LAIN TÖITTEN KIROUS
"Se, jonka tykö sinä olit lähetetty, on nimeltään Lainkanta. Hänen äitinsä on palkkavaimo, joka nyt on ja on lastensa kanssa orjana ja on salaisella tavalla Sinain vuori, jonka sinä pelkäsit päällesi kaatuvan. Jos hän kerran lapsinensa orjana on, kuinkasta toivot pääseväsi heidän kauttansa vapaaksi? Tuo Lainkanta niin muodoin ei ole mahdollinen sinua taakastasi päästämään. Ei hän tähän saakka ole kenenkään taakkaa pois ottanut, ei, eikä milloinkaan niitä ota. Lain töitten kautta te ette voi vanhurskaiksi tulla, sillä lain töillä ei kukaan elämäpäivinään taakastansa pääse. Herra Maailmanviisas on niin muodoin muukalainen ja herra Lainkanta petturi, eikä hänen poikansakaan, Hieno Käytös, maireisine hymyinensä, muuta ole kuin tekopyhä eikä voi sinua auttaa. Usko minua: ei noitten tomppelien jaarituksilla ole muuta tarkoitusta ollutkaan kuin saada sinut pelastuksesi asiassa harhaan, ohjaamalla sinut pois siltä tieltä, johon minä olin sinut saattanut." [Gal. 4: 21 -27.]
Tämän sanottuansa, kutsui Evankelista kovalla äänellä taivaat vahvistamaan hänen sanojansa tosiksi, ja samassa alkoi siitä vuoresta, jonka juurella Kristitty seisoi, sanoja kuulua ja tulta leimuta, niin että hivukset hänen päässänsä nousivat pystyyn. Ja nämä sanat ne silloin lausuttiin: "Sillä niin monta kuin lain töissä riippuvat, ovat kirouksen alla, sillä kirjoitettu on: 'kirottu olkoon jokainen, joka ei pysy kaikissa kuin lakiraamatussa kirjoitettu on, että hän niitä tekisi'." [Gal. 3: 10]
Kristitty ei osannut enää muuta luullakaan kuin että hän nyt kuolee, ja rupesi suuresti vaikeroimaan, kiroten sitä hetkeä, jolloin oli kohdannut Maailmanviisaan, ja sanoen itseänsä tuhatkertaiseksi hupsuksi, kun oli hänen neuvojansa kuunnellut. Ja kovin häntä; hävetti, että sen herran todistelut, pelkän lihallisen mielen synnyttämät, olivat voineet saada hänet poikkeamaan oikealta tieltä. Senjälkeen hän jälleen lähestyi Evankelistaa niillä sanoilla ja siinä mielessä kuin seuraa:
Kristitty: Mitäs luulette, herra? Onko toivoa vielä? Kääntyisinkö nyt takaisin ja lähtisin käymään ahdasta porttia kohti? Eikö minua tämän tähden hyljätä ja häpeällä takaisin lähetetä? Mieleni on murheellinen, että tuon miehen neuvoja kuuntelin, mutta annettaneeko syntiäni enää anteeksi?
Evankelista: Suuri on sinun syntisi, sillä sinä olet siinä tehnyt kaksi rikosta: olet hyljännyt hyvän tien ja astunut kielletyille poluille. Mutta mies tuolla portilla ottaa sinut vielä vastaan, sillä hänellä on hyvä tahto ihmisiä kohtaan. Kavahda vaan, ettes enää oheen poikkea, sillä muutoin sinä tielläsi hukut, koska Hänen vihansa pian syttyy. [Ps. 2: 12.]
Silloin alkoi Kristitty valmistautua palajamaan takaisin. Evankelista antoi suuta hänen, myhäili hänelle ja toivotti hänelle onnellista matkaa.
Ja niin hän läksi astumaan kiirein askelin. Ei hän ketäkään matkan varrella puhutellut ja vaikka joku häneltä jotain kysyi, ei hän mitään vastannut. Hän riensi, niinkuin se, joka koko ajan kulkee kielletyllä maalla, eikä mitenkään tuntenut olevansa turvassa, ennenkuin saapui sille tielle, josta oli poikennut noudattamaan Maailmanviisaan neuvoja.
