Ehtoollinen
Tässä kohdassa näet tietäjä keskeytti Zarathustran ja hänen vieraittensa tervehdyksen: hän tunkeutui esiin niinkuin se, jolla ei ole hukata yhtään aikaa, tarttui Zarathustran käteen ja huusi: "Mutta Zarathustra!
"Yksi on välttämättömämpi kuin toinen, niin sinä puhut itse: niinpä yksi on minulle nyt välttämättömämpi kuin mikään muu.
"Yksi sana ajallaan: etkö sinä ole kutsunut minua aterialle? Ja täällä on monta, jotka ovat tulleet pitkiä matkoja. Ethän toki tahdo ravita meitä sanoilla?
"Minun mielestäni te olette myös ajatelleet kaikki liian paljon kuoliaaksipaleltumista, hukkumista, tukehtumista ja muita hengenvaarallisia asioita: mutta kukaan ei ole ajatellut sitä, mikä minua uhkaa, nimittäin nälkäännääntyminen." – (Näin puhui tietäjä; mutta kun Zarathustran eläimet kuulivat nämä sanat, juoksivat ne kauhusta tiehensä. Sillä ne näkivät, että minkä olivat tuoneetkin kotia päivällä, ei se riittäisi täyttämään tätä yhtä ainoaa tietäjää.)
" – Sekä janoonnääntyminen, jatkoi tietäjä. Ja vaikkakin minä kuulen veden loiskivan täällä, viisauden puheen lailla, nimittäin rikkaasti ja väsymättä: minä – tahdon viiniä!
"Ei jokainen ole syntynyt Zarathustran lailla vedenjuojaksi. Vesi ei kelpaa myöskään väsyneille ja kuihtuneille: meille on viini soveliasta, – se vasta antaa äkillisen elpymisen ja terveyden silmänräpäyksessä."
Tässä tilaisuudessa, kun tietäjä pyysi viiniä, tapahtui, että vasemmanpuolinen kuningaskin, tuo vaitelias, puhkesi kerran puhumaan. "Viinistä, puhui hän, pidimme me huolen, minä ja veljeni, oikeanpuolinen kuningas: meillä on viiniä kylliksi, – kokonainen aasi täynnä. Niin ei puutu muuta kuin leipää."
"Leipää? vastasi Zarathustra ja nauroi. Juuri leipää vain ei erakoilla ole. Mutta ihminen ei elä yksin leivästä, vaan myöskin hyvien lampaiden lihasta, joita minulla on kaksi:
" – ne ovat kiireellisesti teurastettavat ja höystettävät salvia-yrtillä, valmistettavat, niin minä tahdon. Ei myöskään puutu juuria ja hedelmiä, kyllin hyviä itse herkuttelijoille ja nirsoille; ei myöskään pähkinöitä ja muita arvoituksia särjettäväksi.
"Näin me tahdomme nopeasti valmistaa hyvän aterian. Mutta ken tahtoo yhtyä aterialle, hänen täytyy myös ryhtyä työhön, kuninkaittenkin. Zarathustran tykönä voi kuningaskin olla kokki."
Tähän ehdotukseen olivat kaikki tyytyväisiä: paitsi että vapaaehtoinen kerjäläinen vastusti lihaa ja viiniä ja höysteitä.
"Katsokaa tuota mässääjää Zarathustraa! sanoi hän leikillisesti: lähdetäänkö luoliin ja korkeille vuorille sitä varten, että valmistetaan tällaisia aterioita?
"Nyt minä tosiaan ymmärrän, mitä hän kerran opetti meille: 'Ylistetty olkoon pieni köyhyys!' ja miksi hän tahtoo poistaa kerjäläiset."
"Ole hyvällä mielellä, vastasi Zarathustra hänelle, niinkuin minäkin olen. Pysy tavoissasi, sinä verraton, jyrsi jyviäsi, juo vettäsi, ylistä ruokiasi: kunhan se vain tekee sinut iloiseksi!
