Lukija älköön luulko, että vaimoni unohti ottaa sopivia pukuja mukaansa matkallemme, vaikk'emme matkustaneetkaan Saratogaan tahi Niagaralle. Niin vähiä vaativa kuin nuori puolisoni olikin, oli hänellä toki täysi varustus vuori-matkallemme.

Michelet'in opetuksien mukaan pidin avio-miehen velvollisuutena olla vaimonsa kamari-piikana. Minä laitoin hänen vaatteensa matka-arkkuihimme ja otin ne jällensä ylös niistä. Nöyränä ja suurella kunnioituksella pitelin minä kaikkia näitä omituisia, kummallisia vaatteuksia, joista moni näytti silmissäni selittämättömästi lumotulta.

Tuntuipa oikein kauhealta, kun joku aika sitte luin erään kirjoituksen, jonka muuan hyvin etevä nainen oli kirjoittanut tuon jumalaisen suvun pukujen muuttamisesta.

Löytyy todella niitä, jotka tahtoisivat muuttaa naisien puvut yhtä jokapäiväisiksi ja prosaisiksi kuin meidän, tomun kömpelöin poikain on. Minulle oli toki vaimoni puku joka päivä uusi runo, ja kun minä näin hänen kantavan näitä eri pukuja, sai moni ajatus, joka oli aivoissani piileillyt, äkkiä siivet, aivan samoin kuin hyönteinen levittää hieno-verkkoiset siipensä kovan kuoren alta. Kun Venedig'in maalaus-kokouksissa katselin Paulo Verones'en ja Titian'in maalauksia, nureksin minä aina nykyajan tapaa, joka lähettää miehen ulos elämän merelle, niinkuin mustan venheen, joka on pakoitettu aina kantamaan samaa väriä. Kaikki nämät sametti-puvut, taivaan-kaaren eri väreissä, nämät oivalliset pitsit, nämät kalliit helmet, joita miehet muinoin saivat käyttää pukuinansa, ovat aivan kadonneita, meidän miehien puvuissa ei nyt enää löydy mitään runoutta. Räätäli tekee vaatteemme kaikki toisensa näköisiksi. Vaimoillamme olemme toki vielä tilaisuudessa ihaella tuota vaatteiden vaihettelevaisuutta. Minä mielelläni yhdyn siihen väitteesen, että miehien ihmetys herättää naisissa halun pukeutua komeasti. Se on totta – sen tunnustan kyynel-silmin – että se vilkas mielen-kuvittelu ja runous, joka ilmaantuu naisen puvussa, lumoaa ja miellyttää meitä.

Naisen silmissä ei toisen naisen puku ole yhtä viehättävä, yhtä hurmaava kuin miehien silmissä.

Vaimoni johdon alla opin minä miten nuot utu-pilven kaltaiset vaatteukset ovat käännettävät ja levitettävät, vaikka kyllä monesti sain nuhteitakin kömpelyydestäni. Hänellä oli suuri paljous kirjavia nauhoja, kimelteleviä helmi-koristeita, kolibri-linnun siipiä ja muita koristeita, joista hän otti milloin yhden milloin toisen, ja asetti ne väliin hiuksiinsa, väliin kaulallensa, väliin taas johonkin pukuunsa, ihmetyttävällä taidolla, ja seuraus tuosta oli, ett'ei hän koskaan kahtena päivänä ollut aivan samanlainen. Somasti ja miellyttävästi oli hän aina puettu; se ei maksanut paljon, mutta oli meille aina uutena ilon lähteenä. Hän oli hyvin tyytyväinen, kun minä ensin ihmettelin häntä ja sitte äitini, Polly-täti ja Jaakko-eno kääntelivät ja katselivat häntä joka sivulta, aivan kuin hän olisi ollut joku outo, etelämainen kukka. On vaadittu, että vaimon puvun pitäisi olla hyvin yksinkertaisen ja työn-tekoon soveltuvan; onpa vaadittu, että se olisi tehtävä aivan miehen puvun kaltaiseksi. Mutta jo itse luonto näkyy vaativan, että naisen puku on oleva erillainen kuin miehen, samoin kuin luoja on muodostanut hänen jäsenensä hienoimmiksi ja hänen hiuksensa soreammiksi kuin miehen. Naisen päämaali on korkeampi kuin työn-teko; nainen on luotu elämän sulostuttajaksi, sen lumottareksi, ja siinä on syy, jonka tähden naiset aina ovat huolellisempia pukunsa suhteen kuin miehet.

