Seitsemäs kohtaus.
Purdovar. Margiana.
Margiana (nyästen ruhtinasta). Hyvä ruhtinas, armollinen herra, herätkää, minua vapisuttaa, sallikaa minun…
Purdovar. Ken te olette ja mitä tahdotte?
Margiana. Ettekös te minua tunne? Teidän ystävänne vaimoa, Margianaa, majatalonne emäntää?
Purdovar. Puhukaa, mitä teillä on sanomista?
Margiana. Minulla on hyvin tärkeä asia, … minua vapisuttaa sitä ilmoittaessa, … ruhtinas! teidän isänne on meillä.
Purdovar. Mitä kaikkia? Suuri Jumala!
Margiana (itkein). Ja hän on tullut leskeksi, teidän äiti on kuollut ja haudattu.
Purdovar. Rakas äitini, ah!
Margiana. Ja se isä parka on kauheassa tuskassa teistä, hän pelkää teidän hengen olevan vaarassa, hän uhkaa mennä keisariin ja ilmoittaa ken hän on, ja ken te olette, ja mieheni sanoi, että sellainen ilmoitus teille tuottaa kuoleman. Hyvä ruhtinas, pelastakaa häntä, hän pyysi teiltä yhden sanan, teidän nimenne vaan … se hänelle tuottaa levon, hän siitä ymmärtää, että te olette elossa.
Purdovar. Isäni täällä ja äitini kuollut, mitä kummaa te sanotte, se ei ole mahdollista!
Margiana. Minä en tahdo tulla autuaksi, jos se ei ole totta.
Purdovar. Isä parka! Äiti raukka!
Margiana. Joutukaa nyt, ruhtinas! aika kiirehtää, teidän isä voisi mennä keisariin; kirjoittakaa. (Ottaa taulun ja tarjoo sen ruhtinalle.)
Purdovar. Antakaa se tänne, minä kirjoitan. (Peräytyy äkkiä ja katsoo häntä silmiin.) Mutta Margiana! Sinulla on tytär, joka palvelee Selimaa? ja niin se on, sinun miehesi sen on sanonut.
Margiana. Ja jos se niin olisi, mitä se tähän koskee, mutta miten te nyt siihen tulette?
Purdovar. Mene nyt kotiisi, Margiana, ja sano paljon terveisiä sinne.
Isäni olkoon huoletta, ja sanokoon keisarille, mitä tahtoo.
Margiana. Ja te etten kirjoita ne pari sanaa?
Purdovar. Ei ystäväni, minä en kirjoita … te saatte huomenna kuulla minun nimeni … mutta ystäväni vaimo ei olis tarvinnut tulla minua pettämään.
Margiana. Minä teitä pettämään? (Itsekseen) Adelina tulkoon itse.
(Ruhtinalle) Olkoon teidän tahtonne, ruhtinas. Isällenne minä sanon sen kun pyysitte. (Mennessään) Adelina on valveilla ja tämä ei makaa.
(Menee.)
Kahdeksas kohtaus.
Purdovar. Kirina.
Kirina. Minä olen ruhtinattaren orja ja tuon teille hyviä sanomia.
Purdovar. Viimenki, se on hyvin iloista kuulla.
Kirina. Teille menestyi, mikä ei kellenkään muille, te liikutitte viimenki sen kovan sydämmen. Hän kieltää sitä vielä, mutta totuus näkyy jo kaikesta. Minä annan henkeni pantiksi, että hän teitä rakastaa.
Purdovar. Se on hyvä, minä uskon sinun sanasi, mutta sitte?
Kirina. Ah ruhtinas, tietkää, se onneton on nyt kauheassa tuskassa, hän katuu koko työtänsä, ja itkee ja voivottelee kuin lapsi, hän ei tiedä miten päästä siitä häpeästä, mikä häntä huomenna odottaa. Minä annan henkeni, jos se ei ole totta, mitä teille sanon!
Purdovar. Sinä annat liian usein henkesi, sinä voit sitä säästää ja sanoa ruhtinattarellesi, että tässä asiassa hänen on helppo voittaa. Lohduttakoon sitä onnetonta se, joka häntä rakastaa, niin se korottaa hänen kunnian enemmän kun se liika ymmärrys. Vain sitäkö sinä tahdoit ilmoittaa?