KRISTITYN TULO AHTAALLE PORTILLE JA SISÄÄNKÄYNTI
Kului aikaa kotvanen, niin jo saapui Kristitty portille. Sen kamanaan oli kirjoitettuna: "Kolkuttakaat, niin teille avataan." Hän kolkutti kerran, mitäpä toisenkin, sanoen [Mat. 7:7]:
Mies raukalle avaisko oven ken,
Sisälle käydä kapinallisen?
En siellä laulamasta lakkais ma
Hänelle kunniaa korkeudessa.
Vihdoin tuli portille muuan vakavannäköinen mies, nimeltä Hyvä Tahto, tiedustellen, ken siellä on, ja mistä vieras tulee, ja mitä on hänellä asiata.
Kristitty: Täällä on taakkansa painama syntis-parka. Minä olen matkalla Turmion kaupungista Sionin vuorelle, välttääkseni tulevaista vihaa. Ja koska minulle on sanottu, että tie sinne kulkee tämän portin kautta, niin sallikaa minun kysyä, herra, tahtoisitteko päästää minut sisään.
Hyvä Tahto: Tahdonpa niinkin, kaikesta sydämestäni.
Sen sanottuansa hän aukaisi portin.
Kun Kristitty oli juuri astumaisillaan porttiin, niin nykäisi Hyvä
Tahto hänet äkkiä sisäpuolelle.
"Mitäs tämä merkitsee?" kysyi Kristitty.
Toinen selitti hänelle:
"Vähän matkan päähän tästä portista on rakennettu luja linna, jossa Beelsebub on isäntänä. Sieltä hän sekä ne, jotka hänen kanssaan ovat, ampuvat nuolilla tänne tulevia, surmataksensa heidät, ennenkuin sisälle ennättävät."
Silloin sanoi Kristitty: "Minä riemuitsen ja vapisen."
Heidän astuttuansa sisälle, kysäisi porttimies Kristityltä, kuka häntä oli neuvonut tänne.
Kristitty: Evankelista käski minun tulla tänne ja kolkuttaa, kuten teinkin. Hän se myös sanoi teidän, hyvä herra, ilmoittavan minulle, mitä minun pitää tehdä.
Hyvä Tahto: Avoinna on ovi edessäsi, eikä kenkään voi sulkea sitä. [Ilm. 3: 8]
Kristitty: Nyt alan niin muodoin niittää uskaliaan yritykseni hedelmiä.
Hyvä Tahto: Mutta miksis tulet yksinäsi?
Kristitty: Siksi, ett'ei kenkään naapureistani pitänyt tilaansa niin vaarallisena kuin minä.
KRISTITTY KERTOO HYVÄLLE TAHDOLLE MATKASTANSA
Hyvä Tahto: Tiesikö kukaan lähdöstäsi tänne?
Kristitty: Kyllä. Vaimoni ja lapseni ne ensiksi näkivät minun lähtevän ja kutsuivat minua palajamaan. Oli siellä moniaita naapureitakin, jotka seisoivat ja huusivat minua tulemaan takaisin, mutta minä pistin sormet korviini ja kiirehdin pois.
Hyvä Tahto: Eikös kenkään tullut, perässäsi, kutsumaan sinua kotia takaisin?
Kristitty: Kyllä, tuli sekä Itsepäinen että Taipuvainen, mutta nähtyänsä, ett'ei minua saa myöntymään, läksi Itsepäinen sadatellen tiehensä. Taipuvainen tuli vähän matkaa mukana.
Hyvä Tahto: Miks'ei hän tullut koko matkaa?
