Parin kymmenen vuoden kuluttua sattui kuitenki Kairossa (Egyptin pääkaupungissa) jonkun kiihkomielisen päähän ruveta saarnaamaan oikeata sotaa kaffejuomaa vastaan, joka nyt oli tuttu jokaisessa pienimmässäkin kaupungin töllissä. Hän saarnasi sanoen ettei yksikään kaffejuomari ole oikia mahometilainen. Häneen mieltyneet oikiauskoiset ihmiset tulivat tästä niin villiin, että he kirkosta tultuansa ryntäsivät kaffehuoneisiin sisälle, löivät palasiksi kupit ja pöydät sekä pahasti tupuloitsivat kaikki juomarit. Koko kaupunki jakausi kahteen viholliseen lahkoon, kaffejuomarien ja kaffesotiain. Kapina ja meteli oli hirmuinen. Kaupungin ylimmäinen tuomari kutsui oppineita kokoon ja nämät väittivät yksimielisesti että jo aikoja sitten oli tietty asia että kaffejuoma olisi sekä luvallinen että hyödyllinen. Kokouksen esimies tarjosi päälliseksi kaikille kaffeeta ja otti itse ensimäisen kupin. Tämä uusi voitto levitti vieläkin enemmin kaffeen sekä huudon että nauttimisen. Niin tekevät ainakin ajattelemattomat vähämieliset ihmiset, turhasta ottavat suuren äänen ja tekevät sen, mitä he parantaa aikovat, kahta pahemmaksi.
Vuonna 1554 asetti kaksi miestä erinäisen kaffehuoneen Konstantinopolissa; siellä oli hienot istuimet, tarittiin kaffeeta, juotiin, pelattiin schack-peliä ja iloittiin. Eräs turkkilainen runoseppä laati runon kaffeen kunniaksi. Kaffehuonetten luku kasvoi kasvamistansa niin että papit rupesivat valittamaan kaffehuoneissa käytävän enemmin kuin kirkoissa. Mufti selitti että kaffejuominen on kielty koranissa (mahometilaisten bibliassa), josta syystä kaikki kaffehuoneet suljettiin. Mutta uusi Mufti rakasti kaffeeta, häntä seurasi muu papisto ja hovi ja koko kaupunki. Sittemmin on kyllä välistäin täällä kaffehuoneet tulleet suljetuksi, mutta ei itse kaffejuoman tähden, vaan valtakunnallisista syistä, koska kansalla oli näissä hyvä tilaisuus pakinoita hallituksen asioista. Kaffeen juominen on siitä asti levinnyt leviämistänsä. Suuremmissa taloissa otettiin erityinen palvelia kaffejuomaa valmistamaan ja taritsemaan. Vihdoin tehtiin laki, joka määräsi vaimolla olevan syyn avioliitostansa päästä, jos hänen miehensä kielsi hänen kaffeeta juomasta.
Näin tuli Itämaalla kaffejuominen tavaksi 17 vuosisadalla eli 150 vuotta sen ensimäisestä alkamisesta Arabiassa. Tähän asti tunnettiin sitä tuskin nimeksikään muualla Europassa. Luultavasti tuli se ensin Venedigin suureen kauppakaupunkiin, sillä eräs Pietro della Valle kirjoittaa vuonna 1615 Konstantinopolista tahtovansa ottaa Italiaan palatessansa vähän kaffeeta myötänsä. Vuonna 1660 toivat muutamat Turkin maalta palaavaiset kauppamiehet kaffeherneitä myötänsä Marseljiin ja näyttelivät sekä niitä että muita siihen kuuluvia aseita ja astioita niinkuin joitakin kummallisia kappaleita; mutta jo vuonna 1671 avattiin siellä ensimäinen kaffehuone. Eräs englantilainen kauppamies, Edwards, otti Smyrnasta palatessansa grekalaisen neidon myötänsä kaffeeta hänelle valmistamaan. Tämä neito nai erään ajajan (kuskin), joka parikunta avasi ensimäisen kaffehuoneen Londoossa. Parisissa avattiin samoin ensimäinen kaffehuone 1672, koska Turkin Sultanin Mahomed IV: nen lähettiläinen siellä oli pitemmän ajan oleskellut ja hovillekin tätä uutta juomaa tarjonnut. Marseljissa nousi kuitenki vielä pieni riita kaffen juomisesta. Lääkärit katsoivat sen vahingolliseksi ja saattivat sen julkisen keskustelemisen alle. Kutsumuskirjassa, joka vielä on tallella, käskivät lääkärit tulemaan raadihuoneesen taistelemaan asiasta, mutta se vaikutti saman kuin mahometilaistenki vihollisuus, ehkä ei kaffejuoman puolustajillakaan aina ollut peräti vakavia ja luotettavia perustuksia, sillä äsken nimitetty kutsumuskirja sotii semmoisia perustuksia vastaan, joilla puolustajat olivat tahtoneet kaffejuoman hyväksi näyttää, niinkuin että se turkin kielellä nimitetään bon (joka franskan kielellä merkitsee: hyvä) ja että se on kotoisin onnellisesta Arabiasta.
Jälemmin tuli kaffe tutuksi pohjaisissa maakunnissa. Vuonna 1665 ei sitä vielä tunnettu Danskan maallakaan. Onpa sillä ollut täälläkin vastustajansa; viimis vuosisadan lopulla kiellettiin kaffejuominen sekä Ruotsissa että Suomessa. Mutta ei se siitä lakannut. Kaffeeta keitettiin riihissä ja metsissä; ja koska kaffeella keittäissä on oma helposti tunnettava hajunsa, poltettiin katajan hakoja niin sekoitettaaksensa kaffen hajun. Niin paljo oli jo kaffejuominen vallassa ettei kielto taitanut sitä enään takaisin tunkea, jonka tähden kielto viimein peräytettiinki. Siitä asti on kaffe levinnyt Suomessakin että tuskin enää löytyy maassamme sitä tölliäkään, jossa ei se olisi tunnettu.
Onhan toki kaffeella vieläkin vastusteliansa, vaikka kyllä turhaan sitä vastustellaan. Sitä juodaan koko maassa, ehkä muutamat arkamieliset kynsivät päätänsä sanoen sen joko vahingolliseksi juomareille taikka vahingolliseksi maalle, koska se on ulkomailta ostettava.
Mitä ensin sen vahingollisuuteen juojille tulee, niin on siitä kaikkina aikoina viisasteltu niinkuin jo edellä olemme kertoneet. Alkehisto, joka kaikkein kappalten alkuaineet tutkii, näyttää että kaffeherneessä on enempi häkkyainetta kuin missäkään muussa tunnetussa kasvaimessa, ja häkkyaine on lihan pääaine. Siis on kaffeherne ja kaffejuominen suureksi palkinnoksi niille, jotka aivan vähän lihaa saavat syödäksensä. Tästä taidamme selittää miksi ihmisille on niin suuri halu tämän juoman perään; syy on se että se on paljo ravitseva. Ulkomaan valtakunnissa, joissa kaikista ihmisen elämään kuuluvista asioista tarkka vaari otetaan, on havaittu että lihan syöminen samassa mitassa on vähennyt kuin kaffeen nauttiminen on enennyt. Tässä on toinen todistus siitä että kaffeherneessä on samaa ainetta kuin lihassakin. Sentähden ei ulkomailla enään kaffeeta juodakkaan niinkuin täällä juhlallisena ja halullisena juomana, vaan sitä nautitaan ruokana, se on: sitä syödään melkein niinkuin meillä maitoa suuruspalan paineeksi. Ja sitä nauttivat tällä tavalla köyhimmätkin, työmiehet ja muut. Ei se sillen enää ole heille mikään herkku, vaan jokapäiväinen tarpeellinen ruoka. Tästä ehkä arvannee lukia kuinka juuri kaffeen nauttiminen on niissä valtakunnissa, joissa se on jokapäiväinen elatuksen aine. Tämä näkyy jo ulkopuoleltakin; sillä niissä paikkakunnissa on joka kolmannessa talossa kaffehuone, jossa ei ollenkaan muuta saa ostaa kuin kaffeeta ja jonkun palan sen viereen. Vaikka siis kaffe ei itsestänsä ole vahingollinen juojille, taitaa se kuitenki niinkuin kaikki muutkin nautitsemiset tulla vahingolliseksi ylöllisyyden tähden. Ei ole taivaan kannen alla sitä ainetta, terveellisintäkään, joka ei ylöllisesti nautittuna tulisi vahingolliseksi. Ja tietty asia on myös että mitä voimallisempi aine, sitä pikemmin taitaa se myös vahingoittaa. Senpätähden neuvoisimme omanki maamme kaffejuojia että he joisivat kaffeensa kuivan ruokapalansa paineeksi, niinkuin tekevät ulkomaillakin. Ei tosin siitä ole vahinkoa pelättävänä. Mutta toisaalta on kaffeen ja paloviinan sekoittaminen oikeana myrkkynä pidettävä, sillä molemmat jo yksinänsäkin ovat väkeviä ja voimallisia aineita.