Kirina. Ruhtinas, se ei ole sillä tehty. Teidän pitää vähän kärsiä meidän heikkouksia.
Purdovar. Puhelkaa.
Kirina. Ruhtinatar lähetti minun teitä rukoilemaan: virkkakaa hänelle ne nimet ja luottakaa hänen rakkauteensa. Hän ei tahdo enää muuta kun diivanissa pelastaa kunniansa ja sitte viskautua teidän kaulaan, päättäkää nyt ruhtinas, te ette sillä enää mitään kadota, vaan voitatte häneltä sydämmellisen kiitoksen, hän ei tule silloin väkisen, mutta rakkaudesta teidän syliinne.
Purdovar. Mutta hyvä tyttö, sinä unhotit lopun.
Kirina. Minkä lopun?
Purdovar. Minä annan henkeni, jos se ei ole totta.
Kirina. Herra Jumala! Te luulette minun valhelleen?
Purdovar. Minä sen luulen, enkä koskaan suostu teidän pyyntöön. Sano hänelle, että minä sen teen rakkaudesta.
Kirina. Mutta arvaatteko te, mitä se teille maksaa?
Purdovar. Maksakoon se minulle pääni.
Kirina. Se on vissi; sen se teille vähintäin maksaa. Te ette sitte ilmoita mitään?
Purdovar. En sanaa.
Kirina. Hyvästi. (Mennessään) Sen vaivan olisin voinut olla näkemättä.
(Menee.)
Purdovar. Menkää kurjalliset olennot ja tahdottomat käskyn täyttäjät. Minusta te ette voita mitään. Minä tunnen jo teidän viekkauden. Totisuus on teissä paljas ulko-puku, jolla te kehutte, teidän sisällä on paljas kavaluus. Mutta isäni täällä ja äitini kuollut, missä piinassa minun pitää odottaa aamua! Koetan vähän nukahtaa. (Viskaikse sohvalle ja nukkuu.)
Yhdeksäs kohtaus.
Purdovar. Adelina peitetyillä kasvoilla ja vaksi-kyntteli kädessä.
Adelina. Kaikki ei saa mennä hukkaan, ja jos kohta minä nimeä häneltä en saa, niin Delhistä minä hänen pois vien, se minun pitää tehdä, ja sitte, o autuus! Rakkaus, sulata nyt puhe minun huulillani ja anna minun voittaa tässä tulisessa sodassa. (Katseltua makaavata) Kultani makaa, ja sydämmeni sykkää niin kauheasti! Synti se on karkottaa tuon kultaisen unen noista suloisista silmistä! Mutta päivä valkenee, aika ei anna viipyä. (Lähenee ja koskettaa hellästi) Ruhtinas, herätkää!
Purdovar. Uusi kummitus! haahmo, pakene pois ja anna minun levätä.
Adelina. Elkää suuttuko, ruhtinas! Elkää peljätkö, enhän minä teidän nimiä tahdo.
Purdovar, Jos sinulla on se aikomus, niin se on ihan turha.
Adelina. Minä nyt tulisin teitä pettämään! Ah! ruhtinas, … vaan eikös täällä käynyt Margiana teitä viettelemässä?
Purdovar. Täällä kävi sellainen…
Adelina. Ja eräs Seliman orjia?
Purdovar. Kävi seki, vaan se sai pitkän nenän, niinkuin saat sinäki.
Adelina. Sen soimauksen minä kärsin, mutta kuulkaa minua ensin.
Purdovar. Puhukaa, mitä te tahdotte?
Adelina. Katselkaa minua! Keksi te minua luulette?
Purdovar. Teidän käytöksestä minä voisin arvella hyvinki paljon, mutta teidän vaatteus on alhaisen orjan, jonka näin jo diivanissa. Minä surkuttelen teitä.
Adelina. Minäki jo olen surkutellut teitä. Siitä on viisi vuotta kun minä näin teidät halpana orjana. (Ottaa peitteen kasvoiltaan) Katsokaa, ruhtinas, tunnetteko te minua?