Kristitty: Yhdessä kyllä tultiin, mutta kun saavuttiin Epäröimisen Suolle, niin siihen me äkkiä vajosimme. Siinä se naapurin rohkeus lannistui, eikä hän enää uskaltanut kauemmas lähteä. Päästyänsä sitten ylös sille puolen suota, missä hänen kotitalonsa oli, hän sanoi minulle: "pidä tuo kaunis maa omina hyvinäsi". Ja niin lähdettiin astumaan, hän omaa tietänsä, minä omaani; hän Itsepäisen jälkeen, minä tälle portille.
Hyvä Tahto: Voi sitä mies parkaa! Onko taivaallinen kunnia hänen mielestänsä niin vähän-arvoista, ett'ei sen saavuttamiseksi kannata antautua moniaan vaaran alaiseksi?
Kristitty: Niin, kyllähän minä sanoin Taipuvaiselle suoran totuuden, mutta jos sanoisin totuuden itsellenikin, niin selvillepä kävisi, ett'en minä ole rahtustakaan parempi häntä. Hän kyllä palasi kotiansa, mutta minä poikkesin syrjään kuoleman teille, noudattaen jonkun herra Maailmanviisaan todisteluita, lihallisessa luonnossa syntyneitä.
Hyvä Tahto: Vai hän se sinut kohtasikin! Ja herra Lainkannalta hän olisi tahtonut panna sinut huojennusta hakemaan! Aika pettureita he ovat, niin toinen kuin toinenkin. Noudatitkos heidän neuvojansa?
Kristitty: Noudatin, kunnes rohkeus petti. Läksin hakemaan herra Lainkantaa, mutta sitten rupesin pelkäämään, että se vuori, joka on hänen talonsa lähellä, kaatuu päälleni, ja silloin minä pakostakin pysähdyin.
Hyvä Tahto: Se samainen vuori on jo monta ihmistä surmaan vienyt, ja yhä useamman se vielä vie. Hyvä on, ettäs pääsit pois, ja ettes sen alle murskautunut.
Kristitty: En todellakaan tiedä, miten minun olisi siellä käynytkään, ellei Evankelista olisi minua jälleen kohdannut, seisoissani siinä, raskaat mietteet mielessä. Olipa se Jumalan armo, että hän uudestaan sai luokseni, sillä muutoin en olisi milloinkaan tullut tänne. Mutta nyt olen tässä, sellaisenani kuin olen, vaikka pikemmin olisin ansainnut kuolla vuoren alle kuin seisoa tässä puhelemassa teidän kanssanne, herra. Mutta oi sitä laupeutta, että minun sittenkin sallittiin astua sisään!
MATKAN JATKOA
Hyvä Tahto: Me emme sysää pois ketään. Ei ketään heitetä ulos, vaikka hän mitä olisi tehnyt ennen tänne tuloansa. Ja niinpä nyt, Kristitty, käy kanssani kappale matkaa, niin osoitan sinulle, mitä tietä sinun on vaeltaminen. Näetkös tuota kaitaa tietä? Sitä sinun pitää kulkea. Sen ovat raivanneet patriarkat, profetat, Kristus ja Hänen apostolinsa, ja suora se on kuin linjaan lyöty. Sitä sinun on astuminen. [Joh. 6: 37]
Kristitty: Mutta eikö siellä ole risteyksiä ja tienhaaroja, jotka muukalaisen pian harhaan vievät?
Hyvä Tahto: Kyllä siitä haaraantuu montakin tietä, mutta ne ovat mutkikkaita ja laveita, ja siitä sinä juuri osaat oikean tien väärästä erottaa, että oikea yksin on suora ja kaita. [Mat. 7: 14]
Minä näin sitten unessani Kristityn kysyvän häneltä, ottaisiko hän auttaakseen häneltä taakkaa hartioilta, sillä tähän saakka hän ei ole vielä taakastansa päässyt eikä siitä millään tavoin päästäkään ilman muitten apua.
Toinen sanoi: "Kanna sinä vain kärsivällisesti taakkaasi, kunnes tulet pelastuksesi paikkaan. Siellä se itsestänsä hartioiltasi putoaa."