Epäilemättä ovat monet hurjuudet ja liiallisuudet seurauksena siitä, mutta sitä emme voi auttaa tavan poistamalla, vaan siten, että johdatamme sen paremmalle suunnalle.

Kauniin vaimoni soma puku herätti tässä pienessä seurassamme suurta huomiota, jota vastoin tuskin kukaan olisi häntä ihmetellyt Saratogassa tahi Newport'issa. Hän teki tämän pienen piirimme ihanaksi, melkein loistavaksi, ja ihmettelevät katseet seurasivat häntä kaikkialla.

Vaimollani oli syntyperäinen taipumus pukea itsensä miellyttävästi. Jos hän olisi elänyt Robinpoika Crusoe'n autiolla saarella, jossa hänellä ei olisi ollut muita katsojia, kuin papukaijoja ja marakattia, ja jossa hänellä ei olisi ollut muuta peiliä, kuin kirkas vesilammikko, olisi hän varmaankin pukenut itseänsä huolellisesti, ainoastaan kauneuden-tunteensa kiihoituksesta. Tällä kauneuden-tunteellansa muodosti hän pian äitini kodista pienen edenin.

Äidilläni kyllä myöskin oli taipuvaisuutta kaikkeen siistiin ja somaan, mutta hän oli köyhä papin vaimo, hänen siis täytyi luopua kaikesta koreudesta. Olipa hauskaa nähdä, kun nuot vanhat harmaa-hapsiset naiset, äitini ja tätini, istuivat matka-arkkujen päällä huoneessamme, kuin kaksi kyyhkyistä, sill'aikaa kun nuori vaimoni levitteli heidän eteensä kaikki koristuksensa; he haastelivat silloin niin innokkaasti, että olisi voinut luulla koreuksien olevan elämän pää-maalina.

Joka päivä olimme tilaisuudessa ihmetellä kuinka sopivasti vaimoni oli valinnut jonkun soman kukan pukuunsa. Hän rakasti suuresti kukkia, ja pian olivat kaikki äitini huoneet aivan kuin kasvi-tarhat.

Väliin näin nuoren vaimoni, puettuna puuvillahameesen ja valkoiseen esiliinaan, hääräävän suuressa, valoisassa kyökissä, jossa hän sai opetusta äidiltäni ja tädiltäni emännän-viran salaisuuksissa. Yhdessä neuvoin onnistui näille kolmelle naiselle, suurimmalla huolella ja juhlallisuudella loihtia esiin kummallisia, hyvän makuisia kakkuja ja sylttyjä, joiden valmistaminen oli perhe-salaisuus, joka kulki suvusta sukuun.

Vähitellen sai Evakin tuollaisen perhe-äidin juhlallisen vakavuuden; hänellä oli pitkiä kanssa-puheita äitini ja tätini kanssa kaikenmoisista talouden hoitoon kuuluvista asioista; he näyttivät hänelle kaikki ruoka- ja vaate-kaappien salaisuudet, ja eroittivat liina-vaatteista paraimpia esineitä, joita he lahjoittivat meidän uuteen kotiimme.

Ennenmuinoin olivat kaikki morsiamen liina-vaatteet hänen omia kehräämiänsä ja kutomiansa tahi myös hänen äitinsä tai jonkun muun naispuolisen sukulaisen valmistamia, joten jok'ainoaan lankaan niissä oli yhdistetty joku rakas muisto. Täytyy otaksua, että suloiset unet liikkuivat sen vuoteen ympärillä, jonka valmistamiseen niin moni rakas ja kunnioitettava käsi oli ottanut osaa. Äitini lahja nuorelle vaimolleni oli tuollainen aarre, jossa kullakin palasella on oma historiansa. Tämän silmiliinan oli tuo rakas Annie-täti kehrännyt ja kutonut, nuot tyynyn-päällysteet olivat äitini-äidin työtä. Ne olivat kulkeneet polvesta polveen, ja kun me ne saimme, lehahti niistä vanha satu meitä vastaan, ja me pitelimme niitä kunnioituksella, juuri kuin ne olisivat olleet pyhien jätteitä.

Sitte seurasivat perhe-kirjat, joissa oli sääntöjä ruo'an laittamisessa ja muissa talouden asioissa, joilla myöskin oli oma runollisuutensa. Minä puolestani katselin aina hellyydellä noita kellastuneita vanhoja kirjoja, joihin äitimme ja äiteimme äidit ovat kirjoittaneet kokeistansa, miten elämä on tehtävä mukavaksi ja terveelliseksi. Näiden kirjojen lukeminen herätti sentähden aina muistoja vanhasta koti-elämästä. Tämän arvokkaan, rakkaan kirjan lahjoitti äitini nyt Evalle, joka oitis päätti saman mallin mukaan valmistaa uuden, omista kokeistansa.

Seurauksena kaikesta tästä oli se, että Eva, kun palasimme täältä, luuli olevansa täydellisesti koti-elämän salaisuuksien perillä. Minua kohteli hän aina vähän ylpeästi, kun noista asioista tuli puhe, ja todisti aina, että miehet eivät noista asioista ymmärrä mitään. Eva oli tavallansa aivan kuin äiti minulle.

Äitini ja tätini olivat vakuutetut, että hän hyvin menestyisi uudessa valtakunnassaan. Vaikka hän olikin kaupungin tyttö ja rikkauden ja ylellisyyden hennoiteltu lapsi, huomasivat äitini ja tätini, luonnollisesti, hänessä suurta taitoa talouden hoitamiseen ja kodin sulostuttamiseen. Eva oikein kiihkoisesti halusi päästä Newyorkiin saadaksensa siellä perustaa oman valtakuntansa.

KUUDESVIIDETTÄ LUKU

Kirjeitä Newyorkista.

Tähän aikaan saapui Jim'iltä muuan kirje, joka antaa hyvin selvän kuvauksen hänestä. Sen sisältö oli seuraava:

Rakas veliseni!

Minun pääni kuhisee kuin mehiläispesä. Voi kuinka paljon olen saanut toimeen sitte kun sinä lähdit täältä! Van Arsdel'in perhe on nyt aivan valmis lähtemään matkalle, ja minä olen luonnollisesti auttanut heitä niin paljon kuin olen voinut. Olen ollut tuon jumaloittavan Alice'n juoksupoikana ja palvelijana. Tuo tyttö on kallis helmi! Enpä ole koskaan pitänyt hänestä niin paljon kuin nyt – hän on todella oikein oivallinen. Hän käsittää kaikki asiat ja suhteet niin hiton järkevästi ja säntilleen. Minä oikein kunnioitan häntä – saat olla vakuutettu siitä, ett'ei tässä puheessani ole vähintäkään ilvettä, se on pelkkää totuutta joka sana. He lähtevät kaikki herra van Arsdel'in isän luo kesää viettämään, ja ensi syksynä toivotaan, että herra van Arsdel saapi pienen viran, jonka tuloilla perhe voipi tulla toimeen. Syksyllä vuokraavat he täällä pienen talon itsellensä, ja luulenpa, että he tulevat elämään sangen onnellisina; mutta ajatteles mikä muutos tämä kaikessa tapauksessa on Alice'lle!

Niin, olinpa unhoittaa, nyt minun täytyy kertoa Sinulle, että hiisi taas on ollut liikkeellä. Kun eilen istuin ja kirjoitin niin uutterasti, kuin olisi henkeni ollut kysymyksessä, purjehti arvoisa ystävämme Dacia huoneeseni, kukon-höyhenet hatussa, juhlallisena ja majesteetillisena, kuin tavallisesti. Hän oli taaskin rahoja hankkimassa; mutta tällä kertaa vaati hän minua tilaamaan hänen uutta kirjaansa. Hän ilmoitti, että tämän kirjan tarkoituksena on yhteiskunnan uudestaan synnyttäminen, ja vaati siitä ainoastaan viisi dollaria. Kirjan nimi on:

Yleinen empyreal-harmoniadi joka selvittää ijankaikkisuuden Dual-Triplicat-Conglomerationia.

Katsos, siinä on kirja sinulle!

Dacia oli erittäin miellyttävällä tuulella, vapaa ja ujotoin kuin tavallisesti. Hän ilmoitti minulle, että tuo tuhat-vuotinen valtakunta jo oli lähestymässä, ja huvitti minua kertomalla, miten hän ja hänen vertaisensa aikoivat hallita sitte, kun tuo autuuden aika joutuu.

Nykyään, sanoi hän, ovat nuot omistavaiset asemasanat kaikkein harmittavimmat; hän ja hänen vertaisensa aikovat kokonansa hävittää ne. Tästä-lähin ei pidä enää löytymän mitään sinun tahi minun. Kunkin pitää oitis saada, mitä hän tahtoo, sitä ei kenkään saa estää. Avio-liitto on vanha, kulunut laitos, jäte entisistä sivistymättömistä ajoista. Vast'edes ei pidä löytymän mitään minun, miehien, vaimojen eikä lapsienkaan joukossa. Valtion tulee kasvattaa kaikkia lapsia, aivan samoin kuin nauriita kasvatetaan suurissa kasvihuoneissa, ja ne ovat olevat kaikkien yhteisenä omaisuutena. Rakkaus, niin vakuutti hän, on silloin oleva vapaa kuin ilma, ja kukin saa seurata omaa tahtoansa – oikeus, jonka hän nyt jo sanoi anastaneensa. "Jos näen miehen, joka minua miellyttää", lisäsi hän, "en minä ai'o kysyä papilta enkä muilta lupaa, saanko minä ottaa hänet, tahi en." Tämän hän lausui niin rohkealla katsannolla, että minä melkein vapisin, mutta hän rauhoitti minua sanoilla: "Älä pelkää, sinuun en ole luonut silmiäni. Sinusta en huoli, et sinä kelpaa minulle. Sinulta en tahdo muuta kuin rahaa", ja sitte hän jällensä puheli raha-asioistaan.

Jok'ainoan sanan tässä kirjassa, niin vakuutti hän, on henki kehoittanut häntä kirjoittamaan, kun se tuli hänen päällensä. Kirjan tekijöinä ilmoitti hän Sokrateen, Pauluksen, Ching-Ling'in ja Jim Crow'in olleen, niin että olemme siinä tilaisuudessa verrata eri kirjailijain kykyä eri aikoina. Hän luki minulle kappaleita teoksestaan, joista minä tulin siihen vakuutukseen, että on parasta elää niin kauan kuin mahdollista, jos me tuollaisia kirjoittelemme kuolemamme jälkeen.

Oli todellakin hauskaa kuunnella hänen puhettansa, sillä siinä ei ollut päätä eikä perää. Mutta kun uudestaan nousi kysymys kirjan tilaamisesta ja rahojen hellittämisestä, kävin minäkin jäykemmäksi. Minä sanoin Dacia'lle, että minä olen aivan samasta mielestä kuin hän, mitä noihin omistaviin asema-sanoihin tulee, ja ko'in selvittää, että seurauksena siitä oli se, ett'ei hänellä ole suurempaa oikeutta kirjaan kuin minullakaan, sillä onhan jokaisella ihmisellä yhtäsuuri oikeus totuuteen. Siispä, jos tuossa kirjassa löytyisi jotakin totta, oli se minun yhtä hyvin kuin hänen, ja kun minä tarvitsin viisikon paremmin kuin hän, ehdoittelin, että hän ostaisi kirjan minulta. Hän ei ollut aivan samasta mielestä ja me jouduimme sentähden riitaan, jossa hän antoi suuren paljouden kohteliaita loukkauksia ja solvauksia sadella vasten silmiäni; tämä ei kuitenkaan estänyt minua kiireimmän kautta rientämästä ulos ja kohteliaasti pyytämästä, että hän hyväntahtoisesti sulkisi oven, kun hän on kyllin saarnannut, ja päättänyt lähteä pois.

Eikö hän ole erinomainen ilmiö? Dominus istui komerossaan, ja pahoin pelkään, että Dacia meni hänen luoksensa, sitte kun minä lähdin huoneestani. Kuinka hän pääsi erilleen Dacia'sta, sitä en tiedä, sillä hän ei virka siitä sanaakaan. Dominus tekee työtä varsin kauheasti ja hänen pieni perheensä on mitä miellyttävin. Pienet kissanpojat juoksentelevat ympäri huonetta ja tekevät niin somia hyppyjä kuin keijukaiset, ja usein olen kuullut hänen aivan yksinänsä nauravan niiden somille kujeille. Me olemme käyneet katsomassa kymmenkuntaa taloa ja olemme ilmoittaneet sanomalehdissä, mutta emme ole vielä löytäneet sellaista, kuin Sinä haluat. Joka päivä olemme liikkeessä, löytääksemme sopivan asunnon Sinulle, ja luulenpa varmaan, että piankin löydämme sellaisen, kuin tarvitset.

Heheijaa, Harry! Sinä olet oikein onnettaren kultapoika. Minä kävelen kuni vanha kimo laihalla laitumella, ja katselen aidan yli sinua, joka seisot heinikossa korviasi myöten. Jos kahden henkilön ateria voisi kiehua padassani, niin tekisipä mieleni tehdä pieni ko'e omistavaisten asema-sanain kanssa. Totuuden tunnustaakseni, olen jo aivan kyllästynyt noihin minä ja minun ja tahtoisin mieluummin käyttää me ja meidän – jos vaan uskaltaisin.

Riennä pian tänne, laita majasi täällä ja anna kurjan kuleksijan lämmitellä itseään lietesi luona.

Nöyrin orjasi
Jim.

Bolton'in kirjeellä oli seuraava sisällys:

Rakas Harryni!

Minä lupasin Sinulle perhe-kissan, mutta minä en ai'okaan supistaa lahjaani niin vähään. Pari kissanpojistani ovat niin ylen hauskoja, että ne voisivat saada kuolevan erakonkin hymyilemään. Tuskinpa löytyy kujeellisempia, iloisempia ja vilkkaampia olennoita, jotka ovat lihasta, verestä ja karvaisesta nahasta, kuin nämät kissanpojat. Ken viitsisi maksaa dollarin nähdäksensä yhden ainoan ilveilyksen, kun perhe-kissa vuosittain lahjoittaa meille kahdeksan hauskaa kissanpoikaa? Olenpa vakuutettu, että nämät kaksi kissanpoikaa voisivat parantaa kauheimmankin raskasmielisyyden, ja ajatteles, nämät kumpaisetkin lahjoitan minä Sinulle! Niiden nimet ovat Visky ja Frisky, ja niiden suloutta on kynäni kykenemätöin kuvaamaan.

Emme ole vielä löytäneet sitä taloa, jossa kultaisen ajan paimen-runo on esitettävä. Se on jossakin keijukaisten maailmassa ja ilmaantuu varmaankin eteesi yhtä äkki-arvaamatta, kuin kultaiset linnat muinoin hurskaille ritareille lumotuissa metsissä.

Eilen menin Jim'in kanssa alas höyry-aluksen luo, nähdäksemme neiti van Arsdel'in ja serkkusi lähtevän Europaan. He näkyivät olevan hyvin iloisia ja täynnä rohkeaa luottamusta. Serkkusi kirjoitukset ovat herättäneet suurta huomiota, ja lukeva yleisö haluaa niitä yhä enemmän. Kaikki on siis hyvin täällä. Viivy siellä vaan kuukautesi loppuun, poikaseni, ja nauti niin paljon kuin voit, ennenkuin palaat tähän kauheasti meluavaan Newyorkiin.

Aina olen oma
Boltonisi.

J. K. Sill'aikaa kun minä olen tätä kirjettäni kirjoittanut ovat Visky ja Frisky tanssineet korrekturiarkilla Sinun kertomukseesi "Talvitiehen", niin että se nyt on sangen kurjan näköinen. Vahinkoa ei toki ole tapahtunut, sillä sitä voi vielä lukea aivan hyvin. – Eilen tapasin Hesterman'in, joka kehui erästä kappalettasi "Suuressa kansan-vallassa;" minä käytin oitis tilaisuutta ja kerroin hänelle, että minulla oli ollut onni hankkia Sinut hänen toimeensa ensi vuodeksi. Huomaat siis, että onnesi tähti on ylenemässä. Hesterman maksaa runsaasti kaikille apulaisillensa, ja paikka, joka Sinulla nyt on, on yhtä varma kuin englannin pankki. Tästä huomaat, että Sinulla on hyvä kappale maallista pohja-perustusta jumalaiselle eidyllillesi.

Seuraava kirje oli Alicelta.

Rakas sisareni!

Minä olen vallan uuvuksissa matkaan-valmistuksesta ja monista muista, huolenani olevista toimista. Tiedäthän, että äiti on sangen heikko, ja nyt kun sekä Ida että Sinä olette poissa, olen minä muka vanhin tytär talossa ja täytyy minun sentähden ottaa kaikki huolet hartioilleni. Maria-täti käy meillä jokapäivä, kolkon näköisenä kuin ruumis-vaunu. Luulenpa hänen todellakin noilla alituisilla vaikeroimisillaan enemmän lisäävän äidin surua, kuin lohduttavan häntä. Täti, sen tiedät, on hyvin äreä-luontoinen. Vakuuttamalla vakuuttaa hän aina, että äitimme on ymmärtämätöin, ja että hän on syypää kaikkiin onnettomuuksiin. Kun Maria-täti on päivän meillä, niin voimme olla vakuutetut, että äidillä on iltasella pään-kivistystä. Muutoin olen huomannut itselläni enemmän voimaa, kuin tähän saakka olen voinut aavistaakaan. Minä olen ottanut toimekseni eroittaa myytävät kappaleet niistä, joita talossa tarvitaan, sekä ne esineet, jotka otamme mukaamme maalle, niistä, jotka jätämme tänne Newyorkiin. Kaikissa näissä toimissa on Jim Fellows ollut minulle suurena apuna; hän on sekä hyvä että ymmärtäväinen ystävä. Isällä on täysi työ omien asioittensa järjestämisessä, senpätähden emme tahdo vaivata häntä, ainakaan sellaisella, jota me itse voimme toimittaa. Jim auttaa meitä oikein veljellisesti; hän on hankkinut talletuspaikan tavaroillemme, hän hankki miehen, joka vie ne sinne hevosella, hän on myöskin auttanut minua arkkujen pakkaamisessa. Senpätähden täytyikin minun lopulta sanoa hänelle, ett'ei hän saa uhrata meille sitä aikaa, jonka hän tarvitsee omaa itseänsä varten. Muutoin on kaikkein näitten tehtäväin kestäessä naurettu ja ilveilty, niin että on samalla ollut hyvin hauskaakin; tämä tietysti ei ole ollut Maria-tädin mieleen, sillä hän yhä tahtoo, että meillä vallitseisi sellainen mieli-ala, kuin jos löytyisi ruumis talossa.

