sanoo: Kaikki mitä on, se on turhuus. [Ps. 62: 10, Saarn. 1: 2; 2: 11-17]
Nämä markkinat eivät ole nykyajan hankkeita. Ne ovat olleet olemassa jo ammoisista ajoista saakka. Kerronpa teille niitten alkuperästä.
Lähes viisituhatta vuotta sitten oli matkamiehiä vaeltamassa Taivaalliseen Kaupunkiin, niinkuin nämäkin kaksi kunnon miestä. Kun nyt Beelsebub, Apollyon ja Legion joukkoinensa huomasivat, matkamiesten polvusta päättäen, heidän tiensä käyvän Turhuuden kaupungin kautta, niin keksivät he sen, että toimittivat sinne markkinat. Niissä piti oleman kaupan kaikenlaista turhuutta, ja markkinain oli määrä kestää vuosi umpeen. Ja näillä markkinoilla myötiin kaikenlaista, niinkuin: taloja, tiloja, ammatteja, toimipaikkoja, kunniasijoja, ylennyksiä virassa, arvonimiä, maakuntia, valtakuntia, iloja ja huvituksia; samoin nautinnoita kaikenlaisia: porttoja, parittelijoita, vaimoja, aviomiehiä, lapsia, isäntäväkeä, palvelijoita, henkiä, verta, ruumiita, sieluja, hopeata, kultaa, helmiä ja kalliita kiviä ja ties mitä kaikkea!
Sitä paitsi on siellä alituiseen nähtävänä silmänkääntäjiä, pettureita, leikinlaskijoita, ilveilijöitä, narreja, apinoita, roistoja, maankulkijoita, ja kaikkia niitä jos minkä laatuisia.
Nähtävänä siellä myös on, jopa ilmaiseksikin, varkauksia, murhia, avioliitonrikkomisia, väärän valan tekijöitä, ja kaikki tämä mitä veripunaisinta laatua.
Ja niinkuin muilla, vähemmänkin tärkeillä markkinoilla eri kadut ja kujat kantavat omat nimensä aina sitä myöten, mitä tavaroita niissä on kaupan, niin on täälläkin turkuja ja kujia ja katuja (nimittäin maakuntia ja valtakuntia), joissa itsekukin tavara näillä markkinoilla pikemmin on löydettävissä. Siellä on Britannian katu, Franskan katu, Italian katu, Espanjan katu, Saksan katu, joissa kaikenlaista turhuutta pidetään kaupan. Mutta niinkuin muilla markkinoilla se tai tämä kauppatavara on kaikkia muita tärkeämpi, niin saavat näilläkin Rooman tavarat ja kauppakalut suurimman menekin. Ainoastaan Englannin kansa ja jotkut muut inhoavat niitä.
KRISTITTY JA USKOLLINEN TURHUUDEN MARKKINOILLA
Niinkuin sanoin, tie Taivaalliseen Kaupunkiin kulki juuri sen kaupungin kautta, jossa noita iloisia markkinoita pidetään. Ja ken Taivaalliseen Kaupunkiin mennä mielii muuta tietä kuin tämän kaupungin kautta, hänen tulee maailmasta paeta pois. Herrain Herra, täällä maan päällä ollessaan, kulki hänkin omaan maahansa tämän kaupungin kautta, vieläpä markkinapäivänä. Silloin Beelsebub, näitten markkinain pää-isäntä, kehoitti Häntä, mikäli minä tiedän, ostamaan tuota turhuutta; lupasipa Beelsebub tehdä Hänet markkinain herraksikin, jos Hän vaan kunnioittaisi häntä, kaupungin läpi kulkiessansa. Ja koska Hän oli niin korkea-arvoinen Herra, niin kuljetti Beelsebub Häntä kadulta kadulle, ja näytti Hänelle vähässä ajassa kaikki maailman valtakunnat, saadaksensa Korkeimman Pyhän ryhtymään kauppoihin ja ostamaan joitakuita näistä turhuuksista. Mutta kauppatavarat eivät Häntä miellyttäneet, ja senvuoksi Hän läksikin kaupungista, panematta ropoakaan noihin turhuuksiin. Nämä markkinat ovat niin muodoin olleet olemassa jo ammoisista ajoista ja ovat hyvin suuret. [l Kor. 5: 10, Mat. 4: 1-11, Luk. 4: 5-8]
Niinkuin sanottu, piti vaeltajain kulkea näitten markkinain kautta. Niin he tekivätkin, mutta tuskin he olivat sinne tulleet, niin, katso, kova liike syntyi koko markkinaväessä, ja koko kaupunki nousi ikäänkuin kapinaan heitä vastaan. Ja siihen oli monta syytä:
Ensiksi: Vaeltajilla oli yllään aivan toisellainen puku kuin kellään muulla siellä, jonka vuoksi markkinaväki suureksi ihmeeksensä heitä katseli. Muutamat sanoivat heitä houkiksi, toiset hulluinhuoneesta karanneiksi, jotkut muukalaisiksi. [Heb. 10: 33, 1 Kor. 2: 7,8, 4: 9,10, Job. 12: 4, 1 Joh 3: l]
Toiseksi: Yhtä outoa kuin matkamiesten ulkoasu, oli heille heidän kielensäkin, jota vaan ani harva heistä ymmärsi. Matkamiehet puhuivat tietysti Kaanaan kieltä, mutta markkinaväki oli tämän maailman lapsia. Siksipä heitä koko markkinoilla joka paikassa pidettiin outoina. [Jes 19: 18, l Kor. 14: 11]
Kolmanneksi: Varsinkin veti kaupustelijain huomiota puoleensa se, että vaeltajat niin vähän välittivät heidän tavaroistaan. He eivät edes huolineet katsahtaakaan niihin, ja kun kaupustelijat kutsuivat heitä ostamaan, niin he tukkivat korvansa, huutaen: "Käännä minun silmäni pois katselemasta turhuutta", ja nostaen silmänsä ylös, merkiksi, että heidän toimensa ja menonsa on taivaassa. [Ps. 119: 37, Fil. 3: 20]
Matkamiesten menettelyä katsellessaan, kysäisi yksi kaupustelijoista irvistellen: "Mitäs herrat ostaa?" Mutta he loivat häneen vakavan katseen ja vastasivat: "Me ostamme totuutta." Tämä pani markkinaväen vielä entistä enemmän halveksimaan heitä. Muutamat heitä ivailivat, muutamat pilkkasivat, muutamat alkoivat parjata, ja muutamat kiihoittivat toisia käymään heihin käsiksi. Ja vihdoin nousi semmoinen melu ja meteli, että markkinoilla joutui kaikki epäjärjestykseen. Nyt vietiin asiasta viesti markkinain päämiehelle. Hän tuli heti ulos ja antoi muutamain uskollisimpain ystäviensä toimeksi ottaa kuulusteltaviksi nämä miehet, jotka olivat niin suuren häiriön markkinoilla matkaansaaneet. [Sananl. 23: 23]