Siiloin rupesi Kristitty vyöttämään kupeitansa ja hankkimaan itseänsä matkalle. Toinen selitti hänelle, että hän, kuljettuansa jonkun matkaa portista, saapuu Selittäjän asunnolle. Siellä hän kolkuttakoon ovea, ja Selittäjä on osoittava hänelle jotain erinomaista.
Kristitty sanoi nyt jäähyväiset ystävälleen, ja tämä taas toivotti hänelle onnellista matkaa.
Kristitty kulki nyt, kunnes saapui Selittäjän talolle ja alkoi kolkuttaa ovea.
Vihdoin tuli joku ovelle ja kysyi: "Ken siellä?"
Kristitty: Herra, täällä on muuan matkamies, jota eräs tämän talon herran ystävistä käski käymään täällä hankkimassa neuvoa ja ohjausta. Tahtoisin siis puhutella talon isäntää.
Ovelle tullut mies kutsui talon isännän, joka hetken perästä tuli
Kristityn luo ja kysyi, mitä hänellä on asiata.
Kristitty: Herra, minä olen muuan mies, matkalla Turmion kaupungista Sionin vuorelle. Hän, joka seisoo portilla tämän tien päässä, sanoi minulle, että jos täällä kävisin, niin näyttäisitte te minulle jotain erinomaista, mistä minulle olisi hyötyä matkallani.
KRISTITTY SELITTÄJÄN TALOSSA
Selittäjä:: Käy sisään, ja minä olen näyttävä sinulle sellaista, josta sinulle neuvoa ja ohjausta saattaa olla.
Hän käski nyt palvelijansa näyttämään heille kynttilää ja pyysi Kristittyä tulemaan mukaansa. Sen jälkeen hän vei Kristityn erinäiseen huoneesen, ja kun palvelija herransa käskystä oli avannut oven, näki Kristitty erään vakavan miehen kuvan riippuvan seinällä, ja tällainen hän oli nähdä: Hänen silmänsä olivat kohotettuina ylös taivaalle; kirjoista paras oli hänellä kädessä; totuuden laki oli kirjoitettuna hänen huulillensa; maailma oli hänen selkänsä takana; hän seisoi ikäänkuin rukoillen ja kehoittaen ihmisiä, ja kultainen kruunu riippui hänen päänsä yli. [2 Kor. 5:20]
Kristitty: Mitäs tämä tietää?
Selittäjä:: Mies, jonka kuvan tuossa näet, on yksi niistä tuhansista. Hän voi kivulla lapsia vasta-uudesta synnyttää ja ruokkia heitä niinkuin imettäjä lapsiansa. Ja ettäs näet hänen silmänsä kohotettuina ylös taivaalle, kirjoista parhaan hänen kädessänsä ja totuuden lain kirjoitettuna hänen huulillensa, niin opi siitä, että hänen tehtävänsä on tutkia ja saattaa hämärissä olevia asioita syntisille tunnetuiksi. Niinpä näet hänen myös seisovan ikäänkuin rukoillen ja kehoittaen ihmisiä. Mutta ettäs näet maailman heitettynä hänen selkänsä taakse ja kruunun riippuvan hänen päänsä yli, niin opi siitä, että hän, halpana pitäessään ja ylönkatsoessaan näitä nykyisiä sen rakkauden rinnalla, jolla hän tahtoo Herraansa palvella, varmasti tietää tulevaisessa maailmassa perivänsä palkakseen kunnian. [1 Kor. 4: 15, Gal. 4: 19, 1 Tess 2: 7]
Selittäjä jatkoi: "Minä näytin sinulle tämän kuvan ensiksi siitä syystä, että siinä kuvattu mies on ainoa, jonka sen paikan Herra, minne sinä pyrjit, on valtuuttanut antamaan apua kaikissa vaikeissa kohdissa, mihin matkallasi mahdat joutua. Ota siis tarkka vaari siitä, mitä minä olen sinulle näyttänyt, ja pidä tarkoin mielessäsi, mitäs nähnyt olet, siltä varalta, että matkalla sinua joku sellainen kohtaa, joka väittää johtavansa sinut oikealle suunnalle, vaikka hänen tiensä viekin kuoleman alhoon."
