Kostenlos

Runoelmia

Text
0
Kritiken
Als gelesen kennzeichnen
Schriftart:Kleiner AaGrößer Aa

Heinrich Heine

Runoelmia

Neiti Ida Aalberg'ille



Suomen taiteen tukijalle, Suomen kielen sointajalle



Oskar Uotila.

Alkulause

Pieni kokoelma Heinrich Heine'n runojen suomennoksia tarjotaan täten yleisölle. Runoelmat ovat, harvaa poikkeusta lukuun ottamatta, alkuteoksen,

Buch der Lieder

-kirjan järjestystä noudattaen, poimitut runoilijan

Junge Leiden

,

Lyrisches Intermezzo

 ja

Die Heimkehr

 nimisistä runosarjoista. Suomentaja on jakanut kääntämänsä kappaleet vain kahteen jaksoon:

Romanseihin

 ja

Lyyrillisiin lauluihin

, samoin kuin Heine'n ruotsintajat K. A. Renvall ja K. Collan aikoinaan tekivät.



Jos tämä vihkonen saa lukijoita, on suomentajan aikomus vast'edes toimittaa toinen, sisältävä näytteitä Heine'n myöhemmistä

Aus der Harsreise

,

Die Nordsee

 ja

Neue Gedichte

 nimisistä runoryhmistä.



Helsingissä, Huhtikuulla 1887.



*Suomentaja.*

ROMANSEJA

KAIKU



Mies ratsain laaksoa matkustaa

Niin verkkaan, suruisaan:

"Oi! matkaanko armaan sylihin,

Vai hautaan kolkkoisaan?"

Ja kaiku vastaa vaan:

"Hautaan kolkkoisaan!"





Ja eespäin ajavi ratsumies

Ja syvään huoahtaa:

"Näin kuljen ma hautaan varhaiseen —

No, tuolla hoivan saa!"

Ja kaiku vahvistaa:

"Tuolla hoivan saa!"





Nyt ratsas kyynelen vuodattaa

Ja poskikin kalvastuu:

"Ja jos minä haudassa hoivan saan,

Niin kaikki unhottuu."

Ja ääni uudistuu:

"Kaikki unhottuu!"



VELJEKSET



Linna vuoren kaltahalla

Öisen hunnun peitoss' on;

Mutta laakson ilmaa viiltää

Miekanhelske vallaton.





Veljet siellä yltyneet on

Julmiin kahden-aseisiin.

Sano, miksi miekoin veljet

Toistaan vastaan ryntää niin?





Kreivittären silmäin säihky

Heidät veljenvainoon vei;

Armas impi lemmenliekin

Loihti rintaan kummallei.





Mutta kumpaisenko impi

Ottaa hellään suosioon?

Ratkaist' ei voi tuota mietteet —

Siis sen kalpa ratkaiskoon!





Niin nyt ottelevat uljaat,

Isku iskuun kalskuin lyö.

Malttakaatten, kaihat kalvat,

Varjotöihin viettää yö.





Voi sa veljein verileikki!

Voi sa laakso hurmeinen!

Kumpainenkin heistä kaatuu

Toisens' kalvan kärkehen. —





Vuodet vierii. Veljein hauta

Peittää monet polvet jo;

Vuoren kaltahalta katsoo

Laaksoon linna autio.





Mutta yöllä vuoren alla

Käyvät kähmät salaiset;

Sydän-öisin kuulet, kuinka

Siellä taistaa veljekset.



SOTA-URHOT



Sota-urhoa kaks käy matkahan

Pois vanginta Venäjänmaalta.

Mut ennenkun ehtivät Ranskahan,

Tie tuntuvi tuskikkaalta.





Heill' ilmasi ihmiset surkein suin

Nyt Ranskan hukkaantuvanki,

Kun on kera joukkojen voitettuin

Myös keisari, keisari vanki.





Täst' itkevät kumppanit huolissaan,

Kun sainehen sanoman saavat.

Yks' oihkivi: "Voi mua! arvistaan

Taas aukesi entiset haavat!"





Ja toinen lausuvi: ""Mieleni sois

Mun myöskin kanssasi kuolla,

Jos mull' ei vaimoa, lapsia ois,

Joit' eivät vierahat huolla.""





"En surre ma vaimoa, lapsiakaan,

Miel' etsi nyt korkeammanki;

He käyköhöt mieroa astelemaan —

Mut keisari, keisari vanki!





"Suo mulle sa palvelus viimeinen:

Jos kaikki nyt päättyvi vaiva,

Vie Ranskahan ruumis raukeinen,

Kotimaahan hautani kaiva.





"Ja arkkuun laske sa rinnallein

Tää merkkini urhontyölle;

Pane myöskin pyssyni vierellein,

Ja miekkani solmia vyölle.





"Näin täydessä asussa vuottelen;

Yövahtia kestävän luulen,

Siks' että mä kanunanjyskehen

Ja orhien hirnuvan kuulen.





"Kun haudalle keisari ratsastaa,

Ja huomaan joukkojen ahdon,

Niin nousen, ja silloin puolustaa

Ma keisarin henkeä tahdon!"



VIESTI



Nous ylös, knaapi, sukkelaan!

– Sa ratsus satuloit,

Kautt' alhon linnaan Duncanin

Sa ajat, minkä voit.





Siell' ennät talliin, odotat,

Siks' että rengin näät,

Ja kysyt: "kumman tyttären

On tänään teillä häät?"





Jos renki vastaa: "tumman on,"

Niin viesti joutuun tuo.

Mut jos hän vastaa: "vaalakan,"

Niin ratsus syödä suo.





Ja sitten poikkeet punojaan,

Ja ostat nuorasen,

Ja ajat vaiti, verkkaan vaan,

Ja saatat mulle sen.



DON RAMIRO



"Donna Clara! Donna Clara!

Nuoruuteni lemmityinen!

Päätit turmahan mun syöstä,

Päätit syöstä säälimättä.





"Donna Clara! Donna Clara!

Suloinen on elonlahja!

Mutta manala on kolkko,

Kylmät tuonen synkät suojat.





"Donna Clara! Riemuitses nyt,

Huomenna sun vie Fernando

Vihkituoliin morsianna —

Kutsutkos mun myöskin häihis?"





""Don Ramiro! Don Ramiro!

Katkerat on sanat sulla,

Kaihemmat kuin lause tähtein,

Jotka tahdolleni ilkkuu.





""Don Ramiro! Don Ramiro!

Suista synkkä murhe luotas!

Maalimass' on monta naista,

Meille määräs eron Luoja.





""Don Ramiro, uljas urho,

Monta maurilaista voitit,

Voinethan nyt itses voittaa, —

Tullos häihin huomeneltain.""





"Donna Clara! Donna Clara!

Tulen varmaan, sen ma vannon!

Tahdon tanssihin sun pyytää;

Hyvää yötä huomiseksi!"





""Hyvää yötä!"" – Akkunansa

Sulki donna. Huokaellen

Seisoi alla don Ramiro;

Katos viimein valjuun yöhön. —





Viimein pitkän taiston päästä

Täytyi yönkin päivää väistää;

Niinkuin kirjo kukkaistarha

On Toledon uoma tuossa.





Palatsit ja loistolinnat

Kimeltävät auringossa;

Kirkkoin kaareuvat kuvut

Kiiluvat kuin kullattuina.





Pauhaten kuin mettisparvi

Kiikkuu kelloin juhlasoitto,

Vienoisina virret virtaa

Hiljaa Herran huonehista.





Mutta tuolla, katsos, katsos!

Kappelista torin luota

Lailla luodelainehien

Syöksyy kansaa kirjavana.





Ritareita rouvinensa,

Juhlallisin joukkoinehen,

Helkkyin heille kellot soivat,

Uhkuu urkuin harras ääni.





Mutta kunnioittain kaikki

Väistyy väen keskustasta,

Jossa astuu nuori pari,

Donna Clara, Don Fernando.





Sulhon palatsihin saakka

Vyörii viljo väentungos;

Siellä alkaa häidenvietto,

Uljas, vanhan tavan lainen.





Ritarleikit, riemupidot

Vaihtelevat vuoroitellen;

Joutuisasti entää aika,

Kunnes ilta hämärtävi.




   <