Purdovar. Adelina! Suuri Jumala, mitä pitää näkemäni!
Adelina. Niin, ruhtinas, tälläisessä tilassa te saatte nähdä sen kuninkaan tyttären!
Purdovar. Maa-ilma piti teidät kuolleena, ja missä kurjuudessa minä teidät löydän! Sen jalon kuninkaan tyttären!
Adelina. Ja sen julman Seliman orjana, ruhtinas, sen, joka tappoi isäni ja veljeni, sen rakastetun veljeni. Ah ruhtinas, kuin minä häntä olen itkenyt, sitä hyvää veljeä, jonka se peto taioillaan hurjensi ja sitte surmasi. (Itkee) Sen pään te näätte nyt torilla. Mikä hirveä näkö! minä kauhistun, missä sen rakkaan veljen pää nyt pitää olla!
Purdovar. Onneton, se sitte oli tosi, se sanoma, jota pidin vaan satuna?
Adelina. Liian tosi! Isäni tahtoi kostaa sen rakkaan poikansa kuoleman, hän kaatui tappelussa ja kaikki nuoremmat veljeni. Minä jouduin orjaksi tänne, onnellinen vielä saada viholliseni armosta lahjaksi henkeni. Surkutelkaa minua, ruhtinas, jos teillä on sydäntä joka tuntee toisen onnettomuuden!
Purdovar. Minä surkuttelen teitä sydämmestäni, ruhtinatar. Mutta kuitenki, te syytätte siitä väärin ainoasti Selimaa. Oma paha onnenne on teidät siihen vetänyt. Teidän veljenne uskalius, isänne typeryys ja sen huonot neuvon-antajat, ne ovat teidät onnettomuuteen sysänneet. Jos huomenna saan voiton, ensi työni on tätä auttaa, vaan nyt, ruhtinatar, me olemme samassa kadotuksessa.
Adelina. Te ette voineet minua tuntematta uskoa, vaan kuninkaan tytärtä te voitte uskoa, silloin kuin se teitä surkuttelee. Ah! josko nyt saisin teidät uskomaan!
Purdovar. Adelina, puhukaa, mitä teillä on sanomista?
Adelina. Tietkää nyt ruhtinas, … vaan kuitenki, jos luulette minun, kuin alhaisen orjan, teitä viettelevän, jos ette tee eroitusta minun ja heidän välillä!
Purdovar. Elkää minua kiusatko, minä rukoilen, puhukaa Jumalan tähden, onko teillä mitä sanomista hänestä, josta riippuu koko elämäni?
Adelina (itsekseen). Sallikoon nyt luoja, että minä hänen petän! (Ruhtinalle) Ruhtinas, sama Selima, se hävytön, julma, viekas peto on antanut käskyn teidät murhata tänä aamuna. Sellainen on se rakkaus, jossa on teidän elämänne.
Purdovar. Minut murhata?
Adelina. Teidät murhata. Ensi askeleella tästä huoneesta te saatte rintaanne kaksikymmentä keihästä, sen se peto on käskenyt.
Purdovar. Minä ilmoitan sen heti vartioille. (Tahtoo mennä.)
Adelina. Mihin te tahdotte? Teidän pelastus on mahdoton, samat vartiat ovat palkatut teitä murhaamaan.
Purdovar. Olkinor, Olkinor! Onneton isä, niin loppuu Purdovar, sinun poikasi. Delhiin sinun piti tulla itkemään poikasi haudalla. Hirmuinen kohtaus! (peittää silmänsä.)
Adelina (itsekseen). Purdovar, Olkinorin poika! Onnellinen tyttö! Nyt koetelkoon pauloistani mennä! Nämä nimet hänen antavat minun käsiini.
Purdovar. Sellaiset sitte ovat teidän käskyt, itse-valtias Delhin keisari! Sinun kurjalliset orjasi, jotka panit minulle vartioiksi, niin he täyttävät nämä sinun käskysi. Hyvästi sitte maa-ilma ja kaikki toivoni! Se sitte on sinun rakkautesi, julma, minun veressäni sinä tahdot silmiäsi huvittaa! Ota se nyt, se on sinun vallassa!
