ITSEPÄINEN KÄÄNTYY TAKAISIN. TAIPUVAINEN LÄHTEE MUKAAN
Itsepäinen: Ole jo tuossa kirjoinesi! Tuletko meidän kera takaisin vai etkö?
Kristitty: En, en tule, sillä jo olen käteni auraan laskenut [Luk. 9: 62].
Itsepäinen: Lähde pois, naapuri Taipuvainen! Käännytään takaisin ja mennään kotia ilman häntä. On niitä vaan olemassa sellaisia kieropäisiä hupsuja, että jos heidän päähänsä joku houre pistää, niin silloin he mielestänsä ovat viisaammat kuin seitsemän muuta, joilla on edes järkeviä syitä tekoihinsa.
Taipuvainen virkkoi silloin: Älä pilkkasanoja puhu! Jos se on totta, mitä tämä hyvä Kristitty tässä puhuu, niin silloin hän tavoittelee parempata kuin mitä meillä on. Sydämeni olisi taipuvainen lähtemään naapurini kanssa.
Itsepäinen: Kuinka? Yhä siis hupsuja lisää! Otahan toki neuvoni varteen ja käy kanssani takaisin. Ties minne tuollainen sairasmielinen mies meidät viekään! Käy takaisin, käy takaisin ja ole ymmärtäväinen.
Kristitty: Tule vainenkin naapuri Taipuvaisen kanssa. Paljo on saavutettavissa sellaista, mistä jo olen puhunut, ja paljo ihanampaakin vielä. Elles minua usko, niin lue tästä kirjasta, ja katso, kaikki mitä siinä sanotaan, se on todeksi vahvistettu Hänen verellänsä, joka sen tehnyt on. [Hebr. 13: 20, 21]
Taipuvainen: No niin, naapuri Itsepäinen, alanpa jo olla tehtävästäni selvillä. Mieleni tekee lähteä tämän kunnon miehen mukana yhdessä yrittämään. Mutta, toveri hyvä, tiedätkös tietä sinne, johon halajat päästä?
Kristitty: Muuan mies, Evankelista nimeltään, neuvoi minua kiiruhtamaan pienelle portille tuolla edessäpäin. Siellä meille osoitetaan tie.
Taipuvainen: Lähdetään sitten, hyvä naapuri.
Ja he läksivät kahden.
Itsepäinen: Minäpä palajan kotisijoilleni takaisin. En huoli olla tuollaisten harhateille häipyneitten huimapäitten seurassa.
Itsepäisen käännyttyä takaisin, minä näin Kristityn ja Taipuvaisen astuvan yhdessä ketoa pitkin. Ja näin he siinä haastelivat keskenänsä:
Kristitty: Miltä tuntuu nyt, naapuri Taipuvainen? Mieleni on hyvä, että päätit lähteä minun kanssani. Jos Itsepäinenkin olisi tuntenut, niinkuin minä, kuinka mahtavaa ja kauhistavaista se on, mikä silmiltämme vielä on kätkössä, niin ei hän olisi niin keveästi meille selkäänsä kääntänyt.
Taipuvainen: Kuulepas, naapuri hyvä! Koska nyt olemme kahden kesken, niin sanos: mitä me oikeastaan olemme lähteneet hakemaan, ja mitenkä me sen saavutamme?
Kristitty: Yhtä vähän sitä ymmärrykselläni käsitän, kuin kielellänikään kykenen lausumaan, mutta koska nyt kerran tietää halajat, niin luen sinulle tästä kirjastani.
Taipuvainen: Luuletko, että se on täyttä totta, mitä kirjassasi sanotaan?
Kristitty: Luulen niinkin, sillä sen on tehnyt Hän, joka ei voi valhetella. [Tit. 1: 2]
Taipuvainen: Hyvä se. Mitäs se sitten on?
Kristitty: Asuinsija valtakunnassa, jolla ei ääriä ole, ja loppumaton elämä meidän elää siinä. [Jes. 45: 17, Joh. 10: 27-29]
Taipuvainen: Sepä hyvä. Mitäs muuta?