Selittäjä otti häntä sitten kädestä ja saattoi varsin avaraan saliin, joka oli täynnä tomua, sitä kun ei milloinkaan oltu la'aistu. Kun Kristitty oli hetken aikaa katsellut huonetta, kutsui Selittäjä erään miehen lakaisemaan. Mutta kun tämä alkoi la'aista, nousi tomu niin sakeana, että Kristitty oli vähällä tukehtua. Silloin sanoi Selittäjä eräälle neitseelle, joka siinä lähellä seisoi: "Tuo vettä tänne ja pirskoita sitä huoneesen", ja kun se oli tehty, niin oli hauska sitä huonetta la'aista ja puhdistaa.
Kristitty: Mitäs tämä merkitsee?
Selittäjä:: Tämä sali on sen ihmisen sydän, jota Evankeliumin suloinen armo ei ole milloinkaan pyhittänyt. Tomu – se on hänen perisyntinsä ja sisällinen turmelluksensa, joka on koko ihmisen saastuttanut. Se, joka ensin alkoi la'aista, on Laki, mutta se, joka vettä toi ja huoneesen pirskoitti, on Evankeliumi. Sinä näit, että heti kuin tuo ensimmäinen alkoi la'aista, nousi niin sakea tomu, ett'ei hän voinut saada huonetta siivotuksi, vaan olit sinäkin vähällä tukehtua: opi tästä, ett'ei Laki voi ihmisen sydäntä (töitten kautta) synnistä puhtaaksi pestä, vaan pikemmin saa synnin virkoamaan, antaa sille lisää voimaa ja kasvattaa sen entistä suuremmaksi sielussa. Se paljastaa synnin ja kieltää syntiä tekemästä, mutta ei anna voimaa sitä voittamaan. [Rom. 7: 9, 1 Kor. 15:56, Rom. 5: 20]
Kun sitä vastoin näit neitseen pirskoittavan huonetta vedellä, jonka jälkeen sitä oli hauska puhdistaa, niin opi tästä, että koska Evankeliumi tuo suloiset ja kalliit vaikutuksensa sydämeen, silloin – samoin kuin neitsyt lakaisi huoneen, pirskoitettuansa permannolle vettä, samoin syntikin voitetaan ja kukistetaan ja sielu puhdistetaan uskon kautta ja niin tavoin tulee mahdolliseksi Kunnian Kuninkaan asua siinä. [Joh. 15: 3, Ef. 5: 26, Ap. 15: 9, Joh. 14: 23]
SELITTÄJÄN TALOSSA. HIMO JA MALTTI
Edelleen minä näin unessani Selittäjän ottavan häntä kädestä ja vievän pieneen huoneesen, jossa istui kaksi lasta, tuolillansa kumpikin. Vanhempi oli nimeltään Himo, nuorempi Maltti. Himo näytti olevan hyvin tyytymätön, mutta Maltti istui aivan rauhassa.
Kristitty kysyi: "Miksikä Himo on niin tyytymätön?"
Selittäjä vastasi: "Kotiopettaja tahtoi, että hän odottaisi parhaita tavaroitansa ensi vuoden alkuun, mutta Himo tahtoo saada kaikki nyt jo. Maltti suostuu odottamaan."
Minä näin silloin jonkun tulevan Himon luokse, mukanansa säkillinen kalliita tavaroita, ja tyhjentävän sen hänen jalkainsa juureen. Himo otti ne ylös ja riemuitsi niistä, samalla pilkallisesti naurahdellen Maltille. Mutta ei aikaakaan, niin jo oli Himo tuhlannut kaikki tavaransa, eikä jäljellä ollut enää muuta kuin repaleita.
Silloin sanoi Kristitty Selittäjälle: "Selittäkääpäs minulle tämä asia tarkemmin."