Jim-veitikka matkii yhä tätiä, ja vaikka minä torun häntä siitä, niin onpa tuo hänen ivansa, näin meidän kesken puhuen, Eva, mitä naurettavinta. Hän käy, hän silmäilee ympärillensä, hän puhuu, juurikuin täti, ja kun joku meistä toruu häntä siitä, niin sanoo hän: "Kuinka? Mitä te nyt taas torutte! Enhän minä edes ajatellutkaan häntä, jota tarkoitatte!" Hän on aika veitikka, eikä häntä saa paranemaan; mutta enpä todellakaan tiedä, miten olisimme tulleet toimeen hänen avuttansa.

Sofie Elmore kävi tuonoin meillä ja kertoi naimisestaan Sydney'n kanssa. Hän tuottaa Parisista hääpukunsa. Häät pidetään lokakuussa, ja sitte tekevät he huvimatkan Europaan. Oi, olisitpa nähnyt Maria-tädin otsaa, kuinka synkeä se oli, kun Sofie jutteli tästä! Jos tuo onni olisi tapahtunut jollekin muulle kuin Elmore'n perheelle, olisi täti kentiesi voinut sitä kärsiä, mutta Elmore't ovat aina olleet raiskoja hänen silmissään. Muutoin puhelee täti meistä, kuin kokonaan perikatoon joutuneista, josta syystä minä tuonoin sanoin hänelle huomanneeni perikadon raunioita mukavimmiksi ja paremmiksi, kuin alussa luulinkaan, ja tätä sanoessani katsahti täti minuun, kuin kadotettuun syntiseen, huokasi raskaasti, eikä puhunut sanaakaan. Tätiparka! Minun ei pitäisi oikeastaan nauraman, mutta hän ärsyttelee minua noilla voivotuksillaan niin, että minun tekee todellakin mieli kostaa häntä pienellä naurun-myhäyksellä.

Joku päivä sitte kertoi Jim minulle eräästä kartanosta, jota hän oli käynyt katsomassa teidän asunnoksenne. Maria-täti kuunteli puhetta juhlallisen totisena ja virkki tuosta viimein: "Sillä kadulla ei luonnollisesti kenkään saata asua. Eva varmaankin pyörtyisi pelkästä ajatuksestakin jo; koko siinä kaupungin-osassa ei asu yhtäkään hienoa perhettä."

Minä puolestani arvelin siihen, ett'et Sinä huoli asua muodinmukaisessa kaupungin-osassa, mutta silloin katsahti täti minuun sangen tuimasti ja lausui: "Minä toivon, ett'en tarvitse nähdä Evan asuvan siellä; sen kadun varrella ei asu muita, kuin halpaa kansaa." Ajattelepas vaan, Eva! jos sinä joutuisit asumaan sellaisen kadun varrella, jossa asuu ainoastaan halpaa kansaa? Eikö se olisi hirveätä! Enempää en nyt tällä kertaa, lemmikkini, jaksa kirjoittaa; käteni ovat vielä tomussa päivän töistä, ja tätä kirjettä kirjoitan erään laatikon päällä, odottaessani tavaran-kantajia. Me voimme kaikki hyvin, ja mitä siskoihin tulee, niin ovat he niin sieviä ja avuliaita, kuin tytöt suinkin saattavat olla. Äiti sanoo nyt vasta tuntevansa minkä ilon lapset voivat vanhemmillensa tuottaa.

Jumala siunatkoon Sinua, rakas Eva! Voi hyvin!

Sinun hellä. Alice'si.