Kristitty: Siellä meille annetaan kunnian kruunu ja vaatteet, joissa loistamme kuin aurinko taivaan kannella. [2 Tim. 4: 8]
Taipuvainen: Se on ihanata. Ja mitä muuta? [Ilm. 3: 4, Mat. 13: 43]
Kristitty: Siellä ei enää ole itkua eikä valitusta, sillä sen paikan hallitsija on pyyhkivä kaikki kyynelet silmistämme. [Jes. 25: 8, Ilm. 7: 16, 17; 21: 4]
Taipuvainen: Ja kenenkä seurassa saamme siellä olla?
Kristitty: Serafien ja Kerubien, sellaisten olentojen, joita katsellessasi silmiäsi häikäisee. Ja siellä saat kohdata tuhansia ja taas tuhansia, jotka ennen meitä ovat sinne menneet. Eikä heistä kenkään mitään pahaa kellekään tee, vaan kaikki he vaeltavat rakkaudessa ja pyhyydessä, seisoen Hänen edessänsä iankaikkisessa suosiossa. Sanalla sanoen, siellä saamme nähdä vanhimmat kultaisine kruunuinensa; siellä saamme nähdä pyhät neitseet, kultakantelet käsissä; siellä saamme nähdä ne, jotka maailma on palasiksi silponut, polttanut, petojen raadeltaviksi heittänyt, vesiin hukuttanut siitä syystä, että olivat julki tuoneet rakkautensa sen paikkakunnan Herraa kohtaan. Siellä he autuaina asuvat, puettuina kuolemattomuudella, niinkuin vaatteella. [Jes. 6: 2, 1 Tess. 4: 16, 17, Ilm. 4: 4, Ilm. 14: 1-5, Joh. 12: 25, 2 Kor. 5: 2-4.]
Taipuvainen. Sydän riemuitsee jo tätä kuullessakin. Mutta onko tämä saavutettavissa? Mitenkä me pääsemme osallisiksi siitä?
Kristitty. Herra, sen seudun valtias, on sen ilmoittanut tässä kirjassa. Ja tämä on sen ydin: Jos me sitä vilpittömästi halajamme, niin Hän antaa sen meille ilman hintaa. [Jes. 55: 1, 2, Joh. 6: 37, 7: 37, Ilm. 21: 6; 22: 17]
Taipuvainen: Niin, naapuri, iloinen minä olen, tätä kuullessani. Tule, käykäämme kiirein askelin.
Kristitty: Minä en tältä taakaltani jaksa kulkea niin joutuisasti.
MATKAMIEHET JOUTUVAT EPÄRÖIMISEN SUOLLE
Silloin minä näin unessani, että juuri kuin he olivat tämän puhelunsa päättäneet, he astuivat lähelle erästä ylen mutaista suota kedon keskellä, ja kosk'eivät he olleet eteensä katsoneet, vajosivat he äkkiä kumpikin lietteesen. Se oli Epäröimisen Suo. Siinä he sitten vieriskelivät ja kieriskelivät, kauheasti tahrautuen lokaan, kunnes Kristitty, taakkansa painosta seljässään, rupesi uppoamaan liejuun.
Silloin sanoi Taipuvainen: "Voi, naapuri Kristitty, missäs sinä nyt olet?"
"En todellakaan tiedä", vastasi Kristitty.
Nyt suuttui Taipuvainen ja virkkoi vihaisesti toverilleen: "Tällaistako se onni nyt onkin, josta minulle niin paljon olet puhunut? Jos meidän on näin huonosti käynyt matkaan lähtiessä, niin mitä kaikkea tapahtuneekaan, ennenkuin päähän päästään? Jos tästä vielä hengissä selviää, niin pidä sinä se kaunis maa omina hyvinäsi minusta nähden."
Samassa hän teki epätoivoisen ponnistuksen, teki toisenkin, kunnes pääsi ylös liejusta sille puolen suota, joka lähinnä antoi hänen kotitaloansa kohti. Ja niin hän läksi tiehensä, eikä Kristitty häntä sen koommin enää nähnytkään.
APU VETÄÄ KRISTITYN YLÖS EPÄRÖIMISEN SUOSTA
Siten jäi Kristitty yksinänsä reuhtomaan Epäröimisen Suossa. Hän alkoi kumminkin ponnistella sitä suon laitaa kohti, joka oli kau'impana hänen kotitalostansa ja antoi ahtaalle portille päin, mutta ylös hän ei taakaltansa sittenkään päässyt. Silloin minä näin unessani erään miehen, Apu nimeltänsä, astuvan hänen luokseen ja kuulin hänen kysyvän Kristityltä, mitä hän siinä tekee.