Selittäjä:: Nämä kaksi lasta ovat kuvauksia: Himo on tämän ja Maltti tulevaisen maailman lapsi. Niinkuin näit, tahtoo Himo saada kaikki nyt, tänä vuonna, se on: tässä maailmassa. Niinhän ne tämän maailman lapset tahtovat saada kaiken hyvän nyt jo; he eivät jaksa odottaa onnensa osuutta ensi vuoteen, se on: tulevaan maailmaan. Sananparsi "parempi pyy pivossa kuin kaksi katolla" on heistä suuremman-arvoista kuin kaikki jumalalliset todistukset tulevaisen maailman aarteista. Mutta Himo, niinkuin huomasit, kulutti tavaransa ennen pitkää, eikä ole hänellä enää kuin repaleet jäljellä. Ja niin käy kaikkien sellaisten tämän maailman lopulla.
Kristitty: Minä huomaan nyt, että Maltti on ollut ymmärtäväisempi monessakin kohden: ensinnäkin, koska hän ottaa odotellakseen kalliimpia aarteita, ja toiseksi, koska hänellä on oleva riemu niistä silloin kuin toisella ei enää ole kuin repaleita jäljellä.
Selittäjä:: Niinpä niinkin, ja sopii siihen vielä lisätä, että tulevan maailman ihanuus ei milloinkaan katoo, mutta nämä nykyiset ne äkisti menevät. Syyttä suottapa siis Himo Maltille nauroi, koska muka oli kalliit tavaransa ensiksi saanut. Paljoa enemmän olisi Maltilla ollut syytä nauraa Himolle sentähden, että hän saa aarteensa viimeiseksi, sillä ensimmäisen pitää antaa sija viimeiselle, koskapa viimeinen tarvitsee aikaa tullakseen. Viimeinen ei enää sijaa kellenkään tee, sillä sen perästä ei enää mitään tule. Ken siis osansa ensiksi saa, se tarvitsee aikaa sitä käyttääksensä; mutta ken osansa viimeiseksi saa, siltä ei koskaan lopu. Siksipä sanottiin rikkaalle miehelle: "Sinä sait sinun hyvääs elämässäs, niin myös Latsarus pahaa; mutta nyt hän lohdutetaan ja sinä vaivataan." [Luuk. 16: 25]
Kristitty: Minä huomaan nyt, ett'ei ole parhainta pyrkiä nykyisten perään, vaan odottaa tulevaisia.
Selittäjä:: Totta puhut, sillä näkyväiset ovat ajallisia, mutta näkymättömät iankaikkisia. Mutta vaikka niin on, ovat nykyiset ja lihallinen himo meissä niin läheisiä naapuruksia ja taas tulevaiset ja lihallinen mieli niin outoja toisilleen, että edelliset äkkiä solmivat ystävyyden liiton, jota vastoin jälkimmäiset pysyvät kaukana toisistansa. [2 Kor. 4: 18]
SELITTÄJÄN TALOSSA. TULI MUURIN SEINUKSELLA
Sitten minä näin unessani Selittäjän ottavan Kristittyä kädestä ja vievän hänet erääsen paikkaan, missä tuli paloi muurin seinuksella, ja joku lakkaamatta kaatoi vettä valkeaan, sitä sammuttaaksensa, mutta yhä korkeammalle ja yhä kuumempina vain liekit leimusivat.
"Mitäs tämä on?" kysyi Kristitty.
Selittäjä:: Tämä tuli on Armon työtä, mikä on vireille pantu sydämessä. Se, joka siihen vettä kaataa, sammuttaakseen ja tukauttaakseen sitä, on Perkele, mutta miksikä tuli sittenkin, niinkuin huomaat, yhä korkeammalle ja kuumempana leimuaa, siihen olet pian näkevä syyn.
Sen sanottuansa, Selittäjä vei hänet muurin toiselle puolelle. Siellä oli mies, kädessänsä öljyastia, josta hän salaisesti, mutta yhtämittaa vuodatti öljyä tuleen.
Kristitty: Mitäs tämä tietää?