"Minä olen laki vain omilleni, minä en ole laki kaikille. Mutta ken minulle kuuluu, hän olkoon vahva luiltaan, myöskin kevyt jaloiltaan – iloinen sekä sodassa että juhlassa, ei mikään synkkänaama, ei haave-hanno, valmis vaikeimpaan kuin juhlaan, terve ja eheä.
"Parhain kuuluu minun omilleni ja minulle; ja jollei meille sitä anneta, niin me otamme sen: – parhaimman ravinnon, puhtaamman taivaan, väkevimmät ajatukset, kauneimmat naiset!" – Näin puhui Zarathustra; mutta oikeanpuolinen kuningas vastasi: "Kummallista! Onko milloinkaan ennen kuultu niin älykkäitä sanoja viisaan suusta?
"Ja totisesti, kummallisinta viisaassa on se, jos hän kaikkeen muuhunkin on vielä älykäs eikä mikään aasi."
Näin puhui oikeanpuolinen kuningas ja ihmetteli; mutta aasi sanoi hänen puheeseensa pahansisuisesti J-A-A. Mutta tämä oli sen pitkän aterian alku, jota aikakirjoissa "Ehtoolliseksi" kutsutaan. Sen kestäessä ei puhuttu mistään muusta kuin korkeammasta ihmisestä.
Korkeammasta ihmisestä
1
Kun minä ensikerran tulin ihmisten tykö, silloin minä tein erakko-hulluuden, tuon suuren hulluuden: minä asetuin turulle.
Ja kun minä puhuin kaikille, niin en puhunut kenellekään. Mutta ehtoolla oli nuorallatanssija ja ruumis minun tovereitani; ja minä itse melkein ruumis.
Mutta uuden aamun mukana tuli uusi totuus minulle: silloin minä opin puhumaan: "Mitä kuuluvat minuun turku ja roskaväki ja roskaväen-melu ja pitkät roskaväenkorvat!"
Te korkeammat ihmiset, oppikaa tämä minulta: turulla ei kukaan usko korkeampiin ihmisiin. Ja jos tahdotte puhua siellä, no niin! Mutta roskaväki vilkuttaa silmiään: "me olemme kaikki yhtäläisiä."
"Te korkeammat ihmiset, – niin vilkuttaa roskaväki silmiään ei ole olemassa mitään korkeampia ihmisiä, me olemme kaikki yhtäläisiä, ihminen kuin ihminen, jumalan edessä – me kaikki olemme yhtäläisiä!"
Jumalan edessä! – Mutta nyt tämä jumala on kuollut. Mutta roskaväen edessä me emme tahdo olla yhtäläisiä. Te korkeammat ihmiset, menkää pois turulta!
2
Jumalan edessä! – Mutta nyt tämä jumala on kuollut! Te korkeammat ihmiset, tämä jumala oli teidän suurin vaaranne.
Vasta sitten kuin hän vaipui hautaan olette te jälleen ylösnousseet. Nyt vasta tulee suuri keskipäivä, nyt vasta tulee korkeampi ihminen – herraksi!
Ymmärsittekö te tämän sanan, oi veljeni? Te peljästytte: pyörryttääkö teidän sydäntänne? Ammoittaako tässä pohjattomuus teitä vastaan? Haukkuuko helvetinkoira teille täällä?
No niin! Hyvä! Te korkeammat ihmiset. Nyt vasta makaa ihmistulevaisuuden vuori synnytystuskissaan. Jumala kuoli: nyt me tahdomme, – että yli-ihminen eläisi.
3
Surullisimmat kysyvät tänään: "kuinka on ihminen säilyvä?" Mutta Zarathustra kysyy ainoana ja ensimäisenä: "kuinka on ihminen voitettava?"
Yli-ihminen on minun sydämelläni, hän on minun ensimäiseni ja ainoani – eikä ihminen: ei lähimmäinen, ei köyhin, ei enimmän kärsivä, ei parhain. – Oi veljeni, mitä minä ihmisessä voin rakastaa, on se että hän on ylimeno ja meno perikatoon. Ja myöskin teissä on paljon, mikä saa minut rakastamaan ja toivomaan.