"Herra", sanoi Kristitty, "muuan mies, Evankelista nimeltään, ohjasi minut tälle tielle. Hän neuvoi minua käymään tuolle portille, välttääkseni tulevaista vihaa. Sitä kohti kalkeissani minä vajosin tähän."
Apu: Miks'et ottanut askeleistasi vaaria? Kristitty: Pelko ahdisti minua niin ankarasti, että minä poikkesin oikotielle ja vajosin.
Apu: Ojenna kätesi minulle.
Kristitty ojensi hänelle kätensä, ja Apu veti hänet ylös, asetti hänet lujalle maaperälle ja käski hänen kulkea edelleen. [Ps. 40: 2]
Silloin, minä astuin sen miehen luokse, joka oli Kristityn vetänyt ylös, ja sanoin: "Herra, koska kerran tämä tie viepi Turmion kaupungista tuolle portille, niin miksikä ei ole tätä tasankoa laitettu kuntoon, jotta poloiset vaeltajat turvallisemmin voisivat perille päästä?"
Hän vastasi: "Tämä mutainen suo on sellainen, ett'ei sitä voi kuntoon laittaa, siihen kun lakkaamatta laskee se rupa ja ruuhka, mikä synnintuntoa seuraa. Siksipä sitä sanotaankin Epäröimisen Suoksi. Kun näet syntinen on herännyt näkemään turmiollisen tilansa, niin nousee hänen sieluunsa kaikenlaista pelkoa ja epäilystä ja huolettavia huomioita. Kaikki ne keräytyvät yhteen ja valuvat tähän paikkaan. Siinä syy, miksi maaperä tässä on niin pahaa."
"Ei ole Kuninkaan tahto se, että tämä paikka yhä näin pahana pysyisi. Hänen Majesteetinsa päällysmiesten johdolla ovat Hänen työmiehensä jo seitsemättätoista sataa ajast'aikaa [Muistettakoon, että ensimmäinen painos tätä teosta ilmestyi v. 1678] työskennelleet tällä maatilkulla, koettaen saada sitä korjatuksi. Ja onpa, mikäli minä tiedän, tähän vedetty, vähintänsä kaksikymmentä tuhatta kuormallista. Niin, miljonittain on siihen tuotu terveellisiä opetuksia pitkin aikaa ja kaikilta haaroin Kuninkaan aluetta, ja niitten mielestä, jotka asian tuntevat, nämä ovatkin kaikkein parhaimpia aineksia maaperän lujittamiseksi. Mutta vaikka siinä on kaikki voitavat tehty, niin Epäröimisen Suo se sittenkin on, ja sellaisena se pysyy." [Jes. 35: 3, 4]
"Lainsäätäjäin johdolla on kyllä pantu hyviä ja lujia porrassiltoja aivan tämän suon keskitse, mutta väliin, säitten muuttuessa, laskee siihen lokaa ylen runsaasti. Silloin noita siltoja tuskin erottaa. Ja vaikka erottaisikin, niin saattaa ihmisillä ruveta päätä pyörryttämään, ja silloin he astuvat harhaan ja tahraavat itsensä, vaikka siltoja kyllä olisi. Portin tuolla puolen on maaperä lujaa."
Nyt minä näin unessani Taipuvaisen tähän aikaan palanneen kotiinsa. Naapurit tulivat häntä tervehtimään, ja siinä muutamat sanoivat häntä viisaaksi mieheksi, koskapa oli tullut takaisin; muutamat moittivat häntä mielettömäksi, kun oli Kristityn keralla antautunut vaaroille alttiiksi; muutamat pilkkasivat hänen pelkurimaisuuttansa, sanoen: "kun kerran uhkayritykseen ryhtyy, niin kehno se, ken vähiä vastuksia säikähtää". – Ja siinä nyt istui Taipuvainen heidän joukossaan alla päin. Mutta vihdoin hän rohkaisi mielensä, ja silloin läksi puhe käymään uutta suuntaa, ja he rupesivat pilkkaamaan Kristitty parkaa hänen selkänsä takana.
Sen verran nyt Taipuvaisesta.
KRISTITTY KOHTAA MAAILMANVIISAAN
Yksinään tuosta nyt tietään kulkeissansa, huomasi Kristitty kaukaa jonkun astuvan kedon poikki ja lähenevän häntä. Sattumoilta he kohtasivat toisensa juuri tien risteyksissä. Tuon vieraan herran nimi oli Maailmanviisas. Hän asui suuressa Järkeilemisen kaupungissa, joka oli vallan lähellä Kristityn kotikaupunkia. Tämä herra kohtasi nyt Kristityn, josta hän jo ennaltakin oli vähin kuullut, sillä Kristityn lähtö Turmion kaupungista oli nostanut laajalti hälinää. Hänestä oli tullut yleinen puheen-aine ei ainoastaan omassa kaupungissa, vaan monessa muussakin paikassa.
Vaivalloisesta astunnasta, huokauksista ja valituksista arvasi Maailmanviisas hänet samaksi mieheksi ja kävi pakinoille hänen kanssaan.
Maailmanviisas: Kas niin, mies hyvä! Minnekä matka, noin raskas taakka hartioilla?
Kristitty: Raskas vainenkin, – lieneekö mointa muilla poloisilla kellään? Ja koska te tiedustatte, minne mulla matka, niin kerron teille, herra, että olen menossa ahtaalle portille, mikä tuolla edessäpäin on, sillä siellä – niin on minua neuvottu – osoitetaan minulle tie sinne, missä taakastani pääsen.
Maailmanviisas: Onko sinulla vaimo ja lapsia?
Kristitty: On kyllä, mutta tämä taakka rasittaa minua niin, ett'ei minulla enää Ole mitään iloa heistä, niinkuin ennen; minusta on kuin ei minulla olisi ketään. [1 Kor. 7: 29]
MAAILMAN VIISAAN AJATUKSIA
Maailmanviisas: Jos sinulle neuvon antaisin, kuuntelisitko sanojani?
Kristitty: Kuuntelisin kyllä, jos neuvo lienee hyvä, sillä hyvän neuvon tarpeessahan minä juuri olen.
Maailmanviisas: Niinpä sua sitten neuvon: heitä itse kiiruimmiten taakkasi pois, muutoin ei mielesi saa rauhaa milloinkaan etkä koskaan pääse nauttimaan kaikkea sitä hyvää, mitä Jumala sinulle siunannut on.
Kristitty: Sitähän minä juuri olen etsimässä, miten päästä raskaasta taakastani, mutta itse en sitä voi ottaa pois, eikä ole meidän maassa sitä miestä, joka sen hartioiltani nostaisi. Siksihän olen, kuten sanoin, tätä tietä vaeltamassa, jotta taakastani pääsisin.
Maailmanviisas: Kuka sinua käski sitä varten käymään juuri tätä tietä?
Kristitty: Muuan mies, joka minusta näytti varsin suuriarvoiselta ja kunnioitettavalta. Hänen nimensä oli, muistaakseni, Evankelista.
Maailmanviisas: Voi mokomaa neuvoa! Ei ole vaarallisempaa ja vaikeampaa tietä toista, ja sen olet kyllä huomaava, jos hänen neuvoansa noudatat. Olethan jo yhtä ja toista kokenutkin, huomaan minä. Epäröimisen Suossa olet vaatteesi tahrannut, mutta siitä suostapa ne vaikeudet vasta alkavatkin niille, jotka tätä tietä vaeltavat. Kuule minua; minä olen vanhempi sinua. Kaiketi kohtaa sinua matkallasi väsymys, tuska, nälkä, vaarat, alastomuus, miekka, jalopeurat, lohikäärmeet, pimeys, sanalla sanoen, kuolema ja jos mikä! Se on varma, ja siihen on monta todistusta. Ja miksikä vainenkaan ihminen niin huolettomasti heittäytyy turmioon, muukalaisen puhetta kuunnellen?
Kristitty: Voi, herra! Tämä taakka seljässäni on kauheampi kuin kaikki se, mitä mainitsitte. Minusta on kuin en huolisi siitä, mikä minua matkallani kohtaa, kunhan vaan voisin taakastani päästä.
Maailmanviisas: Milläs tavoin sen ensiksi kannettavaksesi sait?