Selittäjä:: Se on Kristus, joka armon öljyllä lakkaamatta ylläpitää sydämessä jo kerran aloitettua työtä. Ja tällä keinoin hänen kansansa sielut, perkeleen töistä huolimatta, kumminkin Hänen armoonsa tyytyvät. Ettäs näit miehen seisovan muurin takana tulta ylläpitämässä, niin opi siitä, että kiusatun ihmisen on vaikea huomata, kuinka tämä armon työ sielussa jatkumistaan jatkuu. [2 Kor. 12: 9]
Taas minä näin Selittäjän ottavan häntä kädestä ja saattavan hänet miellyttävään paikkaan, jossa oli komea linna, kaunis katsella. Sen nähtyään Kristitty ihastui suuresti. Hän katsoi myös ylös linnan harjalle: siellä käveli ihmisiä, kokonaan kultaisissa vaatteissa.
Kristitty kysyi: "Saammeko me mennä, sinne?"
Selittäjä saattoi hänet linnan portille, ja, katso, siellä oli suuri ihmisten paljous, ikäänkuin pyrkimässä linnaan, mutta uskaltamatta astua sisään. Vähän matkan päässä portista istui muuan mies pöydän takana, kirja ja mustetolppo edessään, kirjaan merkitsemässä sisäänpyrkijäin nimiä. Portille vievällä tiellä näki hän myös useampia, aseilla varustettuja miehiä tietä vartioimassa, valmiina tekemään jokaiselle sisäänpyrkijälle niin paljon vahinkoa ja pahaa kuin suinkin voivat. Nyt joutui Kristitty hiukan hämille. Kaikkien siinä hämmästyneinä peräytyessä, peljäten tuota aseellista joukkoa, näki Kristitty vihdoin erään miehen, ryhdiltänsä uljaan, tulevan sen luokse, joka istui kirjoittamassa, ja sanovan: "Merkitkäät minun nimeni kirjaan, herra!" Sen sanottuansa hän veti miekkansa, pani kypärin päähänsä ja hyökkäsi ovea kohti aseellisten miesten päälle, jotka hurjalla vimmalla rupesivat taistelemaan hänen kanssaan, mutta siitä säikkymättä mies iski ja sivalteli miekallansa voimainsa takaa. Ja niinpä hän, monta haavaa itse saatuansa ja haavoja niihinkin lyötyänsä, jotka – estellä koettivat, raivasi vihdoin tien itselleen heidän lävitsensä ja tunkeusi linnaan. Silloin kuului mielihyvän huutoja sekä niiltä, jotka sisässä olivat, että niiltäkin, jotka linnan harjalla kävelivät [Ap. 14: 22]:
Käy vieras, sisään saa; Sua ikikunnia odottaa.
Hän astui sisään ja puetettiin samallaisiin vaatteisin kuin muillakin oli. Silloin myhähti Kristitty, sanoen: "Luulenpa kuin luulenkin tietäväni, mitä tämä merkitsee."
SELITTÄJÄN TALOSSA. EPÄTOIVON MIES
"Maltahan", sanoi Selittäjä, "kunnes olen vielä jotain sinulle näyttänyt. Sitten saat jatkaa matkaasi." Ja taas hän otti Kristittyä kädestä ja saattoi hänet hyvin pimeään huoneesen, jossa muuan mies istui rautaisessa häkissä.
Tämä mies näytti hyvin surulliselta: silmät maahan luotuina hän siinä istui, kädet ristissä, ja huokaili niin syvään, että olisi luullut hänen rintansa pakahtuvan.
Kristitty kysyi, mitä tämä merkitsee, mutta Selittäjä käski hänen itsensä puhuttelemaan miestä.
Kristitty: Mikäs mies sinä olet?
Mies: En ennen ollut se, mikä nyt olen.
Kristitty: Mikäs olit ennen?
Mies: Olin ennen oivallinen ja toivorikas tunnustaja sekä omissa silmissäni että muitten. Luulin muinoin olevani otollinen pääsemään Taivaalliseen Kaupunkiin ja riemuitsin tuossa luulossani. [Luuk. 8: 13]
Kristitty: Mutta mitästä olet nyt?
Mies: Nyt olen Epätoivon mies, ja se on minut sisäänsä sulkenut, niinkuin tämä rautainen häkki. En pääse enää pois! Voi, en pääse!
Kristitty: Mutta kuinka sinä jouduit tähän tilaan?
Mies: Lakkasin olemasta valpas ja valvovainen; päästin himojeni ohjat höllälleen; tein syntiä Sanan valoa ja Jumalan hyvyyttä vastaan. Minä olen Hengen murheelliseksi tehnyt, ja se on minusta paennut. Minä kiusasin perkelettä, ja hän tuli luokseni. Jumalan minä olen yllyttänyt vihaan, ja Hän on hyljännyt minut. Olen paaduttanut sydämeni niin, ett'en enää voi katua.
Kristitty kysyi nyt Selittäjältä: "Eikös moisella miehellä sitten mitään toivoa ole?"
"Kysy häneltä", vastasi Selittäjä.
"Kysykää, herra, te häneltä, olkaa hyvä", virkkoi Kristitty.
Selittäjä:: Eikö sinulla ole mitään toivoa? Pitääkö sinun yhä olla suljettuna tuohon epätoivon rautaiseen häkkiin?
Mies: Ei toivoa pienintäkään.
Selittäjä:: Kuinka? Onhan Sen Siunatun Poika täynnä armahtavaisuutta.
Mies: Minä olen Hänet itselleni toistamiseen ristiinnaulinnut. Minä olen ylönkatsonut Häntä; minä olen Hänen vanhurskautensa ylönkatsonut; minä olen Hänen verensä saastuttanut ja Armon Henkeä pilkannut. Senvuoksi olen itseni sulkenut pois kaikista lupauksista. Nyt ei minulla enää ole jäljellä mitään muuta kuin uhkaukset, kauheat uhkaukset, pelottavat uhkaukset varmasta turmiosta ja tulen kiivaudesta, joka minut on syöpä, niinkuin vastahakoisen. [Hebr. 6: 6, Luuk. 19: 14, Hebr. 10: 28, 29]
Selittäjä:: Mutta mikä saattoi sinut joutumaan tähän tilaan?
Mies: Himot, huvitukset ja maalliset edut, joitten nautinnosta ennustelin itselleni niin paljon mielihyvää, mutta nyt ne minua kukin kohdastansa polttavaisena matona purevat ja kalvavat.
Selittäjä:: Mutta etkös enää voi katua ja kääntyä?
Mies: Jumala on minulta katumuksen kieltänyt. Hänen Sanansa ei anna minulle rohkeutta uskomaan. Hän itse on sulkenut minut tähän rautaiseen häkkiin. Ei kenkään maailmassa voi minua täältä päästää. O iäisyys! iäisyys! Kuinka voinenkaan kestää sitä kurjuutta, mikä minua iäisyydessä kohtaa?
Selittäjä sanoi nyt Kristitylle: "Paina mieleesi tämän miehen kurja tila, ja olkoon sinulle siinä alituinen varoitus."
Kristitty: Kyllä; kauheata tämä vaan on. Jumala auttakoon minua valvomaan ja valppaana pysymään kuin myös rukoilemaan, että voisin välttää kaiken sen, mikä tämän miehen on niin viheliäiseksi tehnyt. Herra, eikö jo ole aika minun lähteä jatkamaan matkaani?
Selittäjä:: Viivy hetkinen, kunnes vielä olen näyttänyt sinulle yhden asian. Sitten saat lähteä matkaasi jatkamaan.
Hän otti Kristittyä kädestä taas ja saattoi hänet huoneesen, missä muuan mies oli nousemassa vuoteeltaan. Saatuaan puvun yllensä, hän alkoi vavista ja väristä. Silloin kysyi Kristitty: "Miksikä tuo mies tuolla lailla vapisee?" Selittäjä käski miehen ilmoittamaan Kristitylle syyn siihen, ja näin hän alkoi puhua: