ALFONS. No, mutta aivanhan olet sokea nyt pelkästä vihasta.
ROSAMUNDA (puhuu selvästi suomea; hirveän vihoissaan). Enkö ole oikeassa, sinä ryökäle mies, joka noin pirullisesti palkitset rakkauteni? —
(Soitetaan kaksi kertaa.)
ALFONS. Jo soitetaan taas.
ROSAMUNDA (selvällä suomella). Meidän välimme on loppunut, mutta sinä – tyttö-hetale – olet myöskin lopussa.
HANNA (joka tähän asti on hiljaa itsekseen nauranut, yht'äkkiä säikähtäen). Mutta mitä taidan minä —
ROSAMUNDA (murtaen taas tästä lähin ruotsiksi). Sun pitäisi hävetä tuommoisena kypsymätönnä tyttönä tuolla lailla houkutella tykösi miehiä!
HANNA. Minäkö häntä houkutellut?
ROSAMUNDA. Luuletko että sentähden, että olet minua pari vuotta nuorempi, olisit pulskempi? Hä? – Ooh, tuo lienee hyvin helppoa tuolla tavoin rakastella yhtä ja toista ja tehdä yhtä ja toista ja ottaa vastaan lahjoja herralta!
HANNA. Kuka semmoisia minusta puhuu?
ROSAMUNDA (kiehuen vihasta ja hyvin nopeaan). Minä, minä, minä. Minä tiedän kaikki! Herran kanssa sinä rakastelet, monsieur Alfonsia sinä houkuttelet luoksesi ja rehellistä Juhoasi sinä petät, – mutta se on loppuva. Armollinen fröökynä tulee saamaan tietää kaikki. Jos kohta hän onkin ainoastaan herran sisar, on hänellä kuitenkin valta talossa, sillä hänen veljensä on jättänyt hänelle koko huone-ekonomian ja on itse vaan omissa affääreissään. Ja armollinen fröökynä katsoo paljon siveyden ja siivouden päälle, ja tahdonpa nähdä, tuleeko hän kärsimään talossaan tyttöraiskaa, joka kaikkia miehiä eskometeeraa. Herre jestandes, jos herran morsian, fröökynä Noora, saisi semmoista tietää! Ei, talo on puhdistettava, ennenkuin hän ambarkeeraa – Ooh, minun sanani päälle panee armollinen fröökynä suuren painon, – saadaanpa nähdä, kuka täällä voiton pitää, sivistynyt kamarineitsyt vai semmoinen maalaisletukka kuin sinä. Minä laitan sinut pois talosta, luota siihen!
(Soitetaan kaksi kertaa.)
Jaa, jaa, ja' kommer – Muista minua vaan, sinä kana korpimetsistä, et viikkoakaan enää ole täällä! Oo rövoaar!
(Poistuu).
HANNA (itkien). Ilkeä – tuolla tavalla kohdella rehellistä tyttöä!
ALFONS. Ole huoleti, Hanna!
HANNA. Ja se on teidän syynne! Mitä ajattelee nyt fröökinä minusta?
ALFONS. Rosamunda on vihainen kissa! Minä en enää piittaa hänestä! Kuules, Hanna, Juho ei kuitenkaan sovi sinulle – sinä olet fiini tyttö ja hän röyhkeä tallirenki! Heitä hänet hiiteen! Herra on luvannut minulle oivallisen paikan rautatielle, hänellä on mahtavia tuttavia ja niin palkitaan uskolliset palvelijat. Ota nyt koetteeksi minä!
(Mielii häntä syleillä).
4:jäs kohtaus
Edelliset. Juho (esiintyy salaa).
HANNA. Antakaa mun olla!
ALFONS. Pyyhi pois kyyneleesi. Kauniit silmäsi käyvät niin rumiksi, kun itket ne punaisiksi. Tule tänne, tyttöseni, ja ole ystävällinen taas.
HANNA. Minulla ei ole teidän kanssa mitään tekemistä!
ALFONS. No, suudelma sovinnoksi!
(Mielii häntä syleillä.)
HANNA. Minä huudan!
JUHO (sieppaa Alfonsia kauluksesta ja viskaa hänet ison matkan syrjään). Hohoi, lakeija! Mitä tahdot!
ALFONS. Kuka rohkenee – ah – Talli-Jussi – kuinka uskallat sinä? —
JUHO. Tyttö on minun, herra lakeija, tietäkää se, ja joka häntä liian lähelle tulee, hänen panen minä noin!
(Tekee pantomimin).
ALFONS. Mitä roistoväen uhkauksia!
JUHO. Roistoväen tai ei; varokaa te kuivettuneita koipianne!
ALFONS. Näkyy, että olet tottunut seurustelemaan hevosten kanssa.
JUHO. Parempi hevosten kanssa kuin teidän kaltaisten! Hevonen on hyvä, uskollinen eläin, mutta te olette kurja, vaivainen, mateleva silmänpalvelija, jolle nyrkkinikin ovat vielä liian hyvät!
ALFONS. Mitä puheita rohkenet sinä?
JUHO. Mitä rohkenette te tyttöäni vastaan?
ALFONS. Minun ei enää sovi alentaa itseäni puhumalla sinua kanssasi!
JUHO. Se onkin paras, sillä yhdellä sormella muserran minä tuon ravistuneen kehänne someroksi!
ALFONS (peitetyllä harmilla). Mutta saatpa minut tuntea! Minä ilmoitan herralle miten elelet tytön kanssa; hän ei salli semmoista talossansa ja käskee sinun etsimään paikkaa ja palkkaa muualta.
JUHO. Sen kyllä teistä uskon. Petos ja panettelu näkyy aina olleen teidän erityinen toimenne!
ALFONS. Hyvä, hyvä, Talli-Jussi! Pian saat nähdä kenen kanssa sulla on tekemistä!
(Poistuu.)
JUHO (huutaen hänen peräänsä). Häntäpalvelija, onkimato, konna!
HANNA. Voi, voi! Juho! Mitä tästä tulee?
JUHO (röyhkeästi). Miksi itket?
HANNA. Jos hän panee uhkauksensa toteen – herra – (äänensä kätkee itkusta).
JUHO. No, mitä hänestä?
HANNA. Hän itse minua kiusaa – ja jos hän saa tietää, että me rakastamme toisiamme —
JUHO. Niin ajaa hän minut pois – mitä sitten? Hyvä tallirenki saa kaikkialla paikan.
HANNA. Ja jos sinä menet pois, niin jään minä yksinäni tänne ilkeiden ihmisten kiusattavaksi.
JUHO. No, tottahan saadaan sullekin toinen paikka —
HANNA. Mutta siihen asti saan minä kärsiä —
JUHO. Älä itke, Hanna kultani, kyllä tästä päästään. Sinä olet kelpo tyttö, pysyt minulle uskollisena.
HANNA. Juho!
JUHO. Katsos, mitä tukalampi meillä on ollut, sitä paremmalta tuntuu meille viimein onni.
HANNA (nojaa häneen ja itkee).
JUHO. Kas niin, nojaa minuun, minä sinua turvaan, – nyt niinkuin koko elämämme läpi! Kahden rakastavan tulee kestää surut ja ilot yhdessä. Nyt on surujen aika, mutta on toki ilojenkin tuleva!
5: des kohtaus
Edelliset. Grönlund (kirja kädessä).
GRÖNLUND. Päivää!
HANNA (irtautuu Juhosta, pyyhkii kyyneleet silmistään ja antaa sitte
Grönlund'ille suuren kupillisen kahvia).
GRÖNLUND (vitkalleen, hyvän suopeasti). No, no, älä säikähdy, pieni noita, suonhan mielelläni Juholle muiskun. Olen minäkin niin tehnyt nuorra näppäränä ollessani (istautuu pöytään). No, ettehän näytä iloisilta. Hanna on itkenyt. Mikä teidän on?
HANNA (istuu takan eteen ja rupee poimimaan lintuja).
JUHO (pahalla tuulella). Niin! Kun ijäti täytyy elää palvelijana ja kärsiä kaikkia isäntäväen oikkuja, niin eipä juuri ole iloinen.
GRÖNLUND. Ei kai!
JUHO. Todellakin, Grönlunti, minä en ymmärrä miten niin kauvan olette tullut toimeen täällä?
GRÖNLUND. No, no! —
JUHO. Haluattehan tekin jo päästä oman orren alle, tiedän mä!
GRÖNLUND. Kai, kai!
JUHO. Olettehan te pitkällisen palveluksenne kautta latonut kokoon kauniin markkaläjän!
GRÖNLUND (hymyillen). Kai, kai!
JUHO. Miksi palvelette vielä?
GRÖNLUND. Vielä ei ole kylläksi, Juho.
JUHO. Teistä tulisi oivallinen ravintolan pitäjä, Grönlunti.
GRÖNLUND (hymyillen). Kai, kai!
JUHO. Jos teette totta nyt ja naitte emäntäpiian – hän teistä pitää.
GRÖNLUND. Kai, kai!
JUHO. Hän on niin erinomainen keittäjä, että tuleepa vieraita tulvailemaan ravintolaanne kuin variksia raadolle.
GRÖNLUND. Kai, kai!
JUHO. Ja Kristiinalla myöskin lienee jo kaunis summa säästössä!
GRÖNLUND. Ei vielä kylliksi, Juho.
JUHO. Jos panette kumpikin yhteen mitä olette koonnut —
GRÖNLUND. Se ei vielä ole kylliksi, Juho. Täytyy olla varovainen, Juho.
Ei vielä ole kylliksi, Juho.
JUHO. Jos olisin teidän sijassanne, niin olisipa toki mulla enemmän rohkeutta. Tämä palveleminen käypi kuitenkin ajan pitkään saakelin tukalaksi.