Kristitty: Lukemalla tätä kirjaa, joka minulla on kädessäni tässä.
Maailmanviisas: Johan minä arvasin. Sinun on käynyt, niinkuin monen muun heikon, kun ovat puuttuneet asioihin, jotka ovat heille liian korkeita: he joutuvat äkkiä sekaisin, ja tässä sekaannuksessa heiltä ensinnäkin menee miehen mieli, – niinkuin näkyy sinunkin käyneen – ja sitten he syöksevät epätoivoisiin yrityksiin, tavoitellen jotain, tietämättä itsekään, mitä.
Kristitty: Minä kyllä tiedän, mitä tavoittelen: kevennystä kovalle kuormalleni.
Maailmanviisas: Mutta kuinkas sinä haet kevennystä tällä tiellä, missä niin monet vaarat sua uhkaavat, varsinkin kun minä – jospa vain malttaisit minua kuunnella! – voin opastaa sinua pääsemään toivomustesi perille ilman niitä vaaroja, joihin nyt omin ehdoin syökset? Ja keinohan on olemassa. Sitä paitsi, – olkoon sekin vielä sanottu! – et ainoastaan vaaroja vältä, vaan vieläpä turvallisuutta, ystävyyttä ja tyytyväisyyttäkin sun osallesi tulee.
KRISTITTYÄ NEUVOTAAN LAINKANNAN LUOKSE
Kristitty: Ilmaiskaa minulle tämä salaisuus, herra, ilmaiskaa.
Maailmanviisas: Kuulehan sitten! Tuossa kylässä tuolla – sen nimi on Siveys – asuu Lainkanta niminen herra, varsin älykäs mies ja maineellensa ylen kuuluisa. Hän osaa ottaa pois sellaisia taakkoja kuin tuo sinun. Niin, onpa hän, minun tietääkseni, tällä tavoin paljon hyvää aikaan saanut. Hän se myös osaa parantaakin ihmisiä, jotka taakkansa painosta ovat käyneet hiukan heikkopäisiksi. Mene sinä juuri hänen luoksensa, niin avun saat viipymättä. Hänen asuntoonsa ei ole täältä täyttä peninkulmaakaan, ja ellei hän sattuisi itse olemaan kotona, niin on siellä hänen poikansa, sievä nuori mies, nimeltä Hieno Käytös. Hän kyllä osaa sen tehdä yhtä hyvin kuin vanha herra itsekin. Siellä, sanon minä, pääset taakastasi, ja elles enää mieli mennä takaisin entiseen asuntoosi – enkä soisi sinun sinne menevänkään, – niin pane noutamaan vaimosi ja lapsesi sinne. Siellä kun tähän aikaan on taloja tyhjinä, niin saat helpolla asunnon. Elintarpeet ovat siellä hyviä ja huokeita, ja yhä mieluisampi on sinun siellä olla, koskapa – ole siitä varma! – saat elää siellä kunnon naapurien kera, jotka sinuun luottavat ja sinua arvossa pitävät.
Kristitty seisoi hetken aikaa mietteissänsä, mutta äkkiä hän teki tällaisen johtopäätöksen: "Jos se on totta, mitä tämä herra puhuu, niin on viisainta noudattaa hänen neuvoansa." Siksipä hän jälleen jatkoi keskustelua hänen kanssaan.
Kristitty. Mitä tietä sitä mennään tuon kunnon miehen asunnolle?
Maailmanviisas: Näetkö tuota vuorta tuolla? [Sinain vuori.]
Kristitty: Kyllä, vallan hyvin.
Maailmanviisas: Tuota vuorta kohti sinun pitää mennä. Ensimmäinen talo, johonkas tulet, on hänen.