Että te halveksuitte, te korkeammat ihmiset, se saa minut toivomaan.
Suuret halveksivaiset näet ovat suuria kunnioittajia.
Että te olitte epätoivoissanne, siinä on paljon kunnioitettavaa.
Sillä te ette oppineet alistumaan, te ette oppineet pieniä viisauksia.
Tänään näet tulivat pienet ihmiset herroiksi: he saarnaavat kaikki alistumista ja häveliäisyyttä ja viisautta ja ahkeruutta ja lukuunottamista ja pienien hyveiden pitkää körököröä.
Mikä naistenlajia on, mikä orjienlajista polveutuu ja varsinkin roskaväki-sotku: se tahtoo nyt tulla kaiken ihmistulevaisuuden herraksi – oi iljetys! iljetys! iljetys!
Se kysyy ja kysyy eikä väsy: "kuinka on ihminen säilyttävä itsensä, parhaiten, kauimmin, mukavimmin?" Siten – he ovat tämänpäivän herroja.
Nämä tämänpäivän herrat voittakaa, oi veljeni, – nämä pienet ihmiset: he ovat yli-ihmisen suurin vaara!
Voittakaa, te korkeammat ihmiset, pienet hyveet, pienet viisaudet, hiekkajyvä-lukuunottamiset, muurahaisrikkarihkama, viheliäinen tyytyväisyys, "useimpien onni" – !
Ja ennemmin tulkaa epätoivoon kuin alistutte. Ja, totisesti, minä rakastan teitä senvuoksi, että te ette ymmärrä elää tänään, te korkeammat ihmiset! Sillä niin te elätte parhaimmin!
4
Onko teillä rohkeutta, oi veljeni? Oletteko te uskaliaita? Ei rohkeutta katselijain edessä, vaan erakko- ja kotkarohkeutta, jota näkemässä ei enää ole edes jumalatakaan!
Kylmiä sieluja, muuleja, sokeita, juopuneita, niitä minä en kutsu uskaliaiksi. Uskallusta on sillä, ken tuntee pelon, mutta myös masentaa pelon: ken kuilun näkee, mutta ylpeydellä.
Ken kuilun näkee, mutta kotkan-silmin, – ken kotkankynsin koppoo kuilun: hänellä on rohkeutta. —
5
"Ihminen on paha" – niin puhuivat kaikki viisaimmat minulle lohdutukseksi. Ah, kunhan se vain vielä tänäänkin on totta! Sillä paha on ihmisen parhain voima.
"Ihmisen täytyy tulla paremmaksi ja pahemmaksi" – niin minä opetan.
Pahin on välttämätön yli-ihmisen parhaimpaan.
Saattoi olla hyvä tuolle pienten ihmisten saarnaajalle, että hän kärsi ja kantoi ihmisen synnin. Mutta minä iloitsen suuresta synnistä suurena lohdutuksenani.
Mutta tällainen ei ole sanottu pitkiä korvia varten. Jokainen sana ei kuulu myöskään jokaisen suuhun. Ne ovat hienoja kaukaisia asioita: niitä älkööt lampaankynnet tavoittako!
6
Te korkeammat ihmiset, luuletteko, että minä olen tullut hyvittämään sen, minkä te teitte huonosti?
Tai että minä täst'edes olen valmistava mukavamman vuoteen teille, kärsiväisille? Tai näytän teille, te epävakaiset, harhaankiivenneet uusia helpompia polkuja?
Ei! Ei! Kolmasti ei! Yhä enemmän, yhä parempia teidän lajistanne on käyvä perikatoon, – sillä teidän on kokeminen yhä pahempaa ja kovempaa. Niin vain – niin vain kasvaa ihminen siihen korkeuteen, missä salama osuu häneen ja murtaa hänet: kyllin korkeiksi salamaa varten.