GRÖNLUND. Kai, kai! Mutta, Juho, valakalta on lähtenyt kenkä. Se on vietävä pajaan.
JUHO. Niin, niin – kyllä toimitan. (Poistuessaan Hannalle.) Pidä pääsi pystyssä, Hanna, älä näytä itkuisia silmiä. – Ei saa kukaan sinua pilkata.
(Poistuu.)
GRÖNLUND. Onko sitte jotakin tapahtunut, Hanna?
HANNA. Voi, – herra on – oi pikäntti, piti mun sanomani —
GRÖNLUND. Aha! Jopa tajuan. Herra pitää paljon kauniista tytöistä. – Minä olen hyvistä kirjoista oppinut tuntemaan ihmisiä ja elämään varovaisesti. Katsos, tässä on mulla oivallinen kirja (lukee nimilehdestä) "Ritari ja merirosvo Skaldaspiller, taikka sydän-yön salaisuudet, joka hirveiden aaveiden houkutuksesta yllytettiin murhaamaan kaikki alamaisensa paitsi yhden palvelijan, joka oli silmänpalvelija – ruotsiksi kirjoitettu vuonna 1605 ja nyt uudestaan suomeksi präntätty Turussa." (Panee kirjaa kiinni, mutta avaa sen jälleen pian.) Tämä silmänpalvelija mahtaa olla ihan meidän kamariherramme kaltainen.
6: des kohtaus
Edelliset. Kristiina (vasemmalta).
KRISTIINA. Hyvää huomenta, hyvää huomenta!
HANNA (toimittaa Kristiinalle suuren kupillisen kahvia ja asettaa sen pöydälle).
KRISTIINA. Merkillistä kuinka jo päivät lyhenevät. Tahtoo tulla maatuksi liian kauan aamusin. Onko kahvi valmista? Hyvää huomenta, Grönlunti.
GRÖNLUND. Onko Kristiina nukkunut hyvin?
KRISTIINA. Hm, hm – niin ja näin. Mitä unta Grönlund on nähnyt viime yönä?
GRÖNLUND. En mitään.
KRISTIINA. Ette mitään?
GRÖNLUND. Tietäähän Kristiina: minä en juuri näe paljo unia – ja jos joskus jonkun näen, niin unhoitan sen pian.
KRISTIINA. Se on vanha paha tapa, Grönlunti, unennäöt ovat viittauksia taivaasta; niitä ei saa ylenkatsoa, jos tahtoo välttää suuria vahinkoja. Varsinkin on menneen yön unennäöillä suuri merkitys; eilen illalla oli näette täysikuu. Minulla on ollut eriskummainen, hyvin tärkeä uni. (Istautuu pöytään.) Hanna, mitä unta olet nähnyt?
HANNA (istuu jälleen poimimaan lintuja). Minä? – Ah! olen niinikään unhottanut.
KRISTIINA. Unhottanut? Mikä harmillinen unhottaminen! (Maistaa kahvia).
Hm, mikä taas on kahvissa? Se on taasen palanutta.
HANNA. Palanutta?
KRISTIINA. Olen sitä usein sanonut. Kun kahvipavut poltetaan liiaksi, ei ole koko kahvista mihinkään. – Polttaminen on kahvissa pääasia. (Silmäilee merkitsevällä katseella Grönlundia.) Kun kerta saan toimeen talouteni ja ravintolani, niin ei koko Helsingissä pidä saataman niin hyvää kahvia kuin minun tykönäni – ei edes Ekberg'illäkään. —
GRÖNLUND (lukee ehtimiseen kirjaansa ja ryypiskelee kahviaan).
KRISTIINA. Koeppas kysyä muistiasi, Hanna, ehkä vielä saisit unestasi kiinni.
HANNA. Niinpä (mietiskellen), niin, niin – jo selvenee taas. – Minä olin olevinani torilla ja ihan rannalla, josta yht'äkkiä putosin veteen.
KRISTIINA. Veteen? Vesi merkitsee rahaa.
HANNA. Niin, niin – nyt muistan kaikki. Kristiina veti minut takaisin maalle.
KRISTIINA. Minäkö? Todellakin! Onko se totta?
HANNA. Aivan vissisti! Kristiina minut pelasti!
KRISTIINA. Lisää, lisää, kuulkaa tarkasti – nyt on tosi edessä —
HANNA. Sitte otimme me veneen ja soudimme Korkeasaarelle, mutta tuuli oli kova ja vei meiltä veneen rannalta, ja me jäimme saarelle.
KRISTIINA. Ihmeellistä!
HANNA. Ja minulle tuli hirveän nälkä, emmekä päässeet pois —
KRISTIINA. Yhä kummempaa! Kuulkaa nyt.
HANNA. Kristiinalla sattui olemaan leivänpala taskussa, ja sen
Kristiina pani kahtia ja antoi toisen puolen minulle.