KRISTITTY KOHTAA JÄLLEEN EVANKELISTAN
Kristitty kääntyi kuin kääntyikin ja läksi herra Lainkannan taloa kohti, apua hakemaan. Mutta koska hän oli tullut ihan vuoren juurelle, niin, katso, se näytti hänestä niin korkealta, ja tänpuoleinen vuoren rinne kallistui niin uhkaavana tien yli, ett'ei Kristitty enää sen kauemmas rohjennut astua, sillä hän pelkäsi sen kaatuvan hänen päällensä. Hän pysähtyi eikä tiennyt, mitä tehdä. Nyt tuntui hänestä taakka vielä raskaammalta kuin ennen, äskeisellä tiellä. Vuorikin siinä vielä suitsutti tulen leimuja, niin että hän pelkäsi palavansa. Siinä hän nyt hikoili ja vapisi pelvosta, ja nyt tuli hänen myös paha mieli siitä, että oli varteen-ottanut herra Maailmanviisaan neuvoja. Samalla huomasi hän Evankelistan astuvan häntä kohti, ja häntä nähdessänsä hän punastui häpeästä. Evankelista läheni lähenemistään ja, hänen luoksensa tultuaan, loi häneen ankaran ja pelottavan silmäyksen. Ja nyt alkoi tutkistelu. [2 Mos. 19:16,18, Hebr 12: 21]
Evankelista: Mitäs täällä teet, Kristitty?
Kristitty ei tiennyt mitä vastata, vaan seisoi sanatonna hänen edessään.
Silloin sanoi Evankelista: "Etkös sinä ole sama mies, jonka minä löysin vaikeroimassa Turmion kaupungin muurien edustalla?"
Kristitty: Kyllä, hyvä herra. Minähän se olen.
Evankelista: Enkös minä neuvonut sinulle tietä ahtaalle portille?
Kristitty: Neuvoitte, hyvä herra, neuvoitte niinkin.
Evankelista: Minkäs tähden sinä sitten niin pian tieltäsi poikkesit? Nythän olet joutunut tiepuoleen.
Kristitty: Minä kohtasin erään herran, heti kuin olin kulkenut Epäröimisen Suon yli, ja hän vakuutti, että kylässä tuolla edessä päin saan kohdata miehen, joka voi ottaa minulta taakan pois.
Evankelista: Mikä hän oli miehiänsä?
Kristitty: Herralta hän näytti, ja paljon hän minulle haasteli, niin että sai minut vihdoin antamaan perää. Tänne minä sitten tulin, mutta nähdessäni tämän vuoren, nähdessäni sen uhkaavana riippuvan tien yli, minä äkkiä pysähdyin, jott'ei se päälleni kaatuisi.
Evankelista: Mitä se herra sinulle sanoi?
Kristitty: Mitäkö? Hän kysyi minulta, minne minä menen, ja minä sanoin.
Evankelista: Mitäs hän siihen sanoi?
Kristitty: Hän kysyi, onko minulla perhettä, ja minä sanoin, että on; mutta, lisäsin minä, tämä taakka rasittaa minua niin, ett'ei minulla enää ole mitään iloa heistä, niinkuin ennen.
Evankelista: Mitäs hän siihen sanoi?
Kristitty: Hän käski minun kiiruimmiten heittämään taakkani pois, ja sitä huojennustahan minä sanoin lähteneeni hakemaankin. Siksi juuri, sanoin minä, olen kulkemassakin tuota porttia kohti, jotta minua sieltä edemmäs neuvottaisiin, kirvoitukseni paikkaan. Silloin hän sanoi osoittavansa minulle paremman ja lyhyemmän tien, missä ei ole niin monta vastusta kuin siinä, jonne te, herra, minua neuvoitte. Se vie sinut, sanoi hän, sellaisen herran luokse, joka noita taakkoja osaa ottaa pois. Minä uskoin kuin uskoinkin häntä ja poikkesin entiseltä tieltä tälle: mitämaks minä taakastani pääsisin. Mutta tänne tultuani ja nähtyäni, miten asianlaita oli, minä pysähdyin, vaaroja peljäten, niinkuin jo sanoin. Ja nyt en tiedä, mitä tehdä.
Evankelista: Malta sitten hetkinen, niin osoitan sinulle, mitä Jumalan sana ilmoittaa.
Kristitty seisoi vavisten, ja Evankelista lausui:
"Katsokaat, ett'ette Häntä kiellä pois, joka puhuu; sillä jos ei ne paeta saaneet, jotka kielsivät sen, joka maan päällä käskyn antoi, paljon vähemmin me, jos me sitä pyydämme karttaa, joka taivaasta puhuu." [Hebr. 12:25]
Edelleen hän sanoi: "Vanhurskas elää uskosta, ja joka välttää, siihen ei minun sieluni mielisty." [Hebr. 10:38]
MITÄ PITÄÄ KAUHISTUA
Ja hän sovitti nämä sanat näin:
"Sinä olet se mies, joka kurjuuteen syökset; sinä olet alkanut kieltää Korkeimman neuvoa ja vetämään jalkaasi takaisin rauhan tieltä, melkeinpä perikatosi uhallakin."