Adelina. Ruhtinas, minä yksinäni voin teidät vielä pelastaa. Seuratkaa minua, paetkaa minun kanssani, hevoset ovat varustettu, paetkaamme tästä murhaajain maasta. Kabulin kuningas on minun enoni, turvatkaamme häneen, te voitte yhdistettynä minun kanssani voittaa takaisin isäni valta-kunnan. Vaan jos minä teille olen halpa, Tatariassa on teille monta ihanaa kuninkaan tytärtä, valitkaa kaunein ja parain niistä; minä tukeutan sydämmeni äänen … pelastakaa vaan itsenne! (Tulisesti, ottaen häntä kädestä) Tulkaa, tulkaa nyt vielä on aika, päivä jo valkenee ja pelastus-hetki on pian ohitse.
Purdovar. Jalo Adelina! Ainoa ystäväni! Minun sydäntäni viileksii, etten voi teitä seurata ja teiltä ottaa vapauttani. Minä en voi pettää keisaria, jonka talossa olen, ja hänen orjansa kanssa paeta; sydämmeni ei ole enää minun, Adelina, minä säilytän sen sille, joka sen on valloittanut; kuolema on minulle suloinen ottaa häneltä, ja minä kuolen hänelle, kun en voinut elää.
Adelina. Mieletön! te jäätte tänne, te olette sen päättäneet?
Purdovar. Minä jään ja odotan kuolemaani.
Adelina. Kiittämätön! Teitä ei pitele rakkaus häneen, te ette voi olla niin hurja, että häntä rakastaisitte, ei ensinkään; mutta minä vaan teille olen halpa. Te menette surmaanne kohti, ennen kun minulta otatte vapauden, te kuolette mieluisemmin kuin otatte minun!.. Ruhtinas! paetkaa kuitenki, pelastakaa edes oma henkenne!
Purdovar. Teidän puheet ovat turhat. Minä en voi tehdä muuta kun jäädä tänne ja odottaa sitä, mikä kohtaa.
Adelina. Jääkää sitte! Orjaksi minäki jään. Yksin minä en voi enkä tahdokaan paeta. Saadaanpas nähdä, kumpainenko meistä rohkeemmin näkee surmansa silmät! (Irroten hänestä) Olisinko minä ainoa joka pysyväisyydessä en voittanut! (Itsekseen) Purdovar, Olkinorin poika. (Kyykistyen ylenkatseella.)
Tuntematon. Ruhtinas! jääkää hyvästi! (Menee.)
Purdovar. Milloin tämä kauhea yö päättyy? Tällaista kiusaa minun on täytynyt kärsiä! Mikä kauheus minulla on edessäni! Ansaitsiko minun rakkauteni tämän menetyksen? Mutta kun sinä sitä tahdot, olkoon! Aamurusko jo on taivaalla, aurinko pian nousee ja tuopi kaikille muille elämän, minulle se tuopi surman. Mutta kärsi nyt sydämmeni!
Kymmenes kohtaus.
Purdovar. Rimpi.
Rimpi. Diivan jo kokoontuu, ruhtinas! Hetki on tullut, joutukaa!
Purdovar (katselee häntä raivoisin silmin). Sinäkö se olet yksi niitä palkatuita? Missä sinun on keihääsi? Täytä pian se, mitä sinulle on käsketty!
Rimpi. Mitä kummaa te puhelette, mitä käskyjä, herra? Minulla ei ole muuta kun teidät saattaa divaaniin, jossa kaikki teitä jo odottelee.
Purdovar. Tule sitte, sinä saat nähdä, pelkäänkö minä kuolemaani.
Elävänä minä en sitä huonetta enää näe.
Rimpi (katselee häntä kummeksien). Sitä tulimaistako te tässä kuolemasta haastatte! Kirotut naiset, ne eivät ole sen antaneet silmäänsä ummistaa ja nyt hän on tullut hulluksi.
Purdovar. Tuossa on nyt miekkani! Se jääköön tänne, minä en tahdo sotia vastaan. Se julma saakoon nyt nähdä, että minä aseetonna olen tarjonnut rintani hänen palkatuille murha-miehillensä. (Menee, ja ulkona kuuluu soitto.)