[Tupakki on tosin lääkitykseksikin käytetty, joka on sen ainoa hyödyllisyys, mutta aivan pieni osa koko tupakin summasta käytetään lääkkeeksi.]
Viheriäisessä tilassansa on tupakilla aivan vähän hajua ja makua, mutta kuivassa tilassansa saa tupakki, erinomattain sen lehdet ilkeän hajun ja aivan karvan maun.
Koska Hispanialaiset ensin tulivat Amerikaan, löysivät he tnpakkikasvun.
Matkustavaiset Amerikassa kertovat että ihmiset siellä, ennen
Europalaisten sinne tultua, käyttivät tupakkia lääkkeeksi; erinomattain oli se aivan hyvä lääke haavoissa.
Myös kertovat ensimäiset matkustavaiset Amerikassa että Meksikon kuninkaallisessa hovissa oli tapana tupakkia polttaa kieruissa taikka sigarrina. Koska Englantilaiset ensin tulivat Amerikaan, löysivät he saman tavan, erinomattain Virginiassa, jossa vieläkin kasvaa hyvin arvossa pidetty tupakkilai. Europalaisten näyttää saaneen ensimäisen tiedon tupakista Antillien saaristossa, sillä nimi Tobako on Haitin kieltä, merkiten sitä putkea, jolla tupakkia poltettiin, eikä siis itse tupakkia. Tupakin meksikolainen nimi on yete ja perulainen nimi sagri. Mutta tyhjä luulo on se että tupakin nimi on otettu Tobago nimisestä luodosta.
Eräs Italialainen Venzoni, joka vuosina 1542-1556 matkusti Länsi-Indiassa, taikka puoli sataa vuotta jälkeen Amerikan löytämisen, puhuu laveasti tupakin nautitsemisesta. Ei kauan sen jälkeen, vuonna 1559, viljeltiin jo tupakkia Lissabonissa lääkitykseksi, ja senaikuinen franskalainen lähetysmies Portugalissa, nimeltä Nicot, lähetti tupakin siemeniä sieltä kotimaahansa, erittäin kuningattarelle Katharina Medici, josta sitä myös Frankriikissa kutsuttiin kuningattaren yrtiksi. Mutta opillisissa kirjoissa sai se nimen Nicotiana. Italiassa sai se nimen Herbe de S: t Croix ja Herbe de Ternabou, sillä Paavin lähetysmies Lissabonissa St. Croix ja Ternabou, lähetysmies Frankriikissa, lähettivät siemeniä ensin Italiaan. Vuonna 1586 palasivat muutamat Englantilaiset Virginiasta ja toivat myötänsä tupakin Englantiin ja yksi niistä, Harriot, sanoo Englantilaisten oppineen tupakin polttamisen Indianeilta. Pian levisi tämä polttaminen Englannissa ja pian myös Hollannissa, Frankriikissa, Spaniassa ja Portugalissa. Hollantiin tuli se tapa muutamien oppivaisten seurassa, jotka Englannista sinne matkustivat oppia hakemaan. Myös näkyy tämä tupakin nauttiminen pian levenneen Turkiaan, Persiaan, Itä-Indiaan, Kinaan ja Japaniin. Jo vuonna 1601, eli tuskin 50 vuotta jälkeen tupakin ensimäisen tuomisen Europaan, oli tupakin polttaminen tuttu Kinassa, ja luullaan sen olevan vieläkin vanhemman Japanissa. Tästä päättävät muutamat, että tupakki ennen Amerikan löytämistä olisi ollut tuttu Itä-Aasiassa. He sanoivat että se lai, jota Kinassa viljellään, on Amerikalaisesta laista erinäinen, ja että se persialainen lai, josta saadaan se suuresti ylistetty Schiraz-tupakki, on perisukuansa aasialainen. Mutta toisaalta on suuri syy päättää tämän kasvun olevan perisukuansa amerikalaisen; sillä koko Aasiassa on sen nimi tobak, ainoastaan Arabiassa kutsuvat sen nimellä, joka merkitsee savua. Myös taitaa tapahtua että Kinalaiset, opittuansa Spanialaisilta tupakkia nautitsemaan, ovat jonkun likisukuisen kotimaan kasvun täksi nautinnoksi käyttäneet, ja samaten taitaa Persiassakin olla tapahtunut. Mutta tupakin nauttiminen ja nimi on epäilemättä saatu Amerikan villikansoilta.
Tupakin nauttiminen on niinkuin kaikki muutkin uudet tavat saanut kärsiä vastuksia ja vainoja; mutta sillä oli myös puolustajansa ja levittäjänsä. Merkillinen on Englannin kuninkaan Jaakko I: sen pilakirja tupakin polttamista vastaan, joka vuonna 1619 tuli ilmi nimellä Misokapnos. Se on kirjoitettu keskustelemisen tapaan. Siinä sanoo hän kuinka ilkeä on että ymmärtäväiset ja valaistut ihmiset ottavat tapoja semmoisilta villikansoilta kuin Amerikan asuvaiset, että tupakin nautitseminen vahingoitsee terveyden, heikentää ruumiin voimat, kohmeluttaa järjen, tuo myötänsä riettauden ja tekee keskinäisen elämän rivoksi; ja että, jos tupakin polttaminen kasvaa kasvamistansa niinkuin se ruvennut on, vaimojen vihdoin myös täytyisi tupakkiin turvata koska he eivät muutoin jaksaisi löyhkäävien miestensä kanssa yhdessä elää. Ja hän päättää kirjansa seuraavilla kovilla sanoilla: "Sentähden, o kansalaiset, jos teissä vielä on vähäkin häpyä, niin pankaat pois tuo hullu nautinto, jonka alku on hävyttömyys, joka tietämättömyydestä on tavaksi otettu, joka voiton vuoksi levitetään; nautinto, jolla Jumala vihoitetaan, ruumiin terveys hävitetään, kotoelämä katkerutetaan ja kansan arvo ulkona sekä kotona häväistään; nautinto, paha silmille ja vielä pahempi nenälle, aivoille vahingollinen ja keuhkoille kalvavainen; nautinto, jonka paksut, mustat savupilvet antaa oikean kuvauksen helvetin kaasusta." Mutta vaikka Jaakko todellakin oli tupakin vihollinen ja kielsi sen viljelemisen Englannissa, oli tämä kirja kuitenki enimmästä päästä pilkaksi kirjoitettu. Kuitenki sai se vastustelioita täydellä todella; sillä muutamat Jesuitat Puolan maalla kirjoittivat sitä vastaan kirjan Antimisokapnos. Ymmärrettävä on että kuningas Jaakko saarnasi kuuroille korville. Tupakin polttaminen Englannissa leveni levenemistänsä erinomaisesti ja vasta viimisen vuosisadan loppupuolella rupesi se joksikin vähenemään, koska ihmiset korkeammista säädyistä ei sitä enään pitäneet herrallisena vaan roistomaisena. Sitte on tupakin nautitseminen Englannissa paljo vähennyt ja nykyjään nähdään harvoin Englantilaiset polttavan. Joka siellä kaduilla kulkee, taitaa ainakin sanoa että kukin tupakkia polttavainen on muukalainen. Alhaisista säädyistä niinkuin työmiehet polttelevat vieläkin.