Silloin vaipui Kristitty puolikuolleena hänen jalkainsa juureen, huutaen: "Voi minua, minä olen hukassa!" Evankelista, tuon nähtyänsä, tarttui hänen oikeaan käteensä, sanoen: "Kaikki synti ja pilkka annetaan ihmisille anteeksi. Älä ole epäuskoinen, vaan uskovainen." [Jes. 6: 5, Mat. 12: 31, Joh. 20: 27]
Nämä sanat rohkaisivat vähän Kristityn mieltä, ja vavisten hän seisoi
Evankelistan edessä, niinkuin taanoinkin.
Evankelista jatkoi jälleen: "Ota tarkempi vaari siitä, mitä sinulle nyt sanon. Minä näytän sinulle, mikä se sinut on harhaan vienyt, ja kenenkä tykö hän sinua lähetti. Mies, jonkas tapasit, on muuan Maailmanviisas, ja kohdallaan se nimi hänellä onkin, osaksi siitä syystä, että hän pitää oikeana ainoastaan tämän maailman opin, jonka vuoksi hän ei kirkossakaan käy muualla kuin Siveyden kaupungissa, ja osaksi siitä syystä, että se oppi on hänen mielestänsä paras, se kun ei ristiä hänen päällensä pane. Ja lihallisen luontonsa mukaan hän koettaa asetella esteitä minun teilleni, jotka kumminkin oikeat ovat. Kolmea seikkaa tuon miehen opastuksessa pitää sinun kerrassaan kauhistua" [1 Joh. 4: 5, Gal. 6: 12]:
1. Sitä, että hän sai sinut poikkeamaan tieltäsi.
2. Sitä, että koetti tehdä sinulle ristin vihatuksi.
3. Sitä, että hän johti jalkasi sille tielle, joka viepi kuoleman palvelukseen.
"Ensinnäkin pitää sinun kauhistua sitä, että hän sai sinut poikkeamaan tieltäsi ja ettäs itsekin siihen suostuit, sillä se on Jumalan neuvon hyljäämistä Maailmanviisaan neuvojen tähden. Herra sanoo: 'Pyytäkäät ahtaasta portista mennä sisälle', juuri siitä, minkä minä sinulle osoitin, sillä 'ahdas on se portti, joka vie elämään, ja harvat ovat, jotka sen löytävät'. Tältä pieneltä portilta ja sinne vievältä tieltä on tuo jumalaton mies saanut sinut poikkeamaan, ollen vähällä viedä sinut turmioon. Inhoa siis hänen johtamistansa toisille teille ja kauhistu omaa itseäsi siitä, ettäs häntä kuuntelit." [Luk. 13: 24, Mat. 7: 13, 14]
"Toiseksi pitää sinun kauhistua sitä, että hän koetti tehdä sinulle vihatuksi ristin, jota sinun on pitäminen Egyptinkin aarteita kalliimpana. Sitä paitsi on Kunnian Kuningas sanonut sinulle: 'Kuka henkensä vapahtaa tahtoo, hän hukuttaa sen', kuin myös 'Kukana ikänänsä minun tyköni tulee ja ei vihaa isäänsä ja äitiänsä ja emäntäänsä ja lapsiansa ja veljiänsä ja sisariansa, se ei taida olla minun opetuslapseni'. Siksipä minä sanon sinulle: jos ken koettaa uskotella sinua, että risti sinut surmaan vie – vaikka Totuus on sanonut, ettes ilman sitä voi iankaikkista elämää saada – , niin kauhistu senkaltaista oppia." [Hebr. 11: 25, 26, Mark. 8: 35, Joh. 12: 25, Mat. 10: 37-39, Luk. 14: 26]
"Kolmanneksi pitää sinun vihata sitä, että hän on askeleesi johtanut kuoleman palvelukseen. Ja sitä varten tulee sinun punnita, kenenkä tykö hän sinut lähetti, ja kuinka kykenemätön hän oli sinua kuormastasi kirvoittamaan."