Vähään, pitkään, kaukaisimpaan, tähtää minun mieleni ja minun kaipuuni: mitä minuun koskisi teidän pieni, nuori, lyhyt kurjuutenne!
Te ette kärsi kylliksi vielä! Sillä te kärsitte itsestänne, te ette kärsineet vielä ihmisestä. Te valhettelisitte, jos sanoisitte toisin! Te kaikki, te ette ole kärsineet, mitä minä kärsin. —
7
Minulle ei ole kylliksi, että salama ei enää vahingoita. Pois minä en tahdo johdattaa sitä: sen on oppiminen – tekemään työtä minun hyväkseni. – Minun viisauteni on kokoontunut jo kauan kuin pilvi, se käy hiljaisemmaksi ja pimeämmäksi. Niin tekee jokainen viisaus, joka kerran on synnyttävä salamoita. – Näille tämänpäivän ihmisille minä en tahdo olla valo, en heidän valoksi kutsumansa. Heidät – minä tahdon sokaista: viisauteni salama! puhkaise heidän silmänsä!
8
Älkää tahtoko mitään yli kykynne: on olemassa katala vääryys niissä, jotka tahtovat yli kykynsä.
Varsinkin, jos he tahtovat suuria asioita! Sillä he herättävät epäluuloa suuria asioita kohtaan, nämä hienot väärentäjät ja näyttelijät! – kunnes viimein tulevat vääriksi itselleen, kierosilmäisiksi, maalipeittoisiksi madonreijiksi, verhotuiksi väkevien sanojen, näytekilpi-hyveitten, loistavien valhekiiltotekojen kaapuun.
Kavahtakaa tässä visusti, te korkeammat ihmiset! Sillä tänään ei minulle ole mikään kallisarvoisempaa ja harvinaisempaa kuin rehellisyys.
Eikö tämä tämäpäivä ole roskaväen. Mutta roskaväki ei tiedä itse, mikä on suurta ja pientä, mikä suoraa ja rehellistä: se on viattoman kiero, se valhettelee alati.
9
Epäilkää tänään hyvällä epäluulolla, te korkeammat ihmiset, te uskaliaat! Te avosydämiset! Ja pitäkää perusteenne salaisina! Tämä tänään on näet roskaväen.
Mitä roskaväki ilman perusteita kerran oppi uskomaan, ken voisi sen perusteilla siltä – kukistaa kumoon?
Turulla saadaan uskomaan eleillä. Mutta perusteet tekevät roskaväen epäileväksi.
Ja jos kerran jokin totuus pääsisi voittoon, niin kysykää itseltänne hyvällä epäluulolla: "mikä väkevä eksytys on taistellut sen puolesta?"
Kavahtakaa itsenne myöskin oppineista! He vihaavat teitä: sillä he ovat hedelmättömiä! Heillä on kylmät kuivuneet silmät, heidän edessään on jokainen lintu höyhennetty.
Sellaiset pöyhkeilevät sillä, että eivät valhettele: mutta kykenemättömyys valheeseen ei ole vielä läheskään rakkautta totuuteen. Kavahtakaa!
Vapaus kuumeesta ei ole vielä läheskään tietoa! Paleltuneita henkiä minä en usko. Ken ei osaa valhetella, hän ei tiedä, mitä totuus on.
10
Jos te tahdotte korkealle, niin käyttäkää omia jalkojanne! Älkää antako kantaa itseänne ylös, älkää istuko vieraille selille ja vieraille päille!
Mutta sinä nouset hevosen selkään? Sinä ratsastat nyt ripeästi ylös päämaaliisi! Mutta sinun rampa jalkasi istuu myös mukana hevosen selässä!
Kun sinä olet päämaalissasi, kun sinä hyppäät hevosesi selästä: kukkulallasi juuri, korkeampi ihminen, olet sinä kompastuva!
11
Te luovat, te korkeammat ihmiset! Raskas on vain omasta lapsestaan.
Älkää antako itsellenne mitään sanella, vakuuttaa! Ken sitten on teidän lähimmäisenne? Ja jos te toimittekin "lähimmäisen hyväksi", – niin te ette kuitenkaan luo hänen hyväkseen!
Jättäkää pois tuo "hyväksi", te luovat: teidän hyveenne juuri tahtoo, että te ette tee mitään "hyväksi" ja "tähden" ja "koska". Näiltä vääriltä pieniltä sanoilta on teidän tukittava korvanne.
"Lähimmäisen hyväksi" on vain pienten ihmisten hyvettä: siellä sanotaan "yksi yhtä hyvä kuin toinen" ja "käsi toisensa pesee": – heillä ei ole oikeutta eikä voimaa teidän omanvoitonpyyntiinne!
Teidän omanvoitonpyynnissänne, te luovat, on kohtuakantavaisen varovaisuutta ja huolenpitoa! Mitä yksikään ei vielä silmin nähnyt, hedelmää: sitä varjelee ja säästää ja ravitsee teidän koko rakkautenne.
Missä teidän koko rakkautenne on, teidän lapsessanne, siellä on myöskin teidän koko hyveenne! Teidän työnne, teidän tahtonne on teidän "lähimmäisenne": älkää antako uskotella itsellenne mitään vääriä arvoja!
12
Te luovat, te korkeammat ihmiset! Kenen synnyttää täytyy, hän on sairas; mutta ken on synnyttänyt, hän on saastainen.
Kysykää naisilta: ei synnytetä siksi, että se on huvitusta. Tuska saa kanat ja runoilijat kaakottamaan.
Te luovat, teissä on paljon saastaista. Se johtuu siitä, että teidän täytyi olla äitejä.
Uusi lapsi: oi kuinka paljon uutta likaa tuli myöskin maailmaan! Käykää syrjään! Ja ken on synnyttänyt, hänen tulee huuhtoa sielunsa puhtaaksi!
13
Älkää olko siveellisiä yli voimienne! Ja älkää tahtoko itseltänne mitään vastoin todennäköisyyttä!
Kulkekaa niitä jälkiä, joita teidän isienne hyve jo kulki! Kuinka te tahtoisitte nousta korkealle, ellei teidän isienne tahto nouse teidän kanssanne?
Mutta ken tahtoo olla esikoinen, hän katsokoon että hänestä ei tule myöskin viimeinen! Ja missä teidän isienne paheet ovat, siinä teidän ei tule tahtoa merkitä pyhimystä!
Kenen isät rakastivat naisia ja väkeviä viinejä ja villisikoja: mitä se olisi, jos hän tahtoisi itseltään siveyttä?
Narriutta se olisi! Paljolta, totisesti, se tuntuu minusta moiselle, jos hän on yhden tai kahden tai kolmen vaimon mies.
Ja jos hän perustaisi luostareita ja kirjoittaisi oven yläpuolelle: "tie pyhimykseen", – minä sanoisin kuitenkin: mihin! se on uusi narrius!
Hän perusti itselleen pakko- ja pakohuoneen: olkoon onneksi! Mutta minä en usko siihen.
Yksinäisyydessä kasvaa se, minkä siihen vie mukanaan, myöskin sisäinen elukka. Senvuoksi yksinäisyys vieroittaa monta.
Oliko olemassa tähän saakka mitään likaisempaa maan päällä kuin erämaan-pyhimys? Heidän vaiheillansa ei ollut ainoastaan perkele valloillaan – vaan myöskin sika.
14
Arkoja, häveliäitä, kömpelöjä, tiikerin kaltaisia, jolta hyppy epäonnistui: niin, te korkeammat ihmiset, minä näin teidän usein hiipivän syrjään. Yksi heitto epäonnistui teiltä.
Mutta, te arvanpelaajat, mitä siitä! Te ette oppineet pelaamaan ja pilkkaamaan, niinkuin täytyy pelata ja pilkata! Emmekö me istu suuren pilkka- ja pelipöydän ääressä?
Ja jos teiltä jotakin suurta epäonnistui, niin oletteko itse senvuoksi epäonnistuneita? Ja jos itse epäonnistuitte, epäonnistuiko senvuoksi – ihminen? Mutta jos ihminen epäonnistui: – hyvä! Niinpä ylös!
15
Mitä korkeampi lajiltaan, sitä harvemmin asia onnistuu. Te korkeammat ihmiset täällä, ettekö te kaikki ole epäonnistuneita?
Olkaa hyvässä turvassa, mitä siitä! Kuinka paljon vielä on mahdollista! Oppikaa nauramaan omaa itseänne, niinkuin nauraa täytyy!
Mitä ihmettelemistä onkaan, että te epäonnistuitte ja onnistuitte puoliksi, te puoliksi-murtuneet! Eikö teissä ahdista ja paina – ihmisen tulevaisuus?
Ihmisen kaukaisin, syvin, tähtikorkein, hänen suunnaton voimansa: eikö tämä kaikki kuohu sekaisin teidän maljassanne?
Mitä ihmettelemistä, että moni malja murtuu! Oppikaa nauramaan itseänne, niinkuin nauraa täytyy! Te korkeammat ihmiset, oi kuinka paljon on vielä mahdollista!
Ja totisesti, kuinka paljon jo on onnistunut! Kuinka rikas tämä maa on pienistä hyvistä täydellisistä olioista, hyvin onnistuneista!
Asettakaa pieniä hyviä täydellisiä olioita ympärillenne, te korkeammat ihmiset! Niiden kultainen kypsyys parantaa sydämen. Täydellinen opettaa toivoa.
16
Mikä oli tähän saakka suurin synti maanpäällä? Eikö se ollut sen sana, joka sanoi: "Voi niitä, jotka täällä nauravat!"
Eikö hän itse löytänyt mitään syytä nauruun maan päällä? Niinpä hän etsi vain huonoa. Lapsi löytää täällä vielä syitä.
Hän – ei rakastanut kylliksi: muutoin hän olisi rakastanut myöskin meitä, nauravia! Mutta hän vihasi ja pilkkasi meitä, ulvomisen ja hammastenkiristyksen hän lupasi meille.
Täytyykö sitten heti kirota, missä ei rakasta? Se tuntuu minusta huonolta maulta. Mutta niin teki hän, tämä ehdoton. Hän tuli roskaväestä.
Ja itse hän vain ei rakastanut kylliksi: muutoin hän olisi vähemmin suuttunut siitä, että häntä ei rakastettu. Kaikki suuri rakkaus ei tahdo rakkautta: – se tahtoo enemmän.
Karttakaa kaikkia tuollaisia ehdottomia! Se on viheliäistä sairasta lajia, roskaväen-lajia: he katsovat karsaasti tätä elämää, heillä on paha katse tätä maata kohtaan.
Karttakaa kaikkia tuollaisia ehdottomia! Heillä on raskaat jalat ja helteiset sydämet: – he eivät osaa tanssia. Kuinka voisi maa olla sellaisille kevyt!
17
Käyrinä tulevat kaikki hyvät oliot lähelle päämaaliaan. Kissojen lailla ne köyristeleivät, ne kehräävät sisällisesti läheisestä onnestaan, – kaikki hyvät oliot nauravat.
Käynti ilmaisee, ken kulkee jo omaa rataansa: katsokaa minun käyntiäni! Mutta ken tulee lähelle päämaaliansa, hän tanssii.
Ja, totisesti, kuvapatsaaksi minä en tullut, vielä minä en seiso tuolla, jäykkänä, tylsänä, kivettyneenä, pilarina; minä rakastan nopeata juoksua.
Ja jos maan päällä on vielä rämettä ja sankkaa murhetta: kenellä kevyet jalat on, hän juoksee yli liejunkin ja tanssii kuin puhdistetulla jäällä.
Ylentäkää sydämenne, veljeni, korkealle! korkeammalle! Älkää myöskään unhoittako jalkoja! Ylentäkää myöskin jalkanne, te hyvät tanssijat, ja vielä paremmin: seisokaa myöskin päälaellanne!
18
Nauravaisen kruunu, tämä ruususeppel-kruunu: minä kruunasin itse itseni tällä kruunulla, minä itse julistin pyhäksi nauruni. Ketään muuta minä en huomannut tänään kyllin vahvaksi siihen.
Zarathustra tanssija, Zarathustra kevyt, joka siivin viittoo, lentoonvalmis, kaikkia lintuja luokseviittova, altis ja valmis, autuaan-kevytmielinen.
Zarathustra tottapuhuvainen, Zarathustra tottanauravainen, ei mikään maltiton, ei mikään ehdoton, sellainen, joka rakastaa hyppyjä ja syrjähyppyjä; minä itse kruunasin itseni tällä kruunulla!
19
Ylentäkää sydämenne, veljeni, korkealle! korkeammalle! Älkää unhoittako myöskään jalkoja! Ylentäkää myöskin jalkanne, te hyvät tanssijat, ja vielä paremmin: seisokaa myöskin päälaellanne!
Myöskin onnessa on raskaita eläimiä, on kämpäjalkoja alun alusta saakka. Kummallisesti ne ahkeroivat, elefantin lailla, joka koettaa seisoa päälaellaan.
Mutta parempi on olla narrimainen onnesta kuin narrimainen onnettomuudesta, parempi tanssia kömpelösti kuin käydä rammasti. Niinpä oppikaa minusta minun viisauteni: huonoimmallakin oliolla on kaksi hyvää nurjaapuolta, – huonoimmallakin olioilla on hyvät tanssijalat; niinpä oppikaa, te korkeammat ihmiset, asettamaan itsenne oikeille jaloille!
Niinpä unhoittakaa murhe-huohottaminen ja kaikki roskaväkisurumielisyys! Oi kuinka surullisilta minusta tuntuvat tänään roskaväen ilveilijätkin! Mutta tämä tänään on roskaväen.
20
Tehkää niinkuin tuuli, kun se syöksyy vuoriluolistaan: oman pillinsä mukaan se tahtoo tanssia, meret vapisevat ja hyppivät sen askelten alla.
Ken aaseille antaa siivet, ken naarasjalopeuroja lypsää, ylistetty olkoon tämä hyvä kahlehtimaton henki, joka käy kuin myrskytuuli yli kaiken tämänpäiväisen ja kaiken roskaväen, – joka on vihamielinen orjantappura- ja takkiaispäitä ja kaikkia kuihtuneita lehtiä ja rikkaruohoja kohtaan: ylistetty olkoon tämä kesytön hyvä vapaa myrskyhenki, joka tanssii rämeiden ja murheiden päällä kuin nurminiityillä!
Joka vihaa roskaväki-kalvetuskoiria ja kaikkia epäonnistuneita synkkiä sikiöitä: ylistetty olkoon tämä kaikkien vapaiden henkien henki, naurava myrsky, joka puhaltaa pölyä kaikkien mustastinäkevien, paiseellisten silmille!
Te korkeammat ihmiset, teidän huonoimpanne on: kaikki te ette oppineet tanssimaan, niinkuin tanssia täytyy, – tanssia itsenne ylitse! Mitä siitä, että te epäonnistuitte!
Kuinka paljon on vielä mahdollista! Niinpä oppikaa nauramaan itsenne ylitse! Ylentäkää sydämenne, te hyvät tanssijat, korkealle! korkeammalle! Älkää unhoittako myöskään hyvää naurua!
Nauravaisen kruunun, tämän ruususeppelkruunun: teille, veljeni, minä viskaan tämän kruunun! Naurun minä julistin pyhäksi; te korkeammat ihmiset, oppikaa